Olen lukenut
viikon ja luen myös pääsiäisen, joten minusta on mielenkiintoista nähdä, miten
puran lukusuman blogiini. Tämä on oikeastaan ihanteellinen tilanne saada lukea
tekemättä muuta, mutta oloni ei ole ollut parhain. Olen lukenut Ikuisen rakkauden vuosia sitten, muistan
katsoneeni elokuvan, jossa Daniel Craigh on miespääosassa. Elokuva on erittäin
hyvä. Ian McEwan ei ole suosikkikirjailijani, mutta luen hänen kirjoittamia
kirjoja ja omistan hänen kirjansa. McEwan on yksi muiden kirjailijoiden
joukossa olematta mitään erityistä. Ei hän silti ole minulle yhdentekevä. Sementtipuutarhan luin aikojen alussa ja
en muista oikeastaan mitään siitä. Rannalla on minusta hieno kirja, samoin Sovitus. Lapsen oikeus on… siitä myöhemmin.
Ikuinen rakkaus alkaa hitaasti, kirjan alku on vaikea
tai mahdoton lukuolosuhteista riippuen. Se alkaa kuin hetken tai tapahtuman
hidastuksena, ja jos et kuule omia ajatuksiasi, niin et pysty keskittymään,
niin et pääse myöskään mukaan tarinaan. Yritän kuvata tässä itseäni lukijana, että
en kuuntele musiikkia lukiessani eli keskityn lukemaani. Olen viettänyt
sievoisen ajan elämästäni lukusalien rauhassa, ahertanut yksin omassa
työhuoneessa tutkijana, en voisi kuunnella radiota tehdessäni tekstiä. Asun hiljaisessa ympäristössä metsän keskellä.
Tällä hetkellä pahin meteli on joutsenten aiheuttama kalkatus rannassa. Lukukokemukseni
ei ollut häävi, aloitin alusta useamman kerran. En saanut tekstiä etenemään. Luin kirjan torstaina pienessä huoneessa,
jossa toinen terrorisoi minua pitämällä tv:n äänen täysillä, puhumalla
puhelimeen, käyttämällä puhelinta äänitorvena ymmärtämättä laitteen toimintamekanismia.
Tarinan alussa tiedetoimittaja
Joe Rose on kumppaninsa Clarissan kanssa piknik-retkellä tunnin matkan päässä
Lontoosta aukealla niityllä. Tuolla he
joutuvat onnettomuuden silminnäkijöiksi ja Joe tavallaan osalliseksi
tapahtumaan. Joe ryntää usean miehen kanssa apuun, kun kuumailmapallo karkaa
korkeuksiin lapsi mukanaan. Sattuman kautta tarinaan kytkeytyy ihmisiä, joiden
ei olisi pitänyt olla paikalla, ei ainakaan yhdessä. Lisäksi näiden kahden
ihmisen läsnäolo tapahtumapaikalla jättää väärän viestin eräälle ihmiselle. Tämä erheellinen viesti olisi
voinut jättää selvittämättömänä ylimääräisen arven leskelle.
En tiennyt enkä ole koskaan myöhemminkään saanut selville, kuka päästi
irti ensimmäisenä. En suostu uskomaan, että se olisin ollut minä. Kaikki
kuitenkin väittävät, etteivät he olleet ensimmäisiä. Varmaa on se, että
jolleivät rivimme olisi hajonneet, olisi yhteinen painomme joka tapauksessa
vetänyt pallon maahan rinteessä jokseenkin pian, kun puuska muutaman sekunnin
kuluttua asettui.
John Logan on
oxfordilainen yksityislääkäri, neljäkymmentäkaksivuotias, naimisissa ja
perheellinen. Hän pitää kiinni loppuun asti, kun muut luovuttavat. Hän pitää
kiinni loppujen lopuksi kiinni turhan takia.
Jed Parry on yksi pelastustöihin
osallistuneista miehistä. Hän rakastuu Joeen pakkomielteisesti ja aloittaa
vainon. Joe yrittää karkottaa tunkeilijan, mutta Jed on täysin vakuuttunut
rakkauden molemminpuolisuudesta ja tulkitsee olemattomia merkkejä vastakaiuksi. McEwanin kuvaus on trillerimäistä, paikoin
ahdistavaa, mielipuolista ja epätodellista. Joskus mietin näkeekö muut Jedin, onko hän edes
olemassa todella. Ikuinen rakkaus on psykologinen romaani parisuhteesta, pakkomielteestä,
miesrakkaudesta ja sairaasta mielestä. Tapahtumien näyttämönä on Lontoo. Lopuksi Joe ottaa oikeuden omiin käsiinsä, mutta
tappaako sekään ikuista rakkautta?
Pidin lukemastani ja olisin toivonut saavani lukea sen rauhassa. Ian
McEwan paistattelee blogisavuissa, mutta minä en ylistä, mutta minä en myöskään
kritisoi häntä. Ehkä hän on liian hajuton ja mauton makuuni. Pidän hänen
kielestä ja ilmaisusta enemmän kuin tarinoista. Alkuperäisteos Enduring Love ilmestyi vuonna 1997. Kirjan on suomentanut Juhani
Lindholm.
Ian McEwan Ikuinen rakkaus
Otava. Kotikirjasto 1998.