Jeffrey Eugenides Naimapuuhia
Alkuperäisteos: The Marriage Plot 2011
Suomentaja: Arto Schroderus
Otava 2012, Otavan kirjasto.
Kotikirjasto.
Olen kirjoittanut aiemmin
blogitekstin Jeffrey Eugenideksen teoksista Middle
sex ja Virgin suicides. Naimapuuhista kirjoittaminen ei ole
helppoa, sillä kirja on minulle läheinen, pidän siitä niin kovasti. Mutta
syksyn uutuusähkyssä on pakko pitää breikki Eugenideksen ja Toni Morrisonin
seurassa. En iloitse tiiliskivistä, mutta Naimapuuhien sivut eivät tunnu
liiallisilta, vaikka niitä onkin kertynyt teokseen peräti 509 sivua. Teoksen
englanninkielinen nimi, The Marriage Plot, on hyvä, sillä se johtaa ajatukset
heti aiheeseen. Sen olisi voinut säilyttää meilläkin. Naimapuuhien kirjallinen
koti on lukijalle tuttu ja läheinen.
Kirjallisuudenopiskelija Madeleine
Hanna on valmistumassa ja tekee yliopistossa tutkielmaa 1800-luvun viktoriaanisen ajan englantilaisista
avioliittoromaaneista. Teoksen intertekstuaalinen ote on vahva. Madeleinen rakkaita kirjailijoita ovat Edith
Wharton, Henry James, Charles Dickens ja George Eliot, unohtamatta myöskään
Brontën sisaruksia ja Jane Austenia.
ENSINNÄKIN KAIKKI NÄMÄ kirjat. Tässä olivat hänen Edith Whartoninsa, eivätkä romaanit olleet nimen vaan julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä; tuossa koko Modern Libraryn Henry James -sarja, jonka hän oli saanut lahjaksi isältään 21-vuotissyntymäpäivänään; myös koirankorvilla olevat kurssikirjapokkarit jotka hän oli lukenut collegessa; paljon Dickensiä, nokare Trollopea ja mahan täydeltä Austenia, George Eliotia ja hirmuisia Brontën sisaria.
Tarinassa eletään 1980-luvun opiskelijaelämää
Brownin yliopistossa, seksuaalisen vapautumisen, mielenterveydellisten
ongelmien ja oman aikuistumisen puristuksessa. Valmistumisen jälkeisessä ajassa
haetaan omaa paikkaa elämässä.
Madeleine tempautuu myös omaan
rakkaustarinaansa ja modernin kolmiodraaman kierteisiin. Madeleinen mielestä biologian
opiskelija Leonard tuntuu sydämen valitulta. Suhteesta muodostuu syvällinen ja
kipinöivän eroottinen. Karismaattisen Leonard Bankheadin elämää vaikeuttaa kaksisuuntainen
mielialahäiriö. Madeleinen ja Leonardin suhde on sairauden takia kiemurainen.
Leonardin kanssa seurusteleminen oli niin kuin olisi jutellut syvällisiä koko ajan. Aina kun Madeleine oli Leonardin kanssa, Leonard antoi hänelle koko huomionsa. Leonard ei tuijottanut häntä silmiin tai tukahduttanut häntä niin kuin Billy mutta antoi ymmärtää olevansa läsnä. Hän ei juuri tarjonnut neuvoja. Kuunteli vain ja mumisi rauhoittavasti.
Mitä enemmän Leonard vetäytyi, sitä enemmän Madeleine huolestui. Mitä epätoivoisemmaksi hän tuli, sitä kauemmas Leonard vetäytyi. Hän meni kirjastoon tekemään avioliittojuonta koskevaa tutkielmaansa, mutta seksifantasioille otollinen ilmapiiri – katseyhteydet lukusalissa, kutsuvat kirjahyllyt – saivat hänet kaipaamaan Leonardia epätoivoisesti.
Kilpakosijana tarinassa on uskollinen
ystävä ja uskontotieteen opiskelija Mitchell Grammaticus, joka uskoo puolestaan, että hänet
ja Madeleine on tarkoitettu toisilleen. Valmistumisen jälkeen Mitchell etsii itseään maailmalta ja uskon asemilta yrittäen saada Madeleinen mielestään.
