sunnuntai 10. elokuuta 2014

Juha Nirkko Suomen kesä Päivästä päivään





Kesä on Pohjolan vuoden kohokohta. SKS:n kustantama Suomen kesä Päivästä päivään on kesän käsikirja. Se esittelee kevyesti mutta asiantuntevasti kesäkuukausien kaikki 92 päivää.
Kirjassa on vähintään aukeama jokaisesta kesä-, heinä- ja elokuun päivästä. Se luo katsauksen perinteisiin kylvöpäiviin ja kasveihin, tarjoaa neuvoja juhannustaikojen tekoon ja jakaa viisautta niin kalalajeista kuin hyttysistäkin. Jaakon kylmä kivi, naistenviikko ja mätäkuu saavat selityksensä.

Kirjan kirjoittaja Juha Nirkko on arkistotutkija SKS:n kansanrunousarkistossa. Hän on kirjoittanut aiemmin muun muassa vuotuisjuhlista, taioista ja uskomuksista.

Joitain poimittuja tietoja kesästä.

- Kesäkuun nimi tulee kesantopellosta, joka kynnettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa.

- Terminen kesä alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli +10 asteen.

- Heinäkuun nimi tulee heinänteosta.

- Heinäkuun keskilämpötila 1981-2010 oli Helsingin Kaisaniemessä 17,8 astetta ja Sodankylässä 14,5 astetta.

- Lämpöennätys 37,2 astetta on mitattu 29.7.2010 Liperissä.

- Elokuun nimi tulee elonkorjuusta.

- Elokuun lämpöennätys Suomessa on vuodelta 2010 (Heinola, Puumala, Lahti).  


Tästä päivästä, eli Laurin, Lassen ja Lassin nimipäivästä 10. elokuuta:

Diakoni Laurentius kärsi martyyrikuoleman vuonna 258 jKr. Keskiajan Suomessa Pyhä Lauri oli suurpyhimys, jolle omistettiin useita keskiaikaisia kivikirkkoja muun muassa Janakkalan, Lohjan ja Helsingin pitäjän kirkot. Pyhä Lauri on myös kirjojen ja kirjastojen sekä tulenarkojen paikkojen ja tulenkäsittelijöiden suojelija kuin myös mehiläistarhaajien suojeluspyhimys. Keisari Valerius tuomitsi Laurentiuksen poltettavaksi halstarilla ja huumorimiehenä Laurentius pyysi kääntämään toisenkin kyljen ennen syöntiä. Kirkkotaiteessa Pyhä Lauri kuvataan kirja toisessa ja halstari toisessa kädessä.

Kansanperinteessä Lauri sulki lopullisesti ladon ovet eli heinän tuli olla tehtynä. Lauri myös kusi lehteen, joten kunnollisia vastoja ei enää saa tehtyä. Janakkalan kirkonmäellä myytiin olutta ja viinaa ja uhrattiin Laurinlähteeseen. Uskonpuhdistuksen jälkeen 1600-luvulla nämä menot kiellettiin pakanallisina.

Sananlaskussa Urjalassa 1913: Laurista laumaan, Pertusta lähtöön.

Eli tämä tarkoittaa, että linnut alkavat kokoontua Laurin päivän aikoihin laumoihin ja lähtevät muuttomatkalle Pertun päivän aikoihin (24.8.).
Vuosien varrella tapahtunutta 10.8.
Vasa-laiva upposi 1628 neitsytmatkallaan Tukholmassa.
Candid camera alkoi 1948 jenkkien telkkarissa.
Kari Suomalainen kuoli 1999.

Suomen kesään on kerätty tietoa hauskasti, mutta kuitenkin faktoja. Kirja on ulkoasultaan kaunis ja kesäinen. Tämä kirja loihtii lukijalleen todella hyvän kesämielen. Kirjan kansi on ylistys Suomen suvelle. Ihana kirja. Sitä voi selata jokaisen päivän kohdalla tai lukea auringossa nauttien. Suomen kesä on hyvä mielen kesäkirja.


Juha Nirkko Suomen kesä Päivästä päivään
SKS 2014. Kustantajalta.




Blogin kuvituskuvat Ulla.S  ©

Laurin lähde Janakkala.



Pyhän Laurentiuksen keskiaikainen kivikirkko, Janakkala








4 kommenttia:

  1. Meillä tuntuu olevan ainakin osittain samanlainen kirjamaku, sillä sinulta on ilmeisesti tulossa runsaasti arvioita sellaisista kirjoista, joihin itsekin haluan tutustua tai jotka olen jo lukenut ja pitänyt niistä. Onneksi löysin blogisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tunnet noin. Mielestäni kirjasyksy on mielenkiintoinen. Minäkin viihdyn sinun sivuilla.

      Poista
  2. Kiitos kirjaesittelystä Ulla!
    Nirkolla on aineistot äärellään, joten kirjojen teko on helppoa;)

    Hyvää elokuun jatkoa sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä uusin on jännä. Pääsin sen matkaan vasta elokuussa. Ensi kesänä tämä pitää lukea kesäkuusta alkaen. Nirkolla on valtava aineisto, josta ammentaa. Tämä oli uudenlainen tapa tarjota perinnetietoa. Pidin tästä paljon ja ihastuin kanteen.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!