perjantai 23. joulukuuta 2016

Sami Tallberg Villi joulu vegaani



Sami Tallberg Villi joulu vegaani
Into 2016. Kustantajalta. Kiitoksin
.

Olisitko valmis seuraavaan jouluateriaan:  juomaksi purppurasumua, alkuruokana ruusukaali-hasselpähkinäsalaattia &  klementiiini-karpalosalaattia, pääruokana kurpitsapaisti ja mustaa riisiä sekä katajakastiketta & mausteista munakoisoa sekä paahdettuja siitakesieniä chili-seesamikastikkeen kera, jälkiruoaksi mesiangervo-vadelmavanukasta. Minä voisin olla valmis tuohon menuuseen!

Takakansi kertoo kirjasta: Uuden aallon 28 helposti valmistettavaa, moniväristä, maukasta ja terveellistä ohjetta vie suoraan makutaivaaseen. Kaikki ohjeet ovat vegaanisia. Kaikki reseptit ovat Sami Tallbergin kehittämiä.  Tallberg on aiemminkin kirjoittanut villiyrteistä. Hän suosii kasvikunnan tuotteita ja loihtii niistä uskomattomia makuelämyksiä.
Kirjan ohjeet on tarkoitettu joulupöytään, mutta toki ne käy arkeenkin. Ohjeet ovat helppoja, nopeita valmistaa, helposti sulavia ja ne jättävän hyvän fiiliksen sekä fyysisesti että eettisesti. Raaka-aineet löytyy pääsääntöisesti lähikaupasta. Toki mesiangervoa saa nykyään helpommin luontaistuotekaupoista kuin tilaamalla sitä jostain Tallbergin mainostamasta firmasta.
Kirjan ohjeet ovat neljälle hengelle, mutta vaikutavat silti runsailta. Tällaisia reseptejä on tietenkin helppo muutella ja soveltaa käsillä oleviin tai itseä miellyttävimpii raaka-aineisiin-
Sesongin vihanneksista, hedelmistä ja marjoista syntyy kosmisen herkullisia juomia, kun maustat ne rohkeasti.
Kirja jakautuu viiteen osioon: juomat, salaatit, dipit & kastikkeet, pääruoat ja makeat.
Juomissa tarjotaan neljä reseptiä, joissa raaka-aineina ovat punajuuri marjat, porkkana, omena, ananas ja verigreippi, Jouluisia miltei kaikki väriltään.
Salaateissa aineksina ovat pinaatti, ruusukaali, klementiini, paprika ja perunat sekä erilaiset pähkinät ja siemenet.
Pääruokana tarjoillaan kurpitsapaistia, munakoisoa, juuriselleriä, porkkan-kallioimarregratiinia, paahdettuja siitakesieniä tai uunibataattia.
Jälkiruokana on pähkinä-taatelipalloja, palsternakka-suklaafodueta, hedelmäsalaattia tai vaikka mesiangervo-vadelmavanukasta.
Tallberg käyttää hyvin monipuolisesti erilaisia juureksia, hedelmiä, marjoja, vihanneksia, siemeniä, pähkinöitä ja yrttejä resepteissään. Ilmeisen ihastunut hän on rakuunaan. Hedelmistä jäi ainoastaan päärynä käyttämättä, yrteistä kaipasin salviaa. Perinteisistä joulujuureksista jäin kaipaamaan lanttua, joka puuttui kokonaan.. Luonnonkasveista mukana ovat mesiangervon kukat ja kallioimarteen juuri. Kummatkin kyseenalaisia, sillä kallioimarretta ei suositella käytettäväksi ihmisravintona ja mesiangervo on lääkkeenomainen sisältäen salisyylihappoa (aspiriinia). Itse tein tuota vadelmavanukasta ja korvasin mesiangervon saksankirvelillä, joka sopi siihen tavattoman hyvin. Kallioimarre kannattaa korvata lakritsijauheella. Kirjailijoilla on ihmeellinen tarve muutella kasvien virallisia nimiä: kallioimarteen virallinen nimi on kallioimarre eikä mikään mesijuuri. Sama on sienissä tuoksuvalmuskan nimeä väännetään koko ajan männyntuoksuvalmuskaksi.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Gard Sveen Pimeän sylissä




Gard Sveen Pimeän sylissä

Suomentaja  Arja Kantele ja Susanna Paarma

Alkuteos Helvete dpent

Bazar 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Gard Sveen on norjalainen kirjailija, joka työskentelee neuvonantajana Norjan puolustusministeriösä. Esikoisteos Raskaat varjot voitti Lasiavain-palkinnon.  Pimeän sylissä on sarjan toinen osa.


