Aini Sarsa Sananjalat kukkivat

Aini Sarsa (os. Kaila) valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän tyttölukiosta 1949 ja arkkitehdiksi Helsingin teknillisestä korkeakoulusta 1956. Aini Sarsa on julkaissut pakinoita, kolumneja ja lyhytproosaa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä antologioissa. Sukukronikka Äidit ja tyttäret ilmestyi 1992. Sananjalat kukkivat on Sarsan esikoisromaani. Sarsa törmäsi sattumalta esiäitinsä tarinaan. Epilogissa valotetaan tarinan todenperäisyyttä. Huom. kerron kirjan tapahtumia, että saan kirjan esiin sellaisena kuin haluan.

Romaanin teemana on unelma rakkaudesta, joka on kestävin unelmana. Kohtalokkaat käänteet eivät toteuta Kristiinan haaveita, vaan todellisuus on armoton, toisenlainen. Sananjalat kukkivat on todentuntuinen kertomus, sillä todellisuus kulkee sen taustalla.

Sarsan Sananjalat kukkivat kertoo 1700-luvulla eläneen Kristiina Martiniuksen, Hauhon kirkkoherran tyttären elämäntarinan. Juhannusyönä nuori Kristiina karkaa kotoaan sadunhohtoiseen juhannusyöhön Laurinlähteelle. Hän katsoo lähteeseen ja näkee miehen kasvot, tulevan aviomiehensä kasvot, lähteen vedenpinnan heijastumana juhannusyönä sananjalkojen kukkiessa, noitavoimien ollessa voimakkaimmillaan. Kristiina rakastuu tuona yönä, kun hän tapaa metsälähteellä Johanneksen. Tuosta tuokiosta hän rakentaa elämänsä. Hän odottaa tapaavansa Johanneksen uudelleen aamun messun jälkeen. Aamulla ruustinna Ebba Hagert nyöritti kureliivin ja auttoi uuden puvun päälle, eikä Kristiina tiennyt, miksi oli sen saanut, kun isä yleensä murisi vaikeista ajoista.

Kirkkoherra Martinus Martinius pyysi Kristiinan kirkonmenojen jälkeen suoraan kotiin. Päivällispöydässä istui myös paksu, vanhanoloinen pappi, mutta pappilassa oli aina ruokavieraita. Paistin jälkeen rovasti Martinius otti sanan haltuunsa ja kertoi kihlaavansa Kristiina Katariinan Iitin kunnianarvoiselle kirkkoherralle Arvid Paulinille. Kristiina pyrki sanomaan vastaan, mutta kirkkoherra ja ruustinna pitivät kihlausta suurena siunauksena, että tytär ei vain ymmärtänyt omaa parastaan. Perin harvinaistahan oli, että nuori tyttö etenee suoraan kirkkoherran rouvaksi, eikä Iitin kirkkoherra ollut edes leski lapsikatraineen, eikä edes anoppia riesana. Niin vain häät määrättiin syksyyn Mikkelinpäivään, johon mennessä Kristiina täytti 17 vuotta. Turhaan Kristiina vilkuili kirkon liepeillä ympärilleen, turhaan kävi Laurinlähteellä.

Kaksi päivää kestäneiden häiden jälkeen vastavihitty aviopari suuntasi Iittiin piika Tiina mukanaan. Naimakaaresta hän kuuli vasta etappimatkalla Hollolassa mahtavan rovasti Benediktus Krookin hoiteissa, kun talon nuori herra Joonas Krook luki lakia - liian myöhään.

