Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valkoinen sydän. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valkoinen sydän. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Valkoinen sydän kylmetti minut Javier Marias Valkoinen sydän



Luin äskettäin Javier Mariasin kirjan rakastumisia, jonka on suomentanut Tarja Härkönen. Ihastuin täysin lukemaani, joten ajattelin lukea toisen kirjan heti perään. Löysin kirjailijan alun perin Mari A:n kirjablogista, sillä hänellä on projektina lukea espanjankielistä kirjallisuutta. Aloitin itse vuoden alussa samanlaisen projektin ja aikeenani on lukea espanjan- ja portugalinkielistä kirjallisuutta tai näihin kahteen maahan sijoittuvia kirjoja. Mari kertoo sivullaan miettineensä seuraavaa: että mikä on kirjan punainen lanka, päädyin lopputulokseen, että saatoin ehkä kadottaa langanpään jossain vaiheessa.

Minusta Marin toteamus oli lohdullista, mutta itse huokaan kadottaneeni koko lankakerän. Mietin kirjan kesken jättämistäkin, mutta olen huono siinäkin. Mietin, miten kaksi saman kirjailijan kirjaa voi poiketa näin. Valkoinen sydän on aiemmasta tuttua tajunnanvirtaa, loppumattomilta tuntuvia lauseita ilman kaivattua pistettä, mutta tästä en saanut otetta.

To Be or Not to Be on ongelma kerrassaan. Marias on muuttanut sen muotoon kertoako vai ei kertoa. Loppujen lopuksi kaiken jahkaamisen jälkeen en tiennyt, olenko kiinnostunut enää edes kuulemaan koko salaisuutta. Aivan äskettäin Ian McEwan koetteli kärsivällisyyttäni oikeusalikäytännöillä. En kaipaa niitä kaunokirjallisuuteen. Arvostan kääntäjän työtä, mutta en ole varma senkään kiinnostavuudesta kaunokirjallisessa tekstissä. Marias tarjoilee kääntäjän ja tulkin tehtävistä sangen riittävästi näkökulmia. Tälläkin lienee oma symboliikkansa.
Olin tutustunut Luisaan melkein vuosi sitten työni merkeissä, vähän narrimaisesti ja samalla myös vähän juhlavissa merkeissä. Niin kuin olen jo kertonut, me molemmat työskentelemme kääntäjinä tai tulkkeina (ansaitaksemme elantomme), minä teen enemmän töitä kuin Luisa, mutta se ei millään muotoa tarkoita, että minä olisin pätevämpi, pikemminkin päinvastoin.

Kirjan teemoina ovat rakkaus, kuolema, perhesalaisuudet, epäily, sanat, kuunteleminen ja kääntäminen. Kirjan kertoja on Juan, Luisan aviomies. Epäily ja salailu vievät lukijan hermot. Mielestäni on todella viisasta pidättäytyä parisuhteesta, jos jokainen muuttuja on tarkistettava ja ennakoitava. Yksinkertaisesti elämän arvoituksellisuus ja sattumanvaraisuus eivät anna sellaiseen vakuuksia. Varman päälle pelatessa kannattaa elää turvallista elämää ja toivoa, että salamanisku ei tapa ja että vakuutukset kattavat haaverit.
Tiedän, tai luulen tietäväni, että en tiedä ehkä vielä pitkään aikaan mitä Luisan ja minun välillä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan, tai ehkä minä itse en tule koskaan tietämään vaan vasta jälkeläiseni, jos sellaisia saamme, tai sitten se on joku meille kaukainen ja tuntematon, joka ei ehkä vielä ole edes olemassa tässä kaivatussa maailmassa, syntyminen riippuu eleestä, tämän saman maailman toisella laidalla sanotusta lauseesta.
Rakastumisia–kirjassa on hieman dekkarimainen ote, mutta tässä se jää löysäksi. Kirjan aloitus on dramaattinen. Häämatkalta palannut tytär surmaa itsensä kylpyhuoneessa poistuttuaan ruokasalista. Tapahtumaan palataan paljon myöhemmin. Tarina jatkuu Havannassa, kun kertoja eli vastavihitty espanjalainen kääntäjä on puolisonsa kanssa häämatkalla. Huonovointinen Luisa nukkuu huoneen hämärässä. Mies näkee hotellinsa parvekkeelta mulattinaisen menevän naapurihuoneeseen, kuulee salamyhkäisen miehen ja Miriamin keskustelun: Mutta hän ei kuole. Hän on ollut kuolemaisillaan jo vuoden mutta ei kuole. Tapa hänet kertaheitolla, sinun pitää järjestää minut täältä pois.


Kirjassa kuullaan paljon tarinoita suhteista. Miehen työ vie häntä matkoille viikoiksi. New Yorkissa hänellä on majapaikka espanjalaisen Bertan, entisen opiskeluaikaisen kollegansa luona.


Lauseiden variaatiot ovat loppumattomia
…niin kuin Luisa jonain päivänä valmistautuu katsomaan minun kuvaani, sitten kun hänellä ei ole enää puoltakaan elämää edessään ja minun elämäni on loppunut. Vaikka eihän kukaan tiedä missä järjestyksessä kukin elää tai kuolee, kenen vuoro on ensin kokea tuskaa tai pelkoa.

Oletko varma, mistä illasta kannattaisi puhua? Mutta minun ei kannata puhua enempää siitä illasta vaan toisesta, pian sitä seuranneesta illasta, tai ihan äskettäisestä illasta, täsmälleen samana päivänä kun palasin Geneven kaupungista sen jälkeen, kun olin viettänyt (melkein) kahdeksan työviikkoani, kolme viikkoa sen illan jälkeen, josta ei kannata enää puhua.
Miestä huolettaa parisuhteen onnistuminen, mutta hän päättää vaieta epäilyistään - onhan heillä vielä puoli vuosisataa elämää yhdessä elettävänä. Muutamaa kuukautta myöhemmin mies on palannut matkalta kotiinsa ja tulee yllätetyksi nukahdettuaan. Hän herää vaimonsa ja isänsä läsnäoloon toisaalla talossa ja kuuntelee näiden keskusteluja. Myöhemmin hän kuulee vaimonsa ja isänsä käymän keskustelun ja saa tietää sukunsa menneisyydestä sellaista mitä ei olisi koskaan halunnut. Hän kuulee Luisan vakuuttavan: ”Olkaa huoleti”, Luisa vastasi hänelle rohkeasti ja humoristisesti (hänellä oli tarpeeksi rohkeutta sanoa se ja huumoria koska oli ajatellut sitä), ”minä en aio tappaa itseäni jonkin neljäkymmentä vuotta sitten tapahtuneen asian takia, olkoon se sitten mitä oli.”

Valkoinen sydän ei ollut minun kirjani. Kirja on varmasti hyvä, mutta minä uuvuin. Toivon kirjan tavoittavan lukijansa, sillä minä todella ihastuin kirjaan Rakastumisia. Hieman vähemmillä lausevariaatioilla tämäkin teos olisi loistava. Voi vain toivoa, että nornilla on minua pidempi pinna tuollaisten jahkailijoiden kanssa, etteivät ne nipsaise aiottua aiemmin elämänlankaa poikki.

Javier Marias Valkoinen sydän
Otava. 1997. Kotikirjasto