tiistai 26. tammikuuta 2016

Jonathan Franzen: Purity ja Viiden kirjan haaste



Jonathan Earl Franzen (1959) on amerikkalainen kirjailija ja esseisti. Häntä pidetään yhtenä merkittävimpänä amerikkalaisena nykykirjailijana.

Olen kertonut, että tänä vuonna tartun harvemmin tiiliskiveen. Poikkeukset kuitenkin vahvistavat säännön, mutta päällisin puolin valinnassa katson sivumäärää. Joiltakin kirjailijoilta luen kirjan kuin kirjan, ja Franzen on tällainen Vapaus  ja Muutoksia teosten takia. Aloitin lukemiseni jo joululomalla, mutta lukemiseni takkusi, ja kulutin tähän parisen viikkoa, sillä otteeni lipsui lipsumistaan.

Tarinan keskiössä on Purity Tyler eli Pip, joka on 24-vuotias nuori nainen, joka ei voi sietää etunimeään Purity. Hän on saanut opintonsa päätökseen, mutta harteita painaa opintolainojen velkataakka, jota on kertynyt 130 000 dollarin verran.  Pip asustaa Oaklandissa Kaliforniassa epämääräisen joukon kanssa Dreyfussin talossa, jonka pankki lopulta pakkolunastaa ja tuomari antaa häätömääräyksen (tästä lopulta Pipin vanhempien tausta alkaa selvitä).  Pipin suhde yksinhuoltajaäitiinsä Penolopeen on kiemurainen ja isäänsä Pip ei edes tiedä, sillä asiasta ei keskustella. Äiti vaikenee Pipin isästä samoin kuin omasta perheestään ja taustastaan. Äidillä on ongelmia identiteettinsä kanssa ja hän ei ui rahassa, vaikka voisi. Edellisestäkin saisi johdettua myös kirjan nimen, sillä Pipin äidin mielestä rahat ovat verisiä.

Pip kurtisti kulmiaan. Toisinaan hän tunsi tarvetta ponnistaa sitä olosuhteiden aiheuttamaa pakkopaitaa vasten, johon hän oli huomannut joutuneensa kahta vuotta aiemmin nähdäkseen joustaisiko se hieman lisää hihoista. Ja joka kerta hän oli huomannut sen täsmälleen yhtä tiukaksi kuin siihenkin asti. Hän oli yhä velkaa 130.000 dollaria, yhä äitinsä ainut lohtu.

Franzenin miljöönä on 80-luvun lopun yhdistyvä Itä-Saksa sekä nykyhetken Kalifornia ja Bolivia. Keskeisiä tarinan hahmoja ovat myös Wikileaks-kaltaisen verkkovuotosivuston pyörittäjä Andreas Wolf, jonka harjoittelijaksi Pip rekrytoidaan sekä tutkiva verkkojournalisti Tom Aberant ja tämän rakastajatar Leila. Pip ottaa haasteprojektin vastaan viestiteltyään sähköposteja Boliviaan Andreaksen kanssa. Andreas  lupaa auttaa Pipin isän etsinnässä, vaikka hänellä on ihan muu mielessä. Andreasilla itsellä on iso luuranko kaapissa.  Henkilögalleria on runsas niin yksilömäärältään kuin yksilöiden monitahoisuuden osalta. Kaiken lisäksi tässä runsaudensarvessa on valtaisa määrä juonia, tapahtumia ja käänteitä.  Ihmissuhteet tuntuvat olevan jokaisella pielessä tai solmussa ainakin joiltain osin. Kaikkien mutkien, takaumien ja juonittelujen kautta Frantzen punoo palaset kasaan ja  kohtalot yhdistyvät jossain, jotenkin.

”Jaahas”, hän sanoi. ”Näyttää siltä, että tapaat kohta mieheni. Oletko varma että kestät sen?” Leila kysyi.
”Itse asiassa olen utelias.”
”Oikea journalistinen asenne.”
Leila koputti ulko-oveen, avasi sen ja työnsi päänsä sisään varoittaakseen Charlesia siitä, että tälle oli tulossa kaksi vierasta.

Tylsä tämä Purity ei ole. En keksi page turnerille sopivaa suomennosta, joitakin olen nähnyt, mutta eivät maistu minun suuhuni. Franzen kirjoittaa hyvin, kunnioittaa lukijaa, sillä tämä on älykäs, polveileva romaani. Tarinan henkilöihin suhteeni säilyy viileänä, sillä en pidä kenestäkään. Teos on ajankohtainen ja yhteiskunnallinen, ja se repii esiin monia nykykulttuurin akuutteja moraalikysymyksiä, milteipä saarnaa amerikkalaisittain. Teoksen juonen kulkua en avaa, sillä jokaisen on luettava tämä itse, sillä muuten tarina leviää tai lässähtää.

