Jayne Anne Phillips (s. 1952) on kirjoittanut jo kolmekymmentä vuotta, edustanut amerikkalaisen proosakirjailijoiden kärkeä ja hänet on palkittu lukuisin kirjallisuuspalkinnoin. Nykyisin hän toimii englannin kielen professorina ja MFA-ohjelman johtajana Rutgers-Newarkin yliopistossa New Jerseyssä. Kaikki Phillipsin viisi teosta on julkaistu suomeksi: Mustat kuviot (1982), Suojelus (1995), Pikakaistat(1987), Kiuru ja Termiitti (2009). Kirjan englanninkielinen alkuperäisteos Quiet Dell ilmestyi 2013. Kirjan on suomentanut Kersti Juva. Jayne Anne Phillips vieraili meillä ensimmäisen kirjan ilmestyessä suomeksi ja sai suurta huomiota osakseen jo silloin.
Mietin pitkään, miten tästä kirjasta voi kertoa. Päätin kertoa jotain tarinasta, joten jos se tulkitaan spoilaukseksi, niin älä jatka tätä esittelyä. Kirjan alussa kirjailijan kertoo, että tarina pohjautuu todelliseen rikokseen, joka tapahtui Quiet Dellissä Länsi-Virginiassa yli kahdeksankymmentä vuotta sitten. Hän muistuttaa myös, että niiden henkilöiden nimet, joiden hengen rikos riisti tai joita se sivusi, ovat oikeat: heidän ajatuksensa, havaintonsa ja keskinäiset suhteensa ovat kuviteltuja ja dokumentit lainattu alkuperäisistä lähteistä. Phillips kertoo kuulleensa tarinan ensimmäisen kerran omalta äidiltään. Phillips raottaa tätä hivenen lisää tarinan myötä.
Ensimmäiset sata sivua kuljettaa lukijaa leskeksi jääneen Asta Eicherin ja hänen kolmen lapsen Hartin, Grethen ja Annabelin kodissa Park Ridgessä, Illinoisissa. Murhenäytelmä alkaa perheen idyllisestä jouluaatosta. Phillips piirtää lukijalle tapahtumia edeltävien päivien hetket kuin antaakseen lapsille elämän, joka loppuu kesken. Charles O'Boyle on entinen vuokralainen ja osallistuu perheen joulunviettoon, mutta on myös asioita pitkään harkitsevainen.
Rouva Pomeroy on vanha ja pehmoinen. Sen käsiä ja jalkoja on korjattu. Joulunäytelmässä sillä on silkkinyöri vyönä ja minä lausun sen vuorosanat. Se on näytelmässä mummi ja puhuu niin kuin mummi.
Phillipsit lukeneena osaan olla varuillani alusta lähtien. Siltikin tarinan edettyä havahdun kirjan todellisuuspohjaan, kun kirjaan liittyvät lehtileikekatkelmat sekä arkistovalokuvat iskeytyvät tajuntaan liittäen kirjan todellisuuteen.
Asta Eicher oli ryhtynyt kirjeenvaihtoon hurmaavan herrasmiehen kanssa ja suhde etenee vauhdilla ja suistaa perheen tuhoon. Eicherin perhe katoaa järkyttävällä tavalla ja tarina kulkee loppuun toimittaja Emily Thornhillin kautta, joka kiinnostuu tapauksesta. Emily on yksi toimittaja satojen toimittajien joukossa, joka seuraa tapahtumia ja raportoi ne Chicago Tribunen kautta. Emilyn kautta seurataan tapahtuminen eteneminen, oikeudenkäynnin vaiheet sekä saatetaan perheenjäsenet haudan lepoon. Kirjassa ei ole sensaatiomaisuuden sävyjä, sillä Harry Powersin teot arvioidaan uudemman kerran tai ainakin tiedettyjen surmien osalta. Ainakin hän surmasi, Asta Eicherin, tämän kolme lasta ja Dorothy Lemken. Pankiiri William Malonen on sidottu katolisen avioliiton sitein vaimoonsa, vaikka Catherine ei puhu tai huolehdi itsestään. Muuta hänellä ei ole tarjottavanaan ilman muutoksia ja sen hän kertoo rehellisesti. Paikoin olen varuillani Emilynkin kanssa, sillä hänen omassa tarinassa on harlekiinimäistä hempeyttä, joka osoittaa, että pahuuden keskellekin mahtuu onnea. Perheensä menettänyt Eicherien Duty, bostoninterrieri, päätyy Emilyn hoiteisiin.
Emily pani rouva Pomeroyn korin nurkkaan ja koira meni makuulle ja nuuhki ikään kuin ollakseen varma ja käpertyi sitten sen viereen toinen tassu nuken päällä.
Faktan ja fiktion sekoittuessa teos on järkyttävä, kun muistaa, että tarinan ydin on totta. Phillipsin tarinassa on maagisen realismin piirteitä etenkin Annabelin leijuvan hengen osa, joka saattaa hämmentää jotakuta lukijaa. Kirjaa lukiessa minulle tuli mieleen Kate Atkinsonin Elämä elämältä sekä Alice Hoffmanin Punainen puutarha. Phillips on tehnyt huikean taustatyön kirjaan, istunut arkistoissa ja janonnut tietoa, jonka hän nyt tarjoilee lukijalle kuin tehdäkseen välttämättömän velvollisuutensa, jotta tarina ei unohtuisi.
Mutta minun ajatukseni tästä kirjasta ovat hyvin ristiriitaiset. Minulla on henkilökohtaiset syyt, miksi vaikutun Phillipsin töistä, sillä niiden lukemiseen liittyy voimakkaat muistot. Keltainen kirjasto herättää kysymyksiä. Aihepiiri ei aiheuta ongelmaa, rikos on aihe muiden tavoin. Antonia Muñoz Molinan Täysikuun kuulumista keltaiseen ei kukaan kyseenalaista. Se luotaa syvälle rikoksen ja syyllisyyden teemaan, dostojevskiläisin ottein. Luin Phillpsin kirjaa jännittyneenä, pelkäsin Emilyn puolesta ja odotin, milloin kirjailija vetää maton jalkojeni alta. Mietin, miksi Emily on niin hyvä ja täydellinen? Kaikki sujuu niin hyvin ja idylliin mahtuu täytettä niin koiraa, poikaa ja miestä. Kun ei tapahtunutkaan mitään, mihin olin varautunut, niin ärsyynnyin. Loppujen lopuksi tämä on hyvin keskiverto tarina. Tämä on helppo tarina, jos lukija on aloittanut Mustista kuvioista, eikä helppous tarkoita kepeyttä.
Phillipsin Murhenäytelmä on hänen paras kirjansa monen mielestä. Hänellä on taito luoda ja välittää tunnelmia, jotka iskeytyvät syvälle lukijaan.
Jayne Anne Phillips Murhenäytelmä
Tammi Keltainen kirjasto 2014. Kustantajalta. Kiitokseni.
Osallistun tällä kirjalla Opuscolon Keltainen kesä haasteeseen.
Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta vaikkakin järkyttävältä. En ole lukenut vielä Elämä elämältä, luulisin saavani sen käsiini kirjastosta millä hetkellä hyvänsä (tällä hetkellä kirjaston sivujen mukaan kuljetettavana), mutta epäilen jo etukäteen pitäväni siitä paljon. Vertaus siihen kirjaan kiinnitti siis jo nyt huomioni.
VastaaPoistaEn ole lukenut Jayne Anne Phillipsiä, mutta tähän voisin tutustua. Nuo lehtileikkeet ja valokuvat tekevät kirjasta varmasti todellisemman. Olen lukenut ihan fiktiivisen kirjan, jossa tuollaisia oli käytetty, ja sekin tuntui melkein todelta noiden vuoksi. Tämä kun vielä pohjautuu todelliseen rikokseen, lukeminen on varmaankin aika karmivaa.
Tuo oli hyvin hankala kirja käsitellä. Piti jättää sanomatta oleellinen spoilaamisen takia. Vertaukseni liittyy syvästi siihen, mitä tekijä on kertonut kirjoittamisprosessistaan. Ja Annabelin osuuteen ja sen tulkintaan. Olen lukenut ensimmäisestä kirjasta alkaen, ja siihen ensimmäiseen lukukokemukseen liittyy paljon muistoja. En oikeastaan välitä, että tekijältä ilmestyy uusi kirja aiheesta..., vaan että tekijältä ilmestyy uusi kirja. En ole novellien lukija, mutta tämä kirjailija rikkoo tuonkin kohdallani.
PoistaTupsahdin blogiisi sattumalta googlen kautta, kun etsin arviota kirjasta "Sieniä ja ihmisiä"
VastaaPoistaKiuru ja Termiitti odottaa yöpöydällä, en tiennytkään, että yhdeltä suosikkikirjailijalta on ilmestynyt suomeksi jo uusi kirja!
(Phillipsiltä on suomennettu myös romaanit Koneunia ja Äidin aika)