Grégoire Polet on belgialainen kirjailija, joka asuu nykyisin Espanjassa. Väreilevä kaupunki on Polet'n kolmas ja ensimmäinen suomennettu romaani. Alkuperäinen teos on nimeltään Leurs vies éclatantes (2007). Kirjan on suomentanut Lotta Toivanen.
Väreilevä kaupunki on monimuotoinen ja monitahoinen romaani, se on fragmentaarinen episodeista koostuva kudelma, joka tallentaa hetkiä ja tapahtumia klik klik. Parhaiten kirjan kuvaakin kertomalla sen rakentuvan elokuvamaisista kohtauksista. Omppu kuvaa teosta ihanan absurdimaisesti: Jossakin vaiheessa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sillä, kuka mitäkin kokee, ei Polet'n romaanissa oikeastaan ole merkitystä. Koska teoksen henkilöt on kuvattu pinnallisesti, ei liene mielekästä etsiä heistä mitään suurempia totuuksia. Niin tämä kirja vain rakentuu sattumista ja kohtaloista. Henkilögalleria on ylenpalttinen, mutta lukijalta putoaa suuri taakka, kun hän vapauttaa itsensä nimistä. Kaiken kaikkiaan Väreilevä kaupunki on uskomattoman hieno kuvaus Pariisista ja sen asukkaista.
Kirjan miljöönä on Pariisi sekä osin myös Rooma sekä abstrakteina taide- ja musiikki. Kirjan keskiössä ova Arnaud, Héloïse, Henri, Macha ja Maud. Teemoina on niin rakkaus, häät kuin kuolema ja hautajaiset eli elämän merkittävät siirtymäriitit. En kokenut missään vaiheessa tylsistymistä, vaan episodit lomittuivat toisiinsa ja kuljettivat lukijaa eteenpäin. Dialogit ja niiden sisältö on huikeaa luettavaa. Väreilevä kaupunki tapahtuu kuuden helteisen toukokuun päivän aikana, ja tarinan luvut on nimetty viikonpäivien mukaan alkaen maanantaista ja päättyen lauantaihin. Tämä auttaa lukijaa tarinan jäsentämisessä.
Polet’n olennaisin sanomana on: Carpe diem. Ihmisen pitäisi elää hetkessä, ei haahuilla menneisyyteen tai unelmoida tulevasta, sillä loppujen lopuksi varmaa on vain tämä hetki. Simultaaniset episodikuvaukset osoittavat, kuinka kukin kokee tietyn tapahtuman oman kokemusmaailmansa kautta ja niin myös lukija.
Kirja alkaa kohtauksella, jossa Macha ottaa aamuvarhain valokuvan Saint Sulpicen aukion ainoasta valaistusta ikkunasta. Tuokion päästä valo sammuu, ja Macha ottaa toisen kuvan. Hän ei näe miestä ikkunan takana, ei sitä kuinka tämä särki pähkinöitä, sai sairaskohtauksen, kaatui ja lamppu rikkoutui. Vanhan miehen nimi on Henri ja hän menehtyy. Seuraavaksi tarina siirtyy Henrin kotiin, johon omaiset yksi toisensa jälkeen kerääntyvät jättämään hyvästejä ja järjestämään hautajaisia. Jollain tasolla tämä kaikki toi mieleen Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset. Ukki kuolee, ja parikymppinen lapsenlapsi nukkuu tiedostamatta tapahtunutta.
Väreilevä kaupunki on parhaimmillaan kuvatessaan elämää ja sen sattumanvaraisuutta, joista lainaukseni:
Eivät kai kuolema ja elämä tanssi ja hyppelehdi. Itse me tanssimme elämän ja kuoleman puolesta silloin kun luulemme olevamme tanssimatta. Silloin kun me elämme miettimättä tanssimista, silloin kun elämme yksinkertaisesti, juuri silloin tanssimme reteästi elämän ja kuoleman suurta tanssia. ”Älä tanssi: ihminen tanssii, kun on tanssimatta.”
Meidän sukupolvemme on aivan uusi niin kuin tämä vuosisata ja vuosituhat. Meidän täytyy pitää toisiamme kädestä lakkaamatta ja väsymättä, kunne peitämme koko maapallon valtavana verkkona. Ja toivottavasti ihmiset huomaavat, että juuri tämä verkko on aina ollut kalastuksen todellinen päämäärä tarkoitus.Rakkauden Pariisiin tämä kirja edellyttää, sillä niin ristiin rastiin kaupungin katuja kuljetaan. Kirjan takakannen teksti on paras johdatus tähän tarinaan. Se ei kerro liikaa ja kertoo tarpeeksi.
Ylittää rajun sadekuuron piiskaama Seine. Nousta ukkosesta piittaamatta, kohota rakennusten yläpuolelle, missä yksikään toinen lintu ei lennä. Kiitää ohitse, nähdä alapuolella sisäpihojen neliömäiset aukot.
Minulla oli kirjan lukemisessa teknisiä vaikeuksia, sillä meinasin huitaista sen joitakin kertoja seinään. Olin ostanut kirjan antikvaarista, ja joku kaiken osaava oli lukenut kirjan minua ennen, alleviivaillut ja kirjoittanut merkintöjään tyyliin ”kaameaa kieltä” jne. Ärsyynnyin niin, että aion ostaa uuden kappaleen ja toivon saavani puhtaan. Minkä lahjakkuuden / suomentajan maailma tässä osaajassa menettääkään? Ainakin hän pilasi lukuiloni kaiken lisäksi ymmärtämättömyydellään. Kirjaa ei kannattaisi laittaa tärveltynä kiertoon. Argh.
Grégoire Polet Väreilevä kaupunki
Wsoy 2010, Aikamme kertojia. Kotikirjasto
