Kate Atkinson Hävityksen jumala

He olivat kaikki onnellisia, siitä Teddy ainakin oli varma. Myöhemmin hän ymmärsi, ettei asia ollut koskaan niin yksinkertainen. Onnellisuus niin kuin elämäkin on hauras kuin linnun sydämen sykäys, ohimenevä kuin sinililjat metsikössä, mutta niin kauan kuin sitä kesti. Fox Corner oli unelma Arkadiasta.

Ensimmäinen tämän vuoden kirja!

Saadessani Kate Atkinsonin uusimman teoksen en tiennyt tarinan taustaa, vaan enemmänkin asennoiduin lukemaan kirjailijan uusimman teoksen. Varsin pian oivalsin lukevani Elämä elämältä rinnakkaisteosta / sisarteosta. Kate Atkinsonin upea teos Elämä elämältä kertoi loputtomien sattumien ja valintojen mahdollisuuksista Ursula Toddin elämässä 1900-luvulla. Hän  riensi elämästä toiseen. Hän eli elämän toisensa jälkeen.

En ole lukenut monia rinnakkaisteoksia, mutta Rachel Joycen Harold Fryn odottamaton toivioretki ja Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu ovat toistensa rinnakkaisteoksia, mutta kepeämpiä.

Hävityksen jumala on luettavissa irrallisena, sillä tarinaa ei voi sijoittaa johonkin tiettyyn Ursulan elämään. Ehkä tätä elämää ei edes ollut edellisessä kirjassa! Puhtaalta pöydältä lähtiessä säästyy enteileviltä ja epätietoisuutta aiheuttavilta tiedonmuruilta. Hugh ja Silvie Toddin perhe Fox Cornerissa on ennestään tuttu. Nyt Ursula on sivuosassa, sillä tämä on Teddyn tarina. Elämä elämältä kylvi minuun kuitenkin epäilyksen siemenen, joka saa minut varuilleni lukiessani Atkinsonin kirjoja.Tarkoitan tällä sitä, että Atkinson on valmentanut minut yllätyksiin.

Elämä elämältä eteni totutusta kertomarakenteesta poiketen aloittaen tarinan aina uudelleen ja uudelleen. Hävityksen jumala käynnistyy perinteisemmin, mutta tarina ei etene lineaarisesti, vaan tapahtumien vuosikymmenet hyppelehtivät kerronnassa. Henkilöiden paljous, tapahtumien määrä ja lähes vuosisadan kestävä tarina saa lukijan haukkomaan henkeään. Mietin lukiessani voimien vastakkaisuuksia (jing ja jang) eli oliko edellisessä elämä ja nyt kuolema? Elämä on hetkiä, kohtaamisia, kuolemisia ja kiintymisiä lemmikkikoiriin, uskollisiin ystäviin, leivosten lauluun ja lumikelloihin. Ketut, jänikset ja puutarha ovat läsnä. Hän oli iäksi poissa, pimeässä hänelle piti seuraa vain pieni hopeajänis. Lukiessa ei saa hukata alussa saamaansa, sillä lopussa Ursulan antama talismaani on läsnä. Puf!

”Mitäs sille – naimisissa”, Ursula sanoi kevyesti. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”, hän oli sanonut tunnustaessaan suhteen Teddylle. Teddy oli sävähtänyt ajatellessaan, että hänen sisarensa oli rakastajatar, toinen nainen. Sodan jälkeen häntä ei enää hämmästyttänyt mikään mitä miehet ja naiset keskenään tekivät. Häntä ei hämmästyttänyt yhtään mikään. Oli käynyt ilmi, että koko sivilisaatio oli rakennettu juoksuhiekan ja mielikuvituksen varaan.

Teddyn elämää tarkkaillaan lapsuudesta vanhuuden hoivakotiin. Alussa Teddy on 11-vuotiaana tätinsä Izzien seurassa. Aikanaan Teddy nai naapurintytön Nancyn. Atkinson esittelee myös heidän tyttärensä Violan ja tämän lapset Sunnyn ja Bertien. Teddystä tuli Britannian ilmavoimien F-Foxin pommituslentäjä toisessa maailmansodassa. Hän hävitti ja kylvi tuhoa siviileihinkin ja sai osuman myös omaan koneeseen. Lukija seuraa Teddyn elämänkulkua eri vuosikymmenillä ja eri rooleissa lapsena, veljenä ja sitten aviomiehenä, isänä ja isoisänä.

Sodan vaikutus on läsnä ja sen vaikutus on kollektiivinen, vaikka sotaa katsotaankin Britannian näkökulmasta ja yksilöä kollektiivissa. Sodan loppuminen ei hävitä arpia sodanjälkeisestä elämästä. Atkinson huomioi naisen muuttuvat roolit, Izzie ajoi omassa sodassaan rintamalla ambulanssia ja hoiti sotilaita. Izzie oli kahdesti kihloissa sodan aikana, mutta päätti jakaa rukkasia kokiessaan itsensä mustaksi leskeksi.

Sodan aikana hän oli päässyt sopuun kuoleman kanssa, mutta yhtäkkiä sota oli ohi ja koitti seuraava päivä ja sitten seuraava ja sitten taas seuraava. Hän ei koskaan kunnolla sopeutunut siihen, että hänellä oli sittenkin tulevaisuus.

Tästä kirjasta on miltei mahdoton kirjoittaa, sillä tämä on riemastuttavan haasteellinen tarina. Elämä elämältä oli paras lukemani käännöskirja vuonna 2014. Hävityksen jumala on kiehtova perhedraama, varmasti tämän vuoden kärkeä. Hurjaa, ensimmäinen tämän vuoden kirja ja tällainen toteamus. Elämä elämältä jää tämän varjoon. Kirjan lopusta halusin palata alkuun. Ja niin myös palasin. Kirjan kansi kuuluu tähän kirjaan. Kaisa Katteluksen laadukas suomennos välittää tunnelman täydellisesti.

Hän oli iäksi poissa, pimeässä hänelle piti seuraa vain pieni hopeajänis...

Kiitän kustantajaa kirjasta.

Kate Atkinson Hävityksen jumala
Alkuteos A God in Ruins 2015.
Suomentaja Kaisa Kattelus
S&S 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

JK. Jäin miettimään ajatuksiani. Kirjojen keskinäinen rankkaukseni perustuu tähän: Elämä elämältä  näyttää sen, että joitain tapahtumia ei voi estää, vaikka ne eläisi useamman kerran. Elämän toisinnot eivät muuta mitään. Tämän takia Hävityksen jumalan etenevä tarina vaikutti minuun enemmän.

Liitän kirjan osaksi Helmet-lukuhaaste:tta kohtaan 44:  kirjassa joku kuolee.

Toivotan ihanaa viikonloppua kaikille!
Työstän Saramagon ja Purityn blogitekstejä. Ja vannoutuneena Jeremy Irons fanina viihdyn Yöjuna Lissaboniin parissa.Tosin muistan kuulleeni eilen vihjauksen, että olen nähnyt kaksi osaa (? ulps)  Nälkäpelistä, että voitaisiin katsoa seuraava. Ellen nähnyt painajaista, niin...voi minua.