Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne

Amélie Nothomb Nöyrin palvelijanne
Alkuteos  Stupeur et tremblements (1999)

Suomentaja  Annikki Suni

Otava 2001. Kotikirjasto.

 

Olen juhannuksesta lähtien kärsinyt aikapulaa lukemisen suhteen. Naisten aakkoset ja erilaiset lukuhaasteet ovat olleet postausteni pelastajia. Nastenviikonkin luvut jäivät haaveeksi.

Amélie Nothomb on belgialainen kirjailija, jonka teoksia on käännetty yli 30 kielelle. Nothomb on diplomaattiperheen tytär ja asui lapsuutensa Japanissa.  Häneltä on suomennettu neljä teosta, joista tunnetuin on Nöyrin palvelijanne ja josta on tehty myös samanniminen elokuva. Muut Nothombilta suomennetut ovat Vaitelias naapuri (1997), Antikrista (2006) ja Samuraisyleily (2009). Nothombin kirjoissa on paljon omaelämänkerrallisia aineksia.

Nuori, akateemisesti koulutettu belgialainen Amélie saa tulkin työpaikan Yumimoton suuryrityksestä Japanissa.  Amélie halusi päästä Japaniin töihin, sillä hän kaipasi lapsuutensa maisemia Japanissa. Tosin hyvä kielitaito osoittautuu vähitellen myös esteeksi, sillä vieras kulttuuri pitää hänet ulkopuolisena.

Opin pian kunkin tavat: herra Saitolle puoli yhdeksältä mustaa kahvia. Herra Unajille maitokahvia ja kaksi sokeripalaa kymmeneltä. Herra Mizunolle mukillinen Coca-Colaa tunnissa. Herra Okadalle viideltä englantilaista teetä maitotilkan kera. Fubukille vihreää teetä yhdeksältä, mustaa kahvia kahdeltatoista, vihreää teetä kolmelta ja viimeinen musta kahvi seitsemältä – hän kiitti minua aina ihastuttavan kohteliaasti. Tämä vaatimaton tehtävä suisti urani alamäkeen.

Merkittävässä kahvitilaisuudessa Amélie tekee töppäyksen. Ulkomaalainen on varsin sovelias hoitamaan kahvitarjoilun, mutta hiljainen ja näkymätön tarjoilija ei voi selviytyä tehtävästä kunnialla puhumalla japania, koska valkoinen japania puhuva nainen ymmärsi heidän kieltään vei pohjan kokouksen luottamuksellisuudelta. Herra Omochi läksyttää työntekijänsä perusteellisesti: Te ärsytitte ystäväfirman valtuuskuntaa! Tarjoilitte kahvin käyttäen sanontatapoja, jotka vihjasivat teidän puhuvan täydellistä japania!

En usko että japanilaisen miehen kohtalo on kovinkaan paljon kadehdittavampi. Oikeastaan asia taitaa olla jopa päinvastoin. Japanilaisella naisella on ainakin mahdollisuus päästä työnteon helvetistä aviomiehen avulla. Ja pelastuminen työstä japanilaisessa yrityksessä on minusta päämäärä sinänsä.

Mikään Amélielle annettu työ ei suju ongelmitta, vaikka hän uskoo tekevänsä jokaisen saamansa tehtävän parhaalla mahdollisella tavalla. Väärinkäsitykset johtavat vähitellen jyrkästi laskujohteiseen uraan. Amélie yrittää valokopioida herra Saitolle tuhannen sivun paksuisia pinkkoja, jotka eivät koskaan kelpaa esimiehelle. Lopulta Amélie päätyy pohjalle siivoamaan vessoja ja huolehtimaan tarvikkeista.

Työkulttuuri on alistettu, jossa hierarkkinen järjestelmä on vahva. Amélien naispomo, Fubuki, lähestyy kolmeakymmentä, joka tuntuu olevan mahdoton kohtalo naimattomalle naiselle. Ihmissuhteet ovat etäisiä, virallisia ja eleettömiä. Vapina tuntuu olevan vanha perinne, joka ei tunnu olevan pahitteeksi esimiestä kohtaan. Kasvojen menettämistä hirveämpää ei ole eli ihmisen on hillittävä tunteensa muiden läsnä ollessa.

