Kerstin Ekman Huijareiden paraati

Kerstin Ekman on Ruotsin arvostetuimpia ja rakastetuimpia kirjailijoita. Ekman syntyi vuonna 1933 Risingessä Itä-Göötanmaalla. Hän on työskennellyt kirjailijana, opettajana ja kriitikkona. Kerstin Ekman aloitti dekkarikirjailijana 1959. Hän on myös muissa romaaneissaan yhdistellyt dekkarigenren aiheita yhteiskunta- ja ihmiskuvaukseen ja toisaalta luontoa ja myyttisyyttä. Hän on saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, mm. arvostetun August-palkinnon kahdesti vuosina 1993 ja 2003 sekä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1994. Ekman valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1978, mutta hän erosi 1989 Salman Rushdie -tapauksen vuoksi. Hän on julkaissut yli 20 teosta, joista on suomennettu kolmetoista. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin seuraavat teokset Tapahtui veden äärellä, Ikimuiston merkki, Sudentalja-trilogian.



Huijareiden paraati (Grand final i skojarbranschen) on kurkkaus kustannusmaailmaan, kirjailijoiden työhön, kirjoittamiseen, kirjoittajan persoonaan ja ylipäänsä siihen mitä kirjailijalta vaaditaan. Se on ironinen, moniääninen veijariromaani naiskirjailijan osasta, identiteetistä ja Ruotsin kulttuurielämästä 1950-luvulta nykypäivään. Ekman pohtii, onko kirjailijan pakko olla julkkis? Kaunis ja edustava Huijareiden paraatin Lillemor Troj on Ruotsin juhlituin naiskirjailija, todellinen median lemmikki. Lillemorin kirjat on kuitenkin kirjoittanut ruma ja lihava Barbro Andersson eli Babba. Lillemor väsyy valheessa elämiseen. Se piinaa häntä. Lillemor haluaa vapautua valheestaan. Babba suivaantuu ja kirjoittaa paljastuskronikan. Lillemor saa eteensä kustantajansa luona Rabben ja Sjabben -kustantamolle toimitetun paperinivaskan, jossa hänen koko uransa paljastuu valheeksi. Babba haluaa purkaa Lillemorin kanssa tekemänsä sopimuksen ja tuoda totuuden julki. Mikä olisi totuuden hinta? Olisiko voittajakilvassa voittajaa vai kaksi häviäjää?

Eräänä aamupäivänä, sinä samana syksynä, hän soitti Babballe, ja kertoi saaneensa kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hän oli voittanut. Vai oliko hän sanonut "me voitimme"? Niin eli näin, se ihminen ei vaikuttanut tippaakaan yllättyneeltä. Joskus joulukuun alkupuolella hän sitten matkusti junalla Tukholmaan, missä etsiskeli ravintola Metropolia, joka löytyikin Sveavägenin ja Odengatanin kulmasta. Siellä istui raati.

Mihin väliin sijoittuu Kerstin Ekman itse? Ekmanin toinen nimi on Lillemor ja hänkin on Ruotsin Akatemian jäsen. Kirjan sanotaan olevan autofiktio. Autofiktio genrenä on hyvin suosittua tällä hetkellä. Kirjan sivuilla vilisee niin ruotsalaisten kuin ulkomaisten kirjailijoiden nimiä.



Huijareiden paraati kertoo petoksesta, valheesta, vuosikymmeniä kestäneestä huijauksesta, josta ei voi perääntyä kasvojaan menettämättä. Kirja kertoo kahden naisen välisestä ystävyydestä, kateudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lillemor loistaa parrasvaloissa, juhlii illanvietoissa, hymyilee lehtien kansissa, jakaa nimikirjoituksia, pääsee Ruotsin Akatemian jäseneksi. Toinen tekee työn sivullisena ja saa vain rahallisen korvauksen. Hän ei ole mitään, kukaan ei arvosta hänen kirjallisia kykyjään. Kirjan aikajanana on vuosikymmenet, joiden aikana toinen menestyy ja toinen polkee paikallaan. Kulissien murtaminen pilaisi kaiken olleen, vuosikymmenten työn. Kuitenkin Lillemor osallistuu kirjojen kehittelyyn, rakenteen muokkaamiseen. Naiset kehittelevät yhdessä aiheita ja elävät ajoittain likellä toisiaan. Kumpikin ymmärtää, että totuuden kertominen ei jakaisi rooleja toisin, vaan mitätöisi kummankin työn ja loppujen lopuksi kumpaisenkin saavutukset vaiettaisiin hienotunteisesti.

Sinä olet seitsemänkymmentäkuusivuotias, minä sanoi.

Aivan, ja eiköhän se ole sopiva ikä lopettaa. Kirjailijat vaikenevat.

Vai että sillä lailla, minä sanoin. Minut siis vaiennetaan, ja sinä istut edelleen siellä akateemisessa päiväkodissasi ja kirjoitat muistiinkirjoituksia ja pidät johtajanpuheita ja liehut Nobel-juhlissa. Niinkö sinä olet suunnitellut? Täh!

Huijareiden paraati on upea kirja. Itse en henkilökohtaisesti ole avoimien loppujen ystävä. Sen sijaan minulle on yhdentekevää päättyykö kirja surullisesti vai onnettomasti. Huijareiden paraatin loppu ei kuitenkaan voisi olla toisenlainen. Ekmanin kieli vangitsee lukijan, se on ainutlaatuisen kaunista. Omaelämäkerrallisen osuuden ajatukset kulkevat mukana lukijan ajatuksissa, kuten tässä sanomatta jäävät mielleyhtymät.

Olipa kerran nainen, joka näki ison, paksun rupikonnan, jonka oli määrä pian synnyttää. Hän sanoi: Tulenko auttamaan sinua, kun hetkesi koittaa? Se oli tietysti pelkkää pilaa. Mutta eräänä päivänä nainen kutsuttiin kiven alla olevaan koloon. Hän auttoi olentoa, joka tuskin oli rupikonna, synnytyksessä. Ja sai hopealusikoita.

Kerstin Ekman Huijareiden paraati
Suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen.
Tammi 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.