Jack Kerouac Matkalla

Sal Paradise / Jack Kerouac (Sam Riley) & Dean Moriarty / Neal Cassady (Garrett Hedlund)

Jack Kerouac Matkalla

Alkuperäisteos On the Road - The Original Scroll

Suomentaja Markku Lahtela

Esipuheet ja lisätyt kohdat suomentanut Markus Jääskeläinen

Tammi, 6. täydennetty painos 2007. Kotikirjasto.

Lukematon klassikko

Tarkoitukseni on lukea elokuun aikana muutama klassikko. Olen valinnut tämän kirjan painottaen klassikoiden keskeisimpiä peruspiirteitä. Klassikolta edellytetään, että teosta luetaan sukupolvesta toiseen, käännetään, esitetään ja tunnetaan. Ja olen valinnut sitten kiinnostavimman mieleeni tulevan klassikon. Jack Kerouacin teos Matkalla on ollut minulle nimenä tuttu, mutta en vain ole lukenut sitä.  Kirjasta kertominen on puuduttavaa, sillä se on niin analysoitu, että kyseessä on lähinnä oman elämänpinnan noukkiminen. Oma kirjani on Tammen julkaisema alkuperäisversio.  Olen nähnyt tämän elokuvana. Itse asiassa hämmästyin, että katsomani elokuva oli vuodelta 2012 eli olin odottanut vanhempaa.  Kristen Stewart säväytti minua Deanin nuoren vaimon (Maryloun) roolissa.  Teoksen klassikkoasemaa puoltaa sekin, että viisikymppisestä kirjasta on tehty äskettäin elokuva.

Esipuheet

Matkalla-teoksen alussa on neljä pitkää esipuhetta: Howard Cunnell Vauhdilla tällä kertaa, Penny Vlagopoulos Amerikkaa uudelleen kirjoittamassa, George Mouratidis Asioiden ytimeen, Joshua Kupetz Suora viiva johtaa vain kuolemaan. Itse teos alkaa vasta sivulta 111 ja jakautuu viiteen osaan. Nimensä mukaisesti se on matkagenren edustaja eli siinä liikutaan koko ajan.

Beat-sukupolvi 

Matkalla-teosta kuvataan  beat-sukupolven kirjana.  Entä mitä tarkoittaa beat-sukupolven teos?  
Wikipedian määritelmän mukaan beat-sukupolvi oli 1950- ja 60-luvuilla vaikuttanut beatnik-kirjailijoiden, -runoilijoiden ja muiden taiteilijoiden liike. Termiä beat käytti ensimmäisen kerran Jack Kerouac vuonna 1948. Tämän suhteellisen pienen kirjailijoista, taiteilijoista, kadun asukkaista ja huumeaddikteista koostuvan joukon kutsuminen "sukupolveksi" pyrki luomaan kuvaa jostakin ajanhengelle tärkeästä ja edustavasta - aivan kuten Gertrude Stein, joka puhui kadonneesta sukupolvestaan. Beat-sukupolveen lukeutuvat ihmiset olivat uusia boheemeja, spontaanin luovuuden puolestapuhujia. 

Jack Kerouac ja myytti

Jack Kerouac naputtamassa kirjoituskonettaan on muodostunut myyttiseksi ikoniksi jo ennen kuin olemme lukeneet kirjan.  On miltei mahdoton löytää kirjalistaa kirjoista, jotka jokaisen olisi luettava ilman, että siinä ei olisi  tätä kirjaa. 

Näin alkaa teoksen ensimmäinen kirja virheineen.

Nealin näin näin ensimmäisen kerran vähän sen jälkeen kun isäni kuoli. Olin juuri toipunut vaikeasta sairaudesta, josta ei kannata puhua sen enempää kuin että se jotenkin liittyi isäni kuolemaan ja siihen kammottavaan tunteeseen, joka minulla sitten oli, nimittäin että kaikki oli  kuollutta.

Tie vie

Matkalla kuvaa toisen maailmansodan jälkeisen sukupolven villiä elämänjanoa, hurjia liftausmatkoja ja vanhan arvomaailman hylkäämistä. On the Road  ilmestyi vuonna 1957 ja suomeksi noin 50 vuotta sitten. Oma kirjani on Tammen julkaisema  6. täydennetty painos vuodelta 2007.  Käytän henkilöhahmojen oikeita nimiä, mutta laitan variaatiot sulkuihin. Teoksen keskiössä ovat Dean Moriarty (Neal Cassady), Allen Ginsberg (Carlo Marx) sekä tietenkin minäkertoja Jack Kerouac (Sal Paradise).  Matkalla sisältää omakerrallista materiaalia, joten se on avainromaani ja aikalaiskuvaus.

