Tuomas Nyholm Leijona
Otava 2017. Ennakkokappale kustantajalta. Kiitoksin.
Leijona on Tuomas Nyholmin uuden dekkarisarjan aloitusosa. Hänet
tunnetaan paremmin jääkiekkotoimittajana, vaikka tämä taitaakin olla jo hänen kolmas
romaani. Luin hänen kirjansa Omiensa luo suurin piirtein vuosi sitten. Tämä trilleri vie lukijat Portugaliin
Lissabonin järjestäytyneen rikollisuuden pariin, mustaakin mustempaan
alamaailmaan, joka tuntuu hallitsevan koko kaupunkia.
Lapsien
kidnappaukset, jotka johtavat täydellisiin katoamisiin tai raakoihin
hyväksikäyttöihin ja surmiin ovat vaivanneet Lissabonia jo useamman vuoden
ajan. Sieppaukset kohdistuvat parempiosaisten lapsiin, mutta lunnasvaatimuksia
ei esitetä. Lissabonin kuvernööri Óscar Balazar ja Policia Judiciárian komentaja Patricia Salgueiro antavat
ulkopuoliselle poliisikaksikolle epävirallisen tehtävän, jossa ei noudateta normaaleja
sääntöjä. Kaiken takana on salaperäinen Caetano
de Leon, Leijona. Kun sekaan ympätään vielä katolilainen pappi ja orpokoti,
niin kaikki ainekset edellä mainitulle ovat valmiina.
Ei lunnaita. Ei jälkiä. Tutkinta, joka jämähti alkutekijöihinsä.
Kaksikko toimii
omalla vastuullaan. Daniel da Costa tulee Portosta ja hänen äitinsä on suomalainen.
Hänellä on vaimo ja pieni kuusivuotias tytär, jotka joutuvat tehtävän ajaksi
turvataloon. Mitä hämärää Danielin elämässä Portassa on tapahtunut? Siitä
annetaan vain viittauksia, mutta ei suoraa vastausta. Parivaljakon toinen puoli
on kovaksikeitetty brasilialainen macho-mies Rorion Sinha, joka pystyy liikkumaan
uskomattoman nopeasti ja tappamaan paljain käsin. Parivaljakko saa vielä
rajattomat käyttövaltuudet.
Danielin viralliset paperit olivat puhtaat, mutta laitoksen sisäisessä kansiossa oli tarkat tiedot siitä, mitä Portossa oli tapahtunut. ... ”En ole kiinnostunut mistään muusta kuin onnistuneesta lopputuloksesta”, Salgueiro keskeytti. ”Sisäinen turbulenssi on minulle yhdentekevää. Olen poiminut beta-kansiostasi haltuuni osat, joihin viittaat, joten rekisterisi on puhdas. Pysyvästi. Maineellesi en valitettavasti voi mitään.”
Tuoreimmastakaan tapauksesta ei löydy johtolankoja ja
tehtävä junnaan paikoillaan, kunnes joku tuntematon puuttuu peliin ja ruumiita
alkaa tulla kasakaupalla. Kuka tappaja on ja kenen puolella tai puolesta hän
toimii? Tähänkään ei tunnut löytyvän johtolankoja, vaikka tappaja toimii
avoimesti, hänestä ei löydy tietokannoista mitään jälkiä. Mikä onkaan totta,
keneen voi luottaa, onko laki tarkoitettu noudatettavaksi. Tämä kaikki
asetetaan kyseenalaiseksi.
Leijona on jatkoa
pohjoismaiselle dekkarituotannolle, jossa lasten hyväksikäyttöä on käsitelty jo
aiemmin ja paljon raaemmalla tavalla. Nyholm oikeastaan hyppää
väkivaltakohtausten yli ja Leijona ei
siinä mielessä ole raaka, vaikka siinä käsitelläänkin hyvin ikäviä asioita. Juoni
hajoaa monitahoiseksi ja ei ole oikein selvä, mutta koukuttaa silti lujasti
mukaansa. Kirjoittaminen on muuten selkeää ja johdonmukaista, jos jaksaa
muistaa kaikki mitä edellä on tapahtunut. Teos on dekkareiden ystävälle oikein
hyvää lomapäivän lukemista, vaikka auringossa löhöillessä.
Laatikon pohjalla oli yksi kuva… seisoi laiturilla vain muutaman vuoden ikäinen tyttölapsi vieressään.
Alus heidän takanaan oli suuri ja upea purjevene.
Sen kylkeen oli maalattu nimi.
Caetano.
Kaksi päivää on aurinko paistanut mukavasti ja ihan lämmittänyt. Aina on kiva ottaa vastaan kirjavinkkejä :)
VastaaPoista