Satu Taskinen Katedraali
Teos 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.
Satu Taskinen on suomalainen kirjailija ja kriitikko. Hän on
asunut vuodesta 1999 Wienissä. Esikoisteos Täydellinen
paisti voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011.
Katedraali on yhden päivän romaani, jonka
keskiössä ovat perhe, hautajaiset ja muistojuhla. Tapahtumien miljöönä on Wien.
Tarinankertoja on Tea. Tean poika tulee noutamaan
äitiään kappeliin. Naisella on yllä musta väljä neulemekko kolmekymmentä vuotta
sitten teetetty mekko. Mark on naisen
ainoa poika ja huomauttaa äitinsä kulahtaneesta mekosta.
Emme ole tavanneet toisiamme pitkään aikaan, kyllä, ehkä vuoteen, ja minussa hypähtää pieni ilo, rinnan kohdalla, tunnistuksen ilo.
Tean sisar
Kerstin on kärsinyt geneettisestä sairaudesta, johon hän menehtyy vain
37-vuotiaana. Kuolema ja hautajaiset
kokoavat suruvieraat yhteen ensin kappeliin ja sitten äidin luo. Tean äiti Ilse
ja isosisko Bea ovat odottamassa kappelin edustalla. Ja Leo-veli.
Leo on Simonin, Tean entisen miehen seurassa. Äiti on hautaamassa tytärtään, joka on
luonnotonta, sillä kukaan ei haluaisi sitä osakseen. Tea ei saata ymmärtää, että oli Kerstinin
aika, hän hangoittelee papin sanoja vastaan, joiden mukaan nyt oli Kerstinin
aika.
Isän kuoleman jälkeen Bea sanoi minulle, että kieltää minua menemästä pois. Ei nyt. Ilsen takia ei nyt. Minun velvollisuuteni oli jäädä auttamaan. Ja minä jäin. Vaikka olin syyllinen kaikkeen ja vanki. Siksi minua pidettiinkin vankina. Koska kaikki oli minun syytäni, Syylliset pannaan vankilaan.
Muistotilaisuus
on äidin luona, jonne läheiset kokoontuvat.
Tilaisuus on vaikea ja muodollinen, kolmisenkymmentä ihmistä läsnä,
joista kaikki eivät edes tunne toisiaan. Tean tavoin kukin miettii kuolemaa, aikansa
rajallisuutta, Kerstinin elämää ja kukin omaa tilaansa.
Minua väsyttää. Kolottaa. Jalkoihin sattuu, selkäni on hiestä märkä. Mutta istua ei voi, seistä ei jaksa, maata ei saa. Jos en kohta pääse lepäämään, kaadun.
Tilaisuudessa keskeisintä ei ole tapahtumien kulku, vaan Tean sisäinen
ajatusten virta. Hautajaisissa ihmisten tunteet ovat pinnassa, mutta tässä
tilaisuudessa ihmiset näyttäytyvät kovin etäisiltä toisiaan kohtaan. Muistojuhlaan
kokoontunut perhe on rajatussa, suljetussa tilassa. Tea käy läpi tunteitaan ja perheenjäsenten
lukkiutunutta tilaa. Katedraali on surullinen
kirja, vaikka se sisältää paikoin huumorin pilkahduksia. Ihmiset ovat lähellä
toisiaan, mutta silti niin etäällä.
Mark on pannut minulle ehtoja. Hän sanoo ajattelevansa minun parastani ja vaatii, että annan siivota huoneiston. Hän kutsuu minua nimellä ”hanstraaja” ja ”ihminen hunningolla” ja kysyy minulta, milloin olen viimeksi käynyt lääkärissä ja syönkö kunnolla ja tarvitsenko apua ruoanlaitossa. Hän ei aikoihin ole puhunut enää mitään asettumisesta tähän kaupunkiin. Sen sijaan hän sanoo, että rakastaa minua.
Tea on vetäytynyt kotiinsa, sillä
hän ei halua poistua asunnostaan. Hän elää tavarapaljouden keskellä, jossa hän
kerää kaiken. Kulkuväylät muotoutuvat
laatikoiden väleihin. Hän ei hävitä mitään. Eletty elämä muistoineen on
räjähtämässä käsiin. Voisiko hän vielä muuttaa hänen elämänsä? Katedraali
on eriomainen perheromaani, joka tutkii perheenjäsenten valtasuhteita, perheen
dynamiikka ja perheenjäsenten rooleja. Tean tarkkaileva näkökulma on paikoin
hieman uuvuttava, mutta pidin kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!