Kiinnostuin Adam Johnsonin kirjasta Orpokodin poika,
koska se voitti arvostetun Pulitzer-palkinnon vuonna 2013. Orpokodin poika on kertomus nuoren,
pohjoiskorealaisen miehen seikkailuista maailman arvoituksellisimmassa ja
suljetuimmassa diktatuurissa. Totta kai
lukemiseen innosti juuri tämä pohjoiskorealainen diktatuuri ja Pjongjang. Kirjan on
suomentanut Antti Immonen. Alkuperäisteos on The Orphan
Master’s Son.
Orpokodin poika jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen
nimi on Jun Don elämä. Ensimmäisessä osassa seurataan Jun Don elämää
ja varttumista aikuiseksi hänen itsensä kertomana. Toisen osan nimi on Komentaja Gan tunnustukset, jossa Ga,
Rakas johtaja ja legendaarinen elokuvanäyttelijätär Sun Moon ovat
keskiössä. Toinen osa avautuu useamman
kertojan kautta. Pidin kirjan alkuosasta paljon enemmän kuin jälkiosasta. Jun
Donin mielenkiintoinen tarina oli kerrottu hyvin.
Orpokodin poika kertoo Jun Don tarinan. Hänen isänsä
oli johtajana Pitkän Huomisen orpokodissa. Hänen kaunis äitinsä noudettiin
maakunnasta Pjongjangiin Jun Don ollessa vielä pikkupoika. Isä ryyppäsi iltaisin ja vain Jun Do sai
käydä lohduttamassa häntä. Orpokodin vanhimpana poikana Jun Dolla oli
vastuullaan velvollisuuksia, sillä hän annosteli ruoan, osoitti nukkumapaikat
ja valitsi uudet nimet. Jun Do oli ainoa poika, joka ei ollut orpo, mutta hänen
isänsä ei millään tavoin tahtonut osoittaa suosivansa poikaansa, sillä tämä riisti
pojalta talvella kengät ja saattoi polttaa poikaansa savuavan hiilihangon
päällä. Isä ei ollut koskaan sallinut kuitenkaan poikansa adoptoimista.
Kaikkien orpojen kohtalona on päätyä
armeijan huostaan, joten näin Jun Dostakin tuli neljätoistavuotiaana
tunnelisotilas, joka koulutettiin taistelemaan ja sieppaamaan pimeydessä, ja täältä
upseeri So löytää hänet. Jun Do matkusti junalla itään, itään Cholhwangin
satamaan. Hän päätyy ammattimaiseksi ihmisten sieppaajaksi, ja opettelee
englannin ja riittävän japanin. Hän pyrkii selviytymään alati vaihtuvien
sääntöjen, mielivaltaisen väkivallan ja esimiestensä käsittämättömien
vaatimusten ristitulessa. Johnson kuvaa
käskyvaltaisessa diktatuurissa yksilön toimimista,
alistumista ja selviytymistä.
”Minun aikanani meillä oli käytössämme kokonainen osasto ja määrärahoja. Tarkoitan nyt pikavenettä ja tainnutusasetta. Me väijyimme, soluttauduimme ja kärkyimme tilaisuutta. Emme siepanneet koskaan perheellisen näköisiä emmekä ikinä lapsia. Minulla oli eläkkeelle jäädessäni puhtaat paperit. Mutta katsokaa minua nyt. Olen varmaan ainoa, joka on jäljellä. Lyön vetoa, etteivät he enää löytäneet ketään muuta, joka vielä muistaa tämän homman.”
Pohjois-Korean vallanpitäjät panevat merkille
Jun Don uskollisuuden, ja hän pääsee delegaation mukana Yhdysvaltoihin ajautuen yhä syvemmälle mielipuoliseen
poliittiseen peliin. Hän yrittää uhkarohkeasti petkuttaa itse Rakasta Johtajaa
Kim Jong-ilia.
Orpokodin pojassa on jokin outo viehätyksensä, se on vetävästi kirjoitettu. Luin kirjan sen raakuudesta huolimatta. Adam
Johnson on sanonut tehneensä siihen vuosien taustatyön, ja siltä se vaikuttaa.
Toisin sanoen, minusta kirja on todentuntuinen ja vakuuttava, mutta minulla ei ole mitään käsitystä asiasta, kuten ei ole useimmilla
muillakaan. Vasta viime vuosina lehdistö
ja rohkeat matkailijat ovat välittäneet tietoa ja näytelmänoloisia
matkareportaaseja tästä diktatuurista.
Orpokodin poika on trillerimäinen kertomus suljetusta diktatuurista,
jota leimaa kidutukset, vankileirit, kuulustelut, korruptio ja julmuudet,
mutta josta löytyy myös toveruutta, ja kuten kaikkialla maailmassa elämään
sisältyy myös kauneuden hetkiä ja rakkautta. Raaka ja väkivaltainen dekkari tai
hyisin Kingin dekkari on kuin kevein chick-lit romaani, jos niitä vertaa Orpokodin poikaan sillä pienellä
varauksella, että Adam Johnsonin mielikuvitus ei ole lähtenyt mielettömään
absurdiin laukkaan, vaan hän on tavoittanut edes pikkuriikkisen totuutta hyvin
totalitäärisen yhteiskunnan elämänmenosta. Kaikki vain siksi, että edelliset
eivät ole totta. Tämän takia tällä kirjalla on myös humanitääriset
tavoitteensa. Teos on tietenkin fiktiivinen, joten sitä ei voi ottaa dokumentaarisena
tekstinä, vaikka kirjailija on vieraillut Pohjois-Koreassa.
Adam Johnson opettaa luovaa kirjoittamista
Stanfordin yliopistossa.
Adam Johnson Orpokodin poika
Alligaattori Kustannus 2014. Arvostelukappale.
Kiitoksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!