Oslolaisesta asunnosta löytyy nuori prostituoitu henkihieveriin pahoinpideltynä. Jos tuo hento ja hauras tyttö pystyisi sanomaan edes muutamaan sanan. Rikostutkija Tommy Bergman muistaa poliisiuransa alkuaikojen ahdistavimman näyn: nuoren Kristiane Thorstensenin karmeasti runnellun ruumiin. Hätäpuhelu oli soitettu prepaid liittymästä. Kristiane oli joutunut Norjan rikoshistorian tunnetuimman sarjamurhaajan, Anders Raskin uhriksi. Hän oli valmistunut opettajaksi ennen kiinni jäämistään.  Rask on kuitenkin istunut 90-luvulta asti psykiatrisessa vankisairaalassa, joten kuka jäljittelee häntä tai onko oikea murhaaja sittenkään vankilassa.
”Sanoit viimeksi, että minä kuolen, jos en siirrätä sinua avo-osastolle.”
Raskin ilme muuttui etäiseksi.
”Kaikki me kuolemme joskus.”
”Mutta meitä ei kaikkia tapeta, Anders. Sillä uhkaaminen on vakavaa, ja sen uskon sinun ymmärtävän.”
Rask ei vastannut.
”Teet vain hallaa itsellesi.”
Ei mitään vastausta.
”Ajatteletko usein kuolemaa, Anders?”
Kristianen äiti vaikenee tahollaan nuoren prostituoidun murhasta, sillä hänen on varjeltava omia salaisuuksiaan, eikä hän ei voi kertoa totuutta kohtalokkaasta yöstä, jolloin oma tytär katosi. Nykyajassa vuonna 2004 Tommy Bergmann joutuu palauttaman mieleen  nuorena poliisina koetun yrittäessään selvittää nykyistä tapausta.
Bergmannista tuntui, että homma oli liukumassa häneltä käsistä. Mitä ne hänestä oikein kuvittelivat? Että hän oli Jeesus? Saisi ihmeitä aikaan viikossa, justiinsa joo. Bech ei ollut vielä edes kopioinut kaikkea, minkä hän tarvitsisi. Kristianen äiti, Elisabeth Thorstensen, ei halunnut puhua hänen kanssaan ja isään, Per-Erik Thorstenseniin, hän ei saanut yhteyttä.
Ihastuin ensimmäiseen Tommy Bergmann –dekkariin viime vuonna, jossa oli historiallinen aspekti mukana, mutta tämäkin perinteisempi dekkari on hyvä. Se vie syvälle rikollisen mielen sokkeloihin, hulluuden äärelle.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Etsitkö pukinkonttiin joulukirjaa?



Vuonna 2016 ilmestyneistä suosittelisin

KOTIMAINEN KAUNO

Leena Parkkinen Säädyllinen ainesosa Teos


Vuosi 1956. Saara on muuttanut Helsinkiin miehensä työn takia. Opintonsa keskeyttäneellä kotiäidillä on aikaa lapselleen Eliakselle, ja Juhani tuntuu viihtyvän työssään. Kaikki on hyvin. Ainakin paremmin kuin silloin joskus.
Saaran yläkerrassa asuva Elisabeth järjestää kulttuurikutsuja, rakastaa ruokaa ja kirjoittelee pitkiä kirjeitä ystävälleen Izzylle. Naisten ystävystyessä Saaralle aukeaa maailma, jollaisesta hän on lukenut vain jännityskirjoista. Elisabeth on kaikkea, mitä Saara ei ole: muodinmukainen, itsenäinen, maailmankansalainen. Ja vakooja.