Kun Andreas oli seurannut vaistoaan ja kiinnittänyt huomionsa Lairdiin, hän sai selville että naisen mijardööri-isä oli perustanut tyttärelleen rahaston; Wichita Eagle oli uutisoinut asiaan liittyvistä verojärjestelyistä. Jotkin todisteet viittasivat lisäksi siihen, että Tom oli perustanut Denver Indepentin vaimonsa isältä saamillaan rahoilla.

Sunlight projektin johdossa on karismaattinen Andreas Wolf, maailmanmaineeseen noussut internetin poliittisten, taloudellisten ja valtiollisten salaisuuksien paljastaja. Itä-Saksassa dissidenttiliikkeessä varttunut ristiriitainen Andreas, jonka ylle Pip sovittelee sankarin viittaa. Pip uskoo, että Andreaksen kautta hän viimein saisi vastauksia oman elämänsä kysymyksiin, joista äiti ei puhu, sillä Pipin lähdöstä järkyttynyt äiti tuli kertoneeksi tunteneensa Andreaksen. Tästä ei pidä kehitellä mitään lällärimäistä ratkaisua.
Äidin silmät räpsähtivät auki. 
”Niin, että joko kerrot minulle”, Pip sanoi, ”tai lähden Etelä-Amerikkaan ja otan itse selvän siitä."
”Purity, kuuntele. Tiedän, että olen vaikea ihminen, mutta sinun täytyy uskoa minua: minä kuolen, jos lähdet Etelä-Amerikkaan ja teet sen.”
”Minkä takia? Monet minun ikäiseni matkustelevat. Mikset voi luottaa siihen, että palaan takaisin? Etkö ymmärrä miten rakas olet minulle?”
Äiti pudisti päätään. ”Tämä on minun pahin painajaiseni, Ja nyt vielä Andreas Wolf. Tämä on oikea painajainen. Painajainen.”
”Mitä sinä tiedät Andreas Wolfista?”
”Ettei hän ole hyvä ihminen. ”
Purity on trendikäs teos, joka kertoo ismeistä, kapinallisuudesta, valtarakenteista, idealistisuudesta, uhrautumisesta, salaisuuksista ja uskollisuudesta.  Franzenin tekstin lukee ilman kipuilua, vaikka kepeys on näennäistä. Teos on yhteiskunnallisesti suuntautunut. Purity  ei kuitenkaan kosketa minua Vapauden tai Muutoksia tavoin, josta olen hieman hämmentynyt. Silti mieleeni ei tullut keskeyttää tai jättää lukematta, sillä tämä on upea kirja. Franzen on minulle tärkeä kirjailija ja nämä 600 sivua olivat antoisat tietoverkkojen ja somen syövereissä.
Jonathan Franzen: Purity
Suomentaja Raimo Salminen
Alkuperäisteos Purity, 2015
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Purityn ovat lukeneet mm.   Kaisa-Reetta ja Maisku


Jokke heitti minulle Viiden kirjan haasteen


1. Kirja, jota luen parhaillaan

Itse asiassa minulla on levällään useampi kirja. 

Johan Bargumin Novelleja 1965-2015. 


The great cat poems about cats.  

Etsin inspiksiä nimiin. Näen aika paljon vaivaa nimien kanssa, sillä ystäväni lanseerasi ärsyttävän ajatuksen vuosia sitten, että nimellä on enne.  Ja joillekin kävi ikäviä juttuja, kun he käyttivät esimerkiksi nimiä Matrix tms. Taikauskoisena yritän vuosien tauon jälkeen saada ruostuneet taitoni esiin. Hakkaan päätäni seinään yrittämällä valokuvia. Vihaan kuvaamista, sillä teen sitä vain työkseni kasvien kanssa ja olen hyväkin. Tässä yksi tulos, kuvasin Freyan hännän.

 En viitsi kiusata ketään kissajutuilla, mutta kerron, että punainen kolmikko ei synny tyhjästä eli se vaatii genetiikan osaamista. Jos katsot tavallista maatiaista, jossa on mustaa, valkoista ja punaista laikkuina, niin voit rehvastella, että naarashan tuo. Kun näet punaisen kissan, niin voit tuumata, että varmaan kolli. Punainen väri on sukupuoleen sitoutunut. Eli tämä yhdistelmä on punainen x punainen. Pidän haasteista, joten lisäsin panoksia käyttämällä punatabbya ja kiristelen nyt hampaitani.

