Lena Anderssonin Vailla henkilökohtaista vastuuta
on itsenäinen jatko viime vuonna suomennetulle kirjalle Omavaltaista menettelyä. Alkuperäisteos on Utan personligt ansvar. Kirjan on suomentanut Sanna Manninen. En
osannut edes ajatella, että tarina jatkuisi, joten tämä oli mieluinen yllätys. Omavaltaisessa
menettelyssä Ester Nilsson ihastui Hugo Raskiin. Ester jahtasi Hugoa kaikin tavoin. Toisen silmitön
ihastuminen ruokki narsistista Hugoa. Esterin läheisriippuvuus tuntui jopa
kiusalliselta hänen pakkomielteisessä rakkaudessa. Voit lukea blogitekstini täältä.
Edellisestä on kulunut viisi vuotta, kun Ester
tapaa näyttelijä Olof Stenin ensimmäisen näytelmänsä Kolmen kesken lukuharjoituksissa. Ja jo ensi kohtaamisessa Ester
kokee, että hän on rakastumassa päätä pahkaa. Suojellakseen itseään Olof Sten kertoo
olevansa varattu mies, naimisissa. Hän korostaa jatkuvasti Esterille, että
heillä ei ole suhdetta, eikä hänellä ole edes tarkoitus jättää vaimoaan Ebbaa.
Esterin ja Olofin suhde etenee, he päätyvät
sänkyyn. Esterin ystävät varoittelevat suhteesta. Erona edelliseen kirjaan,
niin tässä ystävät ovat nimettyjä, kun edellisessä teoksessa nämä olivat
kollektiiviin puettu ystäväkuoro. Esterkin tajuaa itsekin, että kaikki ei ole hyvin. Ester
on älykäs runoilija ja esseisti, mutta tunteiden palo on voimakas. Olisi naiivia ajatella, että hän tahallaan etsisi epäonnistumaan tuomittuja suhteita. Tässäkin hän toivoo Olofin hylkäävän vaimonsa. Esteri on kuitenkin lähellä neljäkymmentä, ja biologinen kello raksuttaa. Lähimmäisriippuvuus ei ole tässä se ydin, vaikka sillä oli merkittävä rooli edellisessä kirjassa.
Toisaalta
voisi sanoa, ettei hän ollut tullut kyyniseksi, että häntä vaivasi erikoinen
naiivi ennakkoluulottomuus: jokainen tilanne ja ihminen oli uusi ja piti
arvioida puhtaalta pöydältä ja omilla ansioillaan, piti olla mahdollisuus
vastustaa luonnon sanelua ja toimia oikein.
Ester Nilssonista on tullut rakastajatar,
mutta toisen naisen osa ei tyydytä häntä. Hän tekee irtiottoja, pari eroaa
tapaamisissaan riitaisesti. Ester poistaa toisen numeron puhelimestaan. Toinen
tai toinen tekee aina uuden aloitteen. Olof on suhteessa mukana siinä kuin
Ester. Tosin Olof manipuloi halujaan vierittäen aktiivisuuden Esterin
harteille. Että Ester on aloitteellisempi,
vaikka tavoite olisi lähtöisin Olofista. Edellisen kirjan painostus ja
ahdistavuus ovat poissa, mutta siitä huolimatta Ester elää murusilla suree ja
kärsi. Voidaan kysyä, eikö Ester opi ikinä? Toisaalta ihminen kohtaa polkuja, joita ei ole suunnitellut, mutta kohdalle osuessaan, nekin on kokeiltava.
En vain ymmärrä, miksi suostut näihin
ehtoihin. Sinä ansaitset parempaa.
Anna sitten minule paremmat ehdot.
Minulla on tämä tilanne. Mutta onhan muita.
Mutta? Noin huonostiko sinä minut tunnet ?
Tämä on väärin, Olof sanoi selin Esteriin. –
Minä kohtelen sinua kaltoin.
Olof halajaa Esteriä siinä kuin Ester häntä.
Ester tulkitsee merkkejä oman etunsa mukaisesti ja hänessä elää toivo, että
Olof jättäisi vaimonsa. Ester hankkii jopa auton voidakseen ajaa Olofia ympäri
maata teatteriesityksiin ja kahdenkeskisiin rakkaustuokioihin. Kesät, juhlapyhät ovat Esterille kidutusta,
sillä kesällä naimisissa olevat miehet seurustelevat vaimojensa kanssa. Tapaaminenkin
voi peruuntua yhtäkkiä, kun Ebba ilmoittaakin tulostaan. Miten kolmiodraaman
käy, jos kaikki osapuolet saavat tietää? Yli kolme vuotta kestänyt suhde ei ole
yhden yön juttu. Entä, kun rinnakkaissuhteesta tulee taakka?
Lena
Andersson tarkastelee parisuhteen käsitettä, käsityksiä rakkaudesta,
rakastajattaren roolia ja avioliiton ulkopuolisia suhteita. Vailla henkilökohtaista vastuuta on hyvin
erilainen tunnelmaltaan kuin edellinen. Tämä on iloisempi. Jos Ester voi
huonosti, niin kaksi muutakin kolmiodraaman osakasta saattavat voida myös huonosti.
Halusi Olof myöntää tai ei, niin hän hakeutuu aktiivisesti Esterin lähelle. Hän
haluaa vaimon sekä rakastajattaren.
Henkilökuvauksessa Olof jää epäselvemmäksi
kuin Hugo. Olofin suhteen tilaa tai hänen motiiveja ei avata. Anderssonin romaani
on erinomainen kuvaus toisen naisen roolista ja sokeasta rakkaudesta. Mielelläni
minä tapasin Esterin uudelleen ja jäin miettimään, että kohtaammeko vielä uudestaan?
Lena Andersson Vailla henkilökohtaista
vastuuta
Siltala 2015. Arvostelukappale. KiitoksinOsallistun tällä kirjalla Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste
