Kovin kauan sitten elänyt tyttö katsoo suuren järvenselän yli. Syntymä ja kuolema, niin tiukasti yhteen punoutuneet. Rakkaus, syntymä, kuolema, minun trilogiani.
Yhdysvaltalainen Patricia Harman on
koulutukseltaan kätilö. Hän on työskennellyt pitkään kätilönä
ja nykyisin hän työskentelee aviomiehensä kanssa perustamallaan naisten klinikalla
Morgantownissa, Länsi-Virginiassa. Harman luennoi jatkuvasti naisten
terveydestä ja hyvinvoinnista. Hope Riverin kätilö on
Harmanin esikoisromaani. Hän on aikaisemmin kirjoittanut muistelmat The
Blue Cotton Gown: A Midwife's Memoir (2009) ja Arms Wide Open: A
Midwife's Journey (2012). Englanninkielinen alkuteos The Midwife of
Hope River julkaistiin
vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Sari Karhulahti. Kirjan kieli on kaunista sen
ankeinakin hetkinä.
Hope Riverin
kätilö kertoo kätilön tarinan ja elämänmenosta 1930-luvun vaihteessa. Kirjan tapahtumat
sijoittuvat Länsi-Virginian maaseudulle, Appalakeille. Kirjan kertoja on
36-vuotias Patience Murphy, joka on paennut menneisyyttään ja
aloittanut uuden elämän pienessä Hope Riverin kaivoskylässä. Tänne hän oli tullut opettajansa, suojelijansa ja ystävänsä Sophie Kellyn kanssa, jolta hän peri myös nykyisen asumuksensa.
Perin tämän talon ja myös sitä ympäröivät maat rouva Kellyn poismenon jälkeen.
Blair Mountanin kaupungin tapahtumat Loganin piirikunnassa
on asioita, joita ei ole nyt läsnä. On vain Patience Murphy, jonka lausuminen
sujuu jo rutiinilla. Elizabeth Snyder on unohtunut jonnekin entiseen. Patience
voisi kertoa, miten elämä loppuu vahingossa. Nyt Patience Murphy tekee osaamaansa työtä ja
on avuksi hädän hetkellä. Hän on kokenut elämässään monia menetyksiä ja uusia
alkuja. Äidin kuoltua Patience päätyi Pyhän Marian Armontalon orpokodin
kasvatiksi. Myöhemmin hän menetti kahden viikon sisällä melkein miehensä ja
lapsensa. Lawrence kuoli Western Springsin junaonnettomuudessa matkalla
pyytämään vanhempiensa suostumusta avioliitolle.
Olen esittänyt liian monia rooleja liian lyhyessä ajassa; minulla on ollut liian monia nimiä ja olen asunut liian monissa paikoissa.
Hope Riverin
kätilön teemana on selviytyminen, yksilön voimavarojen löytyminen. Eläinlääkäri
Daniel Hesterin ja Bitsy Proudfootin hahmot piirtyvät muita henkilöhahmoja selvimmin.
Patiencen ja Bitsyn suhde ei ole ongelmaton, sillä se rikkoo sovinnaisuuden
rajoja, perinteistä roolijakoja. Ihonväri säätelee ihmisten kanssakäymisiä. Kirjan
ansiona on hyvin kulkeva tarina ja todentuntuisen ajankuvan välittyminen
lukijalle. Toivo on Patiencen talismaani. Synnytykset tapahtuvat kotioloissa
askeettisissa olosuhteissa. Kiinnitin huomioita lääkintäkeinoihin ja kasvirohtoihin,
joista kääntäjä oli selvinnyt hyvin, esimerkiksi synnytyksen jälkeisen
verenvuodon hillitseminen hydrastisjuurella.
Minusta on tuntunut suurimman osan elämästäni, että näen unta. Herään silloin tällöin, toisinaan kuukausiksi, toisinaan minuuteiksi. Tänä yönä olen valveilla ja makaan sängyssä ja ajattelen viime aikojen tapahtumia ja ihmisiä, joiden elämät ovat kulkeneet ristiin minun elämäni kanssa kuin suonet vanhan naisen käsissä.
Hope Riverin kätilössä avautuu amerikkalaisen yhteiskunnan ja kätilön elämä 1930-luvun
Yhdysvalloissa, jota värittää suuri lama, köyhyys ja puute, rotumellakat,
kieltolaki, työtaistelut ja ay-liike sekä väkivaltaisena kuohuva rasismi. Elämän
eri roolit ovat läsnä, sillä kuoleman vastapainona on elämä ja syntymisen ihme
ja ankeuden vastapainona toivo.
Hope Riverin
kätilö on elämänmakuinen lukuromaani. Avoin loppu on ehkä helpompi
ratkaisu, sillä liian onnellisella karahtaa helposti chick litin partaalle. Enemmän lopussa
kiteytyi kuitenkin toivo kuin lopun avoimuus, pakenemisen loppuminen. Patience voisi elää tässäkin ajassa, nainen jolla on elämän ohjaimet itsellä ja elämänrepussa menetyksiä toisenkin edestä. Kirjan
ulkoasu on kaunis, Appalakkien häämöttäessä taustalla. Liitän mukaan myös yhden
alkuperäisteoksen ulkoasuista.
Patricia Harnan Hope Riverin kätilö
Tämä on minullakin syysuutuuksien lukulistalla, ja pysyy siellä myös arviosi jälkeen :)
VastaaPoistaTuo on hyvä lukuromaani. Päähenkilö on minusta kiinnostava. Minusta on vain hyvä, että siirappia ei tarjoilla lopussa yhtään enempää.
PoistaIhana kirja. Suosittelen :)
VastaaPoistaNiin minustakin.
PoistaAivan ihana kirja
VastaaPoistaKyllä, hieno tunnelma kirjassa.
Poista