Ian Rankin Toisen miehen haudassa

Ian Rankin Toisen miehen haudassa

Alkuteos Standing in another man’s grave (2012)

Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas

Blue Moon 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

 

Ian Rankin (1960) on kotoisin Skotlannin Fifestä ja asuu Forth-vuonon toisella puolella Edinburghissa, joka on myös hänen John Rebus -sarjansa näyttämö. Ian Rankinilta on julkaisu useita kirjoja, mutta itse olen aloittelija kirjailijan suhteen. Nyt ilmestyneen Toisen miehen haudassa kerrotaan olevan 17. suomennettu John Rebus –dekkari. Kaikkiaan Rankin on kirjoittanut 21 John Rebus –dekkaria.  Blue Moonin käännöstuotannon myötä olen löytänyt myös Arnaldur Indridasonin kirjat. Selvästi näissä dekkareissa minun mentävä aukko dekkarien tarjonnassa. Pidän enemmän älyllisestä ja psykologisesta trillerin menosta kuin fyysisestä väkivallasta, joten Ian Rankin on omiaan minulle.

Komisario John Rebus on jäänyt eläkkeelle Edinburghin rikospoliisista, mutta nyt hänet on pestattu siviilityöntekijäksi yksikköön, jossa tutkitaan ratkaisematta jääneitä tapauksia, "kylmenneitä juttuja".  Rebus on mieleltään poliisi ja hänen on vaikea hyväksyä, ettei enää ole sellainen "oikeasti". Suhde esimieheenkin on vanhaan tapaan hankala ja myös sisäisen tutkinnan Malcolm Fox ahdistelee Rebusia.

”Tajuan kuitenkin että John Rebus on vanha ja rakas ystävä. Te luultavasti ette tunne omantunnonpistoksia jakaessa tietoja hänen kanssaan.”  Vaikka välissä on kaksi ovea, seitsemäntoista kivirappusta ja eteiskäytävä erottamassa heitä, tuntui siltä, että Foxin suu olisi ollut vain muutaman  sentin päässä hänen kasvoistaan. Hän kykeni kuulemaan miehen joka ikisen hengähdyksen.

Rouva Hazlitt haluaa, että hänen tyttärensä tapausta tutkitaan uudelleen. Sally katosi uudenvuodenaattona 1999. Hän oli juuri täyttänyt 18, hän oli jatkanut yliopistoon. Sallyn katoamistapaus ei ole ainoa, mutta ensimmäinen. Katoamisia yhdistää A9-tie. Rebus jatkaa entisen parinsa Siobhan Clarken kanssa, joka on ylennetty rikoskomisarioksi. Clarkelle Rebus on mysteeri.

”On paljon pahempaa silloin kun tuntee pääsevänsä lähelle ratkaisua – niin ei käynyt koskaan hänen tapauksessaan. Sitä tulee siihen pisteeseen, jossa tietää että on luovuttava – ellei sitten selvitä kylmenneitä tapauksia.”

Rankinin teksti on sujuvaa ja poliisin arki uskottavaa. Mukaan ei ole liitetty sivujuonia tai muuta tarpeetonta, mikä tekee lukemisesta helppoa. Tämä on  perusbrittidekkari, jossa ei ole kauhua tai trillerin aineksia. Samoin raakuus ja tarpeeton väkivalta puuttuu, mikä tekee dekkarista minun makuiseni. Pidän myös Rankinin kauniista ja hallituista luontokuvauksista. Aion lukea Ian Rankinin tuotannon kokonaiuudessaan.

Hän ajoi pois hiljaisuuden vallitessa, kun ei ollut sillä tuulella, että kuuntelisi cd:tä tai niitä radioasemia, joita siellä kuuluisi. Pian hän saapui jonnekin, joka kutsui itseään North-West Highland Geopardiksi. Maisema muuttui aina vain vieraammaksi, melkein kuumaisemaksi, kallioksi vailla juuri mitään kasvillisuutta. Mutta siellä täällä oli silmää hivelevä poukama, jossa oli koskematon valkoinen rantahietikko ja sininen meri.

Mary Kubica Pretty baby ja Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot

Mary Kubica Pretty baby

Alkuperäisteos: Pretty baby 2015

Suomentanut: Virpi Kuusela

HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Pretty baby on vahva psykologinen trilleri. Olen lukenut aiemmin tekijältä teoksen Goog girl. Keskiössä on koditon teiniäiti vauvansa kanssa, hyväsydäminen kotirouva sekä hajoamisen partaalla oleva perhe. Tarinassa saa äänensä niin perheenäiti Heidi, hänen aviomiehensä Chris sekä teiniäiti Willow.

Nähdessäni hänet ensimmäisen kerran hän seisoo Fullertonin metroaseman laiturilla pientä vauvaa sylissään puristaen. Hän jännittää itseään ja vauvaa violetin linjan pikajunan kiitäessä ohi Lindeniä kohti. On huhtikuun kahdeksas päivä, yhdeksän astetta lämmintä ja sataa vettä. Sadetta tulee taivaan täydeltä siellä ja täällä ja joka puolella, kesytön tuuli puhaltaa vihaisena. Tämä  on huono päivä hiuksille.

Heidi näkee eräänä aamuna teinitytön seisomassa kaatosateessa Fullertonin metroaseman laiturilla. Repaleisiin farkkuihin pukeutunut nuori äiti pitää pientä vauvaa sylissään. Heidi nousee lähtevään keskustaan junaan, mutta tyttö jää Heidin mieleen.  Heidän polkunsa risteävät myöhemmin uudelleen.

Heidi Wood on aina ollut hyväntahtoinen nainen. Hän työskentelee köyhien, enimmäkseen maahanmuuttajien parissa. Chicagolaisten luku -ja kirjoitustaitotilastot kertovat karua kieltä. Köyhyys Chicagossa on korkeinta mustien ja latinojen keskuudessa, mutta se voi kohdata myös valkoista tyttöä. Heidi ottaa huostaansa myös kulkukissoja. Hän kokee, että tyttö tarvitsee hänen apuaan.

Erään kerran Heidi tuo kotiinsa nuoren äidin ja tämän neljän kuukauden ikäisen vauvan. Heidin aviomies Chris ja tytär Zoe ovat kauhuissaan äidin uusimmasta tempauksesta. He eivät tunne Willowin taustoja, joten tyttö voi olla vaikka rikollinen. Hänen lapsuutensa on ollut hyvin karu tytön kertoman mukaan. Lisäksi pieni Ruby on kuumeinen ja sairaanoloinen.

Heidi yrittää saada nuoren äidin ja vauvan toipumaan.  Heidin omatkin voimat uupuvat vähitellen. Hän joutuu punnitsemaan, kuinka pitkälle hän on valmis menemään auttaakseen tätä tuntematonta tyttöä.

Eihän tämä olisi trilleri, jos kaikki palaset loksahtaisivat kohdalleen ilman ongelmia.  Mary Kubica kirjoittaa taitavasti. Ihmettelin ja takeltelin paikka paikoin pikkutarkkaa kerrontaa, sillä jotakin olisi voinut jättää pois. Toisaalta tarina vältti harlekiinikirjojen karikot ja kliseet. Tämä on hyvä psykologinen trilleri, hieman kieroutunut tarina, joka pitää lukijan otteessaan loppuun asti.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä

Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot

Myllylahti Kustantajalta / Kirjailijalta. Kiitoksin.

Tiina Martikainen (s. 1963) on sammattilainen kirjailija, joka pitää myös kirjoituskursseja. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluu mm. omaelämänkertoja ja nuortenkirjoja.
Jäätyneet kasvot on hänen toinen dekkarinsa. Ensimmäinen Hanna Vainio -dekkari Kasvot pinnan alla ilmestyi vuonna 2015.  

Jäätyneet kasvot kertoo rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta. Yksityiselämässään Hanna yrittää pärjätä myös teini-ikäisen tyttärensä huoltajana.Tapahtumat käynnistyvät maaliskuisena sunnuntaina Karjalohjalla, kun aviomies hälyttää poliisin kertoen löytäneensä vaimonsa kuolleena kotoaan.  Aviomiehen mukaan hänen vaimonsa Pirjo Vaskio käytti uima-allasta läpi vuoden. Paikalle saapuu Lohjan poliisin pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Hanna ihmettelee, miksi onneton kaatuminen on saanut poliisivoimat näin runsaana liikkeelle, sillä paikalla oli jo kaksi partiota ja tekniikkakin saapumassa perässä. Tapaus vaikutti ensituntumalta surulliselle tapaturmalle.

Jos kuolemantuottamusta epäillään, niin silloinhan meidän pitää aloittaa aviomiehestä. Olisiko Harri Vaskio voinut aiheuttaa vaimonsa kaatumisen? Oliko hänellä motiivia? Olisiko hänellä ollut aikaa tehdä se? Hanna luetteli.

Vaskion aviopari on asunut talossa vasta puolisen vuotta, sillä he olivat muuttaneet kymmenen vuotta vanhaan taloon Rovaniemeltä.  Harri Vaskio on ammatiltaan arkkitehti ja valittelee, että ei tehnyt mitään altaan turvallisemman käytön suhteen, sillä altaassa ei ollut portaita tai kaidetta.  Menehtynyt vaimo oli palkannut yksityisetsivänä toimivan entisen poliisin Anita Kannonkosken varjostamaan aviomiestään.  Aviomiehen kontolle kaatuvat vaimolleen eri vakuutusyhtiöiltä otetut henkivakuutukset. Aviomiehellä on kuitenkin alibi surmaillan varalle, sillä hän oli ollut Lohjalla ravintola Londonissa viettämässä iltaa ja hänen kotiinpaluunsa varmisti myös vaimon palkkaama yksityisetsivä.  Lisäksi mies oli kulkenut Taksi Laakkosella menon ja paluun. Pian tapaus kuitenkin muuttuu rikostutkinnaksi.

Miksi Vaskiot olivat ylipäätään palkanneet siivoojan, jos he pitivät talon muutenkin siistinä? Miksi naisen tavaroita oli viety pois?

Paljoa enempää tarinasta ei voi paljastaa.  Jäätyneet kasvot rakentuu pitkälle identiteetin varaan. Pidän hyvänä, että henkilögalleria pysyy helposti hallittavana, kursiivilla tehtyä sisäkertomusta ei ole,  eikä lopussa ei ilmaannu yllärimurhaajaa. 

Tarinan juoni on punottu älykkäästi. Poliisikoiran liittäminen tarinaan on hyvä lisä, mutta niiden työturvallisuuden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota edes asiallisten ja kevyiden liivien osalta. Ehkä tämäkin dekkari korostaa poliisikoirien tarpeellisuutta ja niiden etujen huomioimista.  Jäätyneet kasvot on varsin kelpo ja mielenkiintoinen dekkari.

Jään innostuneena odottamaan Martikaisen seuraavaa dekkari. 

Markus Ahonen Sydämenmurskajaiset

Markus Ahonen Sydämenmurskajaiset

WSOY 2016. Kustantajalta / Kirjailijalta. Kiitoksin.

Markus Ahonen on suomalainen kirjailija, joka asuu Irlannissa.  Olen lukenut häneltä aiemmin Jäljet pdf-muodossa. Pidin lukemastani, mutta e-kirjat tai äänikirjat eivät ole minun juttu. Oli ilo päästä lukemaan Ahosen muhkeaa Sydämenmurskajaisia.

Markku Isaksson on poliisina miellyttävä hahmo. Tarina vie niin lähiöihin Helsingissä ja Vantaalla kuin Kallion kaduille ja eteläiseen Helsinkiin. 

Tarina alkaa kesäisestä rippileiristä vuonna 1987. Nuoret ovat muutaman viikon erossa arjessa, tutustuvat toisiinsa. Poika saattaa tytön yhteen vanhoista puuhuviloista Kallahdessa. Poika kuiskailee mielessään tytön nimeä ja kahlaa mereen. Rastilan ranta on tyhjä ja leirintäalue tyhjä. Siinä kelluessaan poika havahtuu, kuinka hänen päänsä painetaan veden alle. Konfirmaatio käynnistyy, mutta jotain on tapahtunut, ainakin se, että konfirmoitavia on yksi vähemmän kuin piti.

Leiri oli päättynyt torstaina, mutta he olivat yhdessä päättäneet, ettei mikään heidän välillään päättyisi. Ei edes sunnuntain jälkeen, jolloin heidät konfirmoitaisiin Vuosaaren kirkossa, päästettäisiin maailmalle naimaluvan saaneina. Olivathan he jo 15–vuotiaita.

Vuosia myöhemmin, Finnairin lento Dublinista laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentälle iltapäivän puolessa välissä. Eletään vuotta 2015, kun vuosia ulkomailla viettänyt neljäkymmentäkolmevuotias Karl Bellman palaa salaa vuosien jälkeen Helsinkiin. Aikansa Helsinkiä tutkittuaan mies matkaa Vuosaareen. Ennen nukkumaanmenoa hän pistäytyy vielä yöuinnille. Sitä hän ei ollut tehnyt tässä lahdenpoukamassa yli 28 vuoteen. Hän päätyy samoihin vesiin kuin nuorukainen vuosia sitten. Yhdistävänä tekijänä heillä on sama ripari. 

Rippileiri tuntuu olevan outo yhdistävä tekijä uhreihin. Leiristä on kuitenkin kulunut 28 vuotta. Leiri oli vain ohimenevä hetki ihmisten elämässä, ei edes kovin tärkeä monellekaan. Tuskin edes Bellmanille, jolla ei ollut edes uskonnollista vakaumusta ainakaan aikuisena.

Kun asui lähellä, oli mahdollista pitää yhteyttä. Ainakin teoriassa, sillä ruuhkavuodet veivät ajan. Mutta hautajaisiin kaikki pääsivät lyhyelläkin varoitusajalla, koska sitä menoa ei voinut enää siirtää.

Vesistöt tuntuvat vetävän miehiä puoleensa. Kaasinen, korkeita paikkoja kammoava mies hyppää alas Heinolan Tähtiniemen sillalta. Kukaan hänet tunteva ei helpolla usko kuulemaansa. Lesken mielestä oli täysin mahdoton ajatus, että hänen miehensä olisi noussut edes aseella pakotettuna Suomen korkeimman sillan reunalle.

Kaasinen, Pasi Kalervo. Ikää kuollessa 42 vuotta. Ollut samaa kaveriporukkaa Bellmanin kanssa jo nuoresta lähtien. Samoja harrastuksia vuosikaudet. On muuttanut vanhempiensa erottua äitinsä kanssa Töölöön Tunturikadulle, samaan taloon, jossa Mika Waltari on aikoinaan asunut. Käynyt Etu-Töölön lukion jälkeen kauppakorkeakoulun ja päätynyt media-alalle, josta Bellmn on rekrytoinut vanhan kaverin yritysryppäisiinsä.

Erilliseltä näyttävät tapahtumat paljastuvat pian monipolvisen murhasarjan osiksi. Tapaukset työllistävät Helsingin poliisilaitoksen väkivaltaosaston. Hieman irrallisena sisätarinana kulkee juonilinja suomalaisen vangin ympärillä Syyrian piiritetyssä Homsissa. 

Tarinassa on paljon henkilöitä. Hallitumpi kokonaisuus syntyisi hieman pienemmällä henkilöjoukolla.  Ahosen dekkarit ovat perinteisiä salapoliisiromaaneja. Lukemiseni kärsi jonkin verran henkilöiden nimettömyydestä pitkin tarinaa. Hän tuntui olevan ehtiväinen pitkin kirjaa.  Tuskin olisin kiinnittänyt Hämeentiehen muuten huomiota, mutta meillä perheessä on jatkuva Helsinki-Tampere naljailu arkipäivää. Ahonen tarjoaa kumminkin hyvän lisän kotimaisiin dekkareihin. Hän on taitava kirjoittaja, joka hallitsee rikosromaanin kirjoittamisen ilman vastenmielistä väkivaltaa.

Bloegeissa toisaalla: Lukutoukankulttuuriblogi, Lumiomena