tiistai 4. lokakuuta 2016

Philip Roth Nöyryytys



Philip Roth Nöyryytys
Alkuperäisteos: The Humbling2009
Suomennos: Arto Schroderus
WSOY 2011, Aikamme kertojia –sarja. Kotikirjasto.

Viikonloppuna tutkin antaumuksella kirjahyllyjäni. Täydensin hyllyjä yhdellä puuttuneella Murakamilla, jonka lukeminen ei ole koskaan minua innostanut. Otan vastaan suositteluja. Teos on niin ilmeinen, että minun ei tarvitse mainita sen nimeä. Rothin kohdalla havaitsin, että minulta puuttuu yksitoista teosta ja löysin vaivatta kahdeksan. Hyväkuntoiset kirjat maksoivat euron pari, mutta, jos ajattelemani sivulause rakentuisi tähän, niin joutuisin pulittamaan niistä kolmekymmentä euroa kappale. Nöyryytys on osa neljän romaanin sarjaa: Jokamies (2007) ja Tuohtumus (2009), Nemesis (2010), joista en ole lukenut kuin nyt Nöyryytyksen.

Suhteeni Rothin kirjoihin on hieman ailahtelevainen, sillä Ihmisen tahra on hienointa Rothia, mutta…  

Vanhuuden osa
Nöyryytyksen päähenkilö on kuuluisa, mutta ikääntyvä näyttelijä Simon Axler, joka on menettämässä otteen työstään, läheisistään ja elämästä yleensä. Axleria on pidetty klassisen amerikkalaisen teatterin viimeisenä suurena näyttelijänä. Tarina on jonkin verran epäuskottava, sillä päähenkilö on kuusikymppinen mies, kun parikymmentä vuotta vanhempaan tuo turhautuneisuus sopisi paremmin. 

Nyt hän pelkäsi jokaista esitystä, pelkäsi aamusta iltaan. Koko päivän hän ajatteli ajatuksia, joita ei  ollut koskaan aikaisemmin ajatellut  ennen esitystä: en onnistu, olen teennäinen, minulla ei ole aavistustakaan miten lausun edes ensimmäisen repliikin.

Ahdistuneisuuden performanssi
Nöyryytyksen keskeinen teema on vanheneminen. Tarinaan mahtuu paljon muutakin. Axler käy läpi hoitojaksoaan psykiatrisessa sairaalassa,  jossa hän kohtaa taideterapiassa naisen nimeltä  Sybil Van Buren. Tämä episodi viedään myös loppuun myöhemmin. Perhetuttujen tytär Pegeen Mike Stableford astuu yllättäen ovesta sisään. Pegeen on nelikymppinen lesbonainen, joka ei ainakaan tee tarinaa sen miellyttävämmäksi.

Ei olisi uskonut – semminkään kun Pegeen Mike Stableford oli elänyt lesbona 23-vuotiaasta lähtien että kun Pegeen oli neljäkymmentä ja Axler kuusikymmentäviisi, heistä tulisivat rakastavaiset, he puhuisivat puhelimessa aamuisin heti herättyään ja viettäisivät  yhteisen vapaa-aikansa innokkaasti Axlerin talossa, josta Pegeen Axlerin iloksi  omi käyttöönsä kaksi huonetta, yhden yläkerran kolmesta makuuhuoneesta tavaroilleen ja alakerran olohuoneen viereisen työhuoneen kannettavalle tietokoneelleen.

Naamioiden takana
Rothin 146-sivuinen kirja herättää minussa hyvinkin erilaisia tunteita. Yllättävintä on ehkä, että jään miettimään kirjan suorasukaisuutta ja seksististä olemusta. Jos ajankohta olisi toinen, niin ohittaisin aktit, mutta nyt näykin niitä terrierin tavoin. Naisen rooli ei ole tarinassa häävi. Tosin erään miehen mieli on sitäkin sairaampi. Näyttelijämme on väsynyt, elähtänyt ja huolissaan elämän lipumisesta loppuun. Hän on menettänyt kipinänsä, työkykynsä ja itsevarmuutensa. Vaimo on lähtenyt. Axlerin agentti Jerry  Oppenheim ei saa miestä innostumaan mistään. Sen sijaan Rothin kuvaus riisuu armotta roolit, miehemme jää paljaaksi ja alastomaksi, kun Falstaffin, Peer Cyntin, Macbethin, Prosperon ja Vanjan roolit eivät suojaa häntä. Tekstin intertekstuaalisuus on läsnä viimeiseen riviin asti.

Epäonnistumiset olivat hänen omiaan, aivan kuten se hämmentävä henkilöhistoria, johon hänet oli naulittu.

Jokke tuumii, että teoksen keskiväli on turhaa K18-materiaalia ja monin osin kuvottavaa sekä kerronnassa että mahdolliset rinnastukset. Arja tuskailee haulikon kaikkivoipaisuutta. Itse teen virheen yrittäessäni istuttaa tämän kirjan tiettyyn sabluunaan ja tuota kontekstia vastaan pohdin, että onko tämä sopeutuvainen vai ei. Kirjan suomentaja Arto Schroderus ei ainakaan helpota taakkaani, koska arvostan häntä, nautin aina hänen suomennoksista. Parhaillaan lueskelen kvartetin toista Rothin teosta Jokamies. Kiinnostuin siitä Maailmankirjat tekstin luettuani. Käytän tuota ammattilaisten sivua lukuvinkkien etsinnässä, sillä pidän heidän tyylistä, koska esitellyt kirjat pysyvät tekstien keskiössä.

Blogeissa toisaalla Arja, Kirjainten virrassa, Jokke, Sirri

4 kommenttia:

  1. Varmasti pitäisi lukea koko sarja, mutta koin lieviä "turhautumisen tunteita", mutta on Roth hyvä kirjailija ja kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin Roth kirjoittaa. Tämä uudempi tuotanto on minulle oudompaa. Ihmisen tahra teki minuun vaikutuksen aikoinaan.

      Poista
  2. Luin juuri Tuohtumuksen tajuamatta ollenkaan sen kuuluvat sarjaan. Pidin kovasti, täytyypä siis jatkaa muihin sarjan osiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saan Tuohtumuksen viimeistään maanantaina. Sama juttu en tiennyt tuosta sarjasta. Otin Nöyryytyksen ns. uutena lukuun miettimättä sen enempää. Olen lukenut nyt Jokamiestä ja se on hyvä, täysin erilainen kuin Nöyryytys. Ja en tarkoita tuolla, etteikö Nöyryytys olisi hyvä. Jokamies on vain hieno.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!