Gabrielle Zevin Tuulisen saaren kirjakauppias

Miltei ohitin tämän kirjan Tuulisen saaren kirjakauppias. Kirjakaupassa myytiin "ei oota", joten turvauduin kustantajaan. Halusin lukea kirjan pian ilman jonotuksia. Kirjan takateksti vangitsi ja kirjan nimi lumosi. Asunhan veden äärellä, saaristotien ja lauttarantaan vievän tien varrella. Täällä on hyvä olla maalla, metsän keskellä, poissa keskustan kiireestä. Kirjan on suomentanut Tero Valkonen.

Tuulisen saaren kirjakauppias on A. J. Fikry, joka on melkein nelikymmenvuotias leskimies. Hänen vaimonsa kuoli kolarissa. Yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonosti. Harvinainen E. A. Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitos katoaa.


Tarinan alussa Pterodactylin Pressin myyntiedustaja, Amelia Loman saapuu yhteysaluksella Alice Islandille. Lautalta poistuessaan hän saa puhelun: Hän ei tunnista numeroa - kukaan hänen ystävistään ei enää käytä puhelinta puhelimena. Hän kuitenkin ilahtuu, eikä halua muuttua henkilöksi, joka uskoo, että hyviä uutisia voi kuulla vain odotetuista puheluista ja tutuilta soittajilta. Soittaja on kuitenkin vain tylsä deitti.


Miksihän minä tunsin ruusunpiikin tuossa, että älypuhelin vaimentuu nopsaan ylösalaisin käännettynä?

Amelia löytää etsimänsä paikan:

Purppuranvärisen harjakattoisen omakotitalon kuistin yläpuolelle ripustettu kyltti on haalistunut, ja hän on vähällä kävellä koko paikan ohi. Island books. Alice Islandin tasokkain laatukirjallisuuden tarjoaja vuodesta 1999. Yksikään ihminen ei ole saari; jokainen kirja on maailma.

Amelian pitäisi markkinoida talviluettelon kirjoja Fikrylle, joka osoittautuu kuitenkin kovaksi luuksi. Jos pidät itseäsi kranttuna niin voit tuntea tässä kohtaa itsesi hyvin avarakatseiseksi kirjallisuuden harrastajaksi. Paikoin Fikryn sanat ovat hykerryttävän hauskoja.

Fikryllä tuntuu olevan selkeä näkemys mistä pitää ja ei pidä kirjallisuudessa:

En pidä postmodernista, maailmanlopun visioista, kuolleista kertojista tai maagisesta realismista. Pidän vain harvoin mukamas näppäristä tyylikeinoista, monista tarpeettomista kuvista - lyhyesti ilmaistuna siis minkään lajin tempuista. Juutalaisen kansanmurhaa tai mitään suurta tragediaa käsittelevä kertomakirjallisuus on minusta mautonta - niistä aiheista vain tietokirjoja, kiitos. ... En pidä kirjoista, joissa on yli 400 sivua tai alle 150 sivua. ... Minua kuvottavat tosi-TV:n tähtien nimiin merkityt haamukirjoitetut romaanit, julkkiskuvakirjat, urheilijamuistelmat, elokuvapainokset, pelkät koriste-esineet ja - tarvitseeko sanoakaan - vampyyrit.

Tuulisen saaren kirjakauppias nostaa mieleen väkisin, miksi tässä minun asuttamassa keskiaikaisperäisessä kylässä ei ole yhtä Island Booksia, josta saisi edes uusimman ruotsinkielisen puutarhakirjan (täysijärkisenä en edes unelmoi suomenkielisestä) tai Sarah Watersin jonkin kirjan. Mutta ei, on vain TOP-kamat seinillä. Olisi paikka, jonka hyllyjen välissä voisi vaeltaa, jossa tuoksuisi kirjoille, ei muoville, leluille ja krääsälle. Ahh jos vanhan kaupungin kujilla olisi tällainen pieni kirjapuoti.

Nolointa lukijalle on huomata, että Fikryn ajatukset eivät ole kovinkaan kieroutuneita ja hykertelet tekstin kanssa kilpaa. Miettien, mitä mahtaa olla korkeakirjallinen dekkari tai korkeakirjallinen fantasia.

Eräänä päivänä kirjakaupan hyllystä ei katoa mitään, mutta sinne ilmaantuukin pieni tyttö saatekirjeen kera. Tämä tapahtuma muuttaa Fikryn elämän suunnan. Hän saa avukseen viidennellä kuulla raskaana olevan kälynsä Ismayan. Mayan myötä ihmiset tulvivat Fikryn elämään. Hän on valmis järjestämään jopa kirjailijatapahtumia. Fikryn elämässä tapahtuu erilaisia asioita vuosien kuluessa.

Hän poimii lapsen syliinsä. Vaippa on likainen. A.J. ei ole koskaan vaihtanut vaippaa, mutta hän osaa paketoida kirjan ihan asiallisesti. ... Pikkulapset liikkuvat enemmän kuin kirjat eivätkä ole yhtä kätevän muotoisia.

Kirjassa on monia viehättäviä kohtia julkisuudesta, jotka koskettavat niin kirjailijaa kuin koko kustannusmaailmaa. Työhön kuuluu julkisuus. Fikrylle esillä olo ei maistu.

"Niin, aivan". Lambiase ei ole koskaan ollut kirjan julkaisujuhlassa.
"Minä inhoan julkaisujuhlia", A.J sanoo.
"Mutta sinähän pidät kirjakauppaa", Lambiase sanoo.
"Se on ongelma", A.J myöntää.

Hän on lukenut kylliksi tietääkseen, ettei ole kokoelmia, joissa jokainen tarina on täydellinen. Jotkin ovat hyviä. Jotkin eivät. Jos onni käy, jokin on erityisen hyvä. Lopulta ihmiset muistavat joka tapauksessa vain erityisen hyvät eivätkä niitäkään kovin pitkään.

Tuulisen saaren kirjakauppias kertoo muutoksesta, kirjoista, lukemisesta, elämän löytämisestä, rakastamisesta sen eri tasoilla sekä luopumisesta ja luovuttamisesta. Koin kirjan hyvin henkilökohtaisena, sillä itsekin olen palannut juurilleni. Vuosiin en tohtinut koskea kirjoihin, jonkun lomadekkarin ahmin lentokoneessa, matkalla ja perillä. Sallitut kirjat olivat vain tietynlaisia paksuja tai ohuita mutta rajatun aihealueen kirjoja. Olin kateellinen puolisolleni, joka luki kahvipöydässä, bussissa, metrossa, matkalla eli aina missä oli pienikin tauko. Aloin elää blogini mukaan, mä kirjan kans matkaa teen. Vimmaisesti kuron lukematonta aikaa kiinni. Hyvin rakennutulle perustalle oli kohonnut huojuva torni, jota vahvistan.


