Clarice Lispector Passio

Tämä kirja on kuin mikä kirja tahansa. Mutta olisin mielissäni, jos sen ”lukisivat vain sellaiset ihmiset, joiden sielu on jo muotoutunut”. C.L.

Clarice Lispector (1925-1977) on brasilialainen kirjailija. Häntä pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä 1900-luvun kirjailijoista. Häneltä on aiemmin suomennettu Tähden hetki (1996), Água viva: Ajatuksen takana (2000) ja Lähellä villiä sydäntä (2008). Kirjailijan laajaan tuotantoon sisältyy romaaneja, novelleja ja lastenkirjoja. Lispector opiskeli lakia ja toimi pitkään kolumnistina sekä muissa journalistin tehtävissä. Hänen kaunokirjallisissa teoksissaan korostuivat minuuden, kielen, tietoisuuden ja olemassaolon teemat. Lispector voitti useita tärkeitä brasilialaisia kirjallisuuspalkintoja. Clarice Lispector  syntyi venäjänjuutalaiseen perheeseen ja asui lapsuutensa nykyisessä Ukrainassa.

Passio Rakkaus G.H:n mukaan (A Paixão Segundo G. H.) on arvoituksellinen ja filosofinen romaani vuodelta 1964. Lispectorin tuotantoa on kuvattu haastavaksi ja vaikeaksi ja verrattu Virginia Woolfiin. Tilannetta ei ehkä paranna, että voin sanoa lukeneeni Virginia Woolfin tuotannon aika hyvin. Eikä tilanne parane, kun kerron lukevani mielelläni Peter Handken teoksia. Jos tämän jälkeen totean kylmän rauhallisesti, että Woolfin ja Handken kirjat ovat rentouttavia ja avautuvia, niin ehkä olen sanonut tarpeeksi. Clarice Lispector kirjoittaa kaunista kieltä ja kääntäjä kääntää alkuperäiskielestä. Lukija jää oman onnensa nojaan. Suomentaja Tarja Härkösen on kirjoittanut jälkisanat, jotka tulevat tarpeeseen. Ehkä ne olisi kannattanut sijoittaa alkuun. En oikein usko, että ne olisivat vieneet pohjaa tältä kirjalta, sillä tämä ei aukene ensimmäisellä lukukerralla.

Clarice Lispector kirjoittaa minuudesta, identiteetistä ja minuuden rakentumisesta ja sen osista. Tarinan kertoja on hyvin menestyvä kuvanveistäjä, joka asuu Rio de Janeiron hienostoalueella. Kertomuksen päähenkilöstä tiedetään vain nimikirjaimet G.H. Eräänä päivänä hän astuu kotiapulaisena huoneeseen aikeenaan siivota se, sillä palvelija oli sanoutunut irti edellisenä päivänä. G.H. arvelee kohtaavansa taatusti törkyisessä kunnossa olevan huoneen ja valmistautuu sen siivoamiseen. Hän järkyttyy kohdatessaan hohtavan puhtauden sekä tyhjyyden ja tuntee olevansa hullujen huoneessa, josta on eliminoitu kaikki vaaralliset esineet pois. Hän havaitsee yhdellä kalkitulla seinällä maalauksen - harmoniaa sekoittavan yksityiskohdan.

Yhdellä kalkitulla seinällä oven viereisellä - siksi en ollut nähnyt sitä heti - oli lähes luonnollisen kokoinen, hiilellä piirretyn alastoman miehen, alastoman naisen ja koiraakin alastomamman koiran ääriviivat. Vartaloihin ei ollut piirretty sitä että kaikki mikä peittää oli poissa: ne olivat tyhjän alastomuuden ääriviivoja.

Mietin, oliko Janair todella vihannut minua - vai minäkö olin vihannut häntä, vaikken ollut häntä edes katsonut.

Tuossa täydellisen tyhjyyden tilassa nainen löytää elävää, joka kauhistuttaa ja tyrmistyttää hänet, kun komerosta ryömii torakka. Hän liiskaa torakan oven väliin. Tästä hetkestä alkaa mystinen matka itseen ja sen kokemiseen.

Jo silloin minä luultavasti tajusin etten tarkoittanut että mitä minä olin tehnyt torakalle vaan: mitä minä olin tehnyt itselleni?

Alkaa mystinen hengellinen matka. Lopun kohtaus on šokeeraava ja epämiellyttävä, jonka jälkeen Lispector ottaa lukijan taas ajatuksiinsa.

