Stefan Tegenfalk Pianonvirittäjä

Stefan Tegenfalk Pianonvirittäjä

Alkuteos: Pianostämmaren

Suomentaja Laura Bäck

Bazar. 2016. Arvostelukappale. Kustantajalta kiitoksin.

Stefan Tegelfalk on ruotsalainen dekkaristi ja häneltä on suomennettu Vihan aika, Koston vanki ja Pahan kasvot ennen Pianonvirittäjää. En ole lukenut aiempia teoksia, joten kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Minun onneni on, että Pianonvirittäjä on itsenäinen osa hänen aiemmin suomennettuun sarjaan.

Pianonvirittäjän tutkijapari Walter Gröhn ja Jonna de Brugge ovat minulle siis ennestään vieraita, mutta pääsin tarinaan helpolla mukaan. Tämä vaikuttaa hyvin perinteiselle ruotsalaiselle dekkarille, jonka lukeminen on ilo. Jonna de Brugge kuvataan mielenkiintoiseksi hahmoksi, sillä yksityiselämässään hän selvittää omaa adoptiotaustaansa. Tarina ei etene myöskään pelkästään ajallisessa järjestyksessä, vaan myös takaumien avulla. Lukija joutuu miettimään murhaajaa, mutta hän on myös avuton uhrin henkilöllisyyden kanssa. 

Toinen tarinalinja seuraa menneellä aikatasolla alkaen luvulla Kaksikymmentäyhdeksän päivää aikaisemmin. Siinä kerrotaan lahjakkaasta Linnea Hansenista, joka soittaa viulua. Hän on myös rajusti koulukiusattu. Hän on yksin, kukaan aikuinen ei ole läsnä. Linnean painajaisia ovat Adriana, Erica ja Felicia. Netissä on ainoa ystävä, sillä Daniellan kanssa voi chattailla. Itsetuhoinen Linnea hakee helpotusta viiltelystä, edes hetkeksi. Koulupäivän kiroja ovat välitunnit, ruokatauot ja koulumatkat. Takaumien takia lukija saa arvuutella uhrin nimeä, sillä Tukholman  Brommasta löytyy kuusitoistavuotias kuolleena Mälaren rannalta. Lukija pohtii, että onko tuo tyttö Linnea? 

Sillä Linnealla on ilmeisesti paljon ongelmia. Ymmärrän kyllä, jos muut lapset asettuvat häntä vastaan.

Linnea on hyvän perheen tytär. Isä on Kuninkaallisen Filharmoniaorkesterin pääkapellimestari ja äiti vientipäällikkö sellutehtaassa, jolla on sivukonttori kymmenessä maassa. Kumpikin matkustaa työn takia pitkin maailmaa, äiti isää enemmän. Linnea on saanut pärjätä vaihtuvien lastenhoitajien ja kotiapulaisten varassa.  Tämänhetkinen virolainen Maarja puhuu huonoa englantia ja vielä huonompaa ruotsia. Siitä huolimatta hän on ehtinyt saada poikaystävän, vaikka on ollut maassa vasta kolme viikkoa. Erään kerran Linnean kotiovelle saapuu omalaatuinen mies, pianonvirittäjä Hermann Vogel.

Ehkä he kilpailivat siitä, kumpi oli enemmän poissa kotoa, mistä Linnea sen tiesi. Kuka tahansa saattoi kuitenkin ymmärtää että he laiminlöivät Linneaa.

Pianonsoittaja on vakuuttava tarina ja sen käsittelemät teemat tärkeitä, sillä moni kärsii koulupäivänsä. Nykyään se ei pääty edes koulupäivään, vaan tunkeutuu netin lonkeroiden kautta kotiin. Jonna de Bruggen ja Walter Gröhnin ovat rikostutkintaryhmän työpari. Jonnan henkilöhahmo välittyy selvempänä kuin Walterin, joka voi johtua siitä, että en ole lukenut sarjan aiempia kirjoja. Jonna on 27-vuotias nuori sinkkunainen ja uransa alussa, kun taas Walter on kuudenkymmenen ja työuraa jäljellä enää joitakin vuosia. Jonnan yksityiselämä on myös esillä, orastavana ja lupailevana. Kiinnostuin kirjailijasta ja aion etsiä aiemmat osat käsiini.

Gillian Flynn Teräviä esineitä

Yhdysvaltalainen Gillian Flynn on julkaissut kolme jännitysromaania: Sharp Objects (2006) ilm. suomeksi (2015), Paha paikka (suom. 2014) ja Kiltti tyttö (suom. 2013). Toisin sanoen Teräviä esineitä on kirjailijan esikoisteos, mutta se ilmestyy suomeksi vasta kolmantena.

Gillian Flynnin uusinta dekkaria on luettu ahkeraan blogeissa, joten minäkään en voinut vältellä sitä. Olen lukenut aiemmatkin Flynnin dekkarit. Pidän niiden psykologisesta ja kihelmöivästä jännityksestä.

Tarinan kertojana on kolmikymppinen Camille Prearker. Tarinan keskiössä ovat myös äiti Adora, isäpuoli Alan ja näiden 13-vuotias Amma. Muistojen kautta tarinaan kytkeytyy myös Camillen kolmetoistavuotiaana menehtynyt sisar Marian.

Toimittaja Camille palaa lapsuudestaan tuttuun Windy Gapin pikkukaupunkiin työkeikalle Chicagosta. Hänen pitäisi kirjoittaa juttu kahden teinitytön kaappauksesta ja murhasta. Camille on kärsinyt lapsuudessaan ja oirehtinut voimakkaasti. Hän huomaa jälleen äitinsä vaikutuspiirissä menneiden läsnäolon. Jotain lienee pielessä, sillä Camille ei ole käynyt kotonaan kahdeksaan vuoteen.

Äitisuhteissa on ollut riittämiin vaikeuksia viime aikoina lukemissani kirjoissa, sillä niin Dolores Redondon rikosylikonstaapeli Amaia Salazar ja Kate Mortonin kustannustoimittaja Edie Burchill kamppailivat etäisen tai hankalan äidin kanssa. Camillen arvet ovat todella olemassa eli hän kantaa niitä mukanaan läpi elämänsä.

Hän veti puseroni pääni yli, ja minä istuin aloillani kuin kuuliainen lapsi. Riisui kenkäni ja sukkani, veti kangashousuni alas. Hytisin rintaliiveissä ja alushousuissa koleassa huoneessa ilmastointilaitteen puhaltaessa kylmää päälleni. John kiskoi peiton syrjään, viittoili minua kapuamaan sänkyyn, ja minä tein niin ja tunsin oloni yhtä aikaa kuumeiseksi ja palelin.


Hän nosti käsivarsiani, jalkojani, käänsi minut selälleen. Hän luki minua. Luki sanoja ääneen, sekä vihaisia että älyttömiä: uuni, etova, linna. Hän riisui omat vaatteensa, kuin olisi vaistonnut epäsuhtaisuuden, viskasi ne mytyssä lattialle ja jatkoi lukemista.

… annoin ensimmäistä kertaa miehen tehdä niin sen jälkeen, kun olin alkanut tosissani viillellä. Neljätoista vuotta.

Gillian Flynn taitaa jännityksen luomisen ja pidän hänen tyylistään. Flynn kirjoittaa sujuvasti, rakentaa kauhun taitavasti ottaen lukijan koukkuunsa. Paatunut lukija arvaa juonen kulun ja silti se yllättää. Lukemisestani on joitakin päiviä ja muistan lukiessani miettineeni, viekö Flynn tarinan tosiaan tavalla, jota ounastelin. Syyllinen olisi sopinut goottikauhuun, jossa aviomies on mieleltään häiriintynyt. Mietin, että voiko tavallisen pikkukaupungin perheidylli olla näin vinksallaan?

Flynnin aihe ei ole kiva, mutta se on tärkeä. Kohtasin Camillen ongelman käytännössä joitakin vuosia sitten teoreettisen pohjan kautta, niin silti menin ansaan. Sanoin kyllä, vaikka minun olisi pitänyt sanoa ei. Loppujen lopuksi asia tuli kuitenkin yllätyksenä.

Teräviä esineitä on erinomainen, viiltävä ja häijyilevä dekkari. Flynnin kirjoissa ei ole jatkuvuutta tarinoiden henkilöiden suhteen, joten tällä aloittaminen sopii hyvin. Teräviä esineitä on hieman karu kirja, mutta suosittelen. Itse asiassa taidan pitää tätä parhaimpana näistä kolmesta. Pidän itseäni hyvänä verrokkina, sillä tartuin vasta tällä viikolla Varistyttöön.


Gillian Flynn Teräviä esineitä
Alkuperäisteos Sharp Objects 2006
Suomentaja Maria Lyytinen
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.


Laitan vain muutaman linkin, joista pääsee muihin:

Tuijata
Omppu (Sharp Objects)
Kirjasähkökäyrä