Tuulisen saaren kirjakauppias on kepeä, nopealukuinen lukuromaani, jonka lukee pihakeinussa nautiskellen. Lempipaikkani on terassin portaat, jonne siintää vesi, ja johon auringon lasku maalaa vaihtuvat maisemat. A. J. Fikry on riemukas kesäkaveri rentoon oloon. Miten sinä luokittelit, mistä pidät ja mistä et?


Gabrielle ZevinTuulisen saaren kirjakauppias
Gummerus 2014. Kustantajalta.

Alice Hoffman Punainen puutarha

Luin äskettäin Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkyset. Aloitin lukemisen ilman, että ymmärsin kokonaisuutta. Olin ohittanut Punaisen puutarhan täydellisesti. Ymmärsin kirjaa lukiessani, että minulla on Alice Hoffmanin aiemmat kirjat kirjahyllyssä. Kirjan on suomentanut Raimo Salminen.

Aavikon kyyhkyset sai uuden aspektin oivallukseni myötä, sillä osasin suhteuttaa lukemani kirjailijan aiempaan tuotantoon. Aavikon kyyhkystä on paikoin vaikea lukea, mutta en tarkoita tuolla ymmärtämistä. Olen suorittanut uskontotieteen kursseja, joten tarinan karu ajankuva oli minulle tuttu. Aavikon kyyhkyset on historiallinen romaani. Se ei ole paras mahdollinen avaus kirjailijan tuotantoon. Se on erinomainen kirja, mutta se on niin erilainen. Kokonaisuuden hahmottuessa minulle avautui myös Aavikon kyyhkysten Širan rooli.


Punaisen puutarhan luokittelu on vaikea, onko se romaani, novellikokoelma, 14 kertomuksen kertomuskokoelma vai mikä? En haluaisi korostaa kertomuksellisuutta, sillä kirjan tarinat muodostavat kokonaisuuden, kertomukset sitoutuvat tavalla tai toisella toisiinsa. Ne sitoutuvat eri tavoin eli kronologisella aikajanalla, sukupolvien välisellä jatkumolla tai kertomusvälitteisenä legendana. Punainen puutarha edustaa maagista realismia. En pidä tuosta termistä. Se on jokatytön ja jokapojan termi tänä päivänä, mutta ei tuo termi ollut kaikkien huulilla, silloin kun Kettumäki, Noitasisaret, Lyhtyjen yö tai Päivän korento ilmestyivät. Hoffmanin tekstissä on fantasian elementtejä, taianomaisia kohtauksia ja arkipäivän outoja sattumuksia. Hoffmanin tekstiä kuvaa enemmän termi shape shifting kuin metamorfoosi, voimaeläin kuin myytit jne. Kirjasta välittyy Villin Pohjolan ja Twin Peaksin tunnelmat. Tarinaa ei voi irrottaa luonnon ja ympäristön kontekstista tai ihmisen luontosuhteesta.


Punaisen puutarhan miljöönä on Blackwellin kaupunki Yhdysvaltain Massachusettsissa. Alunperin nimi oli ollut Bearsville, mikä ei ollut omiaan houkuttelemaan uudisasukkaita. Moniääninen historiallinen romaani alkaa Blackwellin yhteisön uudisasukkaista vuonna 1786 ja päättyy nykypäivään. Tarina kuljettaa lukijaa yli 200 vuoden ajan. Tietyt asiat toistuvat, tiettyihin henkilöihin viitataan sukujatkumona, tiettyjä ihmisiä muistetaan. Myös luonto elää mukana, sillä Eel Riverin virtaa yhä ja Elämänpuu kasvaa. Ikuinen onni ja rakkaus ei juhli usein. Yksinäisyys taitaa olla hellempi kumppani kuin mies.

Ihmiset sanoivat, Bradyn talollla oli unohdettu historia, aivan kuten he sanoivat, että itse Johnny Appleseed oli istuttanut kieroonkasvaneen omenapuun, joka tuotti Blackwell Look-No-Furtherina tunnettua paikallista, erinomaisesti piirakoihin ja siiderin valmistukseen soveltuvaa lajiketta. Vanhoina aikoina kaupunkilaiset olivat nimenneet puun Elämän puuksi, ja he väittivät kivenkovaan, että Blackwell säilyisi yhtä kauan kuin se. Joka puolella kaupunkia oli yhä useita siitä otettuja pistokkaita, joista oli jo kasvanut isoja puita.

Kenen tarina tämä on? Uudisasukkaiden vai Blackwellin, yhden amerikkalaisen kaupungin tarinan tarina? Punainen puutarha nostattaa tunteet esiin, sillä Hoffman kuvaa voimakkaita naisia, lapsia, kuolemaa, luontoa, mustakarhuja, rakkautta ja uskollisuutta. Kaupungin koirat ovat collieita, mutta ihastuttava mopsi valtaa omistajansa. Omistautumisen periaatteissa opimme Topsyn myötä, että uskollisuutta ei voida siirtää, testamentata. Kyllä tuossa uskollisuudessa kuivasi silmäkulmiaan. Topsy ei ole fiktiivinen, meidän maailmassa elää Topsyja. En tiedä, mitä nuo ihmiset tekevät saadakseen tai ansaitakseen tuon lopullisen kiintymyksen osoituksen.


Punaisessa puutarhassa kasvaa ainoastaan punaisia kasveja. Kerrotaan, että puutarhasta voi löytää totuuden, jos sitä vain osaa ja uskaltaa etsiä. Tuonne Urhea Hallie Brady päätyy aviomiehensä kanssa. He päättävät perustaa kotinsa ankeriaita tulvillaan olevan joen rantaan. Näin syntyy Blackwellin kylä. Ensin mustakarhuja on lähes yhtä paljon kuin mäntyjä ja joessa enemmän ankeriaita kuin penkereillä saniaisenversoja, mutta vähitellen kylä kasvaa, ja seuraavat sukupolvet syntyvät jo paljon suurempaan kaupunkiin. Hallie Bradyn jälkeläiset rakastavat, vihaavat, perustavat perheitä, jäävät yksin, jättävät kaupungin taakseen, palaavat taas takaisin ja kulkurit poikkeavat lähteäkseen. Vanhat tarinat elävät kaupunkilaisten mielessä. Loppujen lopuksi moni asia säilyy muuttumattomana vuosisatojen kuluessa, kuten ihmisten ajatukset rakkaudesta ja menetyksestä, vaikka ajankehyksissä ympärille kasvaa kokonainen kaupunki.

Lillian asui korkealla mäellä ympärillään joukko eläimiä, jotka hän oli pelastanut. Hänellä oli pesukarhu joka istui tuolilla ja joi teetä mukista, kaksi ajokoiraa jotka olivat eräänä päivänä ilmestyneet metsästä, kesy varis sekä ilves, joka näytti vain isokokoiselta, harmaanruskealta kotikissalta, kunnes Ben kumartui siirtämään sitä ja se paljasti hampaansa.

Jotkut kirjan tarinoista ovat voimakkaampia kuin toiset. Voimakkaimmin esiin kohoaa muun muassa: Kalastajan vaimo, Punainen puutarha, Karhun talo, Totuus äidistäni, Omistautumisen periaatteet. Kertomuksessa Punaisessa puutarhassa on Louise. Hän oli kaupungin perustajien lähin verisukulainen, koska oli äitinsä puolelta sukua Hallie Bradylle ja isänsä puolelta Partridgeille. Lähistöllä asui yhä paljon Partridgeja. Louisen isä oli joidenkin muiden lailla aikoinaan lähtenyt Kaliforniaan, luultavasti kevään ensi viikkojen aikana, koska ei ollut kyennyt ajattelemaan selkeästi kaikkien ympärillä kuhisevien mäkäräisten takia, eivätkä Blackwellin Partridget olleet pitkään aikaan tienneet hänestä mitään.

Karhun talossa syntyy Hallien legenda. Kaupungin perustajan tarina. Harry oli lopen väsynyt ja kylmissään. Hän oli nukahtanut Hallien olkapäätä vasten. Onnekseen. Hän ei nähnyt luolassa olevaa isoa karhua. Hallie seisahtui. Hänen hengityksensä kävi kiivaana. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: palata ulos kinoksiin ja kuolla yhdessä Harryn kanssa tai paneutua maaten nukkuvan karhun viereen, jotta se lämmittäisi heidän puoliksi jäätyneitä ruumiitaan. Hän valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.


Kalastajan vaimo on mystinen ja hiljainen nainen. Vaimon musta tukka oli niin pitkä, että hän olisi astunut sen päälle, ellei olisi kiinnittänyt sitä pinneillä päälaelleen. Hän ei puhunut kenenkään kaupunkilaisen kanssa eikä edes nostanut katsettaan, jos häntä tervehdittiin. Kukaan ei tiennyt hänen nimeään, saati mistä hän oli kotoisin. Siihen aikaan ei kyselty sellaisia.



Kalastaja Horace on valmis tekemään vaihtokaupan newyorkilaisen Ben Levyn kanssa, joka kerää kansantarinoita ja rakastuu kalastajan vaimoon. Horace on valmis vaihtamaan juuttisäkin Benin kenkiin. Ben matkaa aukealle, jossa kohtasi Susanin ensi kerran, laskeutuu rantaveteen ja avaa juuttisäkin suun. Rantavedessä vartosi odottamassa toinen, valtava musta ankerias.

Kertomuksessa Punainen puutarha:

Louise taistelee viljelystensä kanssa ja raivostuu taimitarhan osaamattomuuteen. Ruusut olivat auenneet. Kukat olivat tummanpunaiset. Louise tiesi varmasti, että lapuissa oli lukenut Sunburst, ja sen lajikkeen olisi pitänyt tehdä keltaisia kukkia, joissa oli kuparinvärinen keskusta. Lehtisalaatti, jota hän oli ostanut, näytti saavan rubiininpunaisia sävyjä. Itse multa näytti tummanpunaiselta. Hän otti sitä kourallisen ja hankasi sormien välissä. Kun hän päästi mullan putoamaan maahan, hänen kätensä olivat tahrautuneet verenpunaisiksi. Toisessa kämmenessä oli pieni luu.

Nykyisin kirjoissa on kuvia ja koristeita sisäkansissa ja etulehdillä. Tämä kirja olisi ansainnut kartan ja jonkinlaisen sukupuun. Kirjan kansi kaunis yhtä elävä kuin sen tarjoamat tarinatkin. Punainen puutarha on erinomainen kirja. Ehkä tämä kirja vaatii fantasiageenin ja luovuuden sillan, joilla ylittää takaisin satujen ja taian maailmaan. Muuten lukijaa jää ulkopuolisen kulkurin rooliin, jollaisia Blackwellin kaupunkiin silloin tällöin sujahtaa. Nämä ehjät kertomukset rakentavat ehjän kokonaisuuden eikä irrallista tai epätasaista kertomuskokoelmaa.

Alice Hoffman Punainen puutarha

Gummerus 2012. Kustantajalta

Alice Munro Kallis elämä

Alice Munro syntyi vuonna 1931 Wighamissa Kanadan Ontariossa. Hän on julkaissut kaikkiaan 17 novellikokoelmaa. Alice Munro on aikamme tärkeimpiä kirjailijoita, ja hänelle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto (2013). Itselleni hänen kirjansa ovat vaikeimpia blogattavia, sillä ne ovat niin tärkeitä minulle, että niistä ei haluaisi kirjoittaa. En tohtisi kirjoittaa niistä, en haluaisi jakaa ajatuksiani. Ne haluaisi säilöä niin itselleen. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman.

Usein Munrosta sanotaan toteamus, että lukijat rakastavat Munroa ja kriitikot ylistävät Munroa. Toinen suuri kanadalainen suosikkini on Margaret Atwood. Kiinnostukseni häneen alkoi hänen ensimmäisistä suomennetuista teoksista eli Kivettyneistä leikeistä ja Lievää vakavammasta. Nyt olen hieman vieraantumassa hänestä dystopioiden myötä. Munro on suosikeistani erilainen, sillä en ole novellien lukija, välttelen ja torjun niitä.

Kallis elämä pitää sisällään 14 novellia, joista neljä (Silmä, Yö, Äänet ja Kallis elämä) sisältyvät Finaali-nimisenä kokonaisuutena kirjan loppuun. Munro kertoo näissä muistoja lapsuudestaan, nuoruudestaan ja perheestään. Finaalissa hän toteaa: "Uskoakseni ne ovat ensimmäiset ja viimeiset– ja kaikkein tärkeimmät – asiat joita minulla on elämästäni sanottavana." Lukijana haluan torjua sanojen merkityksen. Toisaalta lupa kurkistaa kirjailijan lapsuuteen oli kuin viaton kutsu kylään. Finaalissa mieleen hiipii Merete Mazzarella viisaat ajatukset. Munron novelleissa elämän näyttämö on julma, mutta kokemisen arvoinen. Kokoelman niminovellissa Kallis elämä Munro muistelee äitinsä sairastumista ja omaa kouluaikaansa. Parkinsonin taudin ensioireet ilmenivät äidin ollessa nelissäkymmenissä.

Me sanomme, ettei jotain voi antaa anteeksi tai että me emme anna itsellemme anteeksi. Mutta kyllä me annamme - me teemme sitä kaiken aikaa.

Hän muistelee lukemisiaan lukijaa lohduttavasti. Kadonnutta aikaa etsimässä oli kirja, josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta jota luin silti sitkeästi. Taikavuori taas kertoi tuberkuloosista ja siinä kiisteltiin siitä, mikä yhtäältä katsottuna näytti jalolta ja edistykselliseltä elämänkatsomukselta, ja toisaalta uhkui synkkää ja jotenkin kihelmöivään jännittävää epätoivoa. Kuinka moni huokaakaan edellisten rivien kohdalla helpotuksesta?