Vähittäinen luopuminen sankarin viitasta on se todellinen työ jonka ihminen tekee näkyvän työnsä taustalla; elämä on salainen tehtävä. Niin salainen on tuo todellinen elämä ettei edes minulle joka kuolen siinä voi luottaa sen tunnussanaa, kuolen tietämättä mihin.

Passio Rakkaus G.H:n mukaan on lukijaa koetteleva lukukokemus, joka avautuu pala palalta. Se on pienoisromaani, mutta sen kanssa joutuu kilvoittelemaan kunnon tiiliskiven verran. Jopa vähäiset välimerkit vaikeuttavat lukemista. Tämä ei ole kesälukemista rantatuolissa loikoen vaan keskittyen ahertamista. Kirjan ymmärtäminen edellyttää uudelleen lukemisen.

Clarice Lispector Passio Rakkaus G.H:n mukaan

Teos 2014. Kustantajalta .

Kirja on luettu mm. Kirjavinkeissä

Carlos Fuentes Inez

"Meillä ei ole mitään sanottavaa omasta kuolemastamme."

Minun on pitänyt tutustua Carlos Fuentesin tuotantoon jo pidempään. Hän kuului samaan ikäpolveen kuin kolumbialainen Gabriel Garcia Marquez ja perulainen Mario Vargas Llosa. Fuentesin Inez, Artemio Cruzin kuolema, The Years with Laura Diaz sekä Aura ovat odottaneet vuoroaan jo pidempään. Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden tuntemukseni on heikko, joten parantamisen varaa on. Olen lukenut kirjan aiemmin englanniksi, mutta siitä on aikaa.

Carlos Fuentes (1928-2012) oli meksikolainen kirjailija, esseisti ja kolumnisti, jota pidetään yhtenä arvostetuimpana espanjankielisenä nykykirjailijana. Hän syntyi diplomaattiperheeseen Panamassa. Hänen tuotantoaan on käännetty laajalti useille kielille. Fuentesin suomennettuja teoksia ovat muun muassa Artemio Cruzin kuolema (1967), Lohikäärmeen pää (1978), Tarina Heredian suvusta (1980), Vanha gringo (1985), Aura (1997) sekä Kotkan istuin (2003). Enemmänkin olisi voitu suomentaa. Alkuperäisteos Instinto de Inez ilmestyi vuonna 2000 ja suomeksi Inez ilmestyi vuonna 2002 Tarja Härkösen suomentamana.

Inez kertoo orkesterinjohtaja Gabriel Atlan-Ferraran ja sopraano Inez Pradan haikean rakkaustarinan. Heidän ensikohtaaminen tapahtuu Hector Berliozin Faustin tuomion harjoituksissa, he kohtaavat toisensa tuolloin tavalla, jolla he tulevat kohtaamaan toisensa elämänsä eri vaiheissa. Heidän ajoituksensa ei ole koskaan oikea ja elämä liian lyhyt enempään. Yksinkertaisesti Fuentes kertoo niin yksinkertaisen rakkaustarinan, että olennaista on, mitä jää sanomatta rivien väliin, josta syntyy kirjan haikea sävellaji.

Kirjan alussa maestro on 93-vuotias ja istuu iäti kulkeutunut kristallisinetti käsissään. Hän istuu hiljaa muistoissaan. Joskus kauan sitten Lontoossa Faustin kuorolainen rikkoo äänellään kuoron soinnin. Yhdeksässä vuodessa tuo kuorolainen, Inés Rosenzweig, on noussut bel canton huipulle. Hän on Inez Prada. Gabriel Atlan-Ferrara on nähnyt Inezin Milanossa, Pariisissa ja Buenos Airesissa tämän tietämättä. Toisella kerralla he ovat kohtaamassa vuoden 1940 pommitusten jälkeen Méxicossa kesällä 1949. Silloin Gabriel tekee kohtalokkaan virheen haluten nähdä varatun laulajattaren tämän kotimaassa ennen harjoituksia varoittamatta.

Hän halusi kristallisinetin käteensä, jotta voi rakastaa Ineziä, rakastaa kuolemaan asti.

