Syksyn iloja

Toivotan kaikille hyvää Halloween-viikonloppua, kirjamessuja tai mitä sitten teettekin. 

Olen ajastanut  Halloween-lukuhaasteen osalta postauksen, mutta muuten palaan blogiini viikon alussa. 

Aion ehtiä perjantaina messuilemaan. Eikös ole ihailtavaa, että en osannut pyytää edes bloggaripassia. Arvonnat suosivat ja saimme liput. Ehkä ensi vuonna... 

Mitään suunnitelmia meillä ei ole, sillä olen rauhaton sielu istuskelemaan ja kuuntelemaan. Ehkä löydän jonkun etsintälistan kirjan, ehkä en. Enemmän minä odotan viikonloppua ja yhdessäoloa. 

En myöskään kanna kaunaa, vaikka toinen haki yliopiston rokotteen ja kärsii nyt flunssaa ja yrittää tartuttaa minuun.

 Tässä syksyn värejä omalta pihalta.

Huntuvaahtera

Acer triflorum

Olen vaahterafriikki. Huntuvaahtera on kaunis, meillä hyvin menestyvä  puu. 

 

 Sorbus 'Dodong' Tuurenpihlaja

Tuurenpihlajan syysväri on kaunis.

Syyskorin taustana Acer japonicum 'Aconitifolium' Ukonhattuvaahtera.

Ja tässä taustalla lyhtykoisot 

 

Olethan huomioinut Halloween-arvontani? 

Olen valinnut tähän arvontaan hienoja kirjoja. Pääset arvontaan tästä.

Halloween-arvonnan kirjat.

Tuula-Liina Varis Huvila

Tuula-Liina Varis Huvila

WSOY 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Ilostuin huomatessani, että Tuula-Liina Varikselta ilmestyy uusi kirja.  Olen pitänyt monista hänen teoksista, kuten Naisen paras ystävä, Että tuntisin eläväni, Irma, Rakas ja Muotokuvamaalarin tytär.

Hänestä tulisi suuren taitelijan vaimo ja muusa. Niin kuin Rembrandtin Saskia.

Huvila kertoo moniäänisen perhetarinan, perheen tyttären Raakelin tarinan ja äänen saavat myös Selma-piika ja Raakelin tytär Leea. Raakel on kiltti perhetyttö, joka haluaa saada elämältään jotain muuta kuin vanhapiian lehtoraatin.  Tarinan ajankuva on 1920-luvulta sotaan ja tarinan miljöönä Turku ja maalla mahtipontinen hirsilinna. 

Raakelia kylmää tulevaisuus kuihtuneena ikäneitona, tytönkamarinsa iankaikkisena asukkaana.

Variksen tarina on armoton ja surullinen. Raakel tekee typerimmät virheensä elämänjanossaan. Hän pääsee opiskelemaan Turun yliopistoon, joka on yhtä huono valinta kuin Helsinki olisi helsinkiläiselle. Raakel on jäämässä loukkuun, johon läheisriippuvuus ja irtautumattomuus johtavat, eivät ainakaan kohti omaa elämää. Äiti säätää kesäohjelman ja pitää tytön lieassa. Serkkunsa Juhanin myötävaikutuksella Raakel tutustuu taiteilija Aksel Korkeakorpeen, vaikka tuona aikana nuorten tutustumiset olivat vaikeampia. Aksel pyytää perinteitä vaalien Raakelin isältä tytärtä ja kaikki sujuu hyvien tapojen mukaisesti. Kautta tarinan Huvila kietoo sisäänsä yhteiskunnan rakenteen, ajankuvan, pörssiromahduksen, sodan uhrit, Hitlerin Saksan ja kotirintaman.

Tuomiokirkon käytävä on pitkä. Se on satametrinen, pitempi kuin mikään kirkonkäytävä maailmassa. Sillä matkalla on vielä aikaa harkita, sanovat turkulaiset, väitetään, että jotkut ovat harkinneetkin ja kääntyneet puolessavälissä takaisin.