Munron teemoina toistuu matka, elämän matka, sen alku ja loppu. Junasta hyppäämisen tarkoitus oli peruuttaminen. Sitä jännittää ruumiinsa, koukistaa polvensa päätyäkseen erilaiseen ilmanalaan. Odottaa innokkaasti tyhjyyttä. Ja mitä saakaan. Uudet maisemat jotka vaativat välitöntä huomiota toisin kuin silloin kun istuu ohi kulkevassa junassa ja ja katselee niitä ikkunasta. Mitä sinä täällä teet? Minne olet menossa? Aivan kuin jokin, jota et tiennyt olevan olemassakaan, tarkkailisi sinua. Sinä olet häiriöksi. Elämä ympärillä on päätellyt sinusta yhtä ja toista, tähystänyt sinua paikoista, joita et voi nähdä.


Munron kohdalla olen avoin ja luen häntä nöyränä. Munron teksti on eleetöntä, arkista, mutta koskettavaa ja sisään tunkeutuvaa. Ja älykästä. Esimerkiksi novellissa Järvi näköetäisyydellä nainen menee vapaapäivänään lääkäriin uusiakseen reseptinsä. Hoitokodissa hän palaa menneeseen aikaan, jolloin mies vielä eli. En suostu kertomaan sen juonta. Jokaisen on saatava oivalta se itse. Munro ikään kuin kiskaisee lukijan kertomuksessaan takaisin todellisuuteen ja leikittelee aikaperspektiivillä. Lohdullisinta kai hoitokodissakin ovat muistot?


Kallis elämä on upea kokoelma, jonka lukee hitaasti ja omissa ajatuksissaan. Kalliin elämän kanssa tulee vääjäämättä miettineeksi, miksi sitä lukee niin paljon turhaa? Enemmän pitäisi jättää kesken. Voisin rajata yhä tiukemmin lukemistani. Viihdyn Keltaisen kirjaston sivuilla. Eihän Woolf ja Handke ole asemiaan höllentänyt kanssani tänäkään vuonna, mutta Ulitsksaja ja Lesbre lumosivat minut. Munro on minulle helmi, jonka ajatukset piiskautuvat minuun.

Alice Munro Kallis elämä
Tammi 2013. Kustantajalta.

Alice Hoffman Aavikon kyyhkyset

Amerikkalainen Alice Hoffman (s. 1952) on kirjoittanut yli kaksikymmentä romaania, ja niitä on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Hoffmanin kirjoja on tehty myös elokuviksi. Hoffmanin aiempaa tuotantoa leimaa maaginen realismi, fantasiamaiset elementit sekä taianomainen kerronta. Arkisiin asioihin ja tapahtumiin liittyvä maaginen ote. Häneltä on suomennettu muun muassa Kettumäki, Noitasisaret, Lyhtyjen yö sekä Päivän korento. Olen ohittanut täysin Punaisen puutarhan ja hätkähdin tajutessani kirjailijan aiemman tuotannon, että olen lukenut ja omistan sen. Tämä näkökulma avasi myös tätä teosta. Aavikon kyyhkysten englanninkielinen alkuteos The Dovekeepers ilmestyi vuonna 2011. Kirjan on suomentanut Raimo Salminen.

Masada on vuori Juudean erämaassa Israelissa, Kuolleenmeren läheisyydessä. Aavikon kyyhkysten tarina sijoittuu juutalaisten kapinan kukistumiseen Jerusalemissa vuonna 70 ja sitä seuranneisiin kolmeen vuoteen. Tämän ajanjakson lopulla roomalaiset piirittivät kapinallisten hallussa ollutta Masada-nimistä linnoitusta. Muinaisen historioitsija Josefuksen mukaan kaksi naista ja viisi lasta selvisivät piirityksestä. Näihin historiallisiin tapahtumiin pohjautuva Aavikon kyyhkyset on fiktiivinen romaani neljästä Masadaan päätyneestä naisesta. Kirja on ainoita kertomuksia tuon ajan naisesta.

Temppelin hävittämistä edeltäneinä kuukausina, kamppaillessamme vihollista vastaan, Jerusalemissa oli vallinnut kaaos. ponnistelimme parhaamme mukaan voittaaksemme sodan, mutta aivan kuten Herra on luonut elämän, samoin Hän on luonut tuhon. Nyt, raivoisassa av-kuussa, oli kaupungin ja valkeana hohtavan Öljymäen välinen syvä Kidroninlaakso täynnä turvonneita ruumiita.
Joka tapauksessa lähdin etsimään veljeäni, ja löysin hänet torilta ystäviensä seurasta. Näillä kapeilla kujilla kulkevien miesten joukossa ei monestikaan nähty yksinäisiä naisia.

Paksussa kirjassa (624 sivua) on viisi osaa, joissa kertojina toimivat Jael, Revka, Aziza, Šira ja jälleen Jael. He käyvät tarinassa läpi elämänkohtalonsa. Tapahtumat sijoittuvat kesän 70 ja talven 73 välille. Kirja on hyvin väkevää kerrontaa, paikoin raakaa, rankkaa ja ankeaa. Naisen asema on mikä on ilman kaunistelua. Ruumiita syntyy tiuhaan tahtiin, vaikka tarina pohjaa tositapahtumiin, ja se juuri tekee luetusta niin raastavan. Kirjaa on hetkittäin vaikea lukea. Naisten kertomuksissa on pakosti toisintoa, kun samoja tapahtumia avataan eri näkökulmista. Joitain kiusallisia yksityiskohtia jää selviämättä: miten esimerkiksi muutaman tunnin ikäinen vauva selviää usean tunnin vesiallaskohtauksesta ja miten ja miksi Jaelilla on valkoinen talo?

Valittu kymmenikkö jatkoi tappamista meidän kunniamme ja Jumalan suuruuden nimissä, ja tähän saakka he olivat tehneet hyvää työtä. Noustuani rappuset vuoren tasaiselle laelle näin, että ruumiita lojui kaikkialla, niiden jotka olivat rakastaneet toisiaan, niiden jotka olivat halveksineet toisiaan, niiden jotka olivat uskoneet Siionissa koittavaan vapauteen, niiden jotka olivat seuranneet miestään tai veljeään, niiden jotka olivat syntyneet täällä vuorella, niiden jotka olivat haaveilleet kuolevansa täällä, kaikki sikin sokin aukion kiveyksellä

Jael 
Salamurhaajan tyttären Jaelin äiti kuoli synnytyksessä, ja hänen isänsä ei toipunut siitä koskaan, eikä osannut olla syyttämättä.

Revka Revkan tytär tapetaan ja hänelle jää kaksi tyttären puhumatonta poikaa, jotka näkivät roomalaisten karkureiden tappavan äitinsä.

Šira Šira on alexandrialainen, Moabin noita. Šira karkotettiin erämaahan synnytettyään 13-vuotiaana Azizan. Hän tuntee muinaisen magian ja parantamisen salat.