Kristiina eli muistoissa ja ymmärsi, että tähän avioliittoon ei tarvittu juhannustaikoja, sillä tähän riitti kaksi pappia: toinen naitti ja toinen nai. Kristiinan opetellessa pappilan arkeen, hän oppi myös ymmärtämään, että Juliaana, Arvidin serkku kuului kalustoon. Juliaanalla oli vankka sija Iitin pappilassa, yhdessä Arvidin kanssa kasvaneena, papin poika ja orpo kasvattityttö. Yhdessä leikityt leikit unohtuivat, eikä leikki-iän jälkeen papinpoika nähnyt enää naiseksi varttuvaa Juliaanaa. Vanharouvan, Maria Ithimaean kuoltua, Juliaana sai toviksi talon avaimet. Hän kärtti kosintaa, mutta Arvidin mielestä orpanukset eivät mene naimisiin keskenään. Vuosien vieriessä Kristiina alistui osaansa Arvidin puolisona, mutta kävi niinkin, että äitejä oli kaksikin samaan aikaan. Kristiinan mielissä eli Johannes, haave ja kuvitelma. Johannes Grahn tulee hetkiseksi apupapiksi, jonka saarnaan kirkkoväki oli ylen tyytyväinen. Jotkut asiat selviävät, kuten joskus kauan sitten messussa Johannes Grahn oli kuullut kirkkoväeltä kirkkoherran tyttären kihlapäivästä. Mutta Grahnin tie vei Rautalammin avautuvaan kirkkoherran virkaan. Niin lähti myös Arvid Paulin ja hyvin yllättäen. Leski oli vapaa, mutta Johannes kaukana ja ajatussynnit yhtä pahoja kuin tekosynnit. Juliaana äityi yhä pahemmaksi ja jäi Kristiinan kontolle poikansa Juhon kanssa. Mitä sinä panit Arvidin soppaan? Hulluruohoa?


Kristiinalla oli turvana armovuosi, se että uusi kirkkoherra naisi hänet. Johannekselle tiet eivät avautuneet, sillä häneltä uupui maisterintutkinto. Sen sijaan Joonas Krook saapui perheineen, tohtori Krook, Akatemian dosentti, Iitin tuleva kirkkoherra. Tämä hääti Kristiinan tölliin, josta Kristiina piika Tiinan kanssa pakeni Hauholle. Perässä hänen ristikseen ja isänsä ristiksi saapui vielä Juliaana poikansa kanssa.


Viimein Hauhon kappalaisen paikan avautuessa elämä olisi voinut helpottua Johannes vierellään, mutta unelmat eivät toteudu, toinen on vain ihminen, ei se unelmissa kannettu ja unelmista eletynlainen eli saatuna Johannes oli vain kuvajainen.


Kuvat kulkivat helminauhana Kristiinan mielen läpi, lyhyet onnen hetket ja pitkät odotukset. Nainen odottaa aina. Puoli elämää oli tärvääntynyt haaveisiin. Miten voisi käydä tai miten olisi voinut käydä, jos...


Tärvääntynyt?

Entäpä, jos uneksittu elämä oli elämää sekin? Kaksi elämää, toinen pään sisällä ja yläpuolella, valveilla ja unessa, lohtu vaivan hetkellä, pelon karkottaja, suojamuuri armotonta arkea vastaan. Toinen elämä tässä ja nyt, käsin kosketeltava kuin tämä kivi ja koivu. Molemmat elämät yhtä tosia.


Kirjan päähenkilö on Kristiina. Hänen elämää kannattelee suuri rakkaus. Tapahtumat antavat vain kulissin, kertomuksen luettavaksi, mutta ydin on ihmismieli, miten elämme elämän, miten näemme itsemme ja tapahtumat ympärillämme. Kristiina asettaa lopussa unelmat todellisuuden edelle ja antaa periksi, että ne ovat olleet hänen todellinen elämänsä.


Todellisuudessa Kristiina syntyi Hauhon pappilassa 1728, samana vuonna, kun isoisä Matthias kuoli. Hauhon uusi pappila valmistui vasta kun, Kristiina oli joutunut naimaan itseään 26 vuotta vanhemman Arvid Paulin. Kristiina kuoli 46-vuotiaana 1774 keuhkotautiin. Kristiinalle ja Johannekselle syntyi kuusi lasta, joten kaikkiaan tämä oli synnyttänyt kymmenen lasta. Heidän lapsistaan vanhimmasta tuli aikanaan isänsä seuraaja Hauhon kappalaisena. Parasta kirjassa on sen ajankuva. Sen välittämä tarina voi olla tapahtunut. Myös ihmisten kuvaus ja heidän toimensa ovat uskottavia ajankuvassa.

Aini Sarsa Sananjalat kukkivat
Sanasato. 2004. Kotikirjasto.