Akselia ei kuvata millään tavoin miellyttäväksi mieheksi. Hän kulkee omien halujensa mukaisesti ja luo uraansa, mutta taide ei vaan myy, mutta aatteiden palo on vankka. Aksel tekee Helsingin reissuja, istuu Esplanadin kuppilassa ja Eurooppa siintää mielessä. 

Mikset sanonut sitä Marrakeshissa? Minä ajattelin… En tiedä,  mitä minä ajattelin. Että sinä suutut. Kun minä muutenkin hermostutin sinua vaivoillani ja vaikka millä. Minä en viihtynyt siellä, siellä haisi pahalle, se meteli on sietämätöntä, mutta se johtui tilastani.

Sitten tapahtuu jotain ja sota alkoi tehdä tuloaan.  Aksel saa paikan Saksasta, mutta vaimossa on tahra, Aksel itse on siittänyt tahran, johon Raakelin äiti on syypää. Aksel on valmis hoitamaan kuukausittaisen avustuksen, mutta maksun edellytyksenä on, että vaimo ei pidä minkäänlaista yhteyttä puolisoonsa.

Kun jäimme kolmistaan, rouva halusi olla minulle Raakel, ei rouva. Silti hän joskus oli niin rouvaa, niin rouvaa. Ei meistä tasa-arvoisia tullut, vaikka elimme kuin kolme nunnaa luostarissa, minun piti käsittää paikkani, ei piian pidä ruveta huushollia johtamaan vaikka huushollin hoitaisikin.

Elämä ei ole sellaista kuin nuorena luulee, mutta en ole Korpilinnaan tuloani katunut.

 Raakel elää tyttärensä ja palvelija Selman kanssa mahtipontisessa Korpivillan hirsihuvilassa isännän lähtiessä. Ateljee saa aikanaan väliaikaiset asukkaat evakoista.  Tarinan lopussa Raakel saa viimeisen iskun vastoin kasvojaan.  Raakelin kuvittelema todellisuus onkin vain varjo Aleksin elämässä.

Miksi ne, jotka eivät ole aiheuttaneet mitään, kärsivät enemmän kuin ne, jotka olivat aatteita julistaneet, sotaa halunneet, sodan aiheuttaneet ja sen aloittaneet, tehneet kaukana taistelupaikoista päätöksiä, jotka ratkaisivat sodan kulun?

Ne tapattivat miljoonia ihmisiä kaikkialla maailmassa, mutta eivät itse saaneet naarmuakaan.

 Variksen Huvila on ajalleen perinteinen tarina, mutta Variksen kertomana tarina on jopa hieman pisteliäs ja ennen kaikkea ajankohtainen, liiankin. Miltään osin tarina ei ole kepeä. Näin on saattanut käydä monta kertaa eri versioin, mutta harvoin se on kerrottu näin vakuuttavasti.  Huvila on jopa pelottava, sillä Variksen näkökulma luotaa menneestä tähän hetkeen hyvin olennaisin näkökulmin.

Blogeissa toisaalla: Kirja vieköön!

Hannele Mikaela Taivassalo In transit

Hannele Mikaela Taivassalo In transit
Suomentaja: Raija Rintamäki

Teos 2016. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Löysin Taivassalon romaanin Teoksen paperista katalogia selatessani.  Tiesin heti, että tuon kirjan haluan lukea. Hämmästyin saadessani kirjan käsiini, sillä se olikin varsin muhkea teos. Kirjaan tutustuminen pitäisi ehkä aloittaa kansista. Ehdotan että vertaat käännöksen kantta vielä alkuperäisteoksen kanteen. Upeita kumpainenkin. En kiinnittänyt etukäteen huomiota kirjan sivumäärään, sillä en kirjaa luettuja sivuja blogiini. Mietin lukiessani aiempia Taivassalon kirjoja ja tänään keksin, että olenhan minä lukenut häneltä teoksen Viisi veistä Andrei Kraplilla.

Olen lueskellut Taivassalon kirjaa kaikessa rauhassa. Aloittaessani tätä tekstiä viime viikonloppuna minulla oli vain kuusi blogitekstiä kasassa lokakuulle, joten naputtelin viikon aikana pinon tekstejä luetuista kirjoista.  En pysty lukemaan non-stopin tavoin, sillä tarvitsen kirjojen väliin tauon. Syksyinen viikonloppuni meni hyvin. Kerrotaan nyt sekin, että lauantaina tulin hyvälle mielelle huomatessani, että tässä piskuisessa kaupungissa on jälleen antikvariaatti. Minun paikkani ei ole antikvaariton kaupunki.

