Annika Hannus, Anna Nyman, Pauliina Toivanen, Aino
Huotari & Nick Victorzon Villiyrtit – Hyvinvointia kotikulmilta
WSOY 2017. Kustantajalta. Arvostetukappale. Kiitoksin.
Villiyrttibuumi jatkuu Helsinki Wildfoods –yrityksen
perustajien Villiyrtit-kirjalla.
Ruokaohjeista vastaa saaristolaiskokki Nick Victorzon, jonka tekstiä todella pidän osaavana. Yrttiosiossa käsitellään
33 helpoimmin tunnistettavaa ja käytettävää villikasvia.
Kirjasta välittyyy helppous, elämisen ilo, mutta myös lapsukset. Villiyrteistä välittyy kaupunkilaisuus. Ruokaohjeet on tehty hyvin ja vastaavat tätä päivää. Aion pitää kirjan omana, joten se kertonee kirjan tasosta.
Villiyrttikeittiössä vain taivas on rajana. Kun opit parhaat makuparit ja sopivimmat käyttötarkoitukset, kotikeittiösi ei ole enää entisensä. Toivomme, että innostut kehittelemään myös uusia makuyhdistelmiä ja käyttötarkoituksia urbaanin erämaamme antimille ja jaat niitä antaumuksella lähipiirillesi sekä suomalaisen ruokakulttuurin ja kansanperinteen ystäville.
Kirja jakautuu useisiin lukuihin ja tässä niistä
huomioita.
Hyvinvointia
kotikulmilta kertoo että villiyrttiharrastus on elämäntapa eikä pelkästään
rikkaruohoja, yrttejä ja vihanneksia. Villiyrteissä
kerrotaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, rentouttavasta harrastuksesta
ja jumalaisista mauista. Taas kerran sotketaan käsitteet lajike ja laji
(luonnonvaraisten kasvilajikkeiden viljely).
Keräämisessä todetaan, että
villikasvien keräämiseen soveltuu lähes mikä tahansa kaupungin viheralue tai
lähiluontokohde. Toki mainitaan, polkujen varsilla kannattaa kerätä vasta
koiranhihnan ulottuman päästä. Itse suhtaudun aika varauksellisesi kaupungin
viheralueilta kerättyihin villiyrtteihin.
Lisäksi aika usein kaupungin
viheralueiden perustamisessa käytetään yhdyskuntajätteestä kompostoitua multaa,
joka voi sisältää jäämiä mistä tahansa vessanpöntöstä alas vedetystä. Luvussa
keskitytään pitkälti siihen, mistä voi kerätä ja käsitellään jokamiehen
oikeudet. Luvussa on myös keruukalenteri milloin mikin yrtti on parhaimmillaan.
Villikasvikset ovat vihannesten
tapaan käytettäviä kasveja. Kirjan esittämä tapa on hieman väkisin tehty, sillä
en olisi tähän sisällyttänyt valkopeippiä. Toinen kyseenalainen on
jauhosavikka, joka ei sovi kirjan alussa esitettyyn määritelmään ”helpoimmin
tunnistettavia”, se kasvaa usein hyvin epämääräisillä kasvualustoilla ja
sisältää oksaalihappoa., Erityisen ilahtunut olin, että kerrankin huomioidaan
nokkosen siemenet, jotka ovat varmaan superfoodeista superfoodein.
Valitettavasti nokkosen kirjoittaja on haksahtanut tieteellisten sukunimien
kirjoittamisessa kirjoittamalla Urtican
pienellä alkukirjaimella. Pihatähtimöstä käytetään kansanomaista nimeä
vesiheinä, eikä kasvin virallista nimeä. Käytössä olevan nimistön näkee vaivatta Kassusta.
Villiyrtteihin on sisällytetty mm.
mustikka, jota ihmettelen, koska sen lehdet sisältävät oksaalihappoa ja
inuliinia, eivätkä ole ainakaan suuressa määrin suositeltavia ravinnoksi
eivätkä täytä alun määritelmää ”villiyrteiksi kutsutaan kasveja joita voidaan
käyttää maustamaan ruokaa”.
Litulaukka sopisi paremmin edellisiin, sillä se on
omassa pihassa kasvatettuna erinomainen salaattikasvi. Se ei kuitenkaan ole
sipulikasvi niin kuin kirjassa mainitaan, vaan kuuluu ristikukkaisiin
peltokanankaalin tapaan. Kallioimarre otetaan villiyrttikirjoissa aina mukaan, vaikka
sen käyttöä ravinnoksi ei suositella.
Villirohdot alkaa: ”useita
luonnonkasvilajikkeita”… KÄÄK. Lajike-sanan käyttö olisi syytä opetella, jos sitä käyttää. Useita
luonnonkasveja on käytetty varsinkin kansalääkinnässä rohtoina hauteissa,
keitteinä, tinktuuroina, siirappeina tai salvoina.
Ruusujuurta ei oikein voi
pitää villiyrttinä, sillä luonnonvaraisista esiintymistä sitä ei tule kerätä.
Kaikki kaupan oleva ruusujuuri on viljeltyä.
Puissa sekä Pensaissa kerrotaan tärkeimmistä
ravinnoksi hyödynnettävistä puuvartisista. Marja-aronian kohdalla on lause
”herkulisimmat marjat löytyvät luonnonvaraisista marja-aronia pensaista”. No
toki jossain on villiytyneitä pensaita, mutta ei lajia voi Suomessa kutsua
luonnonvaraiseksi. Lisäksi on mukana rakkolevä.
Käsittely ja
säilöntä kertoo keräämisestä, viljelystä, käytöstä tuoreena, kuivaamisesta,
hiostamisesta, pakastamisesta sekä uutteista, sokereista ja siirapeista.
Ruokaohjeet sisältävät reseptejä,
jotka ovat hieman erilaisia kuin tähän mennessä julkaistut kuten grillattua
kurkkua ja mesiangervodippiä, korvasieni-bruchetta kuusenkerkillä,
siankärsämömuikkuleipä, voissa haudutettua rakkolevää, piharatamoon kääritty
ahvensushi tai pakurijäätelö. Ruusunlehtivanukkaan kohdalla en päässyt
selvyyteen käytetäänkö siinä ruusun terälehtiä vai oikeita lehtiä?
Lisäksi ovat kappaleet Liikunta ja hyvinvointi sekä Tulevaisuuden
kotikulmat. Jälkimmäisessä pohditaan kaupungistumista ja kokonaisvaltaista
hyvinvointia.
Olen tottunut jo 1980-luvulta asti hakemaan
salaattikasvit takapihalta. Smoothieta tehdessä minuutin pyrähdys pihalle huhtikuusta
lokakuulle ja muutama voikukan lehti ja mausteeksi saksankirvelin lehden pala
on kädessä. Samoin piha tarjoaa ainekset nokkos- ja vuohenputkipestoihin ja
–piiraisiin. Myös koivunmahla, kuusenkerkät ja pihlajan silmut saadaan omasta
pihasta.
Villiyrtit on hyvä kirja, mutta vielä paremmaksi noteeraan Tammen norjalaisen uutuuskirjan Luonnosta lautasselle 2017. Villiyrttien käsikirjoitus olisi kuitenkin
kannattanut luetuttaa jollain kasvitieteilijällä, jotta oltaisiin päästy
monista lapsuksista eroon. Kotimaisin voimin tehdyltä kirjalta odottasi vähemmän virheitä.
