maanantai 6. heinäkuuta 2015

Riku Cajander Luontopiha ja Kesäarvonta 3.






Riku Cajander on biologi ja ympäristökysymyksiin erikoistunut toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt mm. Puutarhan parhaat perhoskasvit. Luonnonystävällisellä pihalla viihtyvät erilaiset kasvit, eläimet ja hyönteiset. Kirjassa annetaan seikkaperäiset ohjeet luontopuutarhan perustamiseen. Kirjassa on hieman samanlainen lähestymistapa kuin Pentti Alangon kirjassa Luonnonmukainen puutarha. Nämä puutarhat sopivat hyvin alueille, joissa pyritään sulautumaan ympäröivään luontoon.

Ihastuin Cajanderin aiempaan kirjaan Puutarhan parhaat perhoskasvit. Luontopiha jatkaa samalla tyylillä. Pidän hänen kuvista ja niiden informatiivisuudesta. Karsastan kuvia, joissa on vain pelkkä pala kukintoa tai kukan osa zoomattuna tuhatkertaiseksi. Pidän kasvikuvista, joista lajin tunnistaa, hahmottaa tunnusmerkit ja saa käsityksen kasvutavasta. Digikuvauksen alkuvaihe oli enemmän revittelyä ja ilotulitusta. Eniten vieroksun käsiteltyjä kuvia.

Puutarhat ovat tärkeä osa luonnonympäristöämme. Suomessa on lähes miljoona pihaa, puutarhaa, mökkitonttia ja siirtolapuutarhapalstaa. Ei ole yhdentekevää, miten näitä alueita hoidetaan ja minkälaiset kasvit niillä kasvavat. Aikamme keskeisiä kysymyksiä ilmastomuutoksen ohella ovat, miten voimme pysäyttää luonnon köyhtymisen ja edistää eläinten ja kasvien lajirikkautta maapallolla. Pihat ja puutarhat ovat tärkeitä osasia näiden ongelmien ratkaisussa.

Kirja jakaantuu seitsemään osaan, joissa käsitellään:

Luontopiha – kasvien ja eläinten yhteispeliä


Cajander korostaa, että luontopihalta pitää löytyy ruokaa, lisääntymis- ja suojapaikkoja, vettä ja lajitovereita. Hallittu hoitamattomuus ei näytä ylikasvaneelta viidakolta. Luontopuutarhaa on sanottu laiskan miehen puutarhaksi. Toisaalta kun kasvien ja eläinten yhteispeli on varmistettu, niin ihmisen ei tarvitse ahertaa aamusta yöhön pihallaan.

Luontopihan ekologiaa ja hoitoa

Kasvivalinnoilla voidaan vaikuttaa pihan vierailijoihin. Tuoksuilla, väreillä ja muodoilla on merkityksensä. Syysyrikkä on ihanteellinen perhoskasvi. Isot mykerökukat ovat isojen perhosten suosiossa. Mehiläisten mieleen ovat eniten makeahkot tuoksut. Puilla ja pensailla on tärkeä merkitys, sillä ne antavat suojavaikutusta ja ryhminä ne luovat mikroilmastoja. Metsäpuutahoissa osa tonttia voi olla täysin luonnontilainen. Maatiaiskasvit ovat usein kestävämpiä kuin pitkälle kehitetyt lajikkeet. Nurmikoiden tilalla voidaan suosia kukkaniittyjä.

Kasvit luovat luontoystävällisen puutarhan ja pihan

Luontoystävällisellä pihalla voidaan lisätä monimuotoisuutta myös eläinvieraitten osalta. Esimerkiksi kotoinen raita kukkii jo varhain keväällä. Tammenterhot ovat arvokasta ravintoa oraville, närhille ja pähkinähakeille. Tammipuut tarjoavat pesiä kolopesijöille. Pihlaja on monien hyönteisten mieleen. Saarni, tuomi, seljat, heidet ovat kokeilemisen arvoisia, mutta joillakin lajeilla ei lisätä pihan luontoarvoja. Ihailemme kovin lumipalloheittä, joka on koiranheidestä jalostettu lajike. Sen kukat ovat neuvottomia, eivätkä sisällä siitepölyä tai mettä eivätkä siten muodosta marjoja. Karhunvatukan miedosti tuoksuva valkea ja näyttävä kukinta on hyvin suosittu mesipistiäisten, kuten tavallisten mehiläisten keskuudessa.

