Luin kirjasta kustantajan esittelyn, jossa kerrotaan seuraava.
Nyt on jo kiire, ei ehdi selittää pojalle Maan vetovoimaa, murot mahaan ennen kuin ne pehmenevät, vauhdilla töihin, mittari näyttää toistasataa, vain yksi soitto kännykällä… sitten hirvittävä rysähdys – ja arjen sekuntipeli pysähtyy.
Sarah saa auto-onnettomuudessa aivovamman. Kirjan nimi Puolinainen viittaa vammaan. Kirjan englanninkielinen nimi Left Neglected on täsmentävämpi kertoen, että Sarahin osana on vasemmanpuolen neurologinen oireyhtymä, vasemmanpuolen huomiotta jättäminen. Hän ei tiedosta vasenta puoltaan, vasen käsi ja jalka eivät ole käskytettävissä. Näkökentän vasenta puolta ei havaita, sen informaatio ei välity. Eli henkilö saattaa syödä vain osan ruoasta, mutta lautasen vasenpuoli jää koskematta.
Yritin itse puhua ystävälleni, menin hänen viereensä. En saanut minkäänlaista huomiota osakseni. Huhuu, hämmästelin. Kiersin ruokapöydän toiselle puolelle. Hän ilostui. Missä sinä olet ollut?
Pysäytys tulee tilanteessa, jossa Sarah ja Bob elävät työholisteina, tekevät tunteja aina vain enemmän, suorittavat yhä enemmän. Kahdeksantoistatuntinen työpäivä on normaali. Tähän he sovittavat kolme lasta. Sarahin elämä pysähtyy, se pysähtyy kunnolla. Nyt hänellä on aikaa. Hän voi aloittaa alusta, se vaan, että on opeteltava syömään, pukemaan, seisomaan ja kävelemään. Niin ei pidä unohtaa tätäkään pikku juttua eli käymään vessassa. Kirjassa välittyy tilannekomiikka, pirullisia tilanteita, hermojen kiristymistä ja raastavaa turhautumista. Joku voi kokea edellä mainitut kuvaukset pitkästyttävinä, ihan sen takia, että lukija ei ymmärrä, kuinka alusta ihminen alkaa rakentaa elämäänsä. Vessareissu tai pukeminen saa hien yhtä hyvin pintaan kuin kunnon kokonainen salitreeni! Rintsikat, napit, farkkujen vetoketju, ravintolan tavallinen wc vaativat jo akrobatiaa.
Jo pelkkä fysioterapeutin näkeminen saa oksentamaan, sillä hän on viimeinen ihminen, jonka Sarah haluaisi tavata. Vähitellen hän tajuaa pelin jujun.
Sarahille vie aikaa ymmärtää, kuinka totaalinen pysäytys on, että mennyt työrumba ei palaa. Kukaan toinen tai ulkopuolinen ei tiedä, mitä on aloittaa alusta. Kirjassa on huumoria, sillä sen avulla selätetään vaikeita asioita. Sarah ja Bob joutuvat laittamaan arvot uuteen järjestykseen.
Puolinainen oli lukukokemuksena laimeampi kuin Edelleen Alice, johon ihastuin. Lukukokemus oli kepeä ja helppo, kun Edelleen Alice jäi ajatuksiin pitkäksi
aikaa. Genovan asiantuntemus olisi antanut mahdollisuuksia syvällisempäänkin
pohdintaan. Sarah jää etäiseksi ja pinnalliseksi ja silti tarina liian Sarahin
kannalta kerrotuksi. Puolinainen on pinnallinen kirja, joka kalpenisi tosikertomuksen rinnalla. Esimerkiksi Pystytkö sanomaan perkele? (Schildts & Söderströms) kertoo paljon todellisemman tarinan.
Lisa Genova Puolinainen
WSOY 2012 Kotikirjasto
Lisa Genova Puolinainen
WSOY 2012 Kotikirjasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!