Tarinassa tarkastellaan naisen asemaa, ihmissuhteita, kulttuurieroja, esimiehiä, työpaikkakulttuuria. Nöyrin palvelijanne on elokuvana hyvin uskollinen kirjalle.  Tarinan humoristinen pilke tekee lukemisesta kepeän. Vaitelias naapuri herätti huomattavasti enemmän tuntemuksia, jotka ihastuttivat, vihastuttivat ja hämmensivät. Antikrista on puolestaan tarina ystävyydestä, hieman viksahtaneesta sellaisesta. 

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen.

Gustave Flaubert Bouvard ja Pécuchet

Gustave Flaubert  (1821–1880) oli ranskalainen kirjailija. Flaubertilta tunnetaan varmaan parhaiten maaseudun tapainkuvaus eli Madame Bovary.   Bouvard ja Pécuchet  ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran Desuran kustantamana vuonna  2003. Nyt ilmestynyt Bouvard ja Pécuchet  (Siltala 2015) on toinen tarkistettu painos.

Flaubert  aloitti Bouvard ja Pécuchet –teoksen  kirjoittamisen vuonna 1872, kahdeksan vuotta ennen kuolemaansa. Siitä huolimatta teos jäi kesken, joten se julkaistiin vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen postuumisti. Flaubert on kirjeenvaihdossaan kertonut  lukeneensa yli 1500 kirjaa teostaan varten. Teoksesta sanotaan, sen kirjallista arvoa alettiin ymmärtää laajemmin vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla.  Ei ole harvinaista, että kirjailijalta jää työ kesken, mutta Flaubertilta jäi kesken eittämättä mestariteos.  Tiedossa on, että teokseen piti kuulua myös toisena osana Valmiiden ajatusten sanakirja (julkaistu erillisenä), ”Muodikkaiden ajatusten katalogi”, sekä ”Markiisittaren vieraskirja”.  Bouvard ja Pécuchet on epäonnistumisen kronikka, älykkään huumorin kera. Kirjan kymmenessä luvussa keskitytään muutamaan tieteenalaan aina yhden luvun osalta.

 

Kaksi keski-ikäistä miestä kulkee pariisilaisessa puistossa kohti samaa penkkiä kolmenkymmenenkolmen asteen helteessä. Toinen Bastiljin, toinen Jardin des Plantesin suunnasta.  Näin Bouvard ja Pécuchet päätyvät istumaan samalle penkille.  

Miehet vaikuttuvat toisistaan, kanssasieluisuudestaan, huomaavat olevansa   samanikäisiä ja jopa jäljentäjiä ammatiltaan kumpainenkin. Pécuchet paljastuu poikamieheksi ja  Bouvard lapsettomaksi leskeksi. He jatkavat kohtaamistaan illallisen äärellä, piipahtavat kahvilaan, Pécuchet'n kotona ja illan lopuksi  Pécuchet saattaa Bouvardin kotiin.  Miekkoset ovat ylen kiitollisia sattumuksesta, joka johti heidät tutuiksi toisilleen, että he lähtivät ulos ja kohtasivat. Hehän olisivat voinneet kuolla kohtaamatta toisiaan.    Bouvard ja Pécuchet jatkavat yhteydenpitoaan.  Bouvard saa samoihin aikoihin melkoisen onnenkantamoisen yllätyksellisen perinnön myötä.  Miehet hankkivat maatilan ja päätyvät Normandiaan.