Koristekasveista kallionauhus on parhaimpia hyönteiskasvejamme. Punatähkä ja punahatut, punalatva, punavirma, sikuri ovat tehokkaita perhoskasveja. Raunioyrtit ovat parhaimpia mesipistiäiskasveja. Tarharaunioyrtti on todella kaunis koristekasvi sinisyydessään. Lisäksi sen historia tuo lisäarvoa. Monet vanhat koristekasvit omaavat upean historian ja edustavat elävää kulttuuriperintöä parhaimmillaan. Rohtosuopayrtti on myös hyvä esimerkki edelliseen. Se houkuttelee luokseen niin päiväperhosia kuin mehiläisiä. Se on myös eräiden perhostoukkien ravintokasvi. Illakko on hyvin merkityksellinen yöperhosille. Hyötykasveissa on monia luontopihan kannalta hyödyllisiä lajeja, kuten mintut, ruohosipuli, väinönputki ja iisoppi. Luonnonkasveista esim. ruusuruohon kukissa vierailee päivä- ja yöperhosia ja kohokit, päivänkakkara, kaunokit ovat monien hyönteisten arvostamia. Neidonkieli luokitellaan uustulokkaaksi, joka houkuttelee niin mehiläisiä kuin päivä- ja yöperhosia.
Luontopihan asukkaita

Monimuotoinen ja luonnonmukaisesti hoidettu puutarha voi houkutella lukemattomia eläimiä pihapiirin vieraiksi. Monipuolinen elinympäristö edellyttää ravintoa, vettä, lajitovereita, suojapaikkoja, mahdollisuuksia yöpymiseen ja pesimiseen. Mielenkiintoisimpia tulijoita ovat nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet ja hyönteiset.

Monen pihapiirissä vierailee myös hieman isompia vieraita kuin kimalaiset tai perhoset. Moni saa vieraakseen lintulaudan lintuja, metsän väkeä ketusta jänikseen. Siili saa monella kotipihalla aterioita. Asun itse liian maalla, että siili eksyisi pihaamme. Saamme tyytyä oraviin, jäniksiin, kettuun, supikoiraan, peuroihin ja hirviin. Mustarastaamme rakastavat valkomulperin marjoja. Pihallamme aterioitsee tiaisia, punatulkkuja, varpusia, punarintoja, rastaita sekä useita käpytikkoja ja närhiä. Autotallimme on lepakoiden asuttama niin hyvässä kuin pahassa. Jänikset arvostavat kovasti ihastumistani hernekasviheimon lajeihin. Yhtenä talvena tontillamme vieraili fasaani, kerran ilveksen jäljet tallentuivat pehmeään hiekkaan.

Luontopihan houkutuksia

Tärkein keino vierailijoiden saamiseen on huolehtia tarjoamalla monimuotoisuutta edistäviä ja ravintoa tarjoavia kasvilajeja. Myös rakenteilla ja elementeillä voidaan houkutella vierilijoita syömään, pesimään ja juomaan. Vesielementti voi olla linnulle tarkoitettu juoma-astia. Vesiaihe tai lammikko voi olla hyvinkin pieni. Pienikin vesiaihe saa sammakon viihtymään vieraana. Erilaiset linnunpöntöt ovat varmasti tutuimpia houkuttimia, mutta monet kantavat myös vastuunsa talviruokinnasta. Perhosbaarit antavat voimia perhosille. Ehkä vieraimmaksi luontopihan omistaja kokee edellisestä viritetyn ansan, joka tuntui villiinnyttävän viime kesänä ihmiset. Puiset terassit tarjoavat pesäpaikkoja sisiliskoille, mutta lämmittelypaikkoja myös käärmeille. Puuliiterit, piharakennukset, liiterit, puiden kolot, kompostit tarjoavat ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja.

