Parikymppiset amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina
Poole ovat toistensa peilikuvia. He kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä
kaksoissisaresta tämän testamentin yhteydessä.
He ovat perineet Elspeth Noblinin kodin Lontoon Highgaten hautausmaan liepeiltä.
Testamentti sisältää oudon ehdon, sillä Elspethin sisar Edwina tai tämän aviomies Jack
eivät saa hyötyä tästä mitenkään, itse asiassa vanhemmilla ei ole oikeutta
astua sisään asuntoon tai tutkia sen sisältöä. Vastaanottaminen sisältää vielä
vaatimuksen, että kaksosten on asuttava asunnossa yksi vuosi ennen sen
myymistä.
Julia ja Valentina tarttuvat tilaisuuteen innoissaan
täytettyään 21 vuotta. Täti kertoo testamentissaan, että Robert Fanshaw auttaa
kaksosia perintöön liittyvissä asioissa. Robert tekee väitöskirjaa ja hänen
tutkimuksensa painottuu yhä enemmän Highgaten hautausmaahan haudattuihin. Hän
pitää hautausmaan esittelykierroksia. Robert asuu tyttöjen perimän huoneiston alapuolella.
Hetkeä ennen kuolemaansa Elspeth muisteli päivää edelliseltä keväältä. Hän
käveli Robertin kanssa mutaisella polulla Kew Gardenissa Thamesin rannalla. Ilmassa
leijui mädäntyneiden lehtien tuoksu. Oli satanut. Robert sanoi: "Harmi,
ettei meillä ole lapsia". Elspeth vastasi: "Älä höpötä."
...
Elspeth lähtee kun Robert on juoma-automaatilla. Palattuaan Elspeth on poissa. Robert riisuu kengät ja paneutuu viereen....
Sairaanhoitaja löysi heidät tuosta tuntia myöhemmin. Hän jäi seisomaan hiljaa ovelle ja katseli pitkää nuorehkoa miestä, joka syleili siron keski-ikäisen naisen kuollutta ruumista. Sitten hän lähti hakemaan lähihoitajia.
Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy itsenäistymään
ja etsimään omaa identiteettiään. Julia paneutuu yläkerrassa asuvan pakko-oireista
kärsivän miehen avuksi. Martin on 53-vuotias filosofian tohtori, joka pystyy sulkemaan
ulkopuolisen maailman ulottuviltaan puhelimen
ja netin avulla. Hän ei pysty poistumaan kotoaan. Marijke ja Martin Wells
osallistuvat yhdessä Elspethin hautajaisiin. Aamulla Marijke vilkaisee makuuhuonetta,
jossa hän on nukkunut 23 vuotta miehensä kanssa. Hän kuuntelee suihkusta
kantautuvia ääniä ja poistuu muutaman sanan sanottuaan jättäen kirjeen miehensä
löydettäväksi. Marijken on päästävä pois
pakkoneuroosien valtaamasta kumppanista, jonka kotiin ei koita edes aamunkoi
peitettyjen ikkunoiden takaa. Marijke on
huolehtinut ruokaakin alun tarpeisiin. Virtuaalimaailma palveli Martinia, sillä
kaiken sai maksusta kotiovelle. Robert huolehtisi posteista ja roskista. Aiemmin
Martin työskenteli British Museumissa kääntäen muinaisia ja klassisia kieliä,
mutta teki nyt kotoa käsin etätöitä. Martin tuo mieleen Botho Straussin
Omistuksen, joka kertoo kirjakauppias
Richard Schroubekista, joka on sulkeutunut asuntoonsa kirjoittamaan hylätyksi
tultuaan. Itse asiassa Martin on mielenkiintoinen henkilö, pidän hänestä
enemmän kuin monesta muusta kirjan henkilöstä.
Vähitellen Julia
ja Valentina huomaavat, että Elspeth on
läsnä, ainakin tädin haamu on jäänyt asunnon vangiksi ja seuraa heidän elämää.
Läsnä ja tuntevana. Valentinan ja Robertin lähentyminen tuottaa
mustasukkaisuutta.
Elspeth Noblin oli ollut vainaja jo melkein vuoden eikä vieläkään ollut tajunnut pelin henkeä. Aluksi hän vain leijaili asunnossaan. Hänellä ei ollut voimia, ja hän kykeni ainoastaan tuijottelemaan entistä omaisuuttaan.
Niffenegger lataa kirjan jännitteet verkalleen. Kirjaa
lukee varoen ja toivoen, että tarina ei lässähtäisi loppua kohden. Tarinassa on
niin fantasian kuin kummitustarinan elementtejä, tarinassa kuljetaan
tuonpuoleisessa ja olevassa todellisuudessa. Kaksosuuden paradigma repii sisaruksia
- olla lähellä ja yhdessä ja olla erillään ja erillisenä. Viktoriaanisen
kulttuurin muistomerkkinä Highgaten hautausmaa on likellä ja kiehtovana
historiansa kanssa. Olisin voinut lähteä kierrokselle heti mukaan, vaikka yöllä.
Lontoo on läsnä ja tuttuna.
Audrey Niffenegger Hänen varjonsa tarina
Gummerus 2010
Gummerus 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!