Minuakin huvittaisi tämä kuva, jos jaksaisin katsoa tätä huvittavana. Mutta hymy hyytyy, kun vääntää EMS-koodeja.

Ja siten nautin Stephen Fryn Fryn aikakirjoja.


 Aloittelen  Taavi Vartian Varastettua vaimoa.

 2. Kirja, josta pidin lapsena niitä oli paljon, mutta rakastin Gösta Knutssonia ja Frances Hodgson Burnettin Salaista puutarhaa.

3. Kirja, joka jäi kesken No näitäkin riittää.  Olen varmaan tähän vastannutkin. Umberto Eco Ruusun nimi, Robert Musil Mies vailla ominaisuuksia. Olen aika tuittupää suivaantumaan kirjaan. Dekkareissa saa tulla raatoja, kunhan eläimet ja lapset jätetään rauhaan. Että kannattaa kirjoittaa vaan dekkari ja vetää ekalla sivulla kurkku auki schäferiltä, niin minäpä paiskaan puolestani kirjan kiinni. Minulle ei tarvitse esittää, että on munaa. Tämä on hyvin yleistä.  En myöskään lue dekkareissa lapsista.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen… rajaan tämän blogiaikaan. Eli tänä aikana olen vaikuttunut seuraavista kirjoista Michèle Lesbre Punainen sohva, Kristín Steinsdóttir Omaa tietä. Mark Helprin Talvinen tarina ja Pascal  Mercier Yöjuna Lissaboniin. Patty Smithin kirja M Train Elämäni tiekartta on kirja, jota ei pitäisi ohittaa.

 5.  Kirja johon palaan uudestaan. Mikael Karvajalka. Sitten on Hermann Hesse-Simone de Beauvoir- Virginia Woolf. Opiskeluajan elin Kirsti Simonsuuren Pohjoisesta yökirjasta ja hän on yhä tärkeä minulle. 

Lisään tähän vielä vanhan kirjan Matti Leinonen Ne palaavat. Tämä ei ole kaunokirja. Tämän voi lukea novellien tapaan kertomuksina. Minun oli pätkittävä tämän lukeminen, sillä en halunnut sen loppuvan. Tarina kerrallaan. Kyse on enemmän tarinoiden omaksumisesta kuin muusta.

Heitän haasteen blogeihin Into et vimma, Donna mobile ja Tarukirja.

20 kommenttia:

  1. Ulla, mulla on nyt tuo sama, että en halua lukea paksuja kirjoja. Tai no, jos löytyisi oikeanlainen paksu kirja, niin ehkä sitten. Useimmiten vaan paksuissa kirjoissa on paljon tarinallista kerrontaa (usein myös sitä kauhistelemaani lukuromaanimaisuutta) ja nyt on toisenlaiset mielihalut. Franzenia en ole lukenut ja tuskin nyt lähiaikoina tulen lukemaan. Muutoksia (englanniksi) oli viime kesänä alessa ja ostin sen silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jaksa raahata paksuja mukana. Sängyssä kamala nähdä tekstiä, kädet väsyy jne.

      Ja sitten luet jotain Patty Smithin kirjaa, jossa jokainen lause pysäyttää. Odotan / vaadin tämän vuoden kirjoista jotain.

      En jaksa näiitä sukukronikoita. En jaksa parisuhdetta. Jos kirjoittaa rakkaudesta, voi ottaa mallia tästä: Fuentes Inez. Siinä on koko elämä. Tai John Galsworthy Omenapuu.

      Poista
    2. Minun mukaani kirjastosta lähtee yleensä vain tosi paksuja kirjoja :) On pitänyt oikein opetella etsimään ohuitakin kirjoja välillä :D

      Poista
    3. Onhan se ihana hautautua paksuun kirjaan, joka lukeminen vie aikaa. Nautin valtavasti toissa kesänä, kun luin pihalla Kate Mortonin Hylätyn puutarhan. Odotan kovasti Engelsforsin trilogian päätöstä.

      Arjessa on vain helpompi lukea ohuita.

      Poista
  2. Kiitos Ulla haasteesta. Tein sen jo viime lauantaina otsikolla 'Bloggaajien kirjahaaste 2016'.
    Frey menossa, Yöjuna Lissaboniin odottaa - sivuja on! Mutta fontti näköjään luettavaa...

    Aivan kaamee ilma - olen itsekin aivan nurinpäinkääntynyt ja epävireessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissabonin pokkari ei ole enää kiva. Muistaakseni Helprinin Talvinen tarina on vielä hirveämpi. Kumpikin minulla pokkarina. Hah.

      Hirveä keli.

      Poista
  3. Vaikuttaa että Franzenin uusimmassa on liikaa aineksia. Minusta se on nykyään tavallista. - Kiitos haasteesta, vastaan kyllä, ei vaikuta liian työläältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ainakin siinä on runsaasti kaikkea. Vähemmän on joskus enemmän.

      Tuo on nopsa ja kiva haaste. Tein heti, kun löysin.

      Poista
  4. purity ol minun ensimmäinen Franzenini ja vakuutuin siitä niin paljon että aion jatkaa hänen tuotantonsa parissa, kunhan sopiva ajankohta löytyy (ovatko muutkin teokset tiiliskiviä??)

    Ihanaa, luet Bargumia! Tämä meinasi päästä Blogistanian Finlandiaani, mutta koska melkein kaikki valikoiman novellit olivat ilmstyneet suomeksikin jo omissa kokoelmissaan, teos piti raakata pois ehdokkaitten joukosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Franzenia kannattaa lukea. Minulla on kaksi hyllyssä. Aika uhkeita ovat.

      Tuo Bargum oli ongelma. Yksinkertaisesti jätin Blogistanian väliin Bargumin takia. Omissa luetuissa voin nostaa, kenet haluan parhaakseni. Toisaalta tuo pitkä aikaväli vakuuttaa lukijan. Teoksen (kustantajan) sivuilla sanotaan, että mukana on kaksi ennen julkaisematonta novellia sekä yksi aiemmin suomentamaton novelli esikoiskoelmasta Svartvitt. Pidän Bargumin ilmaisusta ja kielestä. Syyskesä, Syyspurjehus jne. Luen Bargumia, vaikka novelli ei ole minun juttu, mutta Bargum on.

      Poista
  5. "Franzenin tekstin lukee ilman kipuilua, vaikka kepeys on näennäistä." Niin totta. Vaikka mullakin kului lukemiseen aikaa, missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että haluaisi jättää kesken.

    Mutta kieltämättä itsellänikin on nyt se tunne, että kaipaan lyhyempää, ytimekkäämpää tekstiä tämän jälkeen. Bargumin novellit odottaa hyllyssä - rakastuin Syyspurjehdukseen ja Syyskesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bargumin Syyskesässä ja Syyspurjehdyksessa kiteytyvät juuri ne lyhyen tekstin ominaisuudet. Minua kiehtoo tiivis ilmaisu enemmän kuin runsas kerronta. Bargum, Pettersson, Haahtela eivät lavertele. Peter Sandströmin romaani Valkea kuulas teki minuun myös vaikutuksen. Minä rakastuin myös Bargumin syksyihin.

      Luen Bargumia parhaillaan. Pinosin kaikki Bargumit kasaan ja selvittelen niitä (hah kaikki... ihain kuin minulla olisi niitä montakin). Eli tämä kokoelma on minun 7. Bargum. Lukemisen aloitin viimeisestä novellista jostain syystä. Sitten palasin alkuun.

      Poista
  6. Heitin sinua samalla haasteella, mutta nythän ne tuli jo tässä luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole huomanut.Minäkin olin heittää sinulle, mutta huomasin jonkun jo ehtineen. Saat jakaa Joken kanssa minun vastaukset. Tosin varmaan tiesitkin nuo.

      Poista
  7. Kiitos! Tämä on mukava haaste. Vastaan piakkoin.

    VastaaPoista
  8. Minä jätän mieluusti tiiliskivet. Yksi syy, kun minäkin luen selälläni, kädet väsyy ja toinen, että olen suht hidas lukija.
    Reiluista dekkareista tykkään, ei tappamisillä mässäilyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvakuulia ei jaksa riiputtaa pitkään selällään. Toinen tapa on yrittää nähdä rivi laidasta laitan kyljellään. tykkään lukea takan lämmössä.

      Kyllä dekkareissa saa tapahtua, nukahdan muuten. Pidän enemmän psykologisesta jännityksestä kuin toiminnasta.

      Poista
  9. Hienoja vastauksia :)

    Minun pitäisi aloittaa Econ Ruusun nimen lukeminen, mutta jo aloittaminen on jäänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke sinulle haasteesta.
      Eco on minulla hyllyssä hyväkuntoisena, kerran luettuna, mutta minä en ole ollut lukija. Kirja on kuitenkin minulla hyllyssä.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!