P. G. Wodehouse Kernaasti, Jeeves

Vuoden 2016 ensimmäinen blogiteksti. Ihanaa aloittaa uusi vuosi ja hyvästellä vanha. En pitänyt viime vuodesta, joten katson tulevaan odottaen ja luottavaisin mielin. Kesä oli surkea ja syksy väritön ja mitätön. Monet mielenkiintoiset projektit jatkavat etenemistään. Todennäköisesti eräs tietty oma Hämärinkäinen on viime vuoden parhaimpia asioita, monen vuoden turhan yrittämisen jälkeen.

Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille!

En lupaile mitään uutta blogiini. En tee yleensäkään lupauksia. Luen huomattavasti vähemmän uutuuksia, sillä omissa kirjoissa on liian monta lukematonta. Nautin ja yritän pitää itsestäni parempaa huollta, sillä olen sen arvoinen. Ehkä osaan sanoa jotain lukemisestani, ehkä valikoin kirjoja enemmän sen mukaan, mitä ne antavat minulle. Tahtoen sanoa, että en kaipaa taide-elämyksiä, vaan ihan muuta. Hankin viime vuonna monta, monta kirjaa. Minulta ei myöskään kadonnut kirjoja viime vuonna. Kun menettää parikymppisenä hankkimiaan kirjoja, niin se sattuu ja viiltää syvälle.

P. G. Wodehouse oli englantilainen kirjailija, joka julkaisi yli 90 romaania. Wodehousen suosikkihahmoista Bertie Wooster ja palvelijansa Jeeves ovat tänäkin päivänä rakastettuja. Teos on julkaissut Jeeves-sarjaa uusina painoksina.

Jeeves on minunkin suuri suosikki niin kirjana kuin tv-sarjana. Kyllä Jeeves hoitaa tv–sarjaa esitettiin meillä vuosina1990-93. Yhtä hyvin minuun puree niin Stephen Fryn kuin Hugh Laurien charmi. Ja kumpikin herra on kirjoittanut myös kirjoja. Olen kertonut blogissani vältteleväni sairausgenreä. Siitäkin huolimatta olen katsonut joitakin jaksoja The House –sarjasta, mutta en voi sietää sitä, vaikka Hugh Laurien takia olen uhrautunut. Yritin miettiä Fryn rooleja, mutta syksyllä katsomani Poirot ei vain tule mieleeni. Fry on siinä poliisin roolissa. Muistatko sinä? Jakso esitettiin tänä syksynä. Fryn filmografia on laaja, mutta tuota en löydä. Myös Gosford Parkissa hän on poliisin roolissa (typerän poliisin roolissa, kun Dexter on välkky alainen). Tuossa elokuvassa on myös Helen Mirrer, joten siinäkin on syy elokuvan katsomiseen. Sen sijaan Lontoo 24:ssä Fry on pääministerin roolissa, josta tosin nimestään huolimatta tuotettiin 12-osainen minisarja.

Tarinat rakentuvat yläluokkaisen Bertien (Bertram Woosterin) ja tämän miespalvelijan Jeeveksen ympärille. Jeevekset eivät tarjoa mitään mullistavaa, sillä kirjojen aihepiiri pysyy hyvin samanlaisena. Bertie elelee suvun varoilla perin mukavaa elämää poikamiehenä. Hänen joutilas elämänsä koostuu suureksi osaksi kimuranteista kommelluksista, väärinymmärryksistä sekä ajautumisesta läheltä piti tilanteisiin. Silkkaa väärinkäsitystä, hyvätahtoisuutta ja huonoja sanavalintoja, niistähän nämä sotkut syntyvät. Bertie on liian kaino oikaisemaan asioita. Yhteistä tapahtumille on, että ne uhkaavat Bertien sinkkuutta. Bertien ahdingosta selviäminen vaatii yleensä oppineita kirjallisuussitaatteja ja neuvokkaan Jeeveksen myhäilyjä, jotta Bertie saadaan pälkähästä.

Kernaasti Jeeves sisältää kaksi pidempää kertomusta ja kolme lyhyempää kertomusta. Ensimmäisessä tarinassa, Kernaasti, Jeeves, Bertie saa puhelun Lady Wickhamilta, Roberta Wickhamin äidiltä, joka kauhistellee aamun Timesissa ollutta tiedonantoa. Luettuaan yllättävän ilmoituksen Bertiekin on kauhuissaan, sillä hän on ollut autuaan tietämätön tapahtuneesta, jota tuskin kukaan haluaisi lukea aamun sanomalehdestä. Bertien ei auta muu kuin lähteä Brinkley Courtin herraskartanoon selvittämään soppaa, jonka mukaan hän on kihlautunut Roberta Wickhamin kanssa. Tilannetta ei paranna Jeeveksen lomailu, ja häntä tarvitaankin lopussa.

Kuten mainitsin, olin ottanut kihlautumisen kaltaisen yhteensulautuman useita kertoja puheeksi Roberta Wickhamin kanssa ollessani pahasti hänen pauloissaan, mutta – ja tätä tahdon korostaa – olisin voinut vannoa, että hän oli jo’ikinen kerta kieltäytynyt yhteistyöstä, vieläpä tavalla, joka ei jättänyt sijaa epäilyille.

Peruslukemilla, Jeeves –tarinassa Bertie palaa vastoin aiempia aikomuksiaan Totleigh Towersiin. Bertien muistot eivät ole kovinkaan lämpimät, sillä hän oli joutua viimeksi vankilaan ja mikä pahempaa, likipitäen avioliiton kahleisiin Madeline Bassettin kanssa. Gussien ja Madelinen suhde on venkoileva ja luo uhkaa Bertien harteille. Tällä kerralla Madeline pakottaa Gussien kasvissyöjäksi ja vaatii luopumaan tämän rakastamasta liha-munuaispiiraasta. Kyllähän se on ymmärrettävää, että tuollaisessa tilanteessa Gussie oli sanonut Madelinen etovan häntä. Tilanne sotkeutuu, mutta salajuonen avulla Jeeves luovii tilanteen kuntoon.

Käsittääkseni neiti Bassett on viime aikoina lueskellut runoilija Shelleyn elämästä ja kääntynyt tämän uskoon, jonka mukaan lihaisien ruokien nauttiminen on henkisen elämän vastaista. Runoilija Shelleylla oli asiasta perin vankka mielipide.

Biffyn ihme juttu, Ei vaihtoehtoa ja Freddie pinteessä ovat novellimaisen lyhyitä tarinoita tutunoloisessa muodossa.

Pidän Jeeveksen hienovaraisesta brittihuumorista. Jeeveksen ja Bertien keskinäinen dialogi 1920–30-luvun brittimiljöössä puree ainakin minuun. Kirjan käännös on nautittavaa lukemista, vaikka jotkut  ilmaisut eivät olleetkaan parhaimpia mahdollisia tai eivät istu yläluokkaisen Bertien suuhun. Suosittelen tutustumaan Bertien ja Jeeveksen maailmaan ja menneen ajan brittimiljööseen.

P. G. Wodehouse Kernaasti, Jeeves
Jeeves-tarinoita 5
Alkuteos Jeeves In The Offing; Stiff Upper Lip, Jeeves; Carry On, Jeeves (1960, 1962, 1925)
Suomentaja Kaisa Sivenius
Teos 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.