torstai 25. elokuuta 2016

Kesällä luettua


Tein keväällä lukukatsauksen muutaman kuukauden välein ja nyt katson kesän luettuja.
 Huomioin tässä katsauksessa vain uutuudet. Eli ainakin nämä tekivät minuun vaikutuksen. Osan olen ajastanut, joten linkitän jälkikäteen.

Johanna Valkama Itämeren Auri  



Pienessä Suolammen kylässä asuva nuori Auri aikoo kohota Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Rautakauden Pohjolaan sijoittuvaa romanttista seikkailua maustaa taianomainen suomalaisen luonnon kuvaus. Tämän kirjan keskiössä on niin parantaja kuin kasvit. Aihe on minulle mieleen ;) Aurin luen viikonloppuna loppuun.


S. K. Tremayne Jääkaksoset 



Identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut - mutta vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi. Hyytävä psykologinen trilleri on ollut suurmenestys ympäri maailman. Mitä oikein tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista menehtyi? 



 Tarina on hyvin karu, mutta minä uskon  siihen. Kun unohdetaan juhlapuheet, niin monen  arki on karu. Onneksi totuuden voi kiertää ja unohtaa niin simppelisti.

Katariina Vuori Kukkaisruokaa



Pidän kirjan aiheesta ja tämä täydentää hyvin aihealuetta. Erityisesti minua miellyttää kirjan ulkoasu, toteutus ja kuvat.


Lauren Beukes: Zoo City 


Zoocity yllätti minun. Eläinten valtakunta oli tarinaltaan hieman outo, mutta pidin siitä.


Caroline Eriksson Kadonneet

 


Tämä oli hieman erilainen tai minä odotin perinteistä dekkaria. Tämä olikin psykologista jännitystä, joka piti otteessaan loppuun asti.


Sara Blædel Unohdetut tytöt 


 
Unohdetut tytöt on erinomainen dekkari ja kertoo hyytävän tarinan. Yllättävä tarina, joka koukuttaa lukijan.


Marco Vichi Komisario Bordelli




Miljöönä on Firenzen viehättävä kulttuurihistoriallinen ympäristö ja ajankuvana 1960-luku. viehätyin kirjaan todella ja toivon saavani lukea lisää tästä sarjasta.


Syksyn kirjoista olen ehtinyt lukea jo muutaman. Niistä haluan nostaa muutaman esiin.

Joël Dicker Baltimoren sukuhaaran tragedia





 Baltimoren sukuhaaran tragedia oli huikea lukelämys. Pidin tästä enemmän kuin Dickerin edellisestä teoksesta. Tämä kertoo kolmesta serkuksesta ja Baltimoren Goldmanien perheen tarinan.



Helmi Kekkonen Vieraat


 Helmi Kekkosen Vieraat on vahva kotimainen, joka nousee kotimaisten kärkeen Leena Pakkasen Säädyllisen ainesosan rinnalle. Luen parhaillaan Riitta Jalosen teosta Kirkkaus, joka kiipeää edellisten rinnalle.




  Hustvedt nousi kohisten kirjallaan suosikikseni. Olen lukenut aiemminkin hänen kirjoja, mutta nyt  ihastuin.

Kazuo Ishiguro Haudattu jättiläinen



Ishiguro on luottokirjailijani.  Haudattu jättiläinen on monitahoinen tarina, joka vaatii hieman aikaa. Jokainen hänen kirjansa on uusi maailma. Olen luonani aina on dystopia ja Menneen ajan maalari on hyvin japanilainen tarina.

 

16 kommenttia:

  1. Meillä on monia samoja suosikkeja, mutta olemmehan me jo aiemminkin todenneet että lukumakumme on samanlainen :) Taidanpa poimia tästä myös muutaman lukuvinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on hyvä maku! Niinhän me olemme todenneet. Minä taidan saada sinulta enemmän vinkkejä.

      Poista
  2. Muutaman olen jo lukenutkin ja muutama kiva vinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos löysit jotain. On ihan hyödyllistä puntaroida omia lukuja.

      Poista
  3. Tällä hetkellä Säädyllisen ainesosan ja Töölön lumoissa... Pitää tutkia tuota Riitta Jalosen Kirkkautta, jos se on yhtä kovaa sarjaa Parkkisen ja Kekkosen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säädyllinen ainesosa on vain ihana. Oletko lukenut Jalosen Todistaja Brigitin talossa? Se on hieno, eikä siitä saa tähän apuja, mutta ihastuin jo tuon kirjan kautta tekijään.

      Kysyinkin sinulta jossain, että onko Arosen Edda sinulle tuttu. Sinun pitäisi lukea se. Se liikkuu noilla nurkilla. Onko sinulla jokin käsitys kaasukellosta? Siis, missä se sijaitsi? Olen selannut isoäitini valokuvia, mutta en löydä tuota. Ei vahingossakaan.

      Poista
    2. Ei mitään mielikuvaa kaasukellosta, mutta Tunturikadun hallin muistin - joskin Parkkinen kutsuu sitä Töölön halliksi. Olen aivan myyty!

      Poista
    3. Kiitos Ulla vinkeistä. Kirjablogeissa surffailu korottaa kirjapinot huimiksi :) Varasin Jalosta, Arosta, Adichieta, Achebea... Myöhemmin syksyllä sataa, eikö!!??

      Poista
    4. Tuo on kirjablogien juju, kun vielä oppii lukemaan blogeja, että henkilön maku pelaa omaan. Silloin saa vielä enemmän vinkkejä.

      Itse etsin enemmän vinkkejä vanhemmista kirjoista ja uutuudet luen oman makuni ja intuitioni mukaan. Yritän tietoisesti lukea muutakin kuin uutuuksia.

      Poista
    5. Tuo kaasukello minua häiritsee...

      Poista
    6. Googlaa haulla 'kaasukello helsinki'. Suvilahdessa oli, Kampin kaasukello oli jossain P. Rautatiekadun tienoilla.... Kuviakin löytyy. Näitäköhän tarkoitat?

      Poista
    7. Juuri tuota yritän sijoittaa kartalle. Purettu 1966. Jossain sanotaan Eteläisen Rautatiekadun ja Runeberginkadun kulmauksessa. Toisaalla puhutaan Vehosta ja Baanan varsi lienee ok.

      Poista
    8. Mulla on kirja 'Puhvelista punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita' 1975 Sanoma Oy. Kaasukello löytyi korttelista Helmikana, kortteli 179, Kamppi. Rajattu näin: Malminkatu 5 - Et. Rautatiek. 16 - Runebergink 4. Kirjassa on pari suttuista kuvaa valtavasta kaasusäiliöstä, joka mainitaan puretun 1967. Vieressä on matala säiliönhoitajan asuintalo.

      En katsonut löytyykö kirjastosta, toimittaneet Kaija Ollila & Kirsti Torppari. Toivottavasti oli apua!

      Poista
    9. Kiitti. Olen itse lehtokurppalainen, jos muistan oikein nuo korttelit.

      Poista
  4. Olen juuri itkenyt Aurin kanssa äidin ikävää ja muorin kuolemaa...tulevaisuus on tuntematon ja kaikki muukin siihen liittyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noidanlukko lumosi minut. En ole noin pitkällä vielä kirjassa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!