Sari Pullinen Kohta kaikki alkaa

Jos jossain olisi tie, jota pitkin pääsisi pois maailmasta, kääntyisin sille. Ajaisin sitä pitkin niin, kauan, ettei missään olisi mitään eikä ketään, eikä maailmaa olisi enää missään, eikä minua maailmassa.

Sari Pullinen (synt. 1965) on imatralainen filosofian maisteri ja toimittaja. Hän on kolmen aikuisen tyttären äiti ja pienen tytön isoäiti. Kohta kaikki alkaa on hänen esikoisteoksensa.


Kirjan päähenkilö on Kirsi, joka on ollut vuosia toinen nainen. Hän on jättänyt rakkaudettoman avioliittonsa Nallen kanssa ja uskonut, että toinenkin osapuoli jättää oman perheensä. Mutta milloin nämä varatut jättävät avioliittonsa ja lapsensa? Milloin on oikea aika ottaa ero esille, ei nyt näin äkkiä yllättäen, joulukin tulossa. Viiden vuoden odottamisen jälkeen Kirsi uskoo odottaneensa turhaan.


Tapahtumamiljöönä on merenrantakaupunki. Kirsi on kulkeutunut Villa Maarian hotelliin jostain ihmeen syystä. Joskus lapsena hän oli nähnyt tuon hotellin nimen lehden reunassa isän kirjoittamana. Isän salaisuus oli jäänyt elämään. Nyt Kirsi avaan tuon salaisuuden verhoa. Tästä tarina käynnistyy huikeaan nousuun.

Kun viimein Tuomiokirkon ovet avataan ja nuori tiekirkko-opas on toivottanut hyvät huomenet ja siirtynyt hienotunteisesti sivummalle, istun penkkiin ja toivon, ettei ketään muita tule.

Kirsi tutustuu elämään pikkukaupungissa, tutustuu hotellin pitäjään, kuulee Kukka-Maarian sisaresta, huomioi Café Julien tarjoilijattaren ja havaitsee kadulla juoksevan Nikemiehen. Tuo sisar on linkki Kirsin menneisyyteen, isän tarinaan. Isä tunsi tuon Vuokon, joka muutti Curacaoon. Nikemies juoksee päivittäin kahvilan ohi täsmälleen samalla kellonlyömällä. Viimeisellä kerralla mies pysähtyy kesken juoksun ja he vaihtavat vain ajatuksissa muutaman sanan. Kuin pakotettuna Kirsi lähtee seuraamaan miestä tämän kotiin ja joutuu tavallaan osalliseksi perhetragediassa.

Sama polku, jossa palaamme aina jonkin ajan kuluttua siihen kohtaan, jossa joudumme jälleen valitsemaan, ja ehkä jollakin niistä kerroista osaamme valita toisin. Mutta emme ennen kuin olemme oppineet jotakin, nähneet, mihin edellinen valinta meidät on vienyt ja mitä se on meille tehnyt. Mistä olemme joutuneet luopumaan, mitä olemme saaneet tilalle.

Sari Pullisen kieli on runollista ja usvaisen kaunista. Kirjassa eletään nykyhetkeä, mistä monet takaumat vievät lukijan eri tilanteisiin ja eri henkilöihin. Kirjaa ei voi kuvata rakkauskertomuksena, mutta rakkauksista se kertoo. Se kertoo monista rakkauksista, eri ihmisten rakkauksista ja erilaisista tunteista rakkauden välissä, pohtii tehtyjä ja tekemättä jätettyjä valintoja.

Hän tuntee minun isäni, ja kuitenkin minusta tuntuu kuin hän puhuisi täysin vieraasta miehestä, ihan jostakusta toisesta. En osaa kuvitella isää ennen kuin hänestä tuli isä, enkä osaa kuvitella häntä tänne, tähän taloon, en Vuokko Rosenqvistiin rakastuneena miehenä.

Meidän elämämme ei ole vain meidän omamme. Isien ja äitien elämät eivät ole vain heidän omiaan! Eivätkö he näe sitä, eivätkö he ymmärrä? Mikä oikeus heillä on päättää lastensakin puolesta?

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta paljon enemmän, mutta minulla oli käynnistymisvaikeuksia tämän kirjan kanssa. Kohta kaikki alkaa jätti minut kylmäksi, sillä verinen kämmen oli liian pitkitetty. Odotin kaiken alkamista nimen mukaisesti hyvin pitkälle. Pidin kirjasta yhdeksännestä luvusta lähtien. Jos tarina oli alkanut tuosta, niin olisin rankannut kirjan hyvin korkealle. Jos tarina olisi edennyt tuosta tarinasta takaumiin, niin se olisi kasvanut upeaksi työksi. Itse asiassa tunnen tuon oudon tunteen, kun puhutaan omasta isästä. Muistan kun tätini ja serkkuni puhuivat Rikusta, niin ihmettelin heidän dementiaa. En ymmärtänyt heidän puhuvani isästäni. Olisin halunnut nauraa, että te ette voi kutsua isääni noin lapsellisella nimellä.

Olen lukenut rakkaudesta ja rakastamisesta paljonkin tänä vuonna, mutta aiheena alan väsyä siihen eli etsin tietoisesti ihan muuta, jotain muuta kuin rikkirevittyjä ihmissuhteita, parisuhdedraamaa tai rakastamiseen pakottamista. Työprojektini takia luen keskiaikaa, mutta pöydälleni on kasaantunut Muhinaa, Irvingia, Sebaldia, DeLilloa, Wolfia, Woolfia, Handkea ja Pamukia. Retkeni kotimaiseen kirjallisuuteen alkaa olla loppusuoralla. Jos suosikkejani ovat olleet Kirsti Simonsuuri, Leena Krohn, Monika Fagerholm, Pirkko Saisio ja Paula Havaste, niin olen löytänyt tämän vuoden aikana Katja Kaukosen Kohinan, Anni Kytömäen Kultarinnan ja Tanja Pohjolan Lintu pienen. Toisaalta olen lukenut tänä kesänä huikeita rakkaustarinoita, kuten Carlos Fuentesin Inezin tai Mario Vargas Llosan Tuhman tytön, mietin kummankin kirjan kanssa, miten nuo miehet pystyvät puhumaan niin suurista tunteista ilman usvaa, kertomaan tarinansa ilman kiemuraa.


Kohta kaikki alkaa omaa mielettömän upean kannen. Kannen on suunnitellut Reeta Meilahti. Kirjan kansi on kuin sen teksti, unenomaisen kaunis. Lämpenin tälle kirjalle vasta blogitekstiä tehdessäni, silti minuun vaikutti enemmän tuo isä-kertomus, Nikemies sekä salaperäinen Kukka-Maaria. Kirsin oma draama on niin pureksittua, että siinä minua kiinnostaa eniten kieli ja ilmaisuvoima.


Sari Pullinen Kohta kaikki alkaa
Gummerus 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Mari A:n kirjablogissa pidettiin tästä kirjasta.

Myös Kirjakaapin kummitus piti tästä kirjasta paljon.