Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dekkariviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dekkariviikko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kristina Ohlsson Daavidintähdet


Kristina Ohlssonin uusin ja samalla viides Fredrika Bergman -dekkari on nimeltään Daavidintähdet (Davidssjärnor 2013). Kirjan on suomentanut Outi Menna. Aiemmin ovat ilmestyneet Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat ja Paratiisiuhrit. Aloitin Ohlssonin tuotannon lukemisen Tuhatkaunosta. Tuhatkaunot ja Varjelijat sisältävät upean kuvauksen päähenkilön parisuhteesta ja sen rakentumisesta. Paratiisiuhrit jätti minut kylmäksi eli en ihastunut laisinkaan. Koin sen välityöksi. Puolisoni luki ennen minua tämän kirjan ja kyselin koko ajan juonesta, tapahtuuhan se varmasti Ruotsissa ja maassa eikä ilmassa.

Luettuani Daavidintähdet tunsin lukeneeni erinomaisen kirjan. Lukija hallitsee kirjan tilanteet paremmin kuin moni muu, paremmin kuin Fredrika tai Alex. Siitä huolimatta lukija on hukassa alusta loppuun asti, kenelle tapahtuu mitäkin, kuka on uhri jne. Lukijaa kieputetaan hurjalla tavalla tyyliin upside down. Leikkisästi totean, että tämän kirjan spoilaus ei olisi helppoa. Lukijan on pidettävä kaikki tiedonmurut mielessään lukiessaan tarinaa.

Juutalaisen päiväkodin opettajatar ammutaan päivän päätteeksi lasten edessä keskellä lumista katua. Vähän myöhemmin samana iltapäivänä katoaa kaksi kymmenvuotiasta poikaa, jotka löydetään seuraavana päivänä ammuttuna lumihangesta läheltä kuninkaanlinnaa. Heillä on paljaat jalat ja päässään paperikassit, joihin on piirretty naamankuvat.

Hän nukkuu päivällä ja herää silloin kun aurinko laskee, Avital kertoi kuiskaten yhtenä päivänä kun he piileskelivät Avitalin rakentamassa puumajassa, jotta Davidin ei tarvitsisi mennä kotiin. – Sitten hän valitsee lapsiuhrinsa ja käy hakemassa tämän.

Poikien murhista heidän vanhemmilleen tulee mieleen edellinen, israelilainen lastentaru, jolla lapsia pelotellaan pysymään sisällä (kirjan loppusanoissa kirjailija kertoo itse keksineensä tämän tarun). Siviilitutkija Fredrika Bergmanin on palannut Alex Rechtin työpariksi. Tutkimuksen edetessä kaikki johtolangat tuntuvat johtavan tai päättyvän Israeliin. Lopulta Fredrika joutuu matkustamaan Israeliin, jossa vastaanotto on hyvin tyly. Välillä tarinassa poiketaan pikaisesti Helsingissäkin.

Peder Rydh  on Fredrikan ja Alexin entinen työkaveri, joka on erotettu poliisista ampumatapauksen takia. Hänet valitaan Tukholman Salomonin juutalaisen seurakunnan turvallisuuspäälliköksi. Pienen tytön kadotessa Alex ja Fredrika joutuvat ahdinkoon, kun kukaan ei kerro mitään tai valehtelee.

Efraim Kiel on tullut Tukholmaan rekrytoimaan uuden turvallisuuspäällikön yhteen Tukholman juutalaisista seurakunnista, Salomonin seurakuntaan. Mutta mitä tekee Israelin Mossadin agentti Tukholmassa? Sitä ryhtyy selvittämään Ruotsin suojelupoliisi etunenässään terroristiyksikön vetäjä Eden Lundell, joka on joutunut eroamaan Lontoossa MI5:stä juuri Efraimin takia.

Fredrika on alkanut soittaa uudelleen viulua, sillä käsivammansa vuoksi hän hylkäsi viulun soiton. Musiikki oli Fredrikan kantava voima elämässä, ja se olisi voinut olla hänen koko elämänsä.  Fredrikan elämä on mielenkiintoista, hän on pienten kaksosten äiti, kaksikymmentäviisi vuotta vanhemman yliopistomiehen puoliso ja luo vaativaa uraa.

Kuinka moni hänelle olikaan sanonut, ettei se tulisi ikinä onnistumaan, että hän joutuisi tekemään kaiken itse, koska Spencer oli liian vanha pystyäkseen auttamaan, etteivät sen ikäisen miehen voimat millään riitä pienten lasten hoitamiseen.

Fredrika ottaa viulun mukaan työmatkalleen Israeliin hoitaakseen sillä stressiä. Spencer jää kotiin hoitamaan kaksosia sairastuttuaan juuri ennen matkaa. Spencerin tarkoituksena oli myös matkustaa Jerusalemiin Hebrewin yliopistoon yhdeksi pääluennoitsijaksi kahden viikon kurssille.  Myös Eden lähtee matkalle, sillä hän suuntaa puolestaan Lontooseen selvittelemään asioita. Hänkin hankkii matkaltaan viulun tuliaisiksi toiselle kaksoistytöistään, joita hänen miehensä on jäänyt hoitamaan. Tämäkään ei ole viaton episodi. Kaikella on merkityksensä niin viuluilla kuin kaksosilla.
Hän seisoo ovensuussa hiljaa, katselee huonetta jossa he lepäävät, näkee kuhinan ympärillään pelastushenkilökunnan koettaessa tehdä sen mitä on tehtävissä, vaikka on myöhäistä tehdä enää mitään. Ja se näky jää paikalla olevien mieliin pysyvästi.
Kaikki muistavat naisen, joka seisoi ovella luminen takki yllään ja viulu kädessään.

Komisario, joka kuvitteli nähneensä kaiken, seisoo paikalleen jähmettyneenä avaran makuuhuoneen ovella. Hän ei saa katsettaan irti miehestä, joka makaa sängyssä kahden lapsensa kanssa. Heidän ympärillään häärii ihmisiä, jotka koettavat saada aikaan ihmettä. Mikään muu ei muuttaisi tilannetta suuntaan taikka toiseen. Komisario on nimittäin nähnyt urallaan riittävästi vainajia tietääkseen, ettei yksikään sängyllä makaavista ole elossa.

Miksi kirjan nimi on Daavidintähdet? Ne mainitaan ehkä vain kerran kirjassa koruna. Loppusanoissa Ohlsson kertoo olleensa jo pitkään kiinnostunut juutalaisuuden historiasta ja Israelin valtion synnystä ja kirjoittaneensa teosta Jerusalemissa.

Ohlsson dekkareissa minua kiehtoo myös Fredrika Bergmanin yksityiselämä. Aikaisempien kirjojen tapahtumat vilahtelevat mukana, mutta niiden tuntemattomuus ei haittaa lukijaa. Tässä kirjassa Fredrika kertoo, että on säästynyt läheistensä menetyksiltä, mutta kertoo olleensa vähällä menettää Spencerin auto-onnettomuudessa. Aiemmat osat lukenut muistaa tapahtumat, kuinka koskettavasti ne kerrottiin.

Daavidintähdet on erittäin hyvä dekkari ja omasta mielestäni paras Ohlssonin Fredrika Bergman –dekkareista. Suosittelen tätä jännittävää dekkaria kesään, vaikka taivaalta satavat lumihiutaleet verhoavat Tukholman. Minun on vaikea kuvitella tänä vuonna parempaa dekkaria.

Kristina Ohlsson Daavidintähdet
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.


Kirjasähkökäyrä on lukenut tämän kirjan.

Osallistun tällä kirjalla Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Inger Frimansson Tyttö ja kissa




Kesällä on dekkareiden aika, ja tällä viikolla vietetään dekkarien lukuviikkoa, joten tässä on aloitukseni tälle viikolle. Skandinaavisten naisten kirjoittamat dekkarit ovat minulle mieluisin valinta. Frimanssonin jännitys on hallittua, mutta piinaavaa. Muita suosikkejani ovat Mari Jungstedt, Anna Jansson, Camilla Läckberg ja Marianne Cedervall. ”Uutena” olen löytänyt Katarina Wennstamin kirjat.

Evelina Malm on isän tyttö, joka joutuu koston silmään. Roland Järnek haluaa kostaa pankinjohtaja Johannes Malmin hänelle tekemän vääryyden. Järnek tietää, että pankinjohtaja Malm asuu omakotitalossa Stuvstassa Bredhuvevägen 18:ssa. Järnekin elämä on luisunut otteesta, toimittajan ura on vaikeuksissa, entinen vaimo on lähtenyt kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Chaterine on saanut liiankin hyvän otteen elämästä, sillä Roland selaa tämän Facebook päivityksiä. Hän on tyypillinen tirkistelijä, joka seuraa muiden päivityksiä, mutta itsellä ei ole jaettavaa. Roland on yksinäinen ja katkera mies mökissään. Suhde tyttäreen Sandraan on jäljellä. Sandra pyytää kuitenkin Rolandia siirtämään perheensä autotalliin varastoiman omaisuutensa puolisonsa hienon ranskalaisen Citroënin tieltä. Chaterine paljastuu pankinjohtajan vaimon Angelan ystäväksi. Angela on taiteilija, jolla on pieni galleria Vanhassakaupungissa. Alicen elämännäyttämönä ovat ikkunat, joista näkee likaisen ja laihan Connyn roska-auton tyhjennykset keskiviikkoisin. Mies oli todellinen hänen mielessään.

Silloin Rolandille tapahtui jotakin. Hän tunsi selittämätöntä kunnioitusta, vatsaa kuristi, pyörrytti. Hän astui askeleen sivummalle ennen kuin ehti edes miettiä asiaa ja kumarsi miehelle. Tämä katsoi häntä silmiin.

”Bonjour”, mies sanoi ja ääni oli samalla sekä lempeä että vaativa. Aivan kuin he olisivat tavanneet jo aiemmin, suorastaan olleet tuttuja.
Sitten toisaalla Malm saa puhelun, että Evelina on kidnapattu. Järnek on päättänyt, että Evelinan vapauden hinta on isän kuolema, jonka tämä saa toteuttaa ihan itse. Evelinalla on omia salaisuuksia. Hän on syöpään kuolevaan tytön Alicen ystävä. Facebookissa hän kertoo pitävänsä eläimistä, etenkin kissoista, muttei hiiristä ja hämähäkeistä. Roland tunnistaa tytön profiilikuvasta valkoisen kissan nimeltä Cox. Sattumien kautta Cox katoaa ja katin varjolla Roland saa houkuteltua Evelinan ansaan.
Ajaja oli vankkarakenteinen mies, joka näytti ulkomaalaiselta. Hänellä oli pitkät hiukset, jotka oli vedetty niskaan nutturalle. Hän oli pukeutunut tummaan, vanhanaikaiseen päällystakkiin niin kuin olisi ollut matkalla naamiaisiin. Mies hymyili Evelinalle. Hänellä oli rauhoittavat ruskeat silmät.

”Bonjour”, hän sanoi, ja Evelina tiesi sen olevan ranskaa ja tarkoittavan hyvää päivää.

Kirjan trillerimäinen tunnelma on kehitelty hyvin käyttäen yllätyksellisiä käänteitä ja käskeviä ennusmerkkejä. Pienet virheliikkeet voivat olla kenelle tahansa kohtalokkaita. Sotkuisat ja toisiinsa kietoutuvat ihmissuhdeverkostot yhdistävät tarinan ihmisiä. Jännitys on sietämättömän painostavaa alusta loppuun. Ja heikoimmalla hetkellä ihminen löytää vahvuutensa iskeäkseen.... Tämä on älykäs tarina.

Inger Frimansson Tyttö ja kissa
Like 2015. Suomentaja Taina Rönkkö.
Alkuperäisteos En yxa åt Alice.
Oma ostos. Kotikirjasto.

Annika on lukenut myös tämän kirjan.

Osallistun kirjalla Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa.

Olisin tästä enemmän tästä kannesta valkean Coxin takia.




lauantai 30. toukokuuta 2015

Dekkariviikko 8.-14.6


Kirjablogistit viettävät kukin tahollaan dekkariviikkoa 8.-14.6 vapaamuotoisesti. En ole suunnitellut mitään tiettyä postauspäivää, vaan elän tilanteen mukaan. Olen ajatellut lukea 3 dekkaria kesäkuun toisen viikon aikana, koska pidämme kesälomaviikkoa puolisoni kanssa saadaksemme pihamme perustyöt tehtyä. Parempaan väliin tämä ei voisi ajoittua, sillä olen niin täynnä yrttien ja kesäkukkien istuttamista ja vähän kaikkea muutakin. Laitan tämän tässä vaiheessa, sillä turha lukemisiaan on enää viikon päästä valita. Jätin suunnittelun varsin viime tippaan nytkin, sillä kirjastossa kaikki kiva oli varattu.

Pidin tietokirjaviikon toukokuun viimeisellä viikolla ja jatkan sitä kesäkuun ensimmäisen viikon ajan muutaman kirjan verran.

1 Dolores Redondo Näkymätön vartija






Gummeruksen uutuus. Teos ei sano minulle mitään. Toivon, että se ei ole millään tavoin Donna Leonia. Toivoisin sujuvaa, mielenkiintoista tekstiä.

Navarran ikimetsän sydämestä, Baztanjoen penkalta löydetään alastoman teinitytön ruumis. Poliisi yhdistää makaaberin rituaalimurhatapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut sarjamurhaajasta lähtevät liikkeelle Baztanin laaksossa, missä ikiaikaiset uskomukset elävät yhä. Voisiko asialla olla basajaun, legendoista tuttu metsän näkymätön vartija?

Tutkinnan saa johdettavakseen määrätietoinen konstaapeli Amaia Salazar. Amaia palaa vastentahtoisesti juurilleen vanhaan kotikyläänsä. Tutkinnan edetessä hän joutuu kestämään kollegoidensa kateutta, ratkomaan selvittämättömiä ristiriitoja kahden sisarensa kanssa ja kohtaamaan myös synkän salaisuuden, joka varjosti perheen elämää ja palaa nyt piinaamaan häntä painajaisen lailla.

Baskimaan murhat -trilogian avausosa Näkymätön vartija on koukuttava, psykologisesti tarkkanäköinen yhdistelmä rikostutkintaa, baskimytologiaa ja naisen elämää perhesuhteineen.


2. Katarina Wennstam Petturi





Tätäkään en tunne, mutta aavistan sen hieman kovemmaksi kuin normaalit suosikkini. En pidä sitä kuitenkaan huonona.

Katarina Wennstam on juuri sitä mitä Liza Marklundin ja räväkän ruotsalaisen naisdekkarin ystävät kaipaavat. Uuden trilogian avaus vie urheilun raakoihin kulisseihin. Vahva naistutkijakaksikko saa vastaansa väkivaltaisen miesten maailman.

Silvottu ruumis löydetään kerrostalon ovensuusta Tukholman Södermalmilla. Uhri paljastuu ammattilaisjalkapalloilija Sebastian Liljaksi.

Motiivi vaikuttaa ilmiselvältä. Lilja oli saanut nimettömiä uhkauksia jätettyään joukkueensa ja siirryttyään kilpailevaan seuraan. Nyt joku fanaattinen kannattaja on kostanut takinkääntäjälle. Rikoskomisario Charlotta Lugnin ja asianajaja Shirin Sundinin tutkimukset vievät

3. Anna Janssonin Hämärän lapset.




90-vuotias Heinz Meyer löytyy murhattuna Visbyn Ronehamnista. Kuka tappaisi 90-vuotiaan vanhan miehen ja miksi?
Käy ilmi, että Meyer oli yksi Balkanilla haavoittuneista saksalaisista sotilaista, jotka saapuivat Gotlantiin toisen maailmansodan loputtua. Samaan Lärbron sotasairaalaan lähetettiin viisisataa keskitysleiriltä selviytynyttä.
Rikoskomisario Maria Wernin selvittäessä Meyerin murhaa hänen lapsensa tapaavat kesäleirillä Mirella-tytön, jonka elämässä ei mikään tunnu olevan hyvin. Kun Mirella katoaa, on Marialla selvitettävänä vielä yksi mysteeri lisää.

Janssoniin päädyin, koska haluan lukea aivan tavallisen dekkarin, ”tutussa ja turvallisessa” ympäristössä. Valintaa saneli myös, että asun pienessä käpykylässä, jossa ostetaan kirja, jonka sattuu löytymään Suomalaisen piskuisesta myymälästä. Kolmas olisi saanut aiheeltaan vieläkin perinteisempi, mutta yritin välttää huumeongelmia, yhteiskunnallisia aiheita, liiallista väkivaltaa jne.

Ja sitten vielä Knausgårdin kirjat





Perjantaina seurailin muiden kirjoituksia ja innostuin selvittämään Knausgårdin saloja. Olen ohittanut kirjailijan totaalisesti. Kiitos Reeta. Tänään menin kirjakauppaan ja selvitin teosten saatavuuden. Sainkin mukaani 3 kirjaa. Ehkäpä maanantaina löydän lisää. Odotan mielenkiintoisia lukuhetkiä.


Ja tämän muun ajan olen hautautuneena siis Taisteluihin seuraavien viikkojen aikana.