Ympäristöystävällinen luontopiha ja puutarha

Luontoystävällinen piha on osa asumista, kesämökkiä, siirtolapuutarha tai puutarhapalstaa. Enemmänkin kaikki on kiinni ihmisen asenteesta ja valinnoista, että suositaan perinteisiä koristekasveja, kasvatetaan lähiruokaa, yrttejä, marjoja, hedelmiä ja hyödynnetään luonnonyrttejä. Käytetään ajastuksia pihavalaistuksissa ja suositaan ekologisia työvälineitä. Jaksetaan tarttua haravaan lehtipuhaltimen sijaan, jaksetaan työntää ruoholeikkuria säästämällä istumalihaksia.

Cajanderin kirja on innostuttava ja ideoita antava. Olen itse saanut kuunnella hänen luentonsa aiheesta Ihminen ja luonto, kun suoritin osuuden Helsingin vaatimusten mukaan sen sijaan, että olisin tehnyt ne Oulussa. Nautin hänen aidosta asenteesta ja osaamisesta. Luontopiha on erinomainen opas myös ekologiseen ajatteluun, luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamiseen. Cajander tuo lajiteksteissä hyvin esiin kasvien perinnehistorian, entisajankäytön ja elävän kulttuuriperinnön arvot. Lopussa Cajander esittelee vielä muutaman luontopihan.

Riku Cajander Luontopiha – Ympäristöystävällinen piha ja puutarha

Minerva 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Kesäarvonta

Ja näin näissä tunnelmissa käynnistyy Kesäarvonta 3.  Ullan Luetuissa kirjoissa
Arvonta päättyy 3.8. Tietenkin päivällä on merkityksensä. Toinen nimeni.

Puutarhakin on tuolloin jo erilainen. Tänään siellä kukoistavat mm. nämä lajit. Aivan osa on luonnonkasveja. Ja pakollinen magnoliakin pääsee näytille, vaikka minua se ei lumoa.


























SÄÄNNÖT

1. Yhden arvan saat jättämällä tähän kommentin sekä kertomalla nimimerkkisi, jolla olet lukijani.


2. Toisen arvan saa linkittämällä arvonnan omassa blogissa sekä kertomalla blogisi / FB-sivun, johon linkität.

Kirjat ovat lukemiani. Arvonta suoritetaan maanantaina Linnean päivänä 3.8. klo 20.30. En tee lisäarvontaa, vaan siirrän 7.8 orvoiksi jääneet kirjat seuraavaan arvontaan. S-postia sinun ei tarvitse liittää mukaan, sillä en metsästä voittajia.

Voit ottaa osaa yhden, useamman tai kaikkien kirjojen arvontaan. Kirjaa osallistumisesi kunkin kirjan alle erikseen, sillä leikkaan näistä arvontalipukkeet.

HUOM. Näet Ullan Luetut kirjat ja Siniunikon sivupalkeista, oletko lukijani. Päästän vain tunnistamani osallistumiset läpi. Jos et ole vakikommentoija, niin kerro nimimerkkisi ja tarkista lukijanaolosi. En lähetä ulkomaille. HUOM.

Nämä kirjat arvotaan seuraavaksi 3.8. Kesän alussa päätin hankkia elämäkertoja, joita olenkin haalinut kiitettävästi. Poistan kaksoiskappaleitani arvoinnoissa.