Hannele Mikaela Taivassalo In transit Teos


Galadriel, G, joka on aina matkalla, aina liikkeellä, G, joka ajattelee aina matkus­tamista, eteenpäin siirtymistä, onkin nyt lapsuudenkylässään palanneena olosuh­teiden pakosta. Hän on samassa talossa, jossa aiemmin vasta haaveili New Orleansista, pohjoisnavasta ja päiväntasaajan jännittävis­tä seuduista.

Riitta Jalonen Kirkkaus Tammi


Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta."Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa. "Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa.Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia.

Anna-Kaari Hakkarainen Kristallipalatsi Tammi


On bloggari Dora, joka jahtaa kamerallaan täydellisiä hetkiä. On yksinäinen tutkija, joka alkaa pakkomielteisesti seurata Doraa, ja Pauliina, joka haluaa tehdä itsestään täydellisen. Mysteerin taustalla vaeltaa Oscar Wilde omissa mietteissään. Kuka lopulta on kuka, ja kuka rakastaa ketä?

Jukka Viikilä Akvarelleja Engelin kaupungista Gummerus


Finlandia-palkinto 2016
Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen. Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”.

ULKOMAINEN KAUNO
Klas Östergren Twist Siltala

Mistä kertomus alkaa?
Alkaako se sinä kesäisenä aurinkoisena iltapäivänä
kalaretkellä saaristossa, kun tyttö ja poika rakastuvat ja Twist and Shout soi? Vai 80-luvulla, kun sama pari tapaa jalavien alla Tukholmassa ja rakastuu uudestaan? Vai vasta uudella vuosituhannella, kun kuolema on parin jo erottanut? Ensimmäisen ujon suudelman ja murheellisen muistotilaisuuden väliin jännittyy lähes viidenkymmenen vuoden historia. Kokonainen elämä, kiitävä hetki.

Haruki Murakami Miehiä ilman naisia (Keltainen kirjasto) Tammi


Suosikkikirjailijan tarinoita rakastamisen vaikeudesta.Hämmästyttävän kekseliääseen tapaansa Murakami kertoo kaipuusta ja himosta, unohtumattomista naisista ja tunteellisista miehistä.Tarinassa Rakastunut Samsa kertoja muuttuu Gregor Samsaksi, totuttelee uuteen tottelemattomaan kehoonsa ja rakastuu kyttyräselkäiseen lukkoseppätyttöön. Seherazadessa nainen kertoo kotiin suljetulle miehelle uskomattoman tarinan aina rakastelun jälkeen. Kinossa myyntimies irtisanoutuu avioeron jälkeen ja perustaa baarin eräälle Tokion sivukujalle. Asiakkaaksi tulee muiden muassa salaperäinen nainen, jolla on tupakanpolttamia ihossaan. Huikeassa tarinakokoelmassaan Murakami yhdistää nautinnollisesti surumielisyyden, huumorin ja fantasian.

Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois (Atena)


Ajankohtainen romaani Tšernobylistä 30 vuotta ydinonnettomuuden jälkeen. Eletään vuotta 1986. Neljän ihmisen tiet risteävät Neuvostoliiton viimeisten vuosien myllerryksessä ja ukrainalaisen ydinvoimalan tuhoutuessa. Eräänä aamuna ukrainalaispoika huomaa lehmien korvien vuotavan verta. Samaan aikaan Moskovassa 9-vuotias pianistilupaus soittaa läksyjään varoen häiritsemästä naapureitaan. Hänen tätinsä työskentelee autotehtaassa kätkien poliittisen menneisyytensä ja epäonnistuneen avioliittonsa. Hänen entinen lääkärimiehensä lähetetään Tšernobyliin auttamaan siellä sattuneen onnettomuuden uhreja. Kukaan ei tiedä, mistä on kyse.

DEKKARI

Samuel Björk Minä matkustan yksin Otava


Metsästä löytyy kuolleena kuusivuotias tyttö puettuna nukenvaatteisiin ja kaulassaan lappu: "Minä matkustan yksin." Dekkarisensaatio Norjasta on kohonnut kansainväliseksi bestselleriksi.Hyytävää tapausta alkaa tutkia elämää nähnyt vanhan liiton poliisi Holger Munch. Hän saa työparikseen nuoren Mia Krügerin, joka on huippulahjakas mutta jota riivaa menneisyyden henkilökohtainen tragedia. Pian löytyy toinenkin kuollut tyttö. Tutkimus muuttuu karmivaksi, kun Munch saa murhaajalta viestin: hänen oma lapsenlapsensa tulisi olemaan viides uhri. 

