Jack Kerouac Matkalla

Sal Paradise / Jack Kerouac (Sam Riley) & Dean Moriarty / Neal Cassady (Garrett Hedlund)

Jack Kerouac Matkalla

Alkuperäisteos On the Road - The Original Scroll

Suomentaja Markku Lahtela

Esipuheet ja lisätyt kohdat suomentanut Markus Jääskeläinen

Tammi, 6. täydennetty painos 2007. Kotikirjasto.

Lukematon klassikko

Tarkoitukseni on lukea elokuun aikana muutama klassikko. Olen valinnut tämän kirjan painottaen klassikoiden keskeisimpiä peruspiirteitä. Klassikolta edellytetään, että teosta luetaan sukupolvesta toiseen, käännetään, esitetään ja tunnetaan. Ja olen valinnut sitten kiinnostavimman mieleeni tulevan klassikon. Jack Kerouacin teos Matkalla on ollut minulle nimenä tuttu, mutta en vain ole lukenut sitä.  Kirjasta kertominen on puuduttavaa, sillä se on niin analysoitu, että kyseessä on lähinnä oman elämänpinnan noukkiminen. Oma kirjani on Tammen julkaisema alkuperäisversio.  Olen nähnyt tämän elokuvana. Itse asiassa hämmästyin, että katsomani elokuva oli vuodelta 2012 eli olin odottanut vanhempaa.  Kristen Stewart säväytti minua Deanin nuoren vaimon (Maryloun) roolissa.  Teoksen klassikkoasemaa puoltaa sekin, että viisikymppisestä kirjasta on tehty äskettäin elokuva.

Esipuheet

Matkalla-teoksen alussa on neljä pitkää esipuhetta: Howard Cunnell Vauhdilla tällä kertaa, Penny Vlagopoulos Amerikkaa uudelleen kirjoittamassa, George Mouratidis Asioiden ytimeen, Joshua Kupetz Suora viiva johtaa vain kuolemaan. Itse teos alkaa vasta sivulta 111 ja jakautuu viiteen osaan. Nimensä mukaisesti se on matkagenren edustaja eli siinä liikutaan koko ajan.

Beat-sukupolvi 

Matkalla-teosta kuvataan  beat-sukupolven kirjana.  Entä mitä tarkoittaa beat-sukupolven teos?  
Wikipedian määritelmän mukaan beat-sukupolvi oli 1950- ja 60-luvuilla vaikuttanut beatnik-kirjailijoiden, -runoilijoiden ja muiden taiteilijoiden liike. Termiä beat käytti ensimmäisen kerran Jack Kerouac vuonna 1948. Tämän suhteellisen pienen kirjailijoista, taiteilijoista, kadun asukkaista ja huumeaddikteista koostuvan joukon kutsuminen "sukupolveksi" pyrki luomaan kuvaa jostakin ajanhengelle tärkeästä ja edustavasta - aivan kuten Gertrude Stein, joka puhui kadonneesta sukupolvestaan. Beat-sukupolveen lukeutuvat ihmiset olivat uusia boheemeja, spontaanin luovuuden puolestapuhujia. 

Jack Kerouac ja myytti

Jack Kerouac naputtamassa kirjoituskonettaan on muodostunut myyttiseksi ikoniksi jo ennen kuin olemme lukeneet kirjan.  On miltei mahdoton löytää kirjalistaa kirjoista, jotka jokaisen olisi luettava ilman, että siinä ei olisi  tätä kirjaa. 

Näin alkaa teoksen ensimmäinen kirja virheineen.

Nealin näin näin ensimmäisen kerran vähän sen jälkeen kun isäni kuoli. Olin juuri toipunut vaikeasta sairaudesta, josta ei kannata puhua sen enempää kuin että se jotenkin liittyi isäni kuolemaan ja siihen kammottavaan tunteeseen, joka minulla sitten oli, nimittäin että kaikki oli  kuollutta.

Tie vie

Matkalla kuvaa toisen maailmansodan jälkeisen sukupolven villiä elämänjanoa, hurjia liftausmatkoja ja vanhan arvomaailman hylkäämistä. On the Road  ilmestyi vuonna 1957 ja suomeksi noin 50 vuotta sitten. Oma kirjani on Tammen julkaisema  6. täydennetty painos vuodelta 2007.  Käytän henkilöhahmojen oikeita nimiä, mutta laitan variaatiot sulkuihin. Teoksen keskiössä ovat Dean Moriarty (Neal Cassady), Allen Ginsberg (Carlo Marx) sekä tietenkin minäkertoja Jack Kerouac (Sal Paradise).  Matkalla sisältää omakerrallista materiaalia, joten se on avainromaani ja aikalaiskuvaus.

Kerouac on elämänjanoinen nuori mies, joka odottaa kiihkeästi kaikkea sitä, mitä tie vain tarjoaa osakseen. Miten voi kuvata kirjan teemoja? Kirjassa naidaan, ryypätään viinaa, imetään huumeita, liftataan ja keskustellaan. Mitä sitten odotin? Odotin elämänjanoa, jazzin sykettä, kulkemista ja ennen kaikkea sitä, että tie vie pitkin mannerta Meksikoa myöten. Moriarty hakee juoppoa isäänsä.  Juonta ei ole, sillä tajunnanvirta vie. Hämmästelin väkivallan vähyyttä.  Tarina ei rypenyt edes niin pohjamudissa kuin oletin, elämä oli arvoituksellinen ja antoisa kaikesta huolimatta.  Matkalla on tarina elämännälästä, ystävyydestä, rakastamisesta ja oman itsensä etsimisestä.

Niinpä kun aurinko laskee Amerikassa ja minä istun vanhalla rikkinäisellä jokilaiturilla katsoen New Jerseyn suurta, suurta taivasta ja aistin koko tuon raa’an maan, joka yhtenä uskottoman suurena pullistumana vierii kohti länsirannikkoa, tien, koko tuon pitkän tien, ja kaikki ihmiset jotka uneksivat sen valtavuudesta, ja kun tiedän että Iowassa iltatähti laskeutuu ja valaa kipinöivää himmeää valoaan preerialle, jonne ihan kohta tulee täydellinen yö joka siunaa maan, pimentää kaikki joet, peittää huiput lännessä ja sulkee laskoksiinsa viimeisen lopullisen rannan eikä kukaan, ei kukaan tiedä mitä kenellekin tapahtuu lukuun ottamatta tuota kurjaa epätoivoista repaleista vanhenemista, minä ajattelen Neal Cassadya, ajattelen vieläpä vanhaa Neal Cassadya, isää jota emme koskaan löytäneet, minä ajattelen Neal Cassadya minä ajattelen Neal Cassadya.

Kirjan luettuani tunsin jälleen kerran, että haluan yrittää Marcel Proustin Swannin tien lukemista. 

Elokuvan etu- ja takansi

Matkalla On the Road etukansi

Matkalla On the Road takakansi

Osallistun tällä kirjalla  Ompun David Bowien suosikkikirjat -haasteeseen.

Liitän tämän tekstin osaksi omaa lukuhaastettani.

Yöjuna Lissaboniin ja 50 kirjaa 50 elokuvaa Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste

Olen lukenut Pascal Mercierin kirjan Yöjunalla Lissaboniin täällä. Nyt osallistun MarikaOksan haasteeseen, jossa katsotaan elokuva ja luetaan tietokirja. Pidin Mercierin kirjasta erittäin paljon, mutta elokuvakin miellytti minua kovasti. Elokuva kulkee osin kirjan mukaan, mutta eroja on pitkin matkaa ja lopussakin. Esimerkiksi on yhdentekevää, kumpi toteaa kirjan nimen kauppias vai Raimund. Totta kai elokuvaan on tarvittu hieman tapahtumia. Olen tylsimys todetessani, että en pitkästynyt hetkeksikään elokuvan kanssa, mutta valitettavasti se ei ole vain elokuvan ansiota. Minulla on suuri kiintymys elokuvan pääosan esittäjään, ollut siitä lähtien kun televisiosta tuli Mennyt maailma. Se on samanlainen koukuttaja kuin nyt Downton Abbey tässä ajassa. Eli Jeremy Irons on minulle jotain hyvin suurta. Seuraamisessa menin niinkin pitkälle, että katsoin flopinkin eli Lumoavan kirouksen, joka perustuu Kami Garcian ja Margaret Stohlin samannimiseen  romaaniin. Elokuva oli kuin kuravettä.Yöjuna Lissaboniin -elokuvassa tämä näyttelijä kuljettaa tarinan yksin.

Kaikki alkaa sattumanvaraisesta kohtaamisesta ja eräästä kirjasta. Tietyllä tavalla tämä kuuluu matkagenreen, vaikka matkaa tehdäänkin itseen. Raimund Gregorius (Jeremy Irons) on tunnollinen opettaja, joka kohtaa työmatkallaan sateisena päivänä nuoren, kauniin naisen sillalla ja estää tämän itsemurhan. Raimund vie naisen työpaikalleen luokkahuoneeseen, mutta tovin istuttuaan nainen poistuu. Naisen takki jää naulakkoon. Raimund löytää takin taskusta kirjan, jonka alkuperää hän alkaa selvittää (eroa kirjaan). Raimund poistuu työpaikaltaan ja ajautuu tilanteesta toiseen, sillä tämän myötä hän astuu spontaanisti Lissabonin junaan.

Matkan Sveitsistä Portugaliin hän lukee opustaan, asettaa oman sivistyneen, eletyn elämänsä tekstiä vastaan ja alkaa arvioida menneisyyttään uusin silmin. Aivan kuten kirjassa Raimund kohtaa ihmisen toisensa jälkeen, ja nämä puolestaan siivittävät hänet  seuraavaan kohtaamiseen. Amadeu de Pradon elämä kuvautuu voimakkaasti elokuvassa Amadeu de Pradon sisaren Ariadnan kertomana ja takaumien kautta. Marina Eça ohjaa Raimundin käymään setänsä, Joãon Eçan luona hoitokodissa, sillä tämä saattoi tuntea de Pradon vastarintaliikkeen aikana. Raimund kulkee pala palalta de Pradoa jäljittäen. Elokuvassa korostuvat vastarantaliike, diktatuurin vuodet, väkivalta ja yhteiskunnallisuus. Yksilötasolla elokuvassa katsotaan yksilön valintoja menneisyyden ja tulevaisuuden kontekstin kautta. Melkein niin, että tukehdun käsitteeseen hyvä elämä. Toivottavasti lukija tavoittaa elokuvan sisällön eikä vain turistin mielikuvien luomaa ihanuutta. Elokuvan jälkeen haluaa lukea kirjan uudelleen.

Elokuvan tähtikaarti on näyttävä: Jeremy Ironsin lisäksi elokuvassa näyttelevät Charlotte Rampling, Lena Olin, Christopher Lee, Mélanie Laurent ja Bruno Ganz.

BTW Bruno Ganz on myös elokuvassa Berliinin taivaan alla, joka on elämäni parhaimpia elokuvia.

Yöjuna Lissaboniin Night Train to Lisbon
DVD - Suomalainen kansi, 2013.

Osallistun tällä elokuvalla kohdan 6. (6) Kirja + leffa TAI leffapostaus)
Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste




50 kirjaa 50 elokuvaa 

Yritin etsiä MarikaOksan haasteeseen sopivaa kirjaa. Olisin halunnut esitellä Juha Virkin kirjoittaman tiiliskivipokkarin eli Sohvaperunan leffaraamatun, mutta tuo suosikkini oli tietenkin lainassa. Lainasin uutuuden ja katsotaan sen sisältöä. Juri Nummelinin teoksen nimenä on 50 kirjaa 50 elokuvaa (2015). Kirjan lähtökohtana on ajatus, että monet elokuvat perustuvat kirjaan. Esittelyssä kerrotaan lisäksi, että osa perustuu tunnettuihin romaaneihin, osa taas kirjoihin, joita kukaan ei ehkä edes muistaisi, ellei niistä olisi tehty elokuvaa.

Sanotaan, että elokuva ei esimerkiksi tavoita jotain kirjan sävyä tai näkemystä, näyttelijät eivät vastaa romaanin lukeneen mielikuvia tai kirjasta (elokuvasta?) on jätetty pois joitain romaanin oleellisia kohtia – nämä ovat tyypillisiä kommentteja kirjoihin perustuvista elokuvista. Jokaiseen voi vastata huomautuksella: elokuvantekijät ovat halunneet korostaa joitain muita näkemyksiä, valitut näyttelijät voivat vastata jonkun muun näkemyksiä päähenkilöistä ja joka tapauksessa kirjaa on pitänyt karsia tai virtaviivaistaa käsikirjoitusta tehtäessä.

Elokuvan ja kirjan yhdistäminen toisiinsa on joskus harmillisen vaikeaa, sillä elokuvat nimetään myyvän nimen mukaan tai elokuva kulkee englanninkielisen nimen mukaan. Kirja voi pohjautua novelliin, joka ei olekaan niminovelli. Oven takana lienee hankalimpia yhdistettäviä, sillä elokuva perustuu John Irvingin romaaniin Leski vuoden verran. Tuo rehellinen nimi on paikallaan, koska se kattaa kirjasta vain murto-osan.

Nummelinin kirjan ja elokuvan yhdistävä tietoteos tulee tarpeeseen. Katson mielelläni elokuvia, jotka pohjautuvat kirjaan. Viimeisin on Yöjuna Lissaboniin, jonka luin kirjana vuosi sitten. Elokuva on toteutettu taiten. 50 kirjaa 50 elokuvaa esittelee kustakin valitsemastaan teoksesta niin kirjan kuin elokuvan. Nummelin on mahduttanut mukaan mm. Cunningham Tunnit - Daldry Tunnit, Flynn Kiltti tyttö - Fincher Gone Girl, Shriver Poikani Kevin - Ramsay Poikani Kevin. Hieman mietin Nicholls Sinä päivänä - Scherfig Sinä päivänä esittelyä. Mutta ehkä chick-lit pitää olla mukana, mutta ehkä tuoltakin saralta olisi löytänyt jotain parempaa. Bridget Jones olisi ollut riittävä yksinkin kattamaan tuon. En ole saanut koskaan makua kirjassa esiteltyyn Takaikkunaan, vaikka aikoinaan istuin Hitchcock-kauden elokuva-arkistossa, kolmekin leffaa illassa.

Nummelin tuo hyvin esiin kirjan ja elokuvan arvottamisen. Se on hyvin subjektiivista, mutta jokin Tunnit on suvereenisesti hyväksi havaittu, mutta Cunninghamilla on muitakin yhtä tärkeitä kirjoja. Joskus näitä lajipareja odottaa kauhulla. Lähdin Yöjunan Lissabonin matkaan varauksellisesti ja Jeremy Ironsiin turvaten. Eikä minun tarvinnut pettyä. Hieman kammoksuen odotan elokuvaa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä.

50 kirjaa 50 elokuvaa esittelee elokuvia 1990-luvun alusta tähän päivään sekä kirjoja niiden taustalla. Elokuvat vaihtelevat kaikkien tuntemista klassikoista lähes unohduksiin painuneisiin. Nummelin tuo esiin kirjan ja elokuvan keskinäistä suhdetta, miten hyvin tai uskollisesti elokuva suhtautuu lähtökohtaansa. Reaktiot voivat olla tunneperäisiä, kohdistua mielikuviin, näyttelijäsuorituksiin jne. Kirjaa on jouduttu karsimaan, silti tehdyt valinnat voivat osoittautua oikeiksi tai vääriksi tai tehdyt valinnat tarkoituksenmukaisiksi. Mikä on se perimmäisin syy, miksi kukin haluaa nähdä kirjasta tehdyn elokuvan? Miksi klassikoista tehdään elokuvia yhä?

Nummelinin kirjan nimessä on sana elokuva ja paperinlaatu korkeatasoinen, joten niiden perusteella olisin odottanut laajempaa kuvitusta, ja erityisesti värikuvitusta. Kirjalle on tilauksensa, mutta wikipedia tarjoaa ilmaiseksi tiedoston kirjoihin pohjautuvista elokuvista. Tämä kirja olisi voinut olla täydellinen pienellä muutoksella, jos nimi olisi ollut 50 kirjaa 50 elokuvaa ja 50 vuotta. Toisaalta kysyntää olisi enemmänkin Sohvaperuna-tyyliseen pelkistettyyn esittelyyn, sillä teos ei kaipaisi elokuvakriitikon paneutumisia ja arviointeja. Lopussa oleva toinen ja kolmas listaus osoittaa listauksen mahdottomuuden. Ajallinen rajaus olisi perusteltua. Rajaus kotimaiseen ja ulkomaiseen olisi mielekäs. Onnistunut teos edellyttäisi valintoja ja rajaamista. Etenkin kun vanhempien elokuvien saaminen on hankalaa. Olen itse etsinyt Ranskalaisen luutnantin naista sekä Taloa jalavan varjossa elokuvina, mutta niiden dvd:t ovat kiven alla. Edellä mainitut eivät edes ole vanhoja, mutta työläitä löydettäviä.


Osallistun tällä elokuvalla kohdan 2. Elokuviin ja niiden tekemiseen liittyvä tietokirjallisuus

Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste