perjantai 23. toukokuuta 2014

Sarah Waters Vieras kartanossa








Sarah Waters (s. 1966) on englantilainen kirjailija, joka on romaaneissaan tarttunut historiallisiin aiheisiin ja uudistanut ne nykyaikaisella kertojanäänellä. Waters on saanut tuotannostaan lukuisia tunnustuksia. Häneltä on suomennettu mm. Silmänkääntäjä sekä Yövartio. Lontoossa asuva Sarah Waters on suorittanut tohtorin tutkinnon Englannin kirjallisuudessa ja luennoinut avoimessa yliopistossa. Kirjan on suomentanut Helene Bützow.


Luin kirjasta Lumiomenan kuvauksen ja päätin tarttua hänen houkuttelevan kuvauksen takia kirjaan. Kirja on roihunnut blogisavujen suosioissa ja luen kirjan jälkijunassa. Minulle se on luontevaa, koska en metsästä uutuuksia ja viimeiseksi haen suuren hehkutuksen saavia kirjoja. Tammen Keltainen kirjasto on riittävä motiivi lukemiseen. Minulla on kesken Ann Radcliffen Udolpho, joka edustaa goottikauhun genreä ikonisimmillaan.

Vieras kartanossa on tiiliskivi, lähes 600-sivuinen romaani, mutta viihdyin kirjan kanssa alusta loppuun, pitkästymättä. Tapahtumamiljöö on englantilaisen yläluokan suvun rapistuva Hundreds Hallin kartano. Kyseessä on perheromaani, kauhuromaani, romanttinen kertomus jne. Romantiikan nälkään kirja ei kuitenkaan tuo helpotusta.
Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana. Oli sodanjälkeinen kesä, ja Ayresit olivat vielä varoissaan, seudun merkkihenkilöitä. Vietettiin maailmanvallanpäivää, minä seisoin kylän muiden lasten kanssa rivissä ja pidin kättä partiolaisten tervehdyksessä, kun rouva Ayres ja eversti jakoivat muistomitaleita, ja jälkeenpäin joimme vanhempiemme kanssa teetä pitkissä pöydissä luullakseni eteläisellä nurmikentällä.


Kertojana on ulkopuolinen tohtori Faraday. Tohtori Faraday on entisen palvelijan poika, joka on opiskellut lääkäriksi ja siten kohonnut sosiaalisella asteikolla yhteiskunnassa. Syntyperältään hän on yhä palvelijan poika suhteessa kartanolaisiin, joiden syntyperä on taustoittanut heidän roolinsa. Heikkouteni on 1900-luvun alun brittiyhteiskunta, kartanomiljöö, kahden kerroksen väen kuvaus. Kirjassa on 1700-luvun goottikauhun ainekset: mahtava kartano, menneiden haamut, kolkot käytävät ja portaikot, äänet, mielen sisäinen hullu maailma. Luurangot, kaunat ja kiroukset kolisuttelevat mieliä. Tapahtumat sijoittuvat 1940-luvun lopulle, toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, yhteiskunnan muutokseen, luokkayhteiskunnan murenemiseen ja maalaisaatelin rapistumiseen.

Kohtalon oikusta tohtori Faraday päätyy kartanon omistajaperheen lääkäriksi ja vähitellen hyväksi ystäväksi. Hän palaa kartanoon, johon pääsi tutustumaan joskus kauan sitten lapsena äitinsä mukana. Kartano loihti ja vangitsi pienen pojan mielen. Nyt hän palaa kartanon yhteyteen ja hänestä tulee kartanoväen tukipilari. Perheen muodostaa sodassa haavoittunut Roderick, hänen vanhapiikasisarensa Caroline ja heidän leskiäiti rouva Ayres. Nämä laskevat tohtorin keskuuteensa ja avaavat ahdinkoaan, kartano rapistuu, puutarha umpeutuu, taloudelliset huolet painavat perhettä yhä lujemmin. Rod uskoutuu Faradaylle, että talossa on jokin, joka haluaa sille ja sen asukkaille pahaa. Kartanon ainoa kokopäiväinen palvelustyttö Betty tuntee pahan läsnäolon. Kartanossa tapahtuu ihmeellisiä asioita: outoja puhelinsoittoja, seiniin piirtyviä merkkejä, huonekalujen siirtymisiä, itsestään syttyviä tulipaloja. Psykologinen jännityskertomus vahventaa vähitellen otettaan, se lietsoo pelkoa ja kauhua ilman verta. Esi-isät seuraavat ja vartioivat läsnä olevina muotokuvissaan.

