tiistai 23. syyskuuta 2014

Patricia Harnan Hope Riverin kätilö




Kovin kauan sitten elänyt tyttö katsoo suuren järvenselän yli. Syntymä ja kuolema, niin tiukasti yhteen punoutuneet. Rakkaus, syntymä, kuolema, minun trilogiani.

Yhdysvaltalainen Patricia Harman on koulutukseltaan kätilö. Hän on työskennellyt pitkään kätilönä ja nykyisin hän työskentelee  aviomiehensä kanssa perustamallaan naisten klinikalla Morgantownissa, Länsi-Virginiassa. Harman luennoi jatkuvasti naisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Hope Riverin kätilö on Harmanin esikoisromaani. Hän on aikaisemmin kirjoittanut muistelmat The Blue Cotton Gown: A Midwife's Memoir (2009) ja Arms Wide Open: A Midwife's Journey (2012). Englanninkielinen alkuteos The Midwife of Hope River julkaistiin vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Sari Karhulahti. Kirjan kieli on kaunista sen ankeinakin hetkinä.

Hope Riverin kätilö kertoo kätilön tarinan ja elämänmenosta 1930-luvun vaihteessa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Länsi-Virginian maaseudulle, Appalakeille. Kirjan kertoja on 36-vuotias Patience Murphy, joka on paennut menneisyyttään ja aloittanut uuden elämän pienessä Hope Riverin kaivoskylässä. Tänne hän oli tullut opettajansa, suojelijansa ja ystävänsä Sophie Kellyn kanssa, jolta hän peri myös nykyisen asumuksensa.

Perin tämän talon ja myös sitä ympäröivät maat rouva Kellyn poismenon jälkeen.

Blair Mountanin kaupungin tapahtumat Loganin piirikunnassa on asioita, joita ei ole nyt läsnä. On vain Patience Murphy, jonka lausuminen sujuu jo rutiinilla. Elizabeth Snyder on unohtunut jonnekin entiseen. Patience voisi kertoa, miten elämä loppuu vahingossa.  Nyt Patience Murphy tekee osaamaansa työtä ja on avuksi hädän hetkellä. Hän on kokenut elämässään monia menetyksiä ja uusia alkuja. Äidin kuoltua Patience päätyi Pyhän Marian Armontalon orpokodin kasvatiksi. Myöhemmin hän menetti kahden viikon sisällä melkein miehensä ja lapsensa. Lawrence kuoli Western Springsin junaonnettomuudessa matkalla pyytämään vanhempiensa suostumusta avioliitolle.

Olen esittänyt liian monia rooleja liian lyhyessä ajassa; minulla on ollut liian monia nimiä ja olen asunut liian monissa paikoissa.

Hope Riverin kätilön teemana on selviytyminen, yksilön voimavarojen löytyminen. Eläinlääkäri Daniel Hesterin ja Bitsy Proudfootin hahmot piirtyvät muita henkilöhahmoja selvimmin. Patiencen ja Bitsyn suhde ei ole ongelmaton, sillä se rikkoo sovinnaisuuden rajoja, perinteistä roolijakoja. Ihonväri säätelee ihmisten kanssakäymisiä. Kirjan ansiona on hyvin kulkeva tarina ja todentuntuisen ajankuvan välittyminen lukijalle. Toivo on Patiencen talismaani.  Synnytykset tapahtuvat kotioloissa askeettisissa olosuhteissa. Kiinnitin huomioita lääkintäkeinoihin ja kasvirohtoihin, joista kääntäjä oli selvinnyt hyvin, esimerkiksi synnytyksen jälkeisen verenvuodon hillitseminen hydrastisjuurella.

Minusta on tuntunut suurimman osan elämästäni, että näen unta. Herään silloin tällöin, toisinaan kuukausiksi, toisinaan minuuteiksi. Tänä yönä olen valveilla ja makaan sängyssä ja ajattelen viime aikojen tapahtumia ja ihmisiä, joiden elämät ovat kulkeneet ristiin minun elämäni kanssa kuin suonet vanhan naisen käsissä.

Hope Riverin kätilössä avautuu amerikkalaisen yhteiskunnan ja kätilön elämä 1930-luvun Yhdysvalloissa, jota värittää suuri lama, köyhyys ja puute, rotumellakat, kieltolaki, työtaistelut ja ay-liike sekä väkivaltaisena kuohuva rasismi. Elämän eri roolit ovat läsnä, sillä kuoleman vastapainona on elämä ja syntymisen ihme ja ankeuden vastapainona toivo.

Hope Riverin kätilö on elämänmakuinen lukuromaani. Avoin loppu on ehkä helpompi ratkaisu, sillä liian onnellisella karahtaa helposti chick litin partaalle. Enemmän lopussa kiteytyi kuitenkin toivo kuin lopun avoimuus, pakenemisen loppuminen. Patience voisi elää tässäkin ajassa, nainen jolla on elämän ohjaimet itsellä ja elämänrepussa menetyksiä toisenkin edestä. Kirjan ulkoasu on kaunis, Appalakkien häämöttäessä taustalla. Liitän mukaan myös yhden alkuperäisteoksen ulkoasuista.




Patricia Harnan Hope Riverin kätilö
Bazar 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

6 kommenttia:

  1. Tämä on minullakin syysuutuuksien lukulistalla, ja pysyy siellä myös arviosi jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä lukuromaani. Päähenkilö on minusta kiinnostava. Minusta on vain hyvä, että siirappia ei tarjoilla lopussa yhtään enempää.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!