Notaari lähetti kopion testamentista, joka päättyi näin: ”Tämän johdosta testamenttaan Francois Denys Bartholomée Bouvardille, jonka tunnustan pojakseni, lain käytettävissä olevan osuuden omaisuudestani. "

Miehet omistautuvat eri tieteiden tutkimukseen, sillä he perehtyvät vuoron perään varojaan tai voimiaan säästelemättä maanviljelyyn, puutarhatieteeseen, lääketieteeseen, kemiaan, geologiaan, historiaan, kirjallisuuteen, politiikkaan, filosofiaan, uskontoon, lastenkasvatukseen. Maanviljelys tuotti tuskaa, joten he laittoivat uskon puutarhaan, kaaleihin, viiniköynnöksiin, parsaan, meloneihin,  kiinanruusuun, eukalyptuspuihin, sillä kaikkea mahdollista piti kokeilla.  Hedelmäpuutarhassa versoivat aprikoosit, kirsikat, päärynät ja luumut.  Hedelmätarhassa riittäisi oksien karsiminen silloin tällöin. Miekkoset paneutuivat puutarha-arkkitehtuurin saloihin. Hedelmänviljely oli kuitenkin yhtä tyhjänpäivästä kuin maanviljely. Epäonnistumisen syyksi he laittoivat kemian osaamisensa puutteet, joten he vaihtoivat kemian pariin.

Puolen vuoden kuluttua heistä oli tullut arkeologeja ja heidän talonsa muistutti museota… He olivat alkaneet tuntea vetoa koruihin, kunnes ihastuivat keskiaikaan ja  historiaan.
 

Aluksi he kävivät katedraaleissa – ja vihkivesimaljoista kuvastuivat korkeat laivat, häikäisevät lasimaalaukset, jotka olivat kuin jalokivistä tehtyjä seinäverhoja, hautamuistomerkit kappelien takaseinillä, hämärästi valaistut kryptat, jopa viileä sisämuuri, kaikki tämä tuotti heille hivelevää mielihyvää ja uskonnollista liikutusta.

Arkeologian pauloissa ollessaan he kiersivät katedraaleja, tutkivat vihkivesimaljoja, arkkuja, tulkitsivat symboleja, viehtyivät keskiaikaan. He opettelivat erottelemaan tyylisuuntia, historiaa, historiallisia romaaneja jne. Kerta toisensa jälkeen he pettyvät, ajautuvat umpikujaan ja vaihtavat toivorikkaana ja naiiveina aina uuteen tieteenalaan. 

Miehet eivät kohtaa rauhanomaista yhteiseloa ja ymmärrystä muiden osalta.  Oikeastaan en voi kertoa enempää tarinan kulusta.

He ovat menettäneet kaiken kiinnostuksen elämään. Molempien mielessä on kypsynyt eräs hyvä idea. He salaavat sen toisiltaan. Välillä he hymyilevät, kun tuo idea käy heidän mielessään, ja viimein he paljastavat sen toisilleen täsmälleen samalla hetkellä: jäljennetään. He teettävät kahdella kirjoitusalustalla varustetun pulpetin.

Bouvard ja Pécuchet on suhteellisen helppolukuinen teos. Se vaatii tietynlaisen lukumenetelmän, yksityiskohtaisia detaljeja ei voi jäädä miettimään tai muuten lukija ei säästy informaatioähkyltä. Tarina on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Bouvard ja Pécuchet eivät ole tylsiä, sillä miehet paneutuvat kaikella tarmollaan ja innokkuudellaan eteen tulevaan tiedonmäärään. 

Luin tätä teosta iltaisin kotona, kiinnyin miekkosten tarinaan. Sen lukeminen tuntui helpolta, miesten seuraan palaaminen oli vaivatonta, käperryin sohvan nurkkaan ilta illan perään ja annoin tarinan kuljettaa. Näiden kahden miehen yhteiselo, heidän avoin ja intohimoinen suhtautuminensa aina kulloinkin kiinnostuksen kohteena olleeseen tieteenalaan piti lukijan uteliaana. Tunnen haikeutta kirjan luettuani. Tähän runsaudensarveen haluan palata uudelleen. Luettuani avaan älypuhelimen ja selaan Flaubertin suomennetun tuotannon. Tekisikö puhelimeni kumppanuksiin vaikutuksen?

Gustave Flaubert Bouvard ja Pécuchet

Alkuteos Bouvard et Pécuchet

Suomentaja Antti Nylèn

Siltala 2015. Mediakappale. Kustantajalta. Kiitoksin.