Gard Sveen Pimeän sylissä Bazar


Kun oslolaisesta asunnosta löytyy nuori prostituoitu henkihieverissä, rikostutkija Tommy Bergmann muistaa poliisiuransa alkuaikojen ahdistavimman näyn, nuoren Kristiane Thorstensenin karmeasti runnellun ruumiin. Kristiane oli joutunut Norjan rikoshistorian tunnetuimman sarjamurhaajan, opettaja Anders Raskin, uhriksi. Rask on kuitenkin istunut 90-luvulta asti psykiatrisessa vankisairaalassa. Myös Kristianen äiti ahdistuu nuoren prostituoidun murhasta. Hänen on kuitenkin varjeltava omia salaisuuksiaan eikä hän ei voi kertoa totuutta kohtalokkaasta yöstä, jolloin oma tytär katosi. Pimeän sylissä on kihelmöivän jännittävä Tommy Bergmann -rikosromaani, joka ei päästä lukijaansa vähällä. Se vie syvälle rikollisen mielen sokkeloihin, hulluuden äärelle.

Marco Vichi Komisario Bordelli Aviador



 Komosario Bordelli Supersuosittu Komisario Bordelli on saapunut Suomeen. Marco Vichin dekkarisarjassa tinkimättömän oikeudentuntoinen Bordelli seikkailee nostalgiaa ja kulttuurihistoriaa henkivässä 60-luvun Firenzessä.
Sarjan ensimmäisessä suomeksi ilmestyvässä kirjassa komisario Bordelli viettää kesää loma-ajaksi tyhjenneessä kaupungissa. Viranhoito on pitkästyttävää, kunnes hän saa keskellä yötä puhelun. Saman tien hän päätyy ratkomaan vanhassa barokkihuvilassa sattunutta murhaa. Omaa moraaliaan tiukasti noudattavaa ja ystäväpiiriltään omaperäistä Bordellia on verrattu hahmona mm. komisario Maigretiin. Sarjan toinen osa Komisario Bordellin likaisin tapaus ilmestyy vuonna 2017.


FANTASIA

J.K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thorn Harry Potter ja kirottu lapsi Tammi


Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.Harry Potter ja kirottu lapsi on J.K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen luoma uusi tarina, jonka on näytelmäksi kirjoittanut Jack Thorne. Se on kahdeksas Harry Potter -tarina ja virallisesti ensimmäinen, josta on tehty näytelmäversio. Näytelmän ensi-ilta oli Lontoon West Endissä 30.7.2016. Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

YA 
Rainbow Rowell Park ja Eleanor Viisas elämä


Kouluvuosi 1986. Kaksi syrjäänvetäytyvää oman tiensä kulkijaa kohtaavat koulubussissa. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäviksi. Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagramia ja Snapchatia. Park Sheridan luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten uusi tyttö, Eleanor, astuu koulubussiin. Isokokoinen, punatukkainen ja omaperäisesti pukeutuva tyttö on välitön kohde kiusaajien silmissä. Kun Park huomaa viereisellä penkillä istuvan Eleanorin lukevan sarjakuviaan salaa, syntyy hiljainen ystävyys. Hitaasti ja härnäävästi siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti kehittyvän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta. Kirjan tarina on uskottava ja jännittävä, ja se on kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Anne Rice Prinsessa Ruusunen hurmataan, rangaistaan ja vapautetaan




Anne Rice Kuinka Prinsessa Ruusunen hurmataan
Alkuteos: The Claiming of Sleeping Beauty (1983)
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja Basam Books 2014



Anne Rice (1941) on suosittu yhdysvaltalainen kauhu- ja fantasiakirjailija. Amerikanirlantilaiseen perheeseen syntynyt Rice sai tiukan katolisen kasvatuksen lapsuudenkodissaan ja katolisessa koulussa. Hän kuitenkin erosi kirkosta 18-vuotiaana ja katsoi olevansa ateisti. Ricen esikoisteoksen kirjoittamista edelsi perheen murhenäytelmä, viisivuotiaan tyttären kuolema 1972, jonka jälkeen Anne Rice alkoi kirjoittaa.