Aziza Rebekka on Širan tytär. Rebekka otti nimen Aziza ja ryhtyi pojaksi suojellakseen itseään ja veljeään.


Kohtalo kuljettaa nämä neljä naista eri syistä Masadaan, jonka Rooman legioonat piirittävät. Naiset kohtaavat linnoituksen kyyhkyslakoilla kunkin kantaessa entisen elämänsä raskasta taakkaa. Itsenäiset, vahvat naiset eivät ole toistensa ystävättäriä, vaikka heidän elämänsä on erottamattomasti toisiinsa sidotut.

Hän keitti värimataran juurta, kasvin jonka sanotaan muuttavan sitä syövän eläimet luut punaisiksi. hän lisäsi mukaan karhunvatukan marjoja ja antoi sitten tätä höyryävän kuumaa, tulipunaista teetä. Join juoman, vaikka se poltti huuliani. Šira sanoi, ettei se suinkaan ollut tarvitsemani lääke, mutta saatoimme toivoa, että se tekisi lopun kouristuksista.

Lopuksi silmäilin blogeja, mutta en löytänyt juurikaan tekstejä saati blogisavuja. Alice Hoffman kertoo saaneensa innoituksen aiheeseen vieraillessaan Masadassa. Hän kertoo kiitoksissa, että hän on pyrkinyt pitämään kiinni tapahtumien taustoista, Raamatun tuolloisesta ajankuvasta ja juutalaisuudesta ja, että hän työsti kirjaa viitisen vuotta. Hän on halunnut antaa äänen niille, jotka ovat pysyneet vaiti niin kauan. Hoffman kertoo, että vierailulla oli voimakas vaikutus häneen. Hän kuvaili kokemaansa: oli kuin Masadassa eläneet ja kuolleet olisivat käyskennelleet siellä vain joitakin tunteja sitten. Tämän tuntemus välittyy lukijalle tämän kirjan sivuilta. Aavikon kyyhkyset on koskettava ja vaikuttava kuvaus ajasta, jolloin naisen asema oli epävakaa.



Alice Hoffman Aavikon kyyhkyset
Gummerus 2014. Kustantajalta.

Mari Parikka-Nihti ja Liisa Suomela Iloa ja ihmettelyä. Ympäristökasvatus varhaislapsuudessa

 

Liisa Suomela on ympäristötieteiden didaktiikan lehtori Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella ja Mari Parikka-Nihti on ympäristökasvattaja ja lastentarhanopettaja, joka on työskennellyt pitkään metsäesiopetusryhmässä. Kirja on kannanotto terveen ympäristösuhteen syntymisen ja vaalimisen puolesta. Iloa ja ihmettelyä sisältää toimintaideoita, joiden avulla lapsi saa luonnosta paljon iloa ja ihmettelyn aihetta, kokee jännittäviä retkiä lähiluontoon ja saa uusia kokemuksia omaan luontoreppuun. Ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatus ei vaadi varhaiskasvattajalta ihmeitä, vaan kyse on pienistä arjen valinnoista, jotka ovat jokaisen ulottuvilla.

 

Kirja jakautuu kahteen osaan ja liitteisiin. Ensimmäisessä osassa Ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen kasvatuksen käsitteistöä tarkastellaan ympäristökasvatuksen sekä kestävän kehityksen kasvatuksen teoreettisia lähtökohtia ja kuvataan päivähoidon valtakunnallisissa ohjeissa tapahtuneita muutoksia ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Toisessa osassa Monipuolista oppimista ympäristössä – ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatus varhaiskasvatuksessa on esimerkkejä siitä, miten ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatusta on toteutettu ja millaisia vaikutuksia sillä voidaan katsoa olevan niin lasten kuin toimintaa toteuttavan henkilöstön näkökulmasta.

 

Ensimmäisessä osassa kysytään Mitä ympäristökasvatus ja kestävän kehityksen kasvatus ovat? Sue Elliot (2010) esittelee neljä erilaista lähestymistapaa ymmärtää luontoa. Ensimmäinen on ajatella luonto villiksi, koskemattomaksi ja kaukana olevaksi seikkailujen kohteeksi. Toinen on erotella ihmisen tekemä luonnollisesta ja luonnosta. Kolmas lähestymistapa tulee esille talous- ja luonnontieteissä, jossa luonto on raaka-aineiden ja materiaalien, tutkimuksen ja luokittelun kohde. Neljäs tapa ymmärtää luonnon maapallon ekosysteemien ja elämän monimutkaiseksi kudokseksi, jossa kaikki osat vaikuttavat toisiinsa ja ovat riippuvaisia toisistaan.

 

Kestävän kehityksen kasvatuksessa käsitellään muun muassa sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kasvatusta suvaitsevaisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä globaalisuuteen.  Aihe on hyvin tärkeä ja sitä on viime aikoina käsitelty paljon. Kestävän kehityksen kasvatuksessa on huomioitava  yhteinen ympäristökieli. Oppilaiden suhteen ympäristöön on oltava läheinen, jotta ympäristöaktiivisuutta voi ilmetä. Mutta mitä on kullekin oppilaalle läheinen ympäristö? Luontokokemuksen on oltava koettu, ja sen pohjattava oppilaan arkeen. Lapsen osallisuus syntyy yhteisöllisyydestä ja ryhmässä toimimisesta.  Lapsella on oikeus positiiviseen luontosuhteeseen, luonnon kokemiseen. Ympäristökasvatuksessa on huomioitava monikulttuurinen luokkahuone ja erilaiset lähtökohdat.

 

Muita 1. osan kappaleita ovat: Osallisuus ja osallistuminen, Ympäristökehitys ja kestävän kehityksen kasvatus varhaiskasvatuksessa ja Fyysinen ympäristö ja lapsuus.

 Toisen osan kappaleita ovat: Esimerkkejä ympäristökasvatuksesta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta päiväkotien arjessa, Eri yhteisöjen tarjoamaa toimintaa ja tukea, Ympäristökasvatus käytännössä – kartoituksia ympäristökasvatuksen käytänteistä ja vaikuttavuudesta ja Varhaiskasvatus on kestävää kasvatusta.

 

Kirjan liiteosaan on koottu toimintaideoita varhaislapsuuden ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Esimerkkejä toimintaideoista on muun muassa: Veden kiertokulku, Omenatutkimuksia, Matokompostori, Lumitutkimuksia, Ötökkäsafari sekä Matematiikkaa luonnossa esikoululaisille.

 

Esimerkiksi liite 13: Tiedonhakua.
Esikoululaiset tekivät tiedonhakumatkan kirjastoon paikallisen sieniseuran näyttelyyn.
Lapsen kysymys: ”Onko kärpässieni myrkyllinen?”
Vastaus: ”Kärpässieniä on paljon erilaisia, mutta punainen on myrkyllinen. Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Etanat, oravat ja toukat voivat syödä kärpässientä, koska niillä on erilainen ruoansulatus kuin ihmisellä.

