maanantai 20. heinäkuuta 2015

Caitlin Moran Näin minusta tuli tyttö


Brittiläinen Caitlin Moran (s. 1975) on mediapersoona: rakastettu televisiokasvo sekä The Timesin tv-kriitikko ja kolumnisti. Hän aloitti kriitikkouransa 16-vuotiaana musiikkilehdessä, josta hän siirtyi parin vuoden päästä televisioon.

Luin tätä kirjaa ennen Jeannette Wallsin Lasilinnan, joka perustuu Jeannetten omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Pidin Jeannette Wallsin tarinasta paljon enemmän sen karmeudesta huolimatta. Wallsin ja Morriganin perheissä on paljon samaa boheemisuutta, mutta Wallsin perhe pyrki selviämään ilman fattan apuja. Kummassakin kirjassa isät juovat viinaa ja elävät kuin taivaanrannan maalarit ilman huolen häivää huomisesta.  Morrigan isä tyytyy wannabe-rokkari haaveisiin. Angie tempoilee yllätyskaksosten jälkeisessä masennuksessa. Perheeseen kuuluvat myös Johannan pikkuveli Lupin ja isoveli Krissi.