In transit on eniten kulkijan ja lähtijän kirja, ehkä kulkuri löytää tästä eniten, itsensä. Opiskeluaikani olin kulkuri, jolloin olin onnellinen ainoastaan niinä hetkinä, kun olin satojen tai tuhansien kilometrien etäisyydellä jostain.

Taivassalon kirjassa ollaan liikkeessä, matkataan tai muistetaan tehdyt matkat. Itse en viihdy lentokentillä, sillä inhoan niiden turvatarkastuksia. Pahimmat olen kokenut Prahassa ja Kenian eri kohteissa. Maaliikenteessä vihaan idässä rajatarkastusten rahankeruun mielivaltaisuutta ja lännessä olen kulkenut aina punaista linjaa tarvittavien asiakirjojen kanssa ja jatkanut matkaani raskaan boxin kanssa, kun kukaan ei ole tullut luokseni.

In transit

Teoksen keskeisin henkilö on Galadriel. Myös Galadrielin isoisä Sem ja Vera ovat tarinan keskeisiä hahmoja. In transit on matkakirja, niin liikkeessä kuin mielessä. Tärkeimmät teemat ovat matkaaminen, muukalaisuus, sopeutuminen, muistaminen ja unohdukset. Yhtä paljon kuin kirja kertoo rakkaudesta ja rakastamisesta, niin yhtä paljon se muistuttaa yksinäisyydestä, eletyn hinnasta ja muistojen tuskallisuudesta. Jos ajattelet sanaa yksinäisyys ruotsiksi, niin se on paljon voimakkaampi lataukseltaan. Olen joskus miettinyt, että en ole koskaan ollut yhtä yksin kuin miljoonakaupungin yössä jossain hotellihuoneen ikkunalla katsellessani jatkuvaa liikenteenvirtaa ja neonvaloja. Tuo tunne saa minut aina levottomaksi kaipaamaan jonnekin pois.  Taivassalo kuvaa  yksinäisyyden eri sukupolvien valinnoissa ja ratkaisuissa.

 Liikkeeseen kuuluu usein myös paluu, johonkin ja jostain. Petollista paluussa on, että  se tapahtuu fyysisesti, mutta osa ei palaa koskaan. Sem tuo sen tarinassa hyvin esiin, hänellä kielletty rakkaus jäi sinne, mistä oli lähdettävä. Jotain Sem jätti itsestään Tukholmaan.

Lentokentät ovat läpikulkupaikkoja, kaikki samanlaisia, irrallaan maasta ja kaupungista jossa sijaitsevat. Lentokentät on nimetty edesmenneiden ihmisten mukaan, paikkakuntien jotka eivät ole kenttien oikeita sijaintipaikkoja vaan sopivan matkan päässä olevia kaunpunkeja. Melkein paikkoja.

Galadriel on aina matkalla, aina liikkeellä. G. ajattelee matkus­tamista, eteenpäin siirtymistä, vaikka onkin nyt lapsuudenkylään kulkeutuneena olosuh­teiden pakosta. Galadrielia tie vie pitkin maailmaa, kun hän kulkee ja kohteet vaihtuvat: Bombay, Pariisi,  Lontoo, Los Angeles. Hän on samassa talossa, jossa aiemmin vasta haaveili New Orleansista, pohjoisnavasta ja päiväntasaajan jännittävis­tä seuduista. Lentokentät ovat välitila, ei missään ja ovat melkein-paikkoja ja transithallit jonkun odotuspaikkoja.

Gadiel Garadiel Galdariel. Hänen nimekseen piti oikeastaan tulla Anna Karenina, mutta nimivirasto hyväksyi vain Annan, etunimeksi eivät kelvanneet venäläiset patronyymit, saati sitten sukunimet.

