Hanna Hauru Utopia eli erään kylän tarina

Hanna Hauru Utopia eli erään kylän tarina

Like 2008. Kotikirjasto.

Hanna Haurun (s. 1978) pienoisromaani Utopia on viides hänen kaunokirjallinen teos. Se on niin runollinen ja  ronskikin  kieleltään, mutta ennen kaikkea hyvin minimalistinen kerronnaltaan. Siinä taistelee kaksi vaihtoehtoa eli laulu lähtemisen ja jäämisen vaikeudesta.  Ihastuin Haurun pienoisromaaniin  Tyhjien sielujen saari, jonka luin blogiaikana. Sijoitin tarinan Seilin saarellle, johon sainkin vahvistusta siitä kirjan miljöönä eräästä haastattelusta. Olen lukenut myös hänen teoksensa Eivätkä he koskaan hymyilleet, Raaka punainen marja ja Muuttoliike. Liittäisin Haurun tuotannon likelle Rosa Liksomia ja Maria Peuraa.

Utopian tapahtumamiljöönä on lähes autioitunut  maaseudun kylä Pohjois-Suomessa, jonne aikoinaan  on unohtunut viisi asukasta. Näiden viiden kohtaloa lukija seurailee. Kylää asuttavat enää nelihenkinen perhe, nimettömäksi jäävä tyttö, hänen vanhapoikaveli Esko, hänen äiti ja isä ja naapurin juoppo Birgitta.  Viina tuntuu maistuvan muille tyttöä lukuun ottamatta.

Me ollaan unohdettu itsemme tähän kylään, jonka talojen ikkunat on aikaa sitten laudoitettu,  Entiset asukkaat eivät käy täällä edes kesäisin. Talot eivät mene kaupaksi eikä tänne Jumalan selän taakse kyllä kukaan täysipäinen enää muuttaisikaan. Loppuilta me istutaan meidän portailla. Tapetaan sääskiä ja  kuunnellaan kun isä soittaa epävireistä banjoa. Unissa salaperäinen poro toistaa itsepintaisesti kutsuaan lähteä suureen maailmaan. 

Haurun myyttinen kirja ei ole synkkä tai epätoivoinen, sillä sen ihmiset ovat onnellisia valitsemassaan luontaistaloudessa. Elämä ei ole välttämättä helppoa, sillä ruoka on hankittava itse. Luonto osaa olla antelias, mutta se vaatii osaamista ja viitseliäisyyttä.

Tyhjien sielujen saari oli paljon  julmempi, sillä toivoa selviämisestä ei ollut. Saari oli koetteleva ja eristävä ja loppuun johtava. Utopiassa henkilöt osaavat sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.  Kertojien puheista aukeaa näkökulmia kylän entiseen vilkkaaseen elämään. Viimeisen sanan romaanissa saa talovanhus, joka saa haastaa elämästään ja tapahtumista. Historiassa kiteytyy kylän elämä sekä  kokonaisten sukupolvien elämien monimuotoisuus, niin henkilöiden elämien ja taustojen kautta. Luonnolla ja luontosuhteella on merkittävä osuus Haurun kirjoissa.

Vuosia sitten täällä oli vielä kauppa, asukkaita ja posti. Sitten kaikki lähti menemään päin helvettiä ja kaikki paitsi me ja Birgitta muuttivat pois läheiseen kaupunkiin. Jotkut uskaltautuivat jopa Helsinkiin ja ties minne, ulkomaille.

Blogeissa toisaalla: Kirjapolkuni ja Kartanon kruunaamaton lukija,   Kirjanurkkaus

Tommi Kinnunen Neljäntienristeys

Luin Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä Majanderin arvostelun Hesarista. Luin sen Hesaria lukiessa, en kirjallisuusarvostelua etsien ja vielä vähemmän kriitikon arviointia etsien.  Tommi Kinnunen on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on syntynyt Kuusamossa ja asuu tällä hetkellä Turussa. Neljäntienristeys on Tommi Kinnusen innostuneesti vastaanotettu esikoisromaani.

Neljäntienristeys on perheromaani, kolmen sukupolven tarina, joka kertoo noin sadan vuoden ajasta vuodesta 1895 vuoteen 1996. Se sijoittuu jonnekin Koillismaan nimeämättömään kylään, ehkä se edustaa kaikkia niitä tai jotakuta niistä. Kirjailija sanoo eräässä haastattelussa, että kuva on otettu neljäntienristeyksestä, johon kirjailija on kuvitellut Onnin rakentaman talon, jonka ikkunoista Lahja katselee ulos. Neljäntienristeys kertoo neljän päähenkilön tarinan Marian, hänen tyttären Lahjan, tämän miniän Kaarinan tarinat. Neljäs tarina on Onnin. Onnin tarina avaa Lahjan ja Onnin suhteen. Maria on nuori pitäjänkätilö, joka herättää ympäristössään epäilystä. Hän synnyttää aviottomana tyttärensä Lahjan. Maria on itsellinen nainen ja rakentaminen toimii symbolina, niin Marian kuin Onnin taholla. Monet kirjan tapahtumat sinkoutuvat ilman selittelyjä lukijalle. Lukijaa ei paapota, vaan hänelle suodaan ymmärryksen ja oivalluksen mahdollisuus. Tilannekuvista saattaa ja pitää oivaltaa tulevat tapahtumat. Pidän kovasti kirjailijan tyylistä edetä asioissa.

Jos vertaan Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä Laura Lähteenmäen kirjaan Ikkunat yöhön, niin pidän Kinnusen kerronnasta enemmän. Tommi Kinnunen pystyy kuvaamaan naisen, naisen mielen maiseman ja ajankuvan. Neljäntienristeys toi mieleeni Orvokki Aution Kotipesän tyylin ja eheän ilmaisun. Uskonnollisuus ja lestadiolaisuus peilautuu ajankuvaan ja tapahtumapaikkaan sijoitettuna ja se avautuu voimakkaammin siihen kosketuspintaa kokeneelle. Usko on hyvin ylitsevuotavaisen tunkevaa, kokonaisvaltaista ja kaiken säätelevää.

Sali kaikui voihkauksia ja huutoja, ihmiset huusivat herraa armahtamaan ja pappi kuvaili nautinnollisen yksityiskohtaisesti helvetin kärsimyksiä.

Pidin kovasti Marian hahmosta. Koillismaan kuvaus oli todellinen. Neljäntienristeyksessä on monia voimakkaita tilannekuvia: aloitus, Marian sinnikkyys, Helenan lääkärissäkäynti, Onnin tarina monine kohtineen jne. Kirjan teemana on muun muassa hyväksytyksi tuleminen, vieraus ja pärjääminen elämässä, oman paikan lunastaminen sekä suvun sisäiset, raastavat salaisuudet. Joidenkin salaisuuksien kanssa on parempi elää tuomatta niitä esiin.

Ei hän suostuisi kenenkään keittiöhengettäreksi, ei vaatteiden pesijäksi, ruoanvalmistajaksi. Hän oli itsellinen nainen. Palkkakätilö, arvostettu ja tahdottu.

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys viehätti minua kovasti. Tämä on hyvä kirja tämän vuoden kirjojen joukossa. Neljäntienristeys on ehdottomasti hehkuksensa.  Erinomainen kirja.

Tommi Kinnunen Neljäntienristeys
WSOY 2014. Arvostelukappale. Kiitoksin.