Kun Madeleine oli syöksynyt kahvilasta ulos, Mitchell oli jäänyt pöytään lamaantuneena katumuksesta. Heidän sovintonsa oli kestänyt kokonaista kaksikymmentä minuuttia. Mitchell oli lähdössä Providencesta samana iltana ja muutaman kuukauden kuluttua myös maasta. Mistä sen tiesi, milloin hän näkisi Madeleinen seuraavan kerran, jos milloinkaa
Opiskeluelämä, lukusalit,
seminaarit ja yliopistomiljöö ovat mieluinen kehys tarinalle ja otollinen
paikka rakastua. Kampuselämä tulee likelle ja pidän siitä, koska olen käynyt
itse kampusmaisen yliopiston. Muutenkin ajankuva kiehtoo, koska olen itse
opiskellut 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Mietin Eugenideksen kykyä tunkeutua
naisen mieleen, kirjoittaa rakkaudesta, siten, että tuo kaikki hapuilu,
epävarmuus, kärsimys, tuskaisuus on alastomana ja paljaana käsin kosketeltavana.
Tunteiden vuoristoradassa on kiivas kulku. Sivun 479 vaiheisuus hämäsi minua, kuulua kakkosvaiheeseen. Höh! Yksi puuttuva kirjain siirtää toiseen vaiheeseen.
Naimapuuhia on
kirjallisten viittausten runsaudensarvi. Se
on ihana, kepeä ja täydellinen kirja, sillä se ihastuttaa, rakastuttaa ja pakahduttaa
mielen. Madeleinen pitäisi hallita asioita, joihin hän ei pysty. Tarinaan mahtuu huolta, murhetta ja epätoivoa. Olisin voinut kirjoittaa tämän
blogitekstin jo paljon aiemmin, mutta minussa eli viha-rakkaussuhde kirjaan,
olin lukenut sen pokkarina, jota inhosin. Vasta eilen löytäessäni uudenkarhean
kirjan saatoin naputella tämän blogiini.
Naimapuuhia on älykäs rakkausromaani
koomisesta nimestään huolimatta.
Oi että, nyt Ulla innostit minut lukemaan tämän pian! Pokkarina kirja olisi otollinen matkalukemiseksi, ehkäpä tässä syksyn reissuilla otan tämän mukaan... Minäkin olen lukenut Virgin suicidesin, moneen kertaan, ja rakastunut Eugenideseen kirjailijana. <3
VastaaPoistaLue ihmeessä. Pokkari on matkoilla mukava, mutta tuo sivumäärä ja silmät! Virgin on ihana, katsoin sen elokuvanakin ja pidin siitäkin.
PoistaJa minä vietän Haltijan seurassa aikaani. Kiitos.
Pidän tätä romaania taidokkaana, mutta koin sen henkilöhahmot jotenkin raivostuttavina. Olisikohan heidän todellisuutensa tullut liiankin lähelle, kun tuo kampuselämä on itselläni käynnissä edelleen ja pääainekin on Madeleinen kanssa sama? Samaistumiskohteita siis löytyi, mutta toisaalta olisin kaivannut myös etäisyyttä. Kiitos linkityksestä, Ulla!
VastaaPoistaTotta nuo henkilöhahmot. Toisaalta nuo kohdatut tunteet vaativat veronsa. Olin Etelä-Suomen pakollisella retkellä ja rapsutin kissaa majapaikan pihalla (ominaispiirteeni). Toinen biologi tulee ja toteaa, että kissa siinä. Hyvä, että en räjähtänyt. Vasta puoli vuotta myöhemmin lauhduin. Sekin genetiikan tentin takia, sain kolmosen eli silloisen maksimin ja se meni monilla huonommin. Eli oli siis suotuisat olosuhteet istua samaan pöytään, että en nakannut kahvia päälle. Eiköhän tuo kertomani kuvaa nuoruutta. Tietenkin tuota kattiepisodia oli edeltänyt aiemmat episodit.
Poista