Baselinvihreää on Anna Lönnrothin esikoisromaani. Hän on koulutukseltaan filosofian ja
oikeustieteen maisteri ja toimii suomentajana. Hänen kiinnostuksen kohteita on antiikin Kreikan maailma. Hän asuu Tuusulassa
ja niinpä kirjassakin seikkaillaan Tuusulan rantatiellä.
Kirja alkaa Zean pääsihteerin, Carlo Fischerin murhalla Tirolissa Ötztalin
Alpeilla. Carlo on perustanut Zean kolmekymmentä vuotta aiemmin idealistisen kukkaiskansan aikaan.
Sittemmin Zeasta on kehittynyt luonnonmukaista viljelyä ajava kansainvälinen
järjestö, jolla on hallussaan erittäin arvokas siemenpankki, jonka
tulevaisuudesta riidellään järjestön sisällä. Fischerin murhan myötä
siemenpankki on kadoksissa. Fischerin erikoistutkinnassa ovat olleet
kumppanuuskasvit, monivuotiset viljakasvit ja sopeutuminen mahdollisimman
karuihin olosuhteisiin.
Katariina lukee Olivia Ceccarellin kirjoittama kirjaa kasvinjalostuksen historiasta: Pitkäpiimäisen mendelöintijorinoiden sijaan
hän oli huomannut lukevansa uskomattomista seikkailuista eri maanosissa, kun
kasvitieteilijät olivat henkensä kaupalla rynnineet tiettömillä taipaleilla
vain muutaman siemenen tähden. Miten venäläinen tutkija Nikolai Vavilov oli pysähtynyt matkallaan
Xinijiangiin maistelemaan omenoita Alma-Atan villiomenalehdoissa, joissa kasvoi
satoja eri omenatyyppejä. Niistä pääkaupunkikin oli saanut nimensä. Alma-Ata,
omenoides isä.
Fischerin ruumiin löytävät Zean johtohahmoihin kuuluvat italialainen
biologi ja professori Olivia Ceccarelli ja Genevessä toimiva juristi Katariina
Hirvi. Naiset epäilevät toisiaan ja jopa toistensa osuutta murhaan. Kirjan teemana on Fischerin siemenpankin ja
siihen liittyvien arkistotietojen löytäminen. Niitä etsivät Zealaiset sekä kansainväliset
suuryritykset, jotka aikovat tuhota materiaalin. Kirjassa seikkaillaan
Italiassa, Itävallassa, Sveitsissä, Färsaarilla ja erityisesti Suomessa, jossa myös
toimii Zean trendikäs, nuorista koostuva alajärjestö.
Vasta kun ne oli geenitekniikalla muunnettu
kestämään Emerald Hopen omaa torjunta-ainetta, Emerald Overkilliä, ne olisivat
valmiita patentoitaviksi. Siihen asti olisi erittäin tuhoisaa, jos Fischerin
aineisto tulisi julki. Emerald Hopen näkökulmasta Fischer oli ylijalostanut
kasvinsa, koska koeaineiston perusteella lajikkeet kestivät karuutta,
tuholaisia ja rikkakasveja liiankin hyvin.
Geenimuuntelun puutarhassa kasvaa jotain hurmaavaa kuten neidonhiuspuu:
Hän piti erityisesti niiden syysvärin puhtaasta
kermankeltaisesta, mutta vihreinäkin ne olivat tyylikkäitä puita. Elävinä
fossiileina ne symboloivat sitä, miten kasvien satojen miljoonien vuosien
kehitys kulminoitui Emerald Hopen jalostustyöhön. Hänen ajatuksensa käväisivät
Goethen runossa, jonka hän oli antanut kehystää puistoon sen jälkeen, kun joku
oli maininnut, että Goethe oli kirjoittanut neidonhiuspuuhun liittyvän
rakkausrunon.
Kirja alkaa ja jatkuu vauhdikkaasti loppuhuipennuksen kynnykselle ja murhia
ja murhayrityksiä tapahtuu tiuhaan tahtiin, mutta loppuratkaisu lässähtää aivan
täysin Islannin tulivuorenpurkauksen ja lentokiellon alla. Kirjassa on 70
lukua, jotka ovat usein vain 2-3 sivun
mittaisia eli luvuissa hypitään tiuhaan asiasta toiseen ja ja uusien asioiden
hahmottuminen teemaan vaiketuu. Baselinvihreäkin saa muutaman rivin selityksen,
mutta se ei ole missään tärkeässä roolissa.
”Toksikologinen tutkimus kertoi meille yllättävän
seikan. Myrkky oli kupariasetaattia, eli niin sanottua pariisinvihreää. Aine
tunnetaan muillakin nimillä, smadagrinvihreä, baselinvihreä ja myrkynvihreä.”
Kirjan lähtöasetelmana ovat hyvät ekodekkarin ainekset, mutta kirjoittajan
ote heltiää henkilöiden ja juonenkäänteiden tulvassa. Faktoja tosielämästä
sekoitetaan mukaan, kuten mainintoja todellisista ympäristökatastrofeista. Kirjoittajan
henkilövalikoimassa on hippejä, biologian professori, kansainvälinen juristi,
YK:n toimihenkilö, kansainvälinen toimittaja, teollisuusjohtaja, poliisin
johtohahmoja, nörtti hakkeri, lentäjä, kansainvälinen murhaaja, homopari,
huumevälittäjä, divarin pitäjä jne. Minulle jäi tunne, että asioita tapahtuu sattumalta liiaksi oikeaan aikaan
oikeassa paikassa. Kirjan epilogi ei ainakaan avaudu kaikille lukijoille. Ekodekkarin
aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen, jopa hieman dystopiamainen kasvinjalostuksen osalta sekä toisaalta menneisyyteen kurkottava kestävien maatiaislajikkeiden palauttamisen kautta. Asioita selitellään paikoin liikaa ja juoni haarautuu myös liikaa, joten jäin kaipaamaan tiiviimpää
otetta.
Anna Lönnroth
Baselinvihreää
Teos 2014. Kustantajalta.
Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllyllä
Myös Eniten minua kiinnostaa tie on lukenut tämän kirjan.
Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllyllä
Myös Eniten minua kiinnostaa tie on lukenut tämän kirjan.
Aihepiiriltäänhän tämä kiehtoisi kovastikin... Enpäs ole törmännyt tähän kirjaan missään muualla, joten kiitokset esittelystä! :)
VastaaPoistaEn ole ennen lukenut ekodekkaria, aihepiirin valitsin tuon. Tämä oli hyvä lukukokemus.
Poista