Kirjabloggaajien joulukalenterin 18. luukku

”Soihdut sammuu,
kaikki väki nukkuu...
...Tonttujoukko
silloin varpahillaan
varovasti hiipii
alta sillan..."

Olen perehtynyt enemmän moninaiseen kirkonväkeen kuin haltioihin tai metsänväkeen. Tuo kirkonväki on poissa, kun ihmiset veisaavat ja suorittavat riittejään, vaikka moni onkin nähnyt heitä ja kuullutkin. Joulu on meillä muutaman päivän päästä, joten katsotaan ja luetaan joulutontusta. Kirjabloggaajien edellinen luukku aukesi17.12  Mustikkakummun Annan blogissa ja huomenna Oksan hyllyllä blogissa 19.12. 

Katsotaan ensin, mitä Zacharius Topelius tarinoi Turun linnan tonttu-ukosta, seuraavaksi annetaan tonttu-ukon vierailla käsityöläismuseossa, sallitaan sitten Marjut Hjeltin kertoa tonttusuvun tarinaa, tutustaan vanhan kansan tonttuun ja  lopuksi perehdytään Risto Pulkkisen avulla joulutontun esihistoriaan.

TURUN LINNAN TONTTU-UKKO

Olipa tonttu-ukko, seitsemänsataa vuotta vanha. Hän asui holvissa Turun linnan alla. Hänellä oli niin pitkä, valkoinen parta, että voi kiertää sen kahdesti vyötärönsä ympäri, ja kyyryselkäinen hän oli, aivan kuin vanha teräsjousi, kun se on väännetty täyteen jännitykseen. Hän kehui olevansa vanhin tonttu-ukko koko maassa: yksin tuomiokirkon tonttukin, jolla oli ikää viisisataaviisikymmentä vuotta, sanoi häntä sedäkseen. Kaikki koko maan pikku-ukot pitivät häntä suvun päämiehenä, mutta kaikki myös pelkäsivät häntä, sillä hän tahtoi pitää kunnon järjestyksen maassa. Hyvä tonttu-ukko hän oli, perin rehellinen ja kunnon haltia, vaikka hänellä olikin oma erityinen makunsa.

Zacharius Topelius Turun linnan tonttu-ukko

Turun Maakuntamuseo 2002.

 

TONTTU-UKKO VIERAILEE KÄSITYÖLÄISMUSEOSSA

Turun linnan tonttu-ukko oli kuullut, että Luostarinmäki oli muuttunut Käsityöläismuseoksi. Hän mietiskeli:

- Vähän minua surettaa tuo nimenmuutos. Kuka nyt enää tämän jälkeen säilyttäisi muistoa muinaisesta luostarista? EI kukaan!

Tonttu-ukko päätti kuitenkin lähteä tutustumaan uuteen Käsityöläismuseoon. Oli elokuu ja kuulakas loppukesän päivä. Hän tapasi portilla vanhan tuttunsa Ukko Naavaparran.

- Täällä on moni asia muuttunut. Onko täällä enää mitään siitä Luostarinmäestä, jonne aikoinaan muutit? Tonttu-ukko kysyi Naavaparralta.

- Mikään ei ole pysyvää. Uudet sukupolvet haluavat olla huoneissa, joissa on isot ikkunat, kaasuhellat ja sähkövalot. Kun näin ihmisten muuttavan pois, tulin murheelliseksi. Olin nähnyt, miten suurella työllä ja rakkaudella heidän esivanhempansa olivat talonsa rakentaneet. Itkin myös sitä, että ihmisten muutettua pois minut jätettiin yksin. Se koski kovin, olinhan tottunut Luostarinmäen ihmisten vilinään. Mutta onneksi Luostarinmäen mökkejä ei ole purettu. Ne ovat saaneet vain uusia tehtäviä.

Linnan Tonttu-ukko katseli kuoppaisia kujia ja ihmetteli, miksi Käsityöläismuseossa juoksi kissoja joka puolella. Niitä oli niin paljon, että ne melkein sotkeentuivat toistensa jalkoihin.

- En ole missään nähnyt näin paljon naukujia. Mistä ne ovat tulleet? linnan Tonttu-ukko kysyi.

- Ne ovat kaikki syntyneet täällä, eivät ne ole mistään muuttaneet. Muistathan kun olit kauan sitten Walpurin ja Wäinön häissä? Kaikki meidän kissamme ovat juuri näiden jälkeläisiä. Haluatko nähdä ne mökit, joissa aikoinaan tehtiin Walpurin ja Wäinön häävalmisteluja? Vaikka aikaa on kulunut paljon, mökit ovat yhä olemassa. Käydään ensimmäiseksi suutarin verstaassa.

Linnan Tonttu-ukko ja Naavaparta astuivat pimeään mökkiin. Keskellä pöytää naukui kissa ja heilutti ihmeellisellä tavalla tassujaan.

- Mitä tämä kissantassujen heiluminen merkitsee? linnan Tonttu-ukko kysyi.

- Käsityöläismuseossa on nyt sellainen viikko, jolloin käsityöläiset tekevät museon kissoille samanlaisia hääasuja kuin Walpuri ja Wäinö häissään käyttivät. Kissa on juuri saanut jalkaana suutarin tekemät kengät, ihan samanlaiset kuin Walpurin hääkengät. Kissa ihastelee upouusia kenkiään ja näyttelee rakastunutta Walpuria.

- Sitten siirrymme toiseen mökkiin. Täällä näet suuren pöydän. Pöydällä on mustaa kangasta. Mitä arvelet tästä paikasta?

- Täällä leikataan kankaanpalasia, joilla kiillotetaan kaikki hopeat, Tonttu-ukko arveli.

- Ei! Näin ehkä tehtäisiin Turun linnassa. Täällä räätälin verstaassa neuvotaan, miten kangas leikattiin ja ommeltiin Wäinön häävaatteeksi, Ukko Naavaparta kertoi.

Naavaparta ja Tonttu-Ukko kulkivat mökistä mökkiin. Viimeisessä mökissä emännöi esiliina vyötäisillään hyvin pyylevä emäntä. Hän valmisti lihakeittoa samalla reseptillä, jolla Walpurin ja Wäinön juhlapöydän lihakeitto oli valmistettu. Keitossa oli myös maaomenia, joita nyt kutsuttiin perunoiksi. 

Lähtiessään Tonttu-ukko sanoi:

- Olen oppinut Käsityöläismuseossa käydessäni enemmän asioita kuin niiden satojen vuosien aikana, jotka olen viettänyt Turun linnassa. On tärkeää nähdä maailmaa vähän laajemmin. Pyydän, että seuraavaksi tavataan linnassa. Ota myös Wäinön ja Walpurin jälkeläiset mukaan, Tonttu-Ukko pyysi.

Linnan Tonttu-ukko lähti taivaltamaan Kaskenmäkeä alas kohti omaa Onttotornia. Ukko Naavaparta seisoi hämillään Luostarinmäellä. Hän oli saanut kutsun suuren linnan mahtavalta Tonttu-ukolta. Naavaparta punastui häpeästä ja ujoudesta. Miten hän osaisi kuljeksia Onttotornissa ja eläytyä linnan Tonttu-ukon toisenlaiseen maailmaan? 

Maija-Leena Kero Salaperäinen Luostarinmäki

Kerokustannus 2014

 

JOULUTONTTU

Joulutontun, lahjoja lapsille jakavan Joulupukin apulaisen, esi-isiä ovat toisaalta kodinhaltijat – joilta ne ovat saaneet kokonsa, pitkän partansa ja vaatepartensa – ja toisaalta Joulupukin edeltäjä Pyhä Nikolaus (USA:ssa edelleen Santa Claus), jolta ne ovat saaneet tehtävänsä.

