Whoever you are, holding me now in hand,
Without one thing, all will be useless,
I give you fair warning, before you attempt me further,
I am now what you supposed, but far different.
Walt Whitman (1819-1892).
Olen lukenut Virginia Woolfin teoksia Menomatka ja Yö ja päivä reilun kuukauden verran, jona aikana olen tehnyt noin 15 blogitekstiä. Halusin keskittyä samanaikaisesti näihin teoksiin. Virginia Woolf (1882-1941) oli englantilainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja journalisti, joka toimi kustantajana miehensä Leonard Woolfin kanssa pariskunnan perustamassa Hogarth Pressissä. Hän oli keskeisenä jäsenenä Lontoossa vaikuttaneessa ns. Bloomsburyn -ryhmässä, johon kuului useita kirjailijoita ja kuvataiteilijoita.
Woolfin tunnetuimpia teoksia ovat Mrs. Dalloway (1925), Majakka (1927), Orlando (1928), Oma huone (1929) ja Aallot (1931). Menomatka on Woolfin esikoisromaani (The Voyage Out), joka julkaistiin vuonna 1915 kirjailijan ollessa vasta 33-vuotias. Kirjan Yö ja päivä englanninkielinen alkuperäisteos Night and Day julkaistiin vuonna 1919. The Years julkaistiin vuonna 1937. Vuodet jäi Woolfin viimeiseksi teokseksi, jonka julkaisun hän ehti nähdä ennen astumistaan jokeen. Nigel Nicolson mainitsee kirjassaan Virginia Woolf, että Woolf kirjoitti Menomatkaa seitsemän vuotta, luovuttaen käsikirjoituksen velipuolelleen Gerald Duckworthille, mutta Virginian toistuvien sairastumisten vuoksi kirjan ilmestyminen viivästyi kaksi vuotta.
Viime vuosina olemme saaneet nauttia Virginia Woolfin tuotannon suomennoksista, jotka ovat aina vain laajentaneet kirjailijan monipuolista kuvaa. Yhtä hyvin vanhojen rinnalle saa nyt nostaa Savukeitaan julkaisemat Vuodet, Yön ja päivän sekä Menomatkan, jotka on suomentanut Ville-Juhani Sutinen sekä Teoksen julkaiseman Kiitäjän kuolema ja muita esseitä, jonka on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Woolfia pidetään James Joycen ohella merkittävimpänä modernin kirjallisuuden ja erityisesti ns. tajunnanvirtatekniikan uranuurtajana Euroopassa. Virginia Woolfin teoksista Vuodet olen kirjoittanut täällä blogitekstin, Teos julkaisi puolestaan Kiitäjän kuolema ja muita esseitä -kokoelman vuonna 2013, jonka blogitekstini on täällä.
Teoksessaan Menomatka Woolf kokeili uutta kirjoitustekniikkaa. Woolf käsittelee kirjassaan klassista matkateemaa, niin Rachel Vinracen matkaa tuntemattomaan kuin hänen kasvuaan kohti itseään. Rachel on 24-vuotias, hyvin kokematon ja isänsä kanssa hyvin suojattua elämää elänyt nuori pianoa soittava nainen.
Rachel kertoi olevansa kahdenkymmenenneljän ikäinen, laivanomistajan tytär, joka ei ollut koskaan saanut kunnon koulutusta. Hän sanoi soittavansa pianoa, olevansa ainoa lapsi ja asuvansa Richmondissa tätiensä kanssa, koska hänen äitinsä oli kuollut.
Rachel oli tuskin kertaakaan elämässään edes kävellyt köyhän kadun poikki, ja häntä olivat aina saattaneet joko isä, lastenhoitaja tai tädit.Kirjassa käsitellään naiskirjailijoille tuolloin vähemmän tyypillisiä aiheita: politiikkaa, yhteiskuntaa, naisen asemaa ja uskontoa. Menomatkassa on Woolfin tapaan runsaasti viittauksia kirjallisuuteen. Woolf ruotii myös ihmisten välisiä suhteita, rakkautta, teennäisyyttä, vihaa ja pelkoa. Hän luo aikalaiskuvausta tapahtumista, kuvaa yläluokkaista elämäntapaa, käyttäytymistapoja sekä ihmisten keskinäistä seurustelua. Kanssakäyminen on muodollista, keskustelun aiheina ovat brittiläinen yhteiskunta ja naisten äänioikeus. Keskustelut ovat kuin näytelmien kohtauksia, joissa näkökulmat vaihtuvat rytmittäen tekstiä. Woolf ei ihaile yläluokan ja keskiluokan toimetonta oleilua, vaan suhtautuu siihen kriittisesti ja satiirisesti elämän tuhlailuna.
Terence Hewet kuvaa itseään:
"Olen englantilainen herrasväen lapsi ja iältäni kaksikymmentäseitsemän", Hewet aloitti. "Isäni oli kartanonherra ja ketunmetsästäjä. Hän kuoli metsällä, kun olin kymmenen. Muistan vieläkin, kuinka hänen ruumiinsa tuotiin kotiin, käsittääkseni näin sen ikkunaluukusta, juuri kun olin laskeutumassa alakertaan teelle."
Menomatkan tarinassa joukko yläluokkaisia, joutenoloisia englantilaisia matkustaa ystävänsä aluksella eteläamerikkalaiseen siirtomaavaltioon kuukausien mittaiselle huvimatkalle. Alun tunnelma on leppoisa kärjistyen lopun julmuuteen elämän kohtalossa. Kirjan suuri henkilögalleria jopa hengästyttää aluksi. Kuvitteellisen Santa Marinan pikkukaupungin hotelli, sen villat ja luonto ovat tapahtumien miljöö. Tässä teoksessa lukija tapaa alkumatkalla myös Clarissa ja Richard Dallowayn. Mrs. Dalloway on henkilöhahmo, jonka Woolf ikuistaa meille myöhemmin hänen nimeään kantavan romaanin päähenkilöksi. Tuo romaani on Woolfin yksi merkittävimpiä ja myös rakastetumpia.
Rouva Dalloway kääntyi miltei heti Willoughbyn puoleen ja aloitti keskustelun: "Minusta meri on uuvuttava, koska siellä ei kasva yhtään kukkia. Kuvitelkaapa vain kedoittain salkoruusuja ja orvokkeja keskellä aavaa. Kuinka taivaallista!"
Helen, Rachelin täti ottaa nuoren tytön vastuulleen isän jatkaessa alkuperäiseen määränpäähän. Rachel miettii ja arvioi Terencen kanssa heidän keskinäisiä tuntemuksia, he ovat omista tunteistaan sangen hämmästyneitä, kokemattomien ja käyttämättömien tunteidensa vallassa.
"Mitä oikein on tapahtunut ?" Terence aloitti. "Miksi minä pyysin sinua naimisiin kanssani? Kuinka se oikein tapahtui?"
"Kositko sinä todella minua?" Rachel ihmetteli. He häilyivät ikään kuin kaukana toisistaan, eikä kumpikaan muistanut, mitä oli sanottu.
Rachel päättelee olevansa onnellinen ja tuntevan onnen tunteita. "Tämä on kai sitten onnea." Terencelle hän sanoi ääneen: "Tämä on onnea."
Rachelin soittaessa pianoa Terence istui hänen lähellään. Satunnainen sanan ylöskirjaaminen osoitti miehen muotoilevan maailmaa sellaiseen uskoon kuin se hänelle ilmeni heidän sovittuaan naimisiinmenosta. Kaikki oli selvästi muuttunut. Kirja, jota hän oli kutsunut nimellä Hiljaisuus, ei olisi sama kuin ennen. Aina jossain vaiheessa Terence laski kynänsä ja tuijotti eteensä pohtien millä tavoin maailma oikein oli erilainen.
Niin surullista kuin onkin, niin Rachelin kohtalona oli vain menomatka. Woolf luo hiljentävät lähdöt ja valkenevat aamut etenevässä elämässä.
Tässä mahtavassa hiljaisuudessa kiiri ainoastaan yksi ääni, hienoinen mutta alati jatkuva hengitys, joka ei koskaan lakannut, vaikkei liikuttanutkaan rintakehää. Se jatkui senkin jälkeen, kun linnut olivat alkaneet pyrähdellä oksalta toiselle, ja suhisi niiden viserrysten ensimmäisten ohuiden sointujen takaa. Se kuului halki kaikkien niiden tuntien kun itätaivas valkeni ja muuttui vähitellen punaiseksi, ja vielä silloinkin, kun taivaan vaalea sini sävytti meren. Mutta kun aurinko nousi, hengitys loppui, ja muut äänet tulivat sen tilalle.
Kääntäjä Ville-Juhani Sutinen on tavoittanut Woolfin aidon kielen. Luin äsken Sutisen suomentaman Ann Radcliffen Udolphon, jonka kieli ja tyyli ovat täysin erilaista. Menomatkan kääntäminen suomeksi oli erinomainen ja ansiokas työ. Kirjan loppuun Ville-Juhani Sutinen on koonnut hyvin tarpeellisen osion Selvityksiä ja taustoja. Minulta Woolf jäisi lukematta englanninkielisenä, vaikka kepeät hömppäromaanit maistuvat niinkin.
Olen lukenut Woolfin lähes koko tuotannon, aloittaen jo lukiossa. Olen löytänyt aina uutta lukiessani uudelleen hänen kirjojaan. Menomatka kertoo ehjän tarinan tunteiden kokemisesta, raottaa perillä ennakkoluulojen virtaa, kuvaa ajankuvan kehyksissä ja säännöksissä rimpuilevia ihmisiä, jotka ovat kuitenkin hyvin salonkikelpoisia hillittyine visioineen ja pidättyväisine käytösnormeineen.
Virginia Woolf Menomatka
Savukeidas 2012. Kustantajalta. Olen kiitollinen tästä upeasta kirjasta Woolfin matkassa.
Tämä kirja on luettu myös Saran kirjoissa
Virginia Woolf Yö ja päivä
Yhdistän tähän samaan blogitekstiin teokset Menomatka ja Yö ja päivä välttääkseni yleistekstin toiston. Ville-Juhani Sutinen on tehnyt upean työn, mutta epäilen, että hän on saanut tuntea samoja tunteita kuin lukija, joka lukee kiitollisuudella Woolfia. Moderni käännös sopii tähän aikaan. Moni painiskelee Woolfin kanssa, että mistä aloittaa? Minulla ei ollut vaihtoehtoja eli tie kulki Majakasta Aaltoihin. Melkein lähtisin Savukeitaan matkaan, jos en olisi tietäni kulkenut. Melkein ehdottaisin teosta Yö ja päivä, mutta se voi olla Woolfiin vihkiytymättömälle puuduttava aloitukseksi. Ville-Juhani Sutinen on sisällyttänyt teokseen esipuheen, jossa hän kertoo teoksesta: kirjan ihmiset kyllä puhuvat, mutta eivät sano toisilleen mitä ajattelevat, vaan näyttelevät. He ovat toisinaan keskenään kuin yö ja päivä: esiintyvät aina vuorotellen, mutta eivät kohtaa kuin kenties iltahämyssä Thamesin veden virratessa...
Yö ja päivä on Virginia Woolfin toinen romaani. Se on salonkiromaani ja tapainromaani. Se on perinteinen romaani niin draamanrakenteen kuin juonikuvion osalta. Se on pinnaltaan eheä tarina arkisista salongeista ja mielten salaisista huoneista, joiden välisissä tapakoodien ikeessä ihmiset poukkoilevat. Tapahtumien miljöönä on edwardiaanisen ajan Lontoo ja sen ajankuva. Yö ja päivä kuvaa yksilöiden välisiä tunteita: rakkaudessa, avioliitossa, ilossa ja onnistumisissa. Yö ja päivä kertoo yläluokan ihmisistä, yhteiskunnasta, yksilön tunteista ja parlamenttipolitiikasta, taiteesta ja totuudesta - yöstä ja päivästä, kun Menomatka oli monisyinen kudelma, Rachelin kasvuromaani, jossa näkökulmat vaihtuivat jatkuvasti henkilöstä toiseen.
Yö ja päivä elää muodollista salonkielämää:
Kun otetaan huomioon, että pieni seurue oli istunut teepöydän äärellä kaksikymmentä minuuttia, ryhmään kuuluvien ihmisten kasvoilla näkyvä eloisuus ja heidän yhdessä tuottamansa äänet olivat suureksi kunniaksi emännälle.
Virginia Woolf esittää kiehtovan ajatuksen salonkikohtauksessa:
Rouva Hilbery otti kirjan, jonka Denham oli laskenut käsistään.
"Jotkut kirjat vain elävät", hän pohti. " Ne ovat nuoria silloin kun itsekin olemme ja vanhenevat meidän kanssamme."
Tunnetko sinä samoin, mikä kirja oli nuori silloin kuin sinä ja vanhentunut kanssasi? Kerrotko muutaman?
Kirjan keskiössä on Hilberyn yläluokkainen perhe, etenkin Katharine Hilbery. Keskeisiä henkilöhahmoja ovat myös Mary Datchet, Ralph Denham ja William Rodney. Yö ja päivä kuvaa terävästi naisen heräämistä ja itsenäistymistä. Mary on rakastunut Ralphiin, mutta ymmärtää, että elättelee turhaan toiveita muuttaa tämän kanssa maalle, sillä hän tiedostaa Ralphin tunteet Katharinea kohtaan. Katharine Hilberyn ajatukset rakkaudesta ovat huikeita, entä jos rakkaus ja avioliitto ovat olemassa, niin onko avioliitto tarpeellista rakkaudessa? Katharine Hilbery kihlautuu William Rodneyn kanssa, mutta Katharinen ja Williamin tunteiden polku päättyy. William päätyy suhteeseen Katharinen serkun Cassandra Otwayn kanssa, Katharinen päätyessä jakamaan tunteensa Ralph Denhamin kanssa. Katharine Hilberyn suhde äitiin, Mrs. Margaret Hilberyyn on lämmin, mutta suhde isän, Mr. Trevor Hilberyn, kanssa on etäisempi.
Mary oli elänyt maaseutupappilan miljöössä isänsä kanssa äidin kuoltua ja määrätietoisesti päättänyt hankia koulutuksen. Hän työskentelee äänioikeutta puolustavan järjestön toimistossa. Ralph Denham toimi virassa herrojen asianajajien Grateley ja Hooper yhtiössä. William runoilee ja kirjoittaa.
Lukiessamme teosta meidän on sijoitettava se omaan aikakehykseen, eli Night and Day ilmestyi 1919. Jos mietimme vakavissamme, kuinka erilainen aika oli tuolloin, olisiko täälläkään ollut mahdollista, että talontytär olisi sanonut isälle, että menen renkipoika Jaaven kanssa riiaamaan, että ei meillä sen vakavampaa ole? Ei varmasti vielä 1950-luvulla avoliitot ja susiparitkaan olleet paras vaihtoehto. Kun rouva Milvain saapuu tapaamaan veljeään Trevoria, paljastuu Katharinen ja Cassandran salaisuudet. Isä Hilbery käy keskustelun tyttärensä kanssa, jossa kohtaavat erilaiset näkemykset. Isä pyrkii saamaan selville, kenen kanssa Katharine on käynyt ulkona ja kenen kanssa Katharinen serkku Cassandra on käynyt ulkona. William Rodney saa osansa kuulusteluissa ja isä yrittää kuitata nuorten tilanteen Katharinen oikkuna, väärinkäsityksenä, joka voidaan selvittää. Ihmisten tunteet on pakattu tässä teoksessa vuoristoradan vanuihin, jossa ne kieppuvat villisti ilman suuntaa.
William ei ollut kertaakaan edes nostanut katsettaan. Katharine tarkasteli parhaillaan molempia herroja, kirjoja, pöytää ja jäi lopulta katselemaan kohti ovea. Vaikutti siltä kuin hän olisi kiinnittänyt asioihin niin vähän huomiota kuin vain oli mahdollista. Herra Hilbery katsoi Katharinea hämmennys ja huoli kasvoillaan. Hänen uskonsa Katharinen vakauteen ja arvostelukykyyn häilyi omituisella tavalla.
Isä Hilbery näkee ongelmia ympärillään ja kokee, että ratkaisuksi sopii sopimus:
"Tehdäänpä nyt sopimus: jätämme nämä hankalat ongelmat toistaiseksi rauhaan. Sillä välin voisimme koettaa käyttäytyä sivistyneiden ihmisten tavoin. Luetaan vaikka sir Walter Scottia. Kumpihan kävisi paremmin, The Antiquary vai The Bride of Lammermoor?"
Katharinen modernit asenteet mykistävät myös rouva Hilberyn: "Mutta emme halua mennä naimisiin", Katharine vastasi myötätuntoisesti ja lisäsi vielä: "Eikö kuitenkin ole aivan mahdollista asua yhdessä ilman, että on naimisissa."
Virginia Woolf kuoli vuonna1941, joten hänen ajatuksensa elivät kaukana tulevaisuudessa, jossa ihmiset valitsevat itse kumppaninsa ja sopivat itse liittonsa, ilman vanhempien osuutta. Katharinen ja isän keskustelu on hyvin moderni Katharinen osalta ja hyvin perinteinen isän osalta - ihan syystäkin ajan huomioiden.
Virginia Woolfin Yö ja päivä on perhetarina, nuorten aikuisuuden kynnyksellä olevien kahden naisen ja kahden miehen tarina. Se on ajankuvan tarina, Lontoon tarina, yhteiskunnallinen tarina. Yö ja päivä on tarina tunteista, rakkaudesta sekä ajassaan rimpuilevien ihmisten tarina. Ihmiset eivät ole vapaita rooleistaan. Kirjaa lukiessa tulee miettineeksi Woolfin uraa, jos se olisi jatkunut, saisinko lukea jatko-osan Katharinen ja Ralphin tarinalle.
Virginia Woolf Yö ja päivä
Savukeidas 2012. Kustantajalta.