Ricen esikoiskirjaa Veren vangit (1976) on myyty yli 8 miljoonaa kappaletta. Kaikkiaan hänen kirjojaan on myyty yli 75 miljoonaa kappaletta. Olen lukenut häneltä myös Kadotettujen kuningatar (1988), ja Vampyyrilestat (1985). Ja arvostan niitä kirjoina enemmän kuin näitä Ruususia. Vuonna 1994 Neil Jordan teki Verenvangeista elokuvan Ricen oman käsikirjoituksen pohjalta, jota tähdittivät Brad Pitt ja Tom Cruise. Ricen kirjallisia vaikuttajina pidetään Charles Dickensia ja Nathaniel Hawthornea.  Kerrotaan, että vampyyrikirjallisuudessa J. Sheridan Le Fanun novelli Carmilla on Ricea lähempänä kuin Bram Stokerin Dracula. Sen sijaan Grimmin veljesten version alkuperäisestä sadusta on kuljettu kauas pois. Satua tässä ei ole kuin nimi.

 Kuinka Prinsessa Ruusunen hurmataan on vanhan sadun eroottinen versio.
 Olen lukenut myös E.L. Jamesin kohutun Fifty Shades of Grey –trilogian, joka on varsin mieto Ruususen rinnalla. Olin monta kertaa keskeyttämässä Ruususten lukemisen, mutta päätin taistella loppuun. Jos minun pitäisi tehdä valinta Fifty Shades of Greyn ja Ruususten välillä, niin valintani olisi Fifty Shades of Grey.

Ruusunen herätetään vähemmän viattomalla suukolla unestaan. Palkinto prinssille on suotuisa, sillä prinssi saa prinsessan täydellinen antautumisen. Sadun jokainen tuntee, joten lukeminen on lähinnä vastenmielistä. Satu on iskostunut mieliimme niin kauniina.

Ruusus-satua päivittävän trilogian ensimmäinen osa tuo vanhaan satuun tihkuvaa himoa ja eroottista kaipuuta. Hyvin itsekkään prinssin uskomus on, että Prinsessa Ruusunen sai isänsä hovissa kaiken tahtomansa. Nyt prinsessa maksaa hintansa. Hän joutuu liikkumaan vartalo verhoamattomana alasti kaikkialla julkisesti ja kaikkien katseltavana. Kerrotaan, että erotiikkaa lähestytään naisen näkökulmasta, naisen nautinnon kautta. Lähinnä kyse lienee häpeämättömän sadomasokistisesta kuvauksesta. Väkivaltaisuus verhotaan ihastuttavasti viehkeyteen, mutta mitään tällaista en pystynyt havaitsemaan. Tämä ei oikein välity lukijalle.


”Kyllä ymmärrän ymmärrän”, tyttö sanoi. Totta kai ymmärrän… Olen nähnyt prinsessoja, kun he kulkevat kylän läpi upeissa puvuissaan ja jalokivikoruissaan, ja osaan kuvitella, miltä tuntuisi olla kukka maailman edessä. Kaikkien katseet hamuilevat teitä kuin ahnaat sormet, mutta te vihdoin olette niin… niin suurenmoinen, ja niin ainutlaatuinen. Ja te olette hänen prinsessansa. Hän on ottanut teidät omakseen, ja kaikki tietävät, että hän hallitsee teitä ja teidän täytyy tehdä, kuten hän käskee. Ei se ole teille häpeäksi prinsessa. Kuinka se voisikaan olla, kun teitä käskee niin upea Prinssi? Kuka tahansa nainen antaisi kaikkensa päästäkseen paikallenne ja saadakseen kauneutenne.”

Eroottinen kirjallisuus on jäänyt osaltani vähiin, mutta ehkä mainitsisin Ihara Saikakun Viisi naista jotka rakastivat rakkautta, Lin Jutangin Leski, nunna ja kurtisaani ja Anaïs Ninnin Erotica ja Henry ja June, Catherine Milletin Catherine M:n seksuaalielämä, jotta pääsemme kartalle, että erotiikasta voi kirjoittaa myös taidokkaasti. Jos lukija tuntee edellä mainitut kirjat, niin hän ymmärtää, että erotiikka voi olla myös kaunista ja korkeatasoista. Toisin sanoen en nauttinut kovinkaan Ricen erotiikalla päivitetystä versiosta.

