tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sami & Kasper Garam Keittiö mökillä



Isä ja poika, Sami ja Kasper Garam toteuttivat yhteisen haaveen Lammilla tehden ja kuvaten ruokia ja ruoka-annoksia. Monissa resepteissä on käytetty pihalta tai metsästä löytyneitä raaka-aineita. Reseptit on järjestetty aikajärjestykseen alkaen pääsiäisen karitsanpotkasta päättyen syksyyn vuohenjuusto-omena krunitseihin.

Sami Garam on TV-kokki ja ravintoloitsija ja Kasper intohimoinen valokuvaaja. Heidän mottonsa on, että mikään ei ole liian hyvää, mutta vaatimatonkin voi olla loistavaa.

Kirja on ennen kaikkea ruokakirja, mutta mukana on myös ripaus maalaisnostalgiaa, vinkkejä kesäkeittiön valmistusvälineistä, jokunen kesäinen juoma. Kirjan tarkoitus on olla herkullinen ja houkutteleva. sen tehtävä on tarjota kaikille lukijoilleen uutta intoa kesäiseen kokkailuun ja ainakin antaa idea siitä, mitä tällä kertaa laittaisi. Se vie kokkailijan läpi koko pitkän ja valoisan kesän.

Kirja alkaa pääsiäisen aikaan, kun talvi-kevät 2014 oli leuto ja aikainen ja mökkikausi saattoi alkaa jo pääsiäisenä. Tässä ensimmäisessä osuudessa laitetaan lammasta, parsaa ja tehdään lohikeittoa.

Seuraavaksi tulee kevät-alkukesä: Alkukesä ei lunastanut lomailijan toiveita. Kesäkuussa satoi rakeita ja räntää. Yöt olivat hyytäviä. Into grillin äärellä ehkä hiipui ja leivinuuni oli lämpimänä enemmän kuin monena aiempana kesänä yhteensä. Tässä osuudessa laitetaan kuusenkerkkiä, marinoituja kesävihanneksia viinimarjanlehdessä ja tsatsikilla täytettyä kurkkua.

Juhannus oli kylmin 30 vuoteen ja lämpötila oli melkein sama kuin edellisenä jouluaattona. Kauden ykkösjuhlan perinteet liittyvät syömiseen, juomiseen ja yhdessäoloon. Tässä jaksossa tehdään lohirullia, paistetaan kantarelleja, rosvopaistia, porsaan niskaa ja muurinpohjalettuja. Lisäksi luodaan katsaus mökkikeittiön vempaimiin, jotka voivat olla huippumodernista vaatimattomaan nuotiopaikkaan.

Keskikesä-loppukesä on sadonkorjuun juhlakautta ja kasvimaa pullistelee raaka-aineksia. Yltäkylläisyydellä ei ole rajaa. Tosin kannattaa pitää mielessä, että lämmössä ajatukset eivät mene juomisen puolelle. Tällä jaksolla nautimme tartarpihvejä, hiillosahvenia, margaritoja, siikaa, kiuasmakkaraa ja kanaa eri muodoissa.

Viimeisen sadonkorjuun aikaan, kun kasvimaalta on jo suuri osa kerätty, löytyy luonnosta superfoodia: metsämarjoja ja sieniä. Viimeiset juurekset korjataan, omenat kypsyvät ja rapukausi on alkanut. Sadonkorjuun juhlakausi on alkanut. Tarjotaan possun- tai naudanfileetä, savumuikkuja, karitsan maksaa ja pihlajanmarjoja, karitsan kylkiluita, suppilovahverotimbaalia…

Ja lopuksi todetaan ”Omena päivässä pitää kokin vauhdissa”.

Suosittelen kokeilijalle ja sellaiselle, joka pystyy muuntamaan ohjeet ”omikseen” olosuhteiden ja mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi horsman versot ja kantarellit tahtovat olla parhaimmillaan eri aikataulun mukaan. Keittiö mökillä on tekemisen riemua äijämäisellä asenteella.

Sami & Kasper Garam Keittiö mökillä
Metsäkustannus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

2 kommenttia:

  1. Hauska sana tuo "krunitsit" :D

    Arpaonni suosi sinua tänään ! Laitan sulle sähköpostia

    http://ritamentor.blogspot.fi/2015/07/toka-arvonta-huomenna.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Minä mietin tovin tätä lukiessa, kun alussa on tuo paikkakunta. Olisin halunnut tietää missä siis tarkemmin.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!