Savoy-hotellin sviitissä Inez tietää, että ovelle koputtaa Gabriel. Gabriel on kuusikymmentä ja Inez pian neljäkymmentäseitsemän - kumpikin epäilemättä varjoja nuoruudestaan. On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä kun he tekivät Berliozin Faustuksen tuomion Méxicossa. Silloin oli vuosi 1949 ja nyt vuosi 1967. Ja nyt he kohtaavat Lontoossa Covent Gardenissa Faustuksen tuomiossa.

- Pahoitteletko mitään? Kadutko jotain mitä olisit voinut tehdä, mutta jätit tekemättä? Olisiko meidän pitänyt mennä naimisiin Meksikossa?
- En tiedä. Sanon vain että meillä on ollut onni säästyä kariutuneen suhteen tai sietämättömän avioliiton taakalta.
- Poissa silmistä, poissa mielestä.
- Joskus olen ajatellut, että rakastuminen sinuun uudelleen olisi vain vapaaehtoista päättämättömyyttä.
- Minusta taas tuntuu joskus ettemme rakasta toisiamme, koska emme halua nähdä toisiamme vanhoina.

Kirjan toinen, rinnakkaistarina a-nel ja ne-el kurkottuu kauas alkuaikaan, esihistorian näyttämölle. Magia ja myyttisyys kulkevat rinnan.

Carlos Fuentesin Inez on tyylikäs johdatus kirjailijan tuotantoon. Helmi, joka oli minulta hukassa omassa kirjahyllyssä. Olin lukenut sen englanniksi joskus aikoinaan, mutta unohtanut. Jotenkin muistin, että lukemassani korostui enemmän Lontoo ja Dorset kuvauksina, mutta aika tekee mieleen kepposiaan.Tämä tarina on kuitenkin kiehtonut minua ja kiehtoo yhä luettuani sen. Sen voimakas lataus säilyy pitkään. Kirjan aikamuodot koettelevat lukijaa, niin kuin ne ovat koetelleet varmasti myös kääntäjää. Olen opettanut maantiedossa Meksikon näin, mutta noudatan käännöksen muotoa tekstissä.

"Haihduimme kuin haamut toistemme elämästä."

Carlos Fuentes Inez
Gummerus 2002. Kotikirjasto.

Inez on luettu myös Mari A:n kirjablogissa.

Mario Vargas Llosa Tuhma tyttö

En aikonut itkeä, voin vaikka vannoa sen. Sinulla on ollut kirottu tapa ilmestyä yhtäkkiä kuin painajainen ja aina kaikkein huonommalla hetkellä. Minä en enää pidä siitä. Itse asiassa en odottanut näkeväni sinua enää koskaan. Mitä sinä haluat? Mitä sinä täällä Madridissa teet?

Mario Vargas Llosa (s. 1936) on perulainen kirjailija ja hän sai vuonna 2010 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö (Travesuras de la niña mala) ilmestyi 2006 ja suomennettiin Sinisessä kirjastossa vuonna 2010. Hän on kirjoittanut yli 30 romaania, näytelmää ja esseetä. Häneltä on suomennettu mm. seuraavat teokset Kaupungin koirat (1966) Vihreä talo (1978), Julia-täti ja käsikirjoittaja (1992), Maailmanlopun sota (1983), Maytan tarina (1988) Puhujamies (1990), Äitipuolen ylistys (1991), Andien mies (1995), Vuohen juhla (2002), Paratiisi on nurkan takana (2005) ja Keltin uni (2011).


Vargas Llosan Tuhma tyttö on intohimoinen rakkaustarina. Se kertoo kameleonttinaisesta, joka ilmaantuu Ricardo Somocurcion elämään aina uudelleen ja odottamatta. Nuori, teinikäinen Ricardo rakastuu tulisesti "chileläisneitoon" Lilyyn Liman Mirafloresin kortteleissa. Yhtäkkiä tyttö ja hänen sisarensa Lucy ovat poissa. Katoamisen jälkeen heidän taustastaan paljastuu, että chileläistä verta heissä ei ollut tippaakaan, että he eivät olleet edes astuneet jalallakaan Santiagoon.

Ricardo unelmoi: Lily sanoisi viimeinkin kyllä, että meistä tulisi oikeita rakastavaisia, että me voisimme kosketella toisiamme, että me rakastaisimme toisiamme, että me menisimme kihloihin ja naimisiin, ja että lopulta päätyisimme Pariisiin, missä meistä tulisi rikkaita ja onnellisia


Sitten teinivuosien jälkeen Ricardo tapaa tuhman tytön Pariisissa 1960-luvun alussa ja myöhemmin Lontoossa 1960-luvun lopulla. Vuosien aikana Ricardo törmää tähän naiseen, joka esiintyy milloin vallankumoustaistelijana, milloin ranskalaisen diplomaatin vaimona tai japanilaisen gangsterin heilana.

Kuulepas sinä Mirafloresin poika, ajatus viettää yö minun kanssani taitaa tehdä sinut maailman onnellisimmaksi mieheksi, vai kuinka? Minä kysyn sen takia, että sanoisit minulle taas kaikki ne hölmöydet, joita sinä niin mielelläsi latelet.

Ricardon rakkaus ei sammu, vaikka hän ei koskaan saa kaipaamaansa rakkautta. Ricardo on kiltti poika ja tuo kohtalokas nainen, pikku chiletär on tuhma tyttö. Tuhma tyttö leikittelee, ivaa ja vähättelee. Ricardo rakastaa ehdoitta ja anelee rakkautta, on valmis rakastamaan aina uudelleen. En vie tarinaa loppuun, en kerro saako Ricardon rakkaus täyttymyksensä vai en. Se on lukijan selvitettävä! Tuhma tyttö jättää jälkeensä särkyneitä sydämiä useammin kuin kerran.

Tuhma tyttö, sano minulle nyt edes kerran elämässäni, että sinä rakastat minua. Sano se, vaikkei se olisi tottakaan. Haluan tietää, miltä se kuulostaa, edes tämän kerran.

Lilyn rooleja ovat muun muassa Pikku chiletär Lily, toveri Arlette, madame Arnoux, Mrs Richardson, Kuriko ja madame Ricardo S. oli oikealta nimeltään Otilia. Otilita. Siinä sitä naurua riitti.


Tuhma tyttö yllätti minut. Vargas Llosa yllätti minut vielä enemmän. Tämä ei ole kirjailijan vahvin teos, mutta tästä on helppo aloittaa kirjailijan tuotantoon tutustuminen. Kaikessa viehkeydessään on muistettava kirjailijan tausta. Tuon sydäntä raastavan rakkauden näyttämönä on Kuuban tapahtumat, pariisilaismiljöö, Perun sissisodat ja diktatuuri, Tokio ja myös Helsinki vilahtaa kirjan sivuilla. Vargas Llosa piirtää tarkkaa ajankuvaa ja taltioi historiaa taustalle sen verran tuhdisti, että hempeilyyn lukija ei voi tukehtua.

Tuhma tyttö, arvaa mitä? minä sanoin ja vedin hänet vähän lähemmäksi voidakseni puhua matalalla, vihantäyteisellä äänellä. - Muistatko sen illan huoneistossamme, jolloin olin vähällä kuristaa sinut. Olen katunut tuhat kertaa, etten tehnyt sitä.

Kirjan minäkertoja on Ricardo Somocurcio. Hän toimii tulkkina ja kääntäjänä UNESCO:ssa. Nuo meriitit eivät pysty täyttämään tuhman tytön unelmia, joka on lapsesta tavoitellut parempaa osuutta elämästä. Ricardo kertoo rakkaudestaan noin puoli vuosisataa kattavan ajanjakson verran. Hän pakahduttaa lukijan rakkauden tunteisiinsa. Hän rakastaa, hän ei vaadi valoja. Lukija joutuu kysymään rakkauden merkitystä. Kestääkö se todella kaiken? Mihin ihmisen identiteetti katoaa alati muuttuvien nimien ja roolien humussa? Muistaako tuhma tyttö edes itse omaa itseään ja nimeään? Kuka tuo nainen on, jota Ricardo rakastaa kerta toisensa jälkeen? Edes nimeltään?


Tuhma tyttö on nopeasti mukaansatempaava ja viihdyttävä lukuromaani, joka kiidättää lukijan matkalle pitkin maailmaa. Loppua kohden tarina saa julman tummia värejä, traagisuutta, se rujoutuu karuuteen. Vääjäämättä ajatukset harhailevat Tuhmaa tyttöä lukiessa Gustave Flaubertin Emma Bovaryyn tai Emile Zolan Nanaan. Unelmat pirstaloituvat.


Mario Vargas Llosa Tuhma tyttö. Kotikirjasto. 2010 Jokken kirjan nurkassa on myös luettu myös tämä kirja. Osallistun kirjalla myös samassa kohteessa olevaan 14 nobelistin haasteeseen.