Kerouac on elämänjanoinen nuori mies, joka odottaa kiihkeästi kaikkea sitä, mitä tie vain tarjoaa osakseen. Miten voi kuvata kirjan teemoja? Kirjassa naidaan, ryypätään viinaa, imetään huumeita, liftataan ja keskustellaan. Mitä sitten odotin? Odotin elämänjanoa, jazzin sykettä, kulkemista ja ennen kaikkea sitä, että tie vie pitkin mannerta Meksikoa myöten. Moriarty hakee juoppoa isäänsä.  Juonta ei ole, sillä tajunnanvirta vie. Hämmästelin väkivallan vähyyttä.  Tarina ei rypenyt edes niin pohjamudissa kuin oletin, elämä oli arvoituksellinen ja antoisa kaikesta huolimatta.  Matkalla on tarina elämännälästä, ystävyydestä, rakastamisesta ja oman itsensä etsimisestä.

Niinpä kun aurinko laskee Amerikassa ja minä istun vanhalla rikkinäisellä jokilaiturilla katsoen New Jerseyn suurta, suurta taivasta ja aistin koko tuon raa’an maan, joka yhtenä uskottoman suurena pullistumana vierii kohti länsirannikkoa, tien, koko tuon pitkän tien, ja kaikki ihmiset jotka uneksivat sen valtavuudesta, ja kun tiedän että Iowassa iltatähti laskeutuu ja valaa kipinöivää himmeää valoaan preerialle, jonne ihan kohta tulee täydellinen yö joka siunaa maan, pimentää kaikki joet, peittää huiput lännessä ja sulkee laskoksiinsa viimeisen lopullisen rannan eikä kukaan, ei kukaan tiedä mitä kenellekin tapahtuu lukuun ottamatta tuota kurjaa epätoivoista repaleista vanhenemista, minä ajattelen Neal Cassadya, ajattelen vieläpä vanhaa Neal Cassadya, isää jota emme koskaan löytäneet, minä ajattelen Neal Cassadya minä ajattelen Neal Cassadya.

Kirjan luettuani tunsin jälleen kerran, että haluan yrittää Marcel Proustin Swannin tien lukemista. 

Elokuvan etu- ja takansi

Matkalla On the Road etukansi

Matkalla On the Road takakansi

Osallistun tällä kirjalla  Ompun David Bowien suosikkikirjat -haasteeseen.

Liitän tämän tekstin osaksi omaa lukuhaastettani.

F. Scott Fitzgerald Kultahattu

F. Scott Fitzgerald Kultahattu

Alkuteos The Great Gatsby (1925)

Otava 1974. Kotikirjasto.

Ja yhä edelleen puran viikonlopun lukumaratonin sumaa. Fitzgeraldin kirjasta on ainakin kolme elokuvaversiota: Kohtalokasta valtaa (1949), Kultahattu (1974) ja The Great Gatsby (2012). Itse olen nähnyt näistä vain tuon keskimmäisen ja minulle se on ainoa oikea. Tarkoitukseni oli katsoa jokin aika sitten tämä elokuva uudelleen, mutta olin erehtynyt lainaamaan uusimman version, joten keskeytin sen alun jälkeen. Minun elokuvassa ovat Robert Redford ja Mia Farrow. Ensimmäisen kerran luin Kultahatun lukiossa ja nyt luin sen kolmannen kerran. Tämän kirjan hohde ei ole himmentynyt aikojen kuluessa.

Kultahattu kertoo amerikkalaisesta unelmasta, rakkaudesta, pettymyksestä ja yksinäisyydestä. Kirjan keskiössä ovat Tom Buchanan, Daisy Buchanan, Myrtle Wilson, Jordan Baker, Nick Carraway ja tietenkin Jay Gatsby.

Kultahatun ajankuvana on jazzin ja kieltolain aika kultaisella 1920-luvulla ja miljöönä New Yorkin Long Island. Sitä ei mainosteta turhaan ajan kuuluisimmaksi kirjaksi.  Sitä pidetään yhtenä modernin kirjallisuuden klassikoista. F. Scott Fitzgerald kuvaa tyhjänpäiväistä elämää ja ihmisten turhuuden tavoittelua.  Tarinan kertoja on Yalesta vuonna 1915 valmistunut Carraway, joka toimii pörssimeklarina. Hän vuokraa mökin Long Islandilta päätyen tietämättään yksinäisen miehen naapuriksi ja ystäväksi.

Minä neuvoin. Ja siinä matkaa jatkaessani en enää ollutkaan yksinäinen. Olin opas, suunnistaja, alkuasukas. Mies oli ohimennen antanut minulle kotipaikkaoikeuden.

Alueella on toinen toistaan hienompia rakennuksia vähemmän muodikkaalla West Eggillä että tyylikkäällä East Eggillä.  Carrawayn naapurissa on mahtirakennus, jossa asuu Gatsby. Mies järjestää hulppeita juhlia, jossa ihmiset haluavat näkyä. Kummallisinta on, että talon isäntä ei osallistu järjestämiinsä prameisiin juhliin. Ei hän niissä viihdy. Ne ovat lavasteet, joihin hän odottaa jotakuta saapuvaksi.

Lahdelman toisella puolella asuvat Tom ja Daisy Buchanan, joista Daisy on kertojan pikkuserkku ja myös urheilullisen Tomin kertoja tuntee yliopistoajoilta. Tom on uskoton vaimolleen  ja vieraat naiset ovat hänen julkinen salaisuutensa. Ja Myrtlen Tom esittelee myös Carrawaylle.

Carraway kuulee Gatsbystä monta tarinaa, jotka vaihtelevat aina kertojan mukaan. Mikä lie tosi. Tässä yksi Gatsbyn itsensä tarjoilemana:

- Minä kerron sinulle ehdottoman totuuden.

Hänen oikea kätensä kohosi äkkiä vaatien taivasta todistajaksi.

- Minä olen varakkaan perheen poika keskilännestä – omaiseni ovat jo nyt kaikki kuolleita. Kasvoin Amerikassa, mutta opiskelin Oxfordissa, sillä kaikki esi-isäni ovat opiskelleet siellä useita vuosia. Se on perhetraditio.

Teoksen päähenkilö Jay Gatsby on noussut asemaansa yhteiskunnan alimmalta portaalta hämärin keinoin. Viittaan elokuvaan, jossa Jay esittelee taustansa kertojalle. Muistan, kuinka olin hölmistynyt Jayn rikkaasta taustasta ja Oxfordin sukupolvista.

Ja kun istuin siinä pohtien vanhaa, tuntematonta maailmaa ajattelin Gatsbyn ihmetystä hänen nähdessään ensimmäisen kerran Daisyn laiturin päässä palavan vihreän valon. Hän oli kulkenut pitkän matkan saapuakseen tälle siniselle nurmikentälle, ja hänen haaveensa oli silloin täytynyt tuntua olevan niin lähellä toteutumistaan, että sen olisi miltei mahdotonta liukua hänen käsistään. Hän ei tietänyt, että se oli jo jäänyt hänen taakseen, jonnekin suurkaupungin takaiseen suureen pimeyteen, missä laajat lakeudet loittonivat yöhön.

Tarinan pohjana on Jayn rakkaus, nuoruudenrakastettu eli siihen kaikki kulminoituu. Daisy elää onnettomassa avioliitossa Tomin kanssa, joka pettää vaimoaan tuon tuosta.  Carraway järjestää teekutsut, joihin hän kutsuu Daisyn ilman Tomia.  Paikalle saapuu myös Gatsby.  Siitä lähtee kehittymään tarinan traaginen loppu. Carraway oivaltaa, että hänen vieraansa eivät tapaa ensimmäistä kertaa, että heidän välillään on jotain muuta. Loppu on surullinen ja yksinäinen, koska Gatsby vaikenee. 

Kultahattu on täydellinen kirja, joka vain voimistuu ajan myötä.  Varmaan luen tämän vielä uudelleenkin, mutta elokuvan uuteen versioon minulla ei ole kiinnostusta.  Kirjassa on paljon symboliikkaa, johon en puutu. Carraway on nähty kumminkin Fitzgeraldin alter egona. Myös kirjan nimessä on symboliikkaa, joka on alussa runossakin.

Blogeissa toisaalla: Jokke ja  Sara

Osallistun tällä kirjalla  Ompun David Bowien suosikkikirjat -haasteeseen.

Ompun David Bowien suosikkikirjat -haaste

Ompun David Bowien suosikkikirjat -haaste

 

 Ompun haasteen löydät täältä. En voinut vastustaa tämän kuvan laittamista.

En ollut kaavaillut lisähaastetta enää, mutta tämä on pakollinen.  Täällä on Kirjasammon lista David Bowien suosikkikirjoista. (tässä vain suppea lista). Täydellisemmän listan löydät täältä.  Lista on minulle hyvinkin tuttu, joten löydän luettavan helposti.

Haasteen säännöt:

Tavoitteena on lukea ainakin yksi Bowien suosikkiteoksista hänen muistoaan kunnioittaaksemme.

Haaste alkaa tänään 11.1.2016 ja postaukset julkaistaan sitä mukaan kuin on jonkun Bowien suosikeista lukenut. 

Hashtag: #DavidBowieFaveLit

-

Enempään minusta ei sitten olekaan. Surullista.

Oliko sinulla suosikkikappaletta?

Minä pidin mm.

Lady Grinning Soul, Heroes, China girl, Alabama song, Wild is The Wind, The Man Who Sold the World, Port of Amsterdam ja monesta, monesta muusta.

Voin pahoin jouluisin, kun joku suomalainen laulaa Pientä rumpalipoikaa kuin tamppaisi mattoja. Jätettäisiin kappale osaajille, sillä Bowie osaa sen.

Toiseksi, olisiko nyt kunnollisen elämäkerran aika? Minulla taitaa olla kaksi, kumpikin surkeita. En ole kiinnostunut lukemaan tekijän mielipiteitä hyvistä biiseistä. Toinen opushan toteaa suoraan, että kohde ei ollut suopea teokselle. Sivumäärä voisi kertyä ihan muusta kuin diskografiasta. 
Että teoksen jaksaisi lukeakin.Käännöskirjahan on ainoa mahdollisuus. Joku kohteen tuntenut. Se ei ihan riitä, että ollut kerran tai toisen kuulemassa. Meitä on paljon, jotka eivät tarvitse biisitietoutta.

Pääosin musiikkini on sähköisessä muodossa, mutta tässä jotain kuvitukseen.