Virve Sammalkorpi Paflagonian perilliset
Karisto 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.
Virve Sammalkorpi (1969) on
kotimainen kirjailija. Paflagonian perilliset on Sammalkorven seitsemäs
romaani. Olen lukenut aiemmin kirjailijalta teokset Sinkkuleikki ja Yhtä matkaa.
Paflagonian perilliset pohjautuu
valokuvataiteilija Pekka Nikruksen kuvasarjaan Varjojen lapset (Les Enfants des Ombres, 1994), johon
Virve Sammalkorpi on tehnyt tekstin. Paflagonian
perilliset on pienoisromaani, jonka alaotsikko on Iax Agolaskyn päiväkirjan
säästyneet sivut. Se kertoo tutkimusmatkasta kauas Luoteis-Venäjälle, Karjalaan
1800-luvun alkupuolella.
Tarina välittyy lukijalle nuoren Iax
Agolaskyn (1795–1868) päiväkirjamerkintöjen kautta. Ne ovat osin katkelmallisia,
osin päiväämättömiä ja osin retkikunnan ruokalistauksia, osin tiedettä dokumentoivia muistiinpanoja. Kirjan teemoissa
nousee esiin niin elollisten tasa-arvoisuus, suvaitsevaisuus kuin ekokritiikki.
Paflagonian perilliset on niin historiallinen romaani kuin päiväkirjaromaani. Wikipedian
mukaan Paflagonia oli muinainen maakunta Mustanmeren rannalla Vähän-Aasian
pohjoisosassa. Se sijaitsi Pontoksen ja Bithynian välissä.
Iax Agolasky syntyi 1795 Venäjällä
Maruska ja Vladimir Agolaskyn ainoana lapsena. Hän oppi jo varhain ranskaa
äidinkielensä venäjän ohella ja muutti jo nuorukaisena Ranskaan. Hän onnistui
saamaan Académie des sciencesta viran ja hän pääsi 22-vuotiaana
professori Moltiquen henkilökohtaiseksi assistentiksi ja tulkiksi
Luoteis-Venäjälle suuntautuvalle tutkimusmatkalle. Professori Jean Moltique oli
antropologi, joka tutki muinaisia kansoja, kansantaruja ja legendoja. Agolaskyn
ja Moltique matkareitistä ei tiedetä kaikkea puutteellisen dokumentoinnin ja
kadonneiden ja tuhottujen muistiinpanojen takia.
”En tiedä, onko yksittäisillä päivillä tai öillä enää edes merkitystä. Päivä nousee, päivä laskee, kukat aukeavat, kukat sulkeutuvat, päivälinnut laulavat aikansa ja sitten on yölintujen vuoro. Luonnossa ei kukaan laske päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, ei tappioita, ei voittoja. On vain yksi syy olla olemassa: elämä itse.”
Tutkimusretken tarkoitus oli etsiä
alueella huhujen mukaan elävää metsänkansaa. Moltiquen ja Agolaskyn
Akatemialle kirjoitetuista kirjeestä käy ilmi, että he olivat löytäneet
harvalukuisen erämaassa asustavan metsäkansan. Metsäkansan väellä oli
häntiä, vartalon peittävää karvoitusta, erikoisia korvia ja pimeässä näkeviä silmiä. Piirteissä
on vaihtelevuutta enemmän ja vähemmän. Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen
välillä? Onko sillä edes merkitystä? Varjojen lapset ovat erilaisia, onko
kaikki mutaation syytä, eristyksestä johtuvaa, vai mitä? Ovatko tieteen rajaukset
liian ahtaita erilaisuudelle? Agolasky tuo hyvin esiin ristiriidat, joita he
joutuivat miettimään. Myös retkikunnan palkatun miehistön jäsenet loivat omia
ongelmia.
Kysyin itseltäni, että jos en usko Moltiquen teoriaan, mihin sitten uskon. Minulle on opetettu, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Mutta kaikkihan me tämän kaartuvan taivaan alla olemme Luojan luomia.
Virve Sammalkorven maagisrealistinen tarina on kiehtova, vahvatunnelmainen, hieman synkkä,
mutta viehättävä. Paflagonian perilliset
on tarina, josta ei haluaisi kertoa liikaa. Kirjan tarinat ovat arvoituksia kenelle tahansa, aikuiselle
tai nuorelle. Tarinan fragmentaarisuus on osa tarinaa.
Blogeissa toisaalla: Marissa Mehr : Kiitomato, Suketus,
Kirjakaapin kummitus