Suomalaiset joulutontut asuvat Joulupukin kanssa Suomen Lapissa, Korvatunturilla. Korvatunturista – jolla on lasten lahjatoiveita kuulevat korvat – teki Joulupukin asuinpaikan lasten radio-ohjelmien toimittaja Markus-setä (Markus Rautio) vuonna 1927. Tontut auttavat Joulupukkia tekemällä leluja lapsille ja vastaamalla kaikkialta maailmasta tuleviin lasten kirjeisiin. Ennen joulua tontut käyvä ikkunoiden takana kurkkimassa, ovatko lapset kilttejä. Tietonsa ne raportoivat Joulupukille, joka päättää, miten paljon ja millaisia leluja kukin lapsi saa. Tontut voivat jonakin joulukuisena yönä hiipiä sisälle asti – ne pääsevät vaivattomasti lukittujen ovien läpi. Silloin niille voi jättää jotakin hyvää syötävää ja vaikkapa kirjeen Joulupukille vietäväksi. Jouluaattona osa tontuista lähtee Joulupukin mukaan jakamaan lahjoja kilteille lapsille ja tuomaan vitsoja tuhmille.

Marjut Hjelt – Jaana Aalto Tonttu. Tonttusuvun tarinoista suuresta metsästä.

SKS  1997

 

TONTTUJEN TARINA

Vanha kansa tiesi, että haltioita on kaikkialla – maassa, metsässä ja vedessä. Niillä kullakin on oma väkensä ja omat salaiset voimansa, joita ihmisen tulee pelätä ja kunnioittaa. Niitä haltioita, jotka hallitsevat ihmisten asuinpiiriä ja sen rakennuksia, kutsutaan tontuiksi. Sana ”tonttu” on samaa sukua kuin sana ”tontti”, joka tarkoittaa maa-aluetta, jolle talo on rakennettu.

Mikael Agricola, suomen kirjakielen luoja, kuvasi vuonna 1551 ilmestyneen Psalttarinsa esipuheessa suomalaisten muinaisuskoa ja tontun tehtävää: ”Tontu honen menon hallitzi”. Kunkin tontun tehtävänä on siis valvoa elämänmenoa ja järjestystä siinä paikassa, jossa se asustaa. Uskotaankin haltiatontun olevan se, joka kauan sitten on ensimmäisenä ottanut paikan tai rakennuksen haltuunsa. Siksi se valvoo kaikkien jälkeentulevien elämää.

Tontut ovat yleensä hyväntahtoisia, ellei niitä suututeta. Ne tekevät kuitenkin mielellään kepposia ihmisille. Tontut ovat pienikokoisia, mutta väkivahvoja ja erittäin pitkäikäisiä. Jos talonväki elää sovussa tonttujen kanssa, ne suojelevat talonväkeä ja lisäävät sen lapsi-, vilja- ja karjaonnea, mutta suuttuessaan tonttu voi polttaa vaikka koko talon.

Kirsi Manninen & Aki Paavola Tontun Vuosi

Maahenki 2011

JOULUTONTUN ESIHISTORIAA

Nykyään tonttu liittyy mielikuvissamme pohjoiseen, Lappiin ja Korvatunturiin. Saamelaisissa lähteissä ei kuitenkaan tavata tontun kaltaista olentoa. Nomadisten saamelaisten tonttua vastaavat olennot olivat yhtäältä maahisia, maanalaisia luonnonpaikkojen puoli-inhimillisiä eläjiä, ja toisaalta pyhissä tuntureissa tai järvissä asuvia näkymättömiä ja ruumiittomia apu- ja suojushenkiä, sáiva-henkiä.

Nykyisin joulutonttuina tunnetut Nisse ja Nasse ovat alun perin kotoisin Tanskasta. Nisse oli sikäläinen talon tai oikeammin asutun pihapiirin haltija. Muualla Skandinaviassa olento on tunnettu tonttuna. Ruotsissakin nisse-nimitys on ollut yleinen lähinnä entisissä Tanskalle kuuluneissa Skånen, Hallandin ja Blekingen sekä Norjalle kuuluneessa Bohuslänin maakunnissa. Norjaksi joulutonttu on julenisse.

Risto Pulkkinen Suomalainen kansanusko Samaaneista saunatonttuihin.

Gaudeamus 2014.

 

 

Jouluiloa teille kaikille!