Tämä esimerkki ei ole parhaita mahdollisia, sillä pienten lasten kanssa sienten kanssa pitää olla äärimmäisen varovainen.  Lapset ovat hyvin ehtiväisiä pihanurmikolla.  Syksyllä  monet neuvontapisteet saavat yhteydenottoja pienten lasten vanhemmilta, jotka ovat huomanneet lapsen maistaneen jotain sienenpalaa. Sieniretkellä sienten maistelu tunnistamisessa ei ole suositeltavaa.

 

Iloa ja ihmettelyä on erinomainen esitys lasten ympäristökasvatuksen oppaaksi. Toimintaideat ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia. Esimerkit ovat helposti toteutettavia ja jokaisen lähellä Kaupunkien ja taajamien luonto on moninainen ihan kaupunkiympäristössäkin. Biologina näen kirjan iloisena ja innostavavana oppaana luontoon ja sen omakohtaiseen kokemiseen.

 

Mari Parikka-Nihti ja Liisa Suomela Iloa ja ihmettelyä. Ympäristökasvatus varhaislapsuudessa
PS-kustannus 2014. Kustantajalta.

 Postauksen kuvituskuva Ulla. S.

 

Jhumpa Lahiri Tulvaniitty

Jhumpa Lahiri on sukujuuriltaan intialainen, hän syntyi Lontoossa 1967. Lahiri kasvoi aikuiseksi Yhdysvaltain itärannikon Rhode Islandissa, opiskeli Bostonin yliopistossa. Hän asuu nykyään Brooklynissa New Yorkissa journalistimiehensä ja kahden lapsensa kanssa. Hänen esikoisteoksensa oli palkittu novellikokoelma Tämä siunattu koti (2001), joka on käännetty 29 kielelle. Sen jälkeen hän on kirjoittanut romaanin Kaima (2005) ja uuden novellikokoelman Tuore maa (2008). Kirjan on suomentanut Sari Karhulahti.

Tulvaniitty (The Lowland, 2013) alkaa veljesten Subhashin ja Udayanin lapsuudesta Kalkutassa tulvaniityllä. Tarina alkaa ajasta jolloin he olivat erottamattomat. Vuosien myötä he ajautuvat erilleen ja valitsevat eri tiet 1960-luvulla. Vallankumouksen repimässä Intiassa Udayan päätyy kommunistiseen naksaliittiliikkeeseen, kun taas Subhash lähtee valmistuttuaan tutkijakoulutukseen Amerikkaan.


Tulvaniitty on Subhashin, Udayanin ja Gaurin tarina. Jotkut lukijat tuntevat Gaurin tarinan voimakkaimpana, jotkut lukijat tuntevat tarinat tasavertaisina. Itselleni tämä oli Subhashin ja Belan tarina. Bela on Gaurin tytär, jonka Subhash kasvattaa. Vuosikymmeniä siivittävä ja maanosien läpi rientävä tarina kuvaa, kuinka emme ole vapaita juuristamme ja velvollisuuksistamme, vaan meihin kohdistuu odotuksia ja vaateita, joita noudatamme tai emme noudata. Kirjan keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa. Miten Gaurin tie yhtyy Subhashin kanssa? Mikä on Subhashin rooli Belan kanssa ja miten se määrittyy? Lahiri avaa tarinaa eri kohdista eri näkökulmin jättäen lukijalle avaamattomia ajatuksia.


Lahiri kuvaa Gaurin tarvetta itsenäistyä, saavuttaa oma asema. Hänelle ei riitä aviovaimon osa. Hän halajaa yliopistolle ja luennoille. Mutta 20 vuotta oli kulunut, eikä kumpikaan heistä ollut tullut. He eivät olleet käskeneet Gauria palaamaan luokseen. Hän oli saanut sen, mitä oli vaatinut; hänelle oli suotu juuri se vapaus, jota hän oli tavoitellutkin.


Belasta kasvaa itsenäinen nainen, erilaisen yhteiskunnan kasvatti kuin vanhempansa. Bela luo oman erilaisen elämän. Bela sanoi Drew'lle, että hänen äitinsä oli kuollut. Hän sanoi aina niin, kun häneltä kysyttiin äidistä. Hän kuvitteli, että Gauri oli palannut Intiaan, ja sanoi, että äiti oli mennyt käymään siellä ja sairastunut. Vuosien varrella hän oli alkanut itsekin uskoa tarinaansa. Hän kuvitteli, että äidin ruumis oli poltettu ja tuhka oli hajonnut tuuleen.


Subhash elää elämänvaiheista toisesta toiseen ja on kiitollinen elämästään. Hän katsoo ympärilleen viimeisen kerran, koska tietää, ettei tule koskaan takaisin. Hän kävelee kohti yhtä kiveä, kompastuu ja ottaa siitä tukea. Saa elämänsä illassa muistutuksen siitä, mitä ihmiselle annetaan ja mitä ihmiseltä otetaan.


Lahirin tarina ottaa lukijansa alusta lähtien mukaan. Minulle hän on jäänyt kirjailijana vieraammaksi, koska en ole novellien lukija. Olen iloinen, että hankin tämän koskettavan kirjan. Lahiri kirjoittaa kaunista kieltä. Hän toimii erilaisten yhteiskuntien tulkkina. Monin tavoin hän tuo mieleeni Murakamin äänen kertojana. Tulvaniitty on kaunis ja viehättävä kertomus juurettomuudesta ja erilaisuudesta. Nämä ihmiset ovat yksin toisen kanssakin eläessään. Lahirin luontokuvaus elää merkityksinä eikä täytteenä.


Jhumpa Lahiri Tulvaniitty
Tammi. Hankittu 31.3.2014 Adlibris

Osallistun tällä Opuscolon Keltaiseen kesään.

Ursula Poznanski Sokeat linnut

Ursula Poznanski (1968) asuu Wienissä. Hän on työskennellyt toimittajana ja julkaissut kaksi nuortenkirjaa. Viisi on hänen sarjan ensimmäinen osa ja hänen ensimmäinen aikuisten ­romaaninsa. Sokeat linnut on Ursula Poznanskin toinen romaani hehkutetussa Beatrice Kaspary -trillerisarjassa.


Leirintäalueelta Salzburgissa löytyy ammuttu nuori mies ja kuristettu nainen. Mitä yhteistä on näillä samasta paikasta ja samaan aikaan löytyneellä kahdella vainajalla? Onko kyseessä torjutun rakastajan kosto ja itsemurha? Tätä olettamusta tuki miehen viereltä löydetty pistooli. Oliko pistooli jätetty harhautukseksi? Tutkimukset eivät yhdistäneet aluksi kahta vainajaa toisiinsa millään tavoin. Naisen olemus, nukkemaiset kasvot, tyylikkäät vaatteet eivät sopineet kuvioon, jossa toisella oli rikkinäiset farkut ja ylisuuri pikeepaita. Murhaan ja itsemurhaan ajoi yleensä rakkaussuhde, mutta Beatrice ei nähnyt löytyneitä rakastavaisina. Korkeintaan täyttymätön rakkaus.

Ruumiit makasivat kuivien lehtien päällä, nainen ja mies. Mies oli mahallaan, nainen selällään. Miehen ruumis oli lyhyt ja tanakka., naisen pitkä ja langanlaiha. Vastakohdat, Beatrice ajatteli.

Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary löytää uhrien yhteyden sosiaaliseen mediaan. Tutkijat käyvät läpi Gerald Pallaufin sähköpostit, yhteystiedot, Twitterin ja Facebookin. Beatrice Kaspary alkaa tutkia uhrien jättämiä sähköisiä jalanjälkiä, sillä molemmat vainajat olivat Facebookin runoryhmän aktiivijäseniä. Ryhmässä korostuvat tummat värit, synkät runot ja tunnelmalliset valokuvat. Beatrice luo itselleen profiilin nimellä Tina Herbert, pyytää tuntemattomia kavereita ja luo kiinnostuksen kohteita ja viimein hakee suljetun ryhmän jäsenyyttä. Suljettu ryhmä Elävä runous, 798 jäsentä. Liity ryhmään. Klik.

Runoja. Mitään harmittomampaa oli vaikea kuvitella. Kaksi ihmistä on kiinnostunut runoudesta, he kohtaavat toisensa ja ovat pian sen jälkeen kuolleita.


Beatrice päätti vielä odottaa ensimmäistä viestiä, joka ilmaisisi ryhmän palanneen entisiin uomiinsa. Sitten hän esittelisi itsensä ja ryhtyisi keskusteluun muiden kanssa Tina Herbertinä.

Pian Beatrice huomaa, että runoihin kätkeytyviä viestejä ei ole tarkoitettu kaikille ryhmän jäsenille. Pian yksi ryhmän jäsenistä eli Ira Sagmeister kuolee.

Oli kulunut yli puoli vuorokautta, kun Beatrice oli tarjoillut ryhmälle Sokeat linnut, ja tällä välin sen alle oli kerääntynyt komeat kolmekymmentäyhdeksän kommenttia. Neljätoista ihmistä tykkäsi runosta tai ainakin olettamastaan runoon liittyvästä syvemmästä merkityksestä.

Tunnelma tiivistyy ja raaistuu loppu kohden. Facebook runonäyttämönä hälventyy ja aletaan tarkastella muita näkökulmia: Jugoslaviaa, Kroatiaa, sodasta pakenemista, palkkasoturuutta, tappamisen ammattilaisuuden motiiveja sekä runoryhmän peiteroolia. Kirjan on suomentanut Anna Mäkelä.

Sokeat linnut on ensimmäinen lukemani kirja, joka tukeutuu näin vahvasti somen maailmaan. Runoryhmän jäsenten kommentoinnit kuljettavat tarinaa osana tekstiä. Itse asiassa somen ulkopuoliselle lukijalle kirja jää paljolti avautumatta. Tekijä on pystynyt luomaan repliikit saumattomaksi osaksi tarinaa. En ole lukenut kirjailijan ensimmäistä kirjaa. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin kirjassa ei välittynyt tämän päivän Itävalta kuin maantieteellisesti. Kollegoiden eli Beatricen ja Florinin orastava suhde on havaittavissa. Ursula Poznanskin dekkari on hyvin tehty, älykäs ja viihdyttävä.


Ursula Poznanski Sokeat linnut
Atena 2014. Toukokuisen lauantain ostos 31.5.

Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllylyä

Kesälukemisto ja osallistumiset

Mitä luen kesällä? Mihin haasteisiin osallistun?


Näissä olen mukana:

1. Lukuiloa Perhoslaaksossa Kirjasähkökäyrä Mai

Yhden kirjan lukija lukeutuu Kaaliperhosiin.
Kaksi kirjaa lukevat liittyvät Sitruunaperhosiin.
Kolmen kirjan lukijat voivat röyhistellä rintaansa Amiraaleina.
Neljän kirjan lukijat ovat itseoikeutettuja aatelisia eli Ritariperhosia.
Viiden kirjan lukijat ovat vannoutuneita perhosfaneja ja liittyvät Neitoperhosiin.
Yli viisi kirjaa lukeneet kuuluvat ehdottomasti Isosiilikkään eli Isosiilikehrääjän heimoon. Isosiilikäs on Suomen suurin ja värikkäin kehrääjä. Isosiilikäs on yleinen Suomessa, mutta sen näkee vain yöaikaan.

 

Olen lukenut

1. Daphne Kalotay Bolsoin perhonen

2. Virginia Woolf Kiitäjän kuolema ja muita esseitä.

Kuulun siis Sitruunaperhosiin.

2. Rikoksen jäljillä -lukuhaaste Oksan hyllyllä

Tänään, vapunpäivänä 2014, blogissani starttaa Rikoksen jäljillä -lukuhaaste, jossa haastetaan lukemaan fiktiivistä kirjallisuutta, joka käsittelee rikoksia, niiden tutkintaa, tutkijoita, rikollisia ja heidän motiivejaan. Haaste päättyy syyskuussa 2014 eli 30.9.2014. Tietokirjat on tällä kertaa rajattu haasteen ulkopuolelle, eli Rikoksen jäljillä -haasteessa pysytään fiktion parissa ja ratkotaan kaunokirjallisia, kuvitteellisia rikoksia. Yllä olevaa kuvaa saa käyttää, jos haluat lisätä blogiisi linkin tähän haasteeseen.

• Haasteeseen lasketaan mukaan kirjat, jotka on luettu ja blogattu 1.5 - 30.9.2014.
• Ilmoittaudu haasteeseen viimeistään 30.9.2014, jolloin haasteen koontipostauksen pitää olla valmis. Koontipostauksellakin voi siis ilmoittautua mukaan.
• Sekä ilmoittautumiset että koosteet voi tehdä tämän postauksen kommenttiboksiin.
• Voit osallistua haasteeseen, vaikkei sinulla olisikaan omaa blogia. Kerro lukemasi kirjat ja lyhyt tiivistelmä lukutunnelmista tämän postauksen kommenttiboksiin.

Haastetasoilla ollaan myös rikoksen jäljillä. Tasoja on kuusi, mutta voit osallistua haasteeseen jo yhdellä luetulla kirjalla:

 

Rikoksen hyllyllä on mahtava haaste kesään. Kesäillat ja hyvä dekkari on täydellinen yhdistelmä.

Luettuna

 

1. Ursula Poznanski Sokeat linnut

2. Mary Higgins Clark Kuin kaksi marjaa

 

Tulossa

3. Gillian Flynn Paha paikka

4. Kristine Olsson Paratiisiuhrit

5. Viveca Sten Pinnan alla

 

3.   14 nobelia eli 14 nobelistin teosta. Jokken kirjanurkka.


