perjantai 12. kesäkuuta 2015

Cornell Woolrich Morsian pukeutuu mustaan





Halusin vaihtelua dekkariviikolle eli uutuuksien lomaan jotain vanhaa, ruotsalaisten naisten sijaan mieskirjailijan jostain muualta kuin naapurimaastamme. Ja hyllyssäkin on vain kaksi uutuusdekkaria. Päädyin siis omalla tavallaan klassikkoon. Tämä valikoitui myös tyyppinsä takia eli kunnon noir vie minua. Tämä kirja on varmasti monelle tuttu François Truffautin elokuvasta. Myönnän omalla kohdallani, että Jeane Moreau ei oikein suo lukurauhaa.

Cornell Woolrich (1902-68) oli amerikkalainen rikoskirjailija, jota kutsuttiin varjojen runoilijaksi. Woolrichin kunnianhimoinen tavoite oli tulla toiseksi F. Scott Fitzgeraldiksi, mutta sittemmin hän löysi genren, rikoksen. Hän kirjoitti myös nimillä George Hopley ja William Irish. Häneltä on suomennettu myös mm. Aavenainen ja Sulhanen pukeutuu mustiin. Woolrichin tarinassa on katkeruuden makua tummin sävyin, joka usein heijastuu hänen tuotannossaan miljöötä myöden. Kirjan alussa on kappaleet 1-5 nimineen sekä seuraavalla sivulla tarinan keskeiset päähenkilöt sivunumeroineen, joilla he esiintyvät ensimmäisen kerran.

Morsian pukeutuu mustaan alkaa kohtauksella, jossa Julie lähtee pois. Rappukäytävän portaikossa odottava tyttö lähtee saattamaan naista juna-asemalle. Syytä naisen lähtöön ei kerrota.


- Julie, mitä minä voin sanoa sinulle?

- Vain hyvästi. Mitä muutakaan voi koskaan sanoa kenellekään - tässä elämässä?

- Julie, minä toivon että me tapaamme vielä joskus.

- Sinä et enää koskaan näe minua.

Morsian pukeutuu mustaan on juoneltaan yksinkertainen rikostarina. Tarina kulkee kohti kohtaloaan. Bliss, Mitchell, Moran ja Ferguson ovat miehiä ja uhreja. Tapauksiin liittyy tuntematon nainen. Kukaan ei tiedä, kuka nainen on tai miksi hän saapuu miesten elämään tavattoman ja täydellisen kauniina ja katoaa. Noirin kohtalokas femme fatale jättää jälkeensä hengettömän miehen. Nainen ei jätä johtolankoja, mikään ei tunnu yhdistävän murhia.


Tarinassa on kaksi linjaa, joista toista kuljettaa kohtalokas nainen ja toista poliisietsivä Lew Wanger. Ensimmäisessä tarinassa Bliss ja Marjorie juhlivat kihlajaisiaan. Juhliin ilmaantuvaa salaperäistä naista kukaan ei tunne. Naiselta jää vain huivi kattoterassille. Toinen uhri on Mitchell, joka juo viimeisen lasillisen Arrakkia hotellihuoneessaan. Moran vaimo lähtee sähkeen saatuaan äitinsä luo, ja hänen miehensä jää Cookien kanssa kotiin. Vieraaksi saapuvan naisen kanssa Moran ja Cookie alkavat leikkiä kuurupiiloa. Neljäntenä nainen kohtaa Fergusonin, jonka päivät päättyvät ateljeen rauhaan. Viidentenä uhri olisi ollut Holmes. Lopussa on selitysten aika, jossa yllätyksiltä ei välty edes Julia. Sattumalla voi olla yllättävä merkitys ja erehdyttävä ote.


Kirjan takakannen mukaan teoksen ilmestyttyä 1940 eräs kriitikko arvioi: ”Jos voitte kuvitella Afred Hitchcockin kirjoittavan romaania samalla tavalla kuin ohjaa elokuvaa, voitte saada käsityksen siitä miten Woolrich kirjoittaa.

Tarina ei ole ajan patinoima, sillä se kulkee tuoreena alusta loppuun. Suosittelen kirjaa kesälukemiseksi, ja myös elokuva on hieno.


Cornell Woolrich Morsian pukeutuu mustaan
Suomentaja Paavo Lehtonen
Alkuperäisteos The Bride Wore Black 1940
LOVE-kirjat 1983. Kotikirjasto.

8 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaan tuttu Truffautin leffana, kirjankin voisi siis lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä sanotaan, että kirja on parempi, mutta tästä en ole vara. Kirja on hyvä, mutta niin on myös elokuva.

      Itse asiassa minun ei pitänyt lukea tätä, vaan aivan toinen kirja. En löytänyt kirjaa, kun en muista tekijää. Muistin, että kirjan nimessä on kissa ja verbinä söi. Etsi nyt sitten tuolla perusteella.

      Poista
  2. Vau mikä kansi :). Tämä ei ole minulle tuttu missään muodossa, mutta kuulostaa tutustumisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Kannattaa lukea tai katsoa elokuva. Elokuva lienee vuodelta 1968, löytyy dvd kirjastosta. Todella hyviä.

      Poista
  3. Kirjan kansikuvitus ei houkuttelisi ainakaan minua lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa hehkutetaan naisen jumalaista kauneutta, joten olisiko sen vastapainoa, noiria tai allegoriaa.

      Mutta kansikuvasta huolimatta kirjaan kannattaa tutustua.

      Minun ei pitänyt edes lukea tuota, vaan tarkoituksena oli lukea Lilian Jackson Braunin dekkareista joko Kissa joka söi johtolangan tai Kissa joka osasi lukea takaperin. En vain muistanut tekijää ja hah muka niin paljon kirjoja...

      Poista
  4. Noir vetoaa myös minuun, joten tämä pitää kyllä laittaa lukulistalle. Elokuvaakaan en ole nähnyt, pitänee tutustua siihenkin.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!