Anne Rice: Kuinka Prinsessa Ruususta rangaistaa

 Alkuteos: Beauty’s Punishment (1984)

Suomentaja: Timo Utterström

Kustantaja: Basam Books 2014




Toinen osa Anne Ricen Prinsessa Ruususen –trilogiassa on nimeltään Kuinka Prinsessa Ruususta rangaistaan. Se jatkaa vaihtoehtoista Prinsessa Ruususen tarinaa mukailevaa trilogiaa. Ruusunen häädetään prinssinsä luota, ja hänelle langetetaan rangaistus, hänet viedään kylän torille huutokaupattavaksi. 

Aamutähti oli juuri hiipumassa violetilta taivaalta, kun suuren puuvankkurit, jotka olivat täynnä alastomia orjia, liikkuivat hitaasti linnan laskusillan yli. Valkeat hevoset astelivat tasaisesti kiemurtelevaa tietä pitkin, ja sotilaat ratsastivat vankkurien suurten puisten pyörien lähellä, jotta saisivat mätkähtelevän remminsä osumaan ulvovien prinssien ja prinsessojen paljaisiin jalkoihin ja pakaroihin helpommin.

Ruusunen päätyy komean sotilaan käsittelyyn tutustumaan rakkauden, alistumisen ja hellyyden syövereihin. Tässäkin on ideana, että Ruusus-satua päivittävä trilogia tuo vanhaan satuun tihkuvaa himoa ja eroottista kaipuuta.

Sotilaat asettivat hänet nurmikolle viikunapuun alle ja naivat häntä jälleen. Ruususen nuori vangitsija, ruskeatukkainen sotilas, ahmi ahnaasti prinsessan suuta ja tunkeutui sitten hitaalla, pehmeällä rytmillä tämän sisälle. Ruusunen kurotteli koskettamaan miehen paljaita pakaroita ja polviin laskettujen housujen kangasta. Hän koski miehen avointa vyötä, laskostuneita vaatteita ja puoliksi paljastunutta takamusta ja puristi vaginansa tiukasti miehen peniksen ympärille niin, että sotilas huokaisi ääneen kuin orja.

Anne Rice Kuinka prinsessa Ruusunen vapautetaan

Alkuteos: Beauty’s Release (1985)
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books 2015



Kuinka Prinsessa Ruusunen vapautetaan on päätösosa. Ruusunen, Tristan, Laurent ja pari muuta orjaa on ryöstetty Kylästä ja ovat nyt laivan ruumassa matkalla kohti Sulttaanin palatsia. Sulttaani on vanginnut Ruususen ja vienyt tämän haaremiinsa.    

Se, että  joku otti hänet täydellisesti omakseen, oli kaiken nöyryytyksen arvoista. Jälkikäteen ajateltuna tuntui siltä, että hän oli puhjennut täyteen kukkaan, kun joku koetteli häntä oman tahtonsa mukaan. Hän oli löytänyt todellisen itsensä, kun oli kärsinyt jonkun toisen tahdon edestä. 
Sekin vie Ruususen kohti aistillisia, vietteleviä fantasioita ja nostaa lopulta täydellisen hekuman huipulle. Ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka.

Kolmannella kerralla otin pallon ja tönäisin Tristanin kumoon, kun hän yritti viedä sitä. Neljännellä kerralla Tristan nappasi pallon jälleen ja olin suunniltani. Viidennessä kilpailussa olimme molemmat hengästyneitä ja olimme unohtaneet kaiken arvokkuuden. Kuulin Sulttaanin naureskelevan kevyesti, kun hän näki Tristanin varastavan pallon minulta ja minun kompuroivan Tristanin perään. Kammosin tikkua, kun se viilsi piiskanjälkiäni, ja itkin kurjana, kun se viuhui ilmassa. Iskuja tuli pitkään, kovaa ja nopeasti, ja Tristan otti polvillaan kehuja vastaan.
Ainakin itse asettaisin sarjallle ikärajan näille kirjoille. Toivottavasti alkuperäinen satu elää jatkossakin kauniina mielissämme.