Lukija joutuu miettimään Bettyn kertomaa:
Sitten Betty oli kuullut enemmän narahduksia, ja hän oli yllättynyt tajutessaan, että neiti Ayres ei ollutkaan menossa alas vaan portaita ylös kolmanteen kerrokseen. Tiesikö Betty, miksi neiti Ayres oli mennyt sinne? Siihen Betty ei osannut sanoa mitään. Oliko yläkerrassa muuta kuin tyhjiä huoneita? Ei, ei mitään muuta. Betty oli kuullut, kuinka neiti Ayres oli kävellyt yläkerran käytävässä hyvin hitaasti, aivan kuin olisi tunnustellut tietään pimeässä. Sitten Betty oli kuullut, että neiti Ayres pysähtyi ja äännähti.


Oliko neiti Ayres äännähtänyt? Millä tavalla?

Hän oli huudahtanut.

Vai niin. Mitä hän oliu huudahtanut?

Hän oli huudahtanut: "Sinä."
Lukijalle jää tulkinta tapahtumista ja tohtori Faradayn roolista, minun roolini ei ole spoilata. Kirjan edetessä Carolinen rooli muuttuu, mutta myös kertojan luonne tulee esille erilaisena. Faraday kantanee syyllisyyttä kaunan ja kateuden kautta, mutta kauhun elementtejä ei sovi riistää aaveilta, menneisyydeltä tai goottilaisen kauhuromaanin perustoilta. Vieras, rapistunut kartano on laskenut vieraan käytävilleen, eikä tunne armoa tai vapautusta.
Kirjan viimeinen lause on arvoituksellinen: Petyn joka kerta kun käännyn katsomaan, sillä näen vain haljenneen ikkunaruudun, ja tajuan että vääristyneet kasvot jotka katsovat siitä kaipaavasti ja hämmentyneinä, ovat omani.

Vieras kartanossa oli viihdyttävä lukukokemus. Sarah Waters kertoo upean tarinan ja välittää tapahtumien ajankuvan lumoavasti. Kirjan kansi on lumoavan kaunis kuin koru. Tämä on kirja, jonka ostaa kirjahyllyynsä. Loppu ei olisi voinut olla toisenlainen. En kokenut tarinaa ahdistavana, hitaana tai pelottavana, sillä vanhalla kartanolla on aina tarinansa.

Sarah Waters Vieras kartanossa

Tammi 2011. Keltainen kirjasto. Kotikirjasto.

4 kommenttia:

  1. Tämä on minulla ollut lukulistalla jo vaikka kuinka kauan. Luin hänen kirjansa Silmänkääntäjä, jossa oli mielenkiintoinen juoni ja rakenne.

    VastaaPoista
  2. Pidin tästä niin paljon, että yritän saada omaksi kaikki tekijän kirjat. Silmänkääntäjää on kehuttu blogeissa.

    VastaaPoista
  3. Kiva, että pidit. Minullekin tämä oli huikean hyvä ja ehkä vielä enemmän pidin Watersin Yövartiosta, joka kertoo pommitusten ajan Lontoosta. Kummassakin on tiheää tunnelmaa, luokkayhteiskunnan kuvausta, mutta romaanit ovat keskenään hyvin erilaisia.

    VastaaPoista
  4. Katja, sinun suosituksesta tämän löysin. Se vei minut mukanaan ensimmäisistä sanoista. Yövartio on tuossa vierelläni.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!