Haaste on yksinkertainen ja tarkoitettu myös tai lähinnä itselleni, mutta muutkin voivat osallistua:

Lue vähintään neljätoista nobelistin tai nobelistien kirjoittamia teoksia ja  bloggaa niistä vuoden 2014 aikana. (eli samalta nobelistilta voi olla useita teoksia). Kilpailuaika 4.1.14 - 31.12.14.

Arvomerkit 2014
14 nobelistin teosta tai enemmän blogattuna, kuulut nobelisti-bloggaajien ehdottomaan kuohukermaan.

10-13 nobelistin teosta blogattuna, olet nobelisti-bloggaajien raskaassa sarjassa.

6 - 9  nobelistin teosta blogattuna, olet uuras ja ahkera nobelisti-bloggaaja.

2 - 5 nobelistin teosta blogattuna, olet  satunnainen nobelisti-bloggari.

1 nobelistin teos, blogattuna. Olet  noviisinobelisti-bloggari.

Laita bloggauksista (kun  haaste valmis tai vaikka väliaikatietona) kommentti kommenttikenttään, voit jatkaa kertomustasi edistymisestä kommentoimalla omaan kommenttiisi.

Jos joku bloggaa 20 nobelistia tai enemmän lupaan palkintona 20 euron lahjakortin kirjakauppaan (Akateeminen tai Suomalainen)  vuoden 2014 päätteeksi. Jos useita, niin arvon voittajan, vain yksi voi voittaa.

Tärkeämpää bloggareille on olla vuoden 2014 jälkeen 14 nobelisti-teosta rikkaampana.

 

Harkitsin tähän lähtemistä. Ilmoittauduin myöhään mukaan. Halusin nähdä lukutilanteeni.

Voisin kuvitella pääseväni 2-5 blogatun kirjan joukkoon. Eli yritän lukea Munroja. Minulla on nämä bloggaus pinossa Tulvaniitty, Kallis elämä, Sydäntorni ja Yövartio. Osa luettuna. Odotan intoa kirjoittaa, mutta nuo on saatava ensin pois. Saan ujutettua näistä tähän haasteeseen Kalliin elämän eli Munron. 
Nobelissa painolastina on se, että olen lukenut monia: Hesse, Mann, Steinbeck, Gide, Camus, Lagerlöf, Buck, Sillanpää, Eliot, Mauriac, Sartre, Solohov, Martinson, Bellow, Golding, Neruda, Böll jne.  Eli mietin, mitä nobeleita voisin lukea. Luulen jääväni kahteen, mutta ehdoton maksimini on viisi. Minun kohdalla luetuksi tulee lähinnä 2000-lukua.

Nobel-listani 2014

 

1. Alice Munro Kallis elämä

2. Alice Munro Kerjäläistyttö

3.

4.

5.

 

4. Le Masque Rougen KIRJABINGO! 

 

Ideana on kuitata bingon tapaan lokeroita lukemalla kirja, joka vastaa lokerossa ilmoitettua asiaa.

* Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai kulmiin muodostuneista viidestä lokerosta, joista keskimmäinen on kaikille valmiiksi kuitattu.

* Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon.

* Luetuista kirjoista ei välttämättä tarvitse tehdä pitkää blogipostausta, mutta edes jonkilainen maininta kirjasta omassa blogissa olisi kiva.

* Bingot kuitataan tämän postauksen kommenttikentässä oman blogin linkityksen kanssa.

* Kesän lopussa lähtee muutamalle bingomestarille KIRJAPALKINTO (palkintokirjat päätetään myöhemmin)
Ideana on kuitata bingon tapaan lokeroita lukemalla kirja, joka vastaa lokerossa ilmoitettua asiaa.

* Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai kulmiin muodostuneista viidestä lokerosta, joista keskimmäinen on kaikille valmiiksi kuitattu.

* Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon.

* Luetuista kirjoista ei välttämättä tarvitse tehdä pitkää blogipostausta, mutta edes jonkilainen maininta kirjasta omassa blogissa olisi kiva.

* Bingot kuitataan tämän postauksen kommenttikentässä oman blogin linkityksen kanssa.

* Kesän lopussa lähtee muutamalle bingomestarille KIRJAPALKINTO (palkintokirjat päätetään myöhemmin)
.

 

 Tämän varalle en ole tehnyt suunnitelmia. Tämä näyttää helpommalle kuin on. Yksi riveistä näyttää kuitenkin potentiaaliselle. Jotkut putoavat pois heti, sillä en lue E-kirjoja, sarjakuvia en lue tänä vuonna enempää, TBR-listani on kesken, tositarina tuskin tulee eteen ja rakkaushömppä ei iske kesällä. Välttelen myös pokkareita. Itse asiassa tämä osallistuminen lienee vaikein. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että en saa millään kasaan. Luulen, että bingo syntyy tässä sattuman kautta tai jää syntymättä. Katsotaan rauhassa, miten toteutan tämän tai jätän toteuttamatta.
 Vahvimmillaan on rivi historiallinen-kannen perusteella valittu-pokkari-kotimainen kirja-yli 500 sivua. Tässä vaihtoehdossa pokkari tuottaa ongelmia, en yleensä osta pokkareita. Pitäisikö pyytää kustantajalta pokkari? Sekään ei innosta. Jos ei ole ehdoton pakko lukea pientä tekstiä, niin en lue.
Katsellaan, mutta suhtaudun hieman pessimistisesti tähän.
 

1.
2.
3.
4.
5.

 

5. Opuscolon Keltainen kesä on täällä jälleen!

Keltaisen kesä toimii tänä kesänä seuraavalla tavalla:

 

- Keltainen kesä alkaa 1.6. ja päättyy 31.8.

- Keltaiseen kesään osallistutaan vastaamalla tähän postaukseen.

- Aikaa ilmoittautua on juhannukseen saakka.

- Osallistujat linkittävät Keltaisen kesän tekstit tähän alkupostaukseen. 

(Teen koosteen Keltaisesta kesästä ja löydän postauksenne helpommin.)

 

Tähän lähdin mukaan innoissani. Tähän lähden ehdottomasti vakavimmin mukaan. Puolisoni toi minulle yllärinä perjantaina Dickerin. Oli kuulemma Porvoon Suomalaisessa TOP:ssa esillä. Sadattelin sivumäärää.

Tulossa ainakin seuraavat kirjat.

 

1. Alice Munro Kallis elämä

2. Jhumpa Lahiri Tulvaniitty

3. Joel Dicker Totuus Harry Quebertin tapauksesta

4.Haruki Murakami Kafka rannalla

5. Sarah Waters Yövartio

6. Jennifer Egan Sydäntorni

 

 
Listaani kertyy alle 20 kirjaa koko kesälle. Kuljen paljon maastossa, pitkiä ajomatkoja ja nautin ulkona lukemisesta jne. Lisäksi minulla on mammutteja lukujonossa, tarkemmin sanottuna 7 mammuttia. Yritän löytää aikaa niiden kirjoittamiseen, mutta sisällä olo on vähäistä.