Myös Vera on palannut, samaan taloon kuin Galadriel, samaan kylään, josta lähti vuosikymmeniä sitten kohti pääkaupunkia ja omaa elämää. Kaikilla on muistonsa varastetut onnenhetket ja unohduksensa, jollain Muukalainen, kirjeet, unohdukset ja villiintynyt puutarha. Siellä puutalojen välissä hän ja Sinikka olivat kulkeneet reviirillään. Kävelleet Taivaskalliolle ja silmäilleet ylhäältä kaikkea mikä oli heidän. Oikaisseet toisten pihojen poikki karistaakseen kannoiltaan öiset seuraajat jotka osoittivat kiinnostustaan väärällä tavalla tai olivat muuten vain vääränlaisia.

Kyllä. Sem sanoi. Minä tulen. Haetaan laukut. Niitä ei ole monta. On vain tämä yö.

Jäljellä oli vain se yö. He makasivat sylikkäin, eivät nukkuneet. He koskettivat toisiaan, varovasti, kuin ensimmäistä kertaa. He koskettivat toisiaan lujasti, kuin viimeistä kertaa. He tyhjensivät pullon, samantekevää minkä, he makasivat hiljaa ja katselivat toisiinsa kietoutuneina ja liikkuivat toisiaan vasten … Ovi kolahti kuin pyövelin kirves. Sem lähti. Sem palasi lähtöpisteeseen. Sem päättyi tähän.

Toisen talon yläkerrassa kahdessa vinttikammarissa asuu Sem sängyssään, itse rakentamassaan talossa, eikä kukaan tiedä hänen liikehdinnästään, siitä kuinka kaukana hän on ollut ja on. Alakerrassa asuvat hänen poikansa ja tämän vaimo, G:n vanhemmat, ja G:n nuorempi veli, joka muuttaa aikanaan pienehköön rannikkokaupunkiin. Sem miettii, minkä takia jonkun ääni on kadonnut mielestä, vaikka hän muistaa muita ääniä kaukaisilta ajoilta.

Minkä takia hän ei muista Esterin ääntä? Hän muistaa muita ääniä kaukaisilta ajoilta. Erityisiä asioita. Sen toisen vaalean miehen imitoiman tumman naisäänen: …niin kuin muinoin Babylon. Kummallista, että juuri tuon äänen. Jonkun toisen äänen imitaation. Mutta Esterin ääntä hän ei muista.

Galadriel on hetkissä yksin, silloin kuin toista tarvitsisi, kun George Gordon Junior on vaimonsa ja perheensä luona. Kun hän tuntee lämpimän noron jalkojensa välissä. Silti hän on vastaamassa kysymyksiin, entä jos…

George Gordon Junior, minä haluan sinut, olen rakastunut sinuun, en tiedä mitä se tarkoittaa, en tiedä tarvitseeko sen tarkoittaa jotain, mutta se tuntuu, se tuntuu jääpaloilta, kylmältä ja suurelta kuin arktinen meri, pelottavalta ja loputtomalta, vieraalta, enkä tiedä mitä sille tekisin.

Hannele Mikaela Taivassalon In transit on täydellinen kirja. Se kertoo ihmisistä liikkeessä, siirtymisistä, kauttakuluista siitä, että me olemme jatkuvassa liikkeessä.  Rakkaus, kiihko ja tunteet ovat kuumia ja rohkeita. Millaista on olla aina muukalainen, ja samalla kertaa millaista on tuntea kuuluvansa kaikkialle?  Miten usein meille mainostetaan jotakin kirjaa, että jos luet vain yhden…. Ehkä se on tämä, jos vain lukija on oikea. In transit ei tarjoa juonta, mutta se kertoo kiihkeästä matkasta, joka päättyy jokaisella johonkin.  Ja lukijana pääset osalliseksi huumaavasta kielestä. Minulle In transit oli vaikea lukukokemus, sillä minun oli aivan älyttömän vaikea päästää irti, irtautua kirjasta. En edes halua laskea irti, vaan lukea UUDELLEEN. Haluaisin vain sanoa, että tätä kirjaa ei kannata ohittaa.

Goodreadsin tähdet minulta: *****

 

Blogeissa toisaalla: Kirjavieköön!, Tekstiluola.