Yksittäiset:

1.     Maija Muinonen Mustat paperit

2.     Milan Kundera Merkityksettömyyden juhla

3.     Kami Garcia & Margaret Srohl Lumoava kaaos

NIPPU

4.     Kesänippu 4.

Margaret Atwood Poikeustila
Joanne Harris Appelsiinin tuoksu
Ian McEwan Lauantai
Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Michael Ondaatje Englantilainen potilas
Anne Swärd Kesällä kerran
Anne Tyler Nooan kompassi

32 kommenttia:

  1. 1. Maija Muinonen Mustat paperit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistun. Lukijana nimimerkillä vintagentti.

      Poista
    2. Uusi lukija rose86 mukana kahdella arvalla, mainos sivupalkissa:
      http://kirjajakuppikuumaa.blogspot.fi/

      Poista
  2. 2. Milan Kundera Merkityksettömyyden juhla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi lukija rose86 mukana kahdella arvalla, mainos sivupalkissa:
      http://kirjajakuppikuumaa.blogspot.fi/

      Poista
  3. 3. Kami Garcia & Margaret Srohl Lumoava kaaos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomani on ohi arvontapäivänä, joten uskaltaudun tähän mukaan. Kaaos-kirja on kiinnostanut minua jo pitkään, joten olen yhdellä arvalla mukana.

      Poista
    2. Kiitos Marika. Olen nähnyt yhden noista leffana ja siinä oli Jeremy Irons. Hän oli myös sarjassa Mennyt maailma.

      Poista
    3. Sarjan edellisetkin osat on kyllä minulla vielä lukematta, mutta silti..... mukana.

      Poista
    4. Juuh, mukana arvonnassa. Hämärä mielikuva että elokuvan olisin nähnyt.
      ahlfors(at)suomi24(piste)fi

      Poista
    5. Uusi lukija rose86 mukana kahdella arvalla, mainos sivupalkissa:
      http://kirjajakuppikuumaa.blogspot.fi/

      Poista
    6. Mukana jälleen....
      -lentoemo-

      Poista
  4. 4. Kesänippu 4.
    Margaret Atwood Poikeustila
    Joanne Harris Appelsiinin tuoksu
    Ian McEwan Lauantai
    Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
    Michael Ondaatje Englantilainen potilas
    Anne Swärd Kesällä kerran
    Anne Tyler Nooan kompassi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mielenkiintoisia kirjoja, joten mukana ollaan tässäkin, yhdellä arvalla. :)
      Ihania kukkakuvia olet napsinut tähän postaukseen. :)

      Poista
    2. Mukana yhdellä arvalla. Linnea on tyttäreni nimi :)

      vaatehuttuja(@)gmail.com

      Poista
    3. Mielenkiintoisia lukemattomia, joten mukana

      Poista
    4. Olisipa aivan mahtava paketti, ehdottomasti mukana :) Ilokseni

      Poista
    5. Paljon tuttua, paljon uutta.
      Mukana.

      Poista
    6. Täydellisen osuva, kiinnostava kirjapaketti. Tämän kanssa voisi hyvin siirtyä syksyä kohti. Mukana siis tässäkin.

      Poista
    7. Uusi lukija rose86 mukana kahdella arvalla, mainos sivupalkissa:
      http://kirjajakuppikuumaa.blogspot.fi/

      Poista
    8. Mukana myös tässä, yhdellä siis.
      -lentoemo-

      Poista
    9. Mukana yhdellä arvalla. Kaikki nipussa lukemattomia!

      Poista
    10. Mukana yhdellä arvalla. Kaikki nipussa ovat lukemattomia!! Edellinen kommentti taisi tulla väärään paikkaan.

      Poista
  5. Hei, kahdella arvalla (http://adelheid79.blogspot.fi) mukaan tavoittelemaan palkintoa 3: Kami Garcia & Margaret Srohl Lumoava kaaos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi Yritin päästä eilen blogiisi, mutta en saanut auki, ja tänään en ole ehtinyt. Olen toivoton Jeremy Irons fani viitaten kaaoksiin.

      Poista
  6. 3. Kami Garcia & Margaret Srohl Lumoava kaaos

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana, Kami Garcia - Margaret Stohl
    Lumoava kaaos.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!