Maija Muinonen Mustat paperit

Tartuin tähän kirjaan BTW Luen tänä vuonna uudehkoa kotimaista kaunoa periaatteella, mutta tämä ei ehkä saisi minua inspiroitumaan jatkamaan projektissani. Muinosen kirja Musta paperit on hyvä kirja, erinomainen esikoisteos, mutta minua se ei koskettanut tarpeeksi. Teos on tyylillisesti kokeileva ja sen muotona on kirjeromaani.

 Kirjaa lukiessa sitä ei miellä kotimaiseksi. Se ei kiinnity paikkaan ja henkilöiden nimetkin ovat vierasperäiset. Miljöönä on rantakaupunki jossain. Ann Mielin on pakko purkaa itsensä, sillä hän tietää kuolevansa. Viimeisenä tekonaan hän tilaa valkoista paperia.

 Valitsin sileän paperin sileän paperin siloposkelleni.

Muste musta, meren väri päivien välissä.

 Ann kirjoittaa kirjeitä erityisesti viisivuotiaalle pojalleen Lucille, kotiapulaiselle Rosalle jne. Hän haluaa jättää pojalleen näin hyvästit, rakentaa tälle elämän.  Äidilliset neuvot ja muistot muuttavat muotoaan kirjan edetessä muuttuen ahdistaviksi vaateiksi.  Ann suunnittelee poikansa tulevaisuuden: koulun, opiskelun, työn, ystävät, puolison, kodin, ihan kaiken, jopa haaveet. Hellyyden tilalle asettuu hallitseminen, kaiken täydelliseksi järjestäminen, menetyksen pelko. Katkeruus kohdistuu lastenhoitajaan, sillä tämä saa elää Lucin kanssa, nähdä tämän varttuvan.  

 Hääpäivänänne on täydellinen hääsää, aurinko paljaana iltaan asti. Hääaamuna sinä kuivaat Lucin silmistä kyyneleet, kun hän itkee onnesta. Minä en ikinä nähnyt kun hän itkee onnesta, mutta minä lohdutin kun häneen pikkuisena sattui. Siksi hän uskaltaa ylipäänsä itkeä Dora.

Luin hieman hämilläni tätä kirjaa, sillä se sai minut paikoin vaivautuneeksi. Takertuminen tuntui pelottavalle, toisen ja toisten tulevaisuuden ohjailu epäreilulle. Muinosen teksti on absurdia, mutta sillä on tarttumapintaa todellisuuteen. Curling-vanhemmat haluavat raivata kaikki esteet lapsensa tieltä. Lapsen valintoja pyritään ohjaamaan ja häneen ripustaudutaan läpi elämän. Minkälaisia ohjaimia todellisessa elämässä lähtevä jakaa puolisolle? Minkälaisen uuden puolison valitset lastani kasvattamaan? Minkälaisia viestejä lapselle kirjoitetaan, jos ehditään?  Miten ohjeistukset toimivat muistona ja minkälaisen äitimuiston ne jättävät? Maija Muinosen teos on psykologisesti tarkkaileva. Se kysyy, onko ihmisen mahdollista hyväksyä kesken jäävä elämä kesken elämää? Pystyykö kunkin ikäkauden kehitystehtävät suunnittelemaan etukäteen?

 Joku tekstiin ihastunut voi miettiä, mitä tämän jälkeen lukee? Itse jouduin päin vastaiseen tilanteeseen, minun ei olisi pitänyt tarttua tähän kirjaan edellä lukemani jälkeen.  Yleensä tyhjään itseni tietokirjalla vaikuttavan lukukokemuksen jälkeen Nyt toimin toisin eli selvitin, milloin saan jatkoa edelliseen, enkä laskenut irti. Lähdin tähän kirjaan Ljudmila Ulitskajan Iloisten hautajaisten jälkeen, jossa kuolema oli likellä ja odottavana korjaamaan kulkijan minä hetkenä hyvänsä. Mutta kirjassa juhlittu ja eletty elämä on läsnä, elämä on ollut juhla, maestro on uupunut, mainen matka oli loppumassa ja viimeinen matka alkamassa. Se viipyili yhä minussa. Syytän siis itseäni, että en päässyt mukaan kielen kauneuteen. Muinosen teksti on musta, mutta ainutlaatuisen kaunista. Opetuksena se antaa, että sanan voimaallakaan ei voi hallita omaa tai toisen elämää.

Maija Muinonen Mustat paperit
Teos 2013. Arvostelukappale.Kiitoksin.