Martti Backman Harriet ja Olof - Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918

Martti Backman Harriet ja Olof - Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918

Gummerus 2016. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Olof Laguksen Käyttöön oli luovutettu kartanon isännän kamari, jonka hän olisi halunnut pitää itsellään, mutta kun hänen lähimmät upseerinsa pyysivät päästä sinne, ei hän voinut kieltäytyäkään. Nyt Olof soimasi itseään hentomielisyydestään. Pataljoonan päällystölle oli lämmitetty isäntäväen sauna, jonka jälkilöylyihin oli oikeus myös aliupseereilla. Miehistön oli peseydyttävä väensaunassa, sikäli kuin tungokselta jotenkin pystyivät.

Nuorella jääkärillä Olof Laguksella on sota-ajan rakkaussuhde sairaanhoitaja Harriet Thesleffin kanssa. He tapasivat Lempäälässä ja jättivät jäähyväiset toisilleen tai niin he luulivat. Olof oli ollut varma, että he eivät tapaisi enää koskaan. Toisin kävi, joka ilmenee myöhemmin. Olof saa tulikasteensa Lempäälän taistelussa Tampereen lähellä.

Kuitenkin 27-vuotiaana Harriet on naimisissa everstiluutnantti Wilhelm Thesleffin kanssa.  Olof Laguksen kuolema tapahtuu epäselvissä olosuhteissa. Niin Harriet kuin Olof elivät haaveissa, mutta haaveet ovat usein kuvitelmia. Katse toiseen ja sen voima jää lukijan mieleen.

Tieto Olof Laguksen tapaturmasta oli kantautunut Wilkmannin armeijakunnan esikuntaan kuolemaa seuraavana päivänä. Suullisen ilmoituksen mukaan Lagus olisi ratsastusmatkalla pudonnut satulasta pää edellä kiveen ja menettänyt näin henkensä.

Olof Lagus ilmeisesti kuitenkin kuoli luotiin. Hänen väitetään surmanneen itsensä ohimoon.   Toiset ilmoittavat jonkun surmanneen hänet. Itsemurha tuntuu aivan mahdottomalle äidin mielestä. Totta on kuitenkin, että Olof Lagus kuoli.   

Että hän olisi ampunut itsensä! Kuinka kukaan ilkeää väittää, että Olof olisi tehnyt itsemurhan… Fritziä vastapäätä istuneen pienen, pyöreän naisen ääni nousi kimeäksi. Hän oli päättänyt parhaaksi lähestyä tuomaria näin suorasukaisesti, koska tuomari ei ollut pari viikkoa aikaisemmin halunnut kuunnella hänen asiaansa puhelimessa… Emma Lagus oli kerta kaikkiaan päättänyt, että hänen poikansa kuolemaan johtaneet tapahtumat on selvitettävä. Sitä varten hän oli matkustanut Helsingistä Viipuriin… Fritzin oli pakko myöntää, että sotilaan äidin logiikassa oli perää. Eihän itsemurhaa hautovan tarvitsisi muuta kuin nousta esiin asemistaan ja tarjota rintansa vihollisen kuulille.

Valkoinen Viipuri juhli, ei ainoastaan painajaismaisen vapaussodan voittoa, vaan myös neljä vuotta kestäneen, loputtomalta tuntuneen maailmansodan päättymistä Suomen osalta. Tämä hetki oli todellisuudessa myös ensimmäinen tilaisuus juhlia viisi kuukautta aikaisemmin julistettua Suomen itsenäisyyttä. Vapaussodan päättyminen valkoisten voittoon oli sen sinetöinyt.

Maanantaina 29. huhtikuuta Viipurin valtauksen tapauksen saa tutkittavakseen asianajaja Fritz Wiik. Murhatutkimukseen hän saa avukseen Olof Laguksen äidin ja siskon. Fritz Wiikin on selvitettävä. kuka on antanut käskyn teloittaa satoja Viipurin venäläisiä asukkaita laitakaupungilla.

Toukokuun puolivälissä Fritz Wiik luovutti alustavan tutkimuksensa Viipurin linnoituksen komentajalle, kenraaliluutnantti Ernst Löfströmille. Löfström oli jo ennakolta tietoinen laajasta Viipurin venäläisväestöön kohdistuneesta väkivalta-aallosta, mutta silti yksityiskohtainen kuvaus vainon raakuudesta ja järjestelmällisyydestä järkytti häntä.

Poliittisia analyysejä kirjoittavan tiedustelumiehen aivot alkoivat raksuttaa. ”Tämähän on Thesleffille täydellinen katastrofi, skandaali, johon hänen uransa voi kaatua.”… ”Voi Wilhelm parkaa”, säesti Fritz. ”Jo pelkästään hänen vaimonsa suhde johonkin jääkärikloppiin voisi riittää tuhoamaan hänen haaveensa, mutta suhteen päättyminen veritekoon on kyllä kaiken huippu.”

Martti Backman teki sukututkimustaan ja törmäsi Fritz Wiikin tarinaan. Koko tarinaan on kuvitus ja se luo tarinasta tosipohjaisen. Kuvat elävät ja katseet.  Jääkärit ja Mannerheim olivat kilpailijoita. Näissä olosuhteissa suomalaissotilaista tehtiin murhaajia.

On luonnollista ja oikeutettua kysyä, mikä tässä tarinassa on totta ja mikä tarua. Kiinnostukseni Viipurin venäläissurmiin heräsi osana isoisääni Fritz Wiikiin kohdistuvaa sukututkimusta. Päätin tehdä kirjastani kaunokirjallisemman, faktaa ja fiktiota yhdistelevän faktion. Kaikki kirjassani mainitut kymmenet henkilöt ovat olleet oikeita eläneitä ihmisiä. Suurimmaksi osaksi heidän sanomisensa ja tekemisensä löytyvät suoraan kirjallisista dokumenteista. Kirjailijan mielikuvitus astuu kuvaan, kun faktisten ihmisten ympärille rakennetaan miljöötä ja väritetään heidän vuoropuhelujaan.

Blogitekstin tekijä

Lukijalle minulla on isoäitini lupaukset ja sanat, joiden uskon toteutuvan tiettynä päivänä, siksi itkin lukiessani. Ja siksi luin tämän kirjan henkilökohtaisena, vaikka tapahtumapaikkana on Tammisaari ja Pieksämäki. Isoäitini menetti kolme (ainoat) veljeänsä. Hän on kirjoittanut sanat vanhaan Raamattuun. 

Tämän kirjan on syytä jokaisen lukea tänä vuonna, merkittävämpi kuin 100 vuotta tai toiset juhlivat riemuiten Linnan julhlissa. Kenellä on oikeasti siihen syytä?

Blogeissa toisaalla: Leena Lumi ja Kirja vieköön.