Mila Teräs Jäljet – Romaani Helene Schjerfbeckistä
Karisto 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.
Mila Teräksen Jäljet
ei ole elämäkerta, vaan romaani, fiktio, joka peilaa lyyrisesti yhden Suomen
rakastetuimman taidemaalarin, Helene Schjerfbeckin (1862-1946), muotokuvan, sen
mitä mikään ei voi sammuttaa, taiteilijan kauneudenkaipuun. Mila Teräs on
kulkenut taiteilijan jalanjäljillä ja esimerkiksi vuosiluvut ovat ainakin noin
faktaa.
Viime vuosina on ilmestynyt useita vastaavia teoksia.
Omasta hyllystäni löytyvät Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika,
Katja Kaukosen Kohina, Joel
Haahtelan Mistä maailmat alkavat ja Venla
Hiidensalon Sinun tähtesi.
On syksy 1945 ja Gösta Stenman on kuljettanut Helene
Schjerfbeckin pakoon Helsingin pommituksia Ruotsin ”Rivieralle”, Saltsjöbadenin
Grand Hotelliin, jossa hän yrittää piirtää yhtä viimeisistä omakuvistaan.
Olen
liian heikko seisoakseni, saati kävelläkseni, mutta istuen voin kenties piirtää
vielä vähän.
Peilissä välähtää eksyneen lapsen katse. Vedän
hiilellä pari viivaa, mutta jälki on niin jännittynyttä, että rytistän
roskakoriin syntyneen luonnoksen.
Muistot ovat voimakkaampia kuin nykyhetki, eikä
oikeastaan kukaan ennen elänyt ole kuollut. Hän käykin mielessään keskusteluja
taiteilija-kirjailija Helena Westermarckin kanssa. Aluksi palataan aivan
lapsuuteen, Helsinkiin 1860-luvulle, jolloin traaginen onnettomuus mursi Helenen
lonkan, mistä hoitamattomana jäi elinikäinen vamma. Helene käy läpi järkyttäviä
tapahtumia, mitä hänen elämänvarrelleen sattui: hänen molemmat isosiskonsa ovat
kuolleet, nälkävuodet, sortovuodet, ensimmäinen maailmansota, sisällissota,
toinen maailmansota. Silti Helene ei lakkaa uskomasta ihmisen pohjimmaiseen
kauneuteen ja hyvyyteen.
Toisaalta
hän pääsee jo nuorena, vähän yli kymmenvuotiaana vapaaoppilaaksi Ateneumin
taidekouluun, on tämän jälkeen Adolf von Beckerin yksityisoppilaana, opiskelee
Pariisissa, työskentelee Bretagnessa ja St Ivesissä, käy Firenzessä ja asuu
hetken Cornwallin rannikolla.
Helenen taiteellisuuden huomaa jo kymmenvuotiaana Lina
Ingman. Palava halu taiteilijaksi vetää Heleneä puoleensa alalle, jonne
naisilla ei ole ollut sijaa. Hän arvosteli omia töitään ankarasti ja yritti
maalata sielunsa kankaalle. Lopulta miespuolisten
taidemaalarienkin täytyi hyväksyä Helenen teokset.
Ainoa,
jotka eivät Helenen maalaamista hyväksyneet, olivat vanhemmat ja veli Magnus,
joka valitti, että Helene pääsee liian helpolla, kun isän kuoltua varhain, köyhä
perhe joutui pitämään kotiaan täysihoitolana.
Suomeen palattuaan Helene opetti Suomen taideyhdistyksen
piirustuskoulussa, mutta muutti vuonna 1902 äitinsä kanssa Hyvinkäälle. Helene
olisi tarvinnut rauhaa maalatakseen ja häiriö saattoi estää inspiration
pitkäksi aikaa. Hyvinkäällä hän joutui törmäyskurssille äitinsä kanssa, kun
arkiaskareet kutsuivat ja niinpä hän alkaa viettää kesiä Tammisaaressa.
Jäljet kertoo Helenen
maalamisesta ja maalamisen intohimosta, Hän maalasi paljon lapsia ja loppuaikoinaan
omakuvia. Oma
suosikkini on Toipilas vuodelta 1888.
Olen viime aikoina viehättynyt tämän tyylin edustajiin. Hiidensalon kirjan ostin omaksi, ja Teräksen kirjakin kiinnostaa tosi paljon. Täytyy myöntää, että mieluummin "tutustun" historian henkilöihin näin kuin puhtaan elämäkerran kautta. :)
VastaaPoistaHieno kirja. Toipilas ja Tanssiaiskengät ovat minun suosikkejani, mutta siniset nauhat on aina hurmannut ja omakuvat.
VastaaPoistaOlen kirjaston jonossa. Jo sain luettavakseni Riitta Konttisen Schjerfbeckistä kirjoittaman elämäkerran.
VastaaPoistaTampereelle naistaiteilijoiden näyttelyyn pitäisi ehtiä ennen toukokuun loppua.
Mielenkiintoista! Hiidensalon tuoreen kirjan olen pannut merkille, mutta kiitos tästä, nyt tämäkin menee lukulistalle :)
VastaaPoistaNyt on kyllä tosiaan niin paljon näitä mielenkiintoisia taiteilijaromaaneja, jotka tahtoisin kaikki lukea -- mistähän repisin aikaa kaikille? :)
VastaaPoistaPidin tämän kirjan intiimistä tunnelmasta. Tässähän olitiin kuin Helenen kanssa/yhdessä. Faktiota, mutta tosiasiat kohdillaan ja hyvin hienosti toteutettu teos.
VastaaPoista<3
Minulla on tämä juuri kesken, en tosin ole vielä ehtinyt lukea kovinkaan paljon. Minua tämä alkoi kiinnostaa kirjailijan vuoksi, mutta kieltämättä Schjerfbeckin elämäkin on alkanut herättää kiinnostustani.
VastaaPoista