tiistai 1. heinäkuuta 2014

Emmi Itäranta Teemestarin kirja









Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jolloin hän vei minut paikkaa, jota ei ole.

Emmi Itäranta (s. 1976) on kaksinkertainen maisteri ja kolumnisti, joka työskentelee Kentin yliopistossa Canterburyssa, Isossa-Britanniassa. Hän on toiminut mm. dramaturgina, käsikirjoittajana, teatterikriitikkona ja tiedottajana. Emmi Itärannan tekstejä on julkaistu science fiction -lehdissä ja -antologioissa Suomessa ja Isossa-Britanniassa.

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoiskirja. En ole scifien tai fantasiakirjojen lukija. Tulevaisuuteen sijoittuvista kirjoista minua on viehättänyt kuitenkin Carola Sandbackan Satu Sarastron tiestä ja Vonda McIntyren Unikäärme ja Margaret Atwoodin Orjattaresi sekä Oryx ja Crake. Monissa blogeissa kehuttiin kovasti Teemestarin kirjaa, joten halusin lukea sen. Löysin kirjan pokkaripainoksen uutuutena Teoksen luettelosta.

Teemestarin kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, jossa kasvaa teepensaita. Maailmasta on loppumassa vesi. Teemestarin kirja on dystooppinen kuvaus tulevaisuudesta pohjoisessa Uuden Qianin Skandinavian Unionissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat meitä edempänä olevaan nykyisaikaan, mutta aiemmassa ajassa on tapahtunut suunnattoman suuri katastrofi kenties ilmastonmuutoksen tai muun syyn seurauksena. Tämän takia ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan sotilaallisen diktatuurin vallan alla. Vesirikkomukset, erilaiset salavesijohdot ovat vakavia rikkeitä, joista seuraa ovenpielien maalausmerkinnät. Ruotsi ja Norja ovat menetettyjä alueita, jonne ei ole pääsyä.

Kun suljin silmäni, näin etäisyyden, joka erotti taloamme kylästä, ja toisesta talosta, omaamme haalistuneemmasta. Sen ovessa sininen ympyrä tuijotti valoisaan yöhön rajat niin terävinä, että ne voisivat haavoittaa. Etäisyys ei ollut suuri, ja jos katsoisin liian pitkään, se alkaisi kaventua, kunnes pystyisin koskettamaan toisen talon ovea, kuuntelemaan liikahduksia sen takana.

Kirja on kerrottu minä-muotoisesti ja sen kertoo perheen tytär, Noria. Noria on teemestarien sukua, ja on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo ja samalla sitoutua edeltäjiensä tavoin varjelemaan siihen liittyviä salaisuuksia. Muovihaudasta Noria löytää ystävänsä Sanjan kanssa tavaroita entismaailmasta.

Vedellä ei ole alkua tai loppua, eikä niitä ole myöskään teemestarin liikkeillä hänen valmistaessaan teetä. Jokainen hiljaisuus, jokainen pysähdyskin on osa virtausta, ja jos liike näyttää taukoavan, tämä johtuu vain siitä, etteivät ihmisen aistit riitä sen havaitsemiseen. Virtaus ainoastaan kasvaa ja vähenee ja muuttuu, kuin vesi rautapadassa, kuin elämä.

Kirjan keskeisiä kysymyksiä ovat, kenellä on oikeus omistaa vesilähdettä, kun muilla on pulaa. Kirjat ja tietämisen perinne on kielletty eli ihmisiltä halutaan kätkeä historia ja menneisyys. Vain teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. Täältä matkustetaan Uuteen Pietariin tai Xinjingiin, joista jälkimmäisen yliopistoon matkustaa Norian äiti. Kirjan keskeisenä teemana on ekologinen näkemys, luonnonvarojen kestävän käytön huomioiminen ja niiden käytön kontrolli.

Kun hiljainen tila salaisuuden ympärillä kerran särkyy, se ei voi enää eheytyä. Säröt pitenevät ja levenevät, kurkottavat kauas ja haarautuvat kuin maanalainen rihmasto, kunnes lopulta on mahdotonta sanoa, mistä se alkoi ja päättyykö se minnekään.

Teemestarin kirja huokuu zeniläistä, ikiaikaista filosofiaa, jota teeseremonioiden tiukat normit kannattelevat. Ihminen on läsnä eletyssä hetkessä ja hänen tulee hyväksyä oman elämänsä rajallisuus. Noria kertoo tarinan uskottavasti, lukija pystyy samaistumaan aikaan ja paikkaan, jossa jää ja valkoinen talvi ovat muisto. Itärannan kieli on kaunista ja runollista. Hänen kielensä koskettelee vakavia asioita ja uhkia herkin vedoin.

Tämä ei ole se loppu, jonka itselleni kuvittelin. Tämä on kuitenkin ainoa, joka minulla on. Tai ehkä se ei ole aivan totta: voisin kai juosta ulos portista ja jatkaa juoksemista, kunnes kuulisin ilmaa leikkaavan pamahduksen ja tuntisin terävän poltteen jossain päin vartaloani.

Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja on harvinaisen hieno ja hieman pelottavakin kuvaus tulevaisuudestamme. Minimalistisin vedoin Itäranta kuvaa tapahtumien keskiössä olevat henkilöt ja tapahtumat. Vesi ja kuolema kulkevat teoksessa käsi kädessä. Olen iloinen, että löysin tämän kirjan blogikollegoiden suosituksista. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän pidin. Kirjan ekologinen dystopia vangitsi minut omakseen.


Vedellä ei ole alkua tai loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä.


Emmi Itäranta Teemestarin kirja
Teos 2014. Kustantajalta kiitollisuudella.

Teemestarin kirjasta on blogattu myös täällä: Anna minun lukea enemmän
ja Kirsin kirjanurkassa

16 kommenttia:

  1. Tämä oli minullekin todella pysäyttävä lukukokemus. Teemat ovat tärkeitä, mutta ei virkettäkään paatosta tai saarnaa. Vain tarina, herkin vedoin kerrottuna. Upea yhdistelmä suomalaisuutta, japanilaisuutta ja ihmisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi ajattelen aivan samoin. Etenkin kun teemaan liittyy ekologinen näkökulma, niin liian usein siihen liittyy saarna. Itäranta kirjoitti ilman tuota. Minut hän valloitti asenteellaan.

      Poista
  2. Nyt siis löytyy jo pokkarina, pitääpä etsiä vihdoinkin käsiini. En ole vielä lukenut itse, mutta on ehdottomasti luettavien listalla.

    VastaaPoista
  3. Minä pidän dystopiakirjoista, mutta tämä on varmasti mieleinen monelle sellaisellekin, jotka eivät niistä yleensä tykkää. En malttaisi odottaa, mitä Itärannalta tulee seuraavaksi, uskoakseni jotakin hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, minä ajattelen myös noin. Teemestarin kirja tavoittaa myös minunlaiset. Samoin oli Unikäärmeen kanssa. Todellakin, mitä seuraavaksi. Löysin tuon niin paljon myöhemmin kuin muut. Luin joko sinun tai Kirsin kirjanurkan jutun, ja siitä...

      Poista
  4. Teemestarin tytär näyttää 'valloittavan' parasta aikaa yhdysvaltalaisia lukijoita... Hyvä, että pokkarinakin löytyy, ostanpa tämän kesäkirjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea. Sopii kesään hyvin.

      Poista
  5. Kirjoitatpa tästä kauniisti. Itäranta on onnistunut luomaan romaaniinsa hyvin todentuntuisen ja elävän dystooppisen maailman. Tunnelma on kirjassa ainutlaatuinen, mutta itse jäin kaipaamaan itse tarinalta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle dystopia on vieraampi genre. Pääsin hyvin kirjaan sisään ja sen tunnelmaan. Olin huojentunut, että kirjassa ei ollut saarnaa tai paatosta. Tarina olisi voinut olla laajempi. Kyllä. Lopusta pidin tai hyväksyin sen.

      Poista
  6. Kiva tietää, että pokkari on ilmestynyt. Täytyypä poiketa kirjakauppaan, itse kun luin kirjaston version. Upea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa hankkia omaksi. Upea!

      Poista
  7. Teemestarin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, olen hypistellyt sitä käsissäni niin kirjastossa kuin kirjakaupassakin, mutta vielä en ole uskaltautunut sitä lukemaan. Kirjan idea on kuitenkin mielenkiintoinen ja kieli lainauksiesi perusteella kaunista, joten ehkäpä minäkin nyt viimein uskallan tarttua tähän teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli löytö. Olin lukenut tästä kirjasta blogeissa ja innostuin. Pidin kielestä ja tarinasta. Se oli niin erilainen. Lue ihmeessä, suosittelen.

      Poista
  8. Olen lukenut paljon scifiä ja dystopiakirjoja. Tämä on niistä parhaimmistoa. Japaniharrastajalle teeseremonia antoi aivan erityisen lisänsä kirjaan. Ahdistavuudestaan huolimatta aivan erinomainen kirja. Myös kielellisesti hieno. Sopisi hyvin luettavaksi ilmastonmuutoksen vaaroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olet lukenut, paljon enemmän kun minä. Miksi teeseremonia sana hykerryttää minua, sillä ajatukseni lentävät erään fb-kuvaan.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!