torstai 17. heinäkuuta 2014

Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit



Kristina Ohlsson (1979) on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka ennen vapaaksi kirjoittajaksi ryhtymistään toimi ETYJ:n analyytikkona Wienissä.
Hänen Fredrika Bergman –sarjasta on aikaisemmin suomennettu Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat. Pidin eniten Tuhatkaunosta ja Varjelijasta. Ensimmäisestä kirjasta lähtien tiesin, että kerään kirjailijan teokset omaksi, vaikka laitan usein dekkarit kiertoon luettuani. Nukketalon lapsiaihe ei ole koskaan ollut mieliaiheeni, mutta Ohlsson sai minut pitämään tästäkin kirjasta. Siihen vaikutti osaltaan lukujärjestykseni eli luin ensimmäisenä Tuhatkaunot ja selvitin sen jälkeen kirjailijan aiemman tuotannon. Paratiisiuhrien (Paradisoffer 2012) suomentaja on Pekka Marjamäki.

Kristina Ohlsson kertoo jälkisanoissa: 
Terrorismi on hyvä teema, mikäli haluaa kirjoittaa jännityskirjoja. Niin se vain on. Kirjailijalle on suurta hyötyä myös rikkaasta mielikuvituksesta ja ehtymättömästä tarinankertomisvietistä. Minun kirjani tapaavat kirjoittaa itse itsensä, ja niin kävi myös tässä teoksessa. Poimin mukaan teemoja ympäröivästä maailmasta. Ruotsi maan ensimmäisen itsemurhaiskun jälkeen. Maailma syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen.

Eli edellä kuvaus kirjan lähtökohdista. Fredrika Bergman saa taas visaisen tehtävän. Hän on siirtynyt New Yorkissa vietetyn äitiysloman jälkeen viransijaiseksi oikeusministeriöön. Arlandasta 9.30 lähtevä lento New Yorkiin uhataan räjäyttää, jos kapteeni yrittää laskeutumista. Aikaa tilanteen ratkaisemiseen on sen verran, miten pitkään koneen polttoaine riittää.


Fredrika empi hetken, mutta sanoi sitten: – Et sanonut, miten kauan aikaa itse asiassa on. Miten pitkään koneessa riittää polttoainetta?

Eden puri huultaan. – Meillä on tästä hetkestä eteenpäin reilut kolmetoista tuntia. Sitten kone syöksyy maahan, jos sille ei anneta lupaa laskeutua.

Turvallisuuspoliisin terrorismin vastaisen yksikön johtaja Eden Lundell on tiukka johtaja. Hän saa avukseen Fredrikan ja Alex Rechtin selvittämään tapausta. Eden Lundell on saanut potkut entisestä työpaikastaan MI5:stä epäiltynä Mossad-kaksoisagentiksi ja tämä aiheuttaa matkan varrella lisäjännitystä.


  Minun pitäisi mennä laittamaan ruokaa lapsille, Elina oli sanonut.

  Eikö sinulla ole miestä, joka voisi ruokkia lapset?

  On mutta hän on yksityisyrittäjä ja tekee pitkiä päiviä.

  Sitten sinä soitat hänelle ja sanot, että valtakunnan turvallisuus painaa vaakakupissa enemmän kuin hänen pikku puulaakinsa. Eikä ainoastaan tänään, vaan joka ikinen päivä. Jos asiassa on mielestäsi jotain epäselvää, kehotan, että kerään tavarasi ja etsit itsellesi uuden työpaikan. Ja nopeasti sittenkin.


Kaappausta käsitellään nuo kolmetoista tuntia Ruotsin terrorismin vastaisessa poliisissa, kaapatun lento 573 miehistön keskuudessa sekä Yhdysvalloissa, jossa kissanhäntää vedetään kiistelemällä kuuluuko asia FBI:lle vai CIA:lle. Lisäpanoksensa asialle antaa Yhdysvaltojen päätös, että koneessa olevaa terroristia ei päästetä Yhdysvaltojen ilmatilaan, vaan kone ammutaan alas, jos se ohjataan Yhdysvaltojen alueelle. Tilanne ratkeaa 00.11 koneen polttoaineen loppuessa.


Oli kuitenkin liian myöhäistä. Aikaa ei enää ollut. Amerikkalaisten vastaus oli yksiselitteinen – hyökkäyskäsky oli jo annettu. Erik oli niin hädissään, että pysyi tuskin nahoissaan. Hänen huutonsa kantautui varmasti matkustamon perälle saakka.


Loppuratkaisu on ohlssonimainen eli särmikäs ja yllättävä. Tällä kertaa syyllisen kuitenkin keksii ennen loppua. Kirja vie mennessään. Loppua kohden lukutahti kiihtyy ja sivut etenevät vauhdikkaasti. Kirjan aihe ei ole kovin ihmeellinen ja teema suoraan syyskuun 11. päivän tapahtumista ’lainattu’.  Toisaalta aihe on globaali ja liian totta tänä päivänä. Kukaan ei varmaan unohda todellisuutta. Itse istuin kauppakeskuksen parkkipaikalla ja puhuin puhelimessa Australiaan, kun autoradio pauhasi, että lentokone lentää kohden... Toivoisin, että Fredrikan työtehtävät johtaisivat takaisin Ruotsiin, sillä uusimassa teoksessa tapahtuu liian monia asioita sattumien kautta. Fredrika on uskottavampi ruotsalaisen yhteiskunnan kuviossa.  Ohlssonin aiemmat kirjat ovat erilaisia, sillä olen kyllästynyt niin suosittuun Gotlanti-genreen. Ohlssonia lukiessa tulee mieleen Viveca Sten ja Marianne Cedervall kirjat, koska perinteinen poliisityö ja rikoksen selvitystyö ei ole niin ensisijaista.  Olen todella nauttinut Ohlssonin lukemisesta.


Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit
WSOY 2014. Kustantajalta.

Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllyllä.

2 kommenttia:

  1. Tuntuu karmivalta tämä aihe, kun ajattelee mitä nytkin todellisessa maailmassa tapahtuu! Minuakin kiinnostaa enemmän Fredika Bergman-dekkarit ruotsalaisessa miljöössä. Katsotaan jos jossain vaiheessa tartun tähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. En olisi lukenut tuon aiheen dekkaria ellei tekijä olisi tuonut sitä luettavaksi. Luin Ohlssonin seuraavan dekkarin ja aihe oli nyt tämä. Toivottavasti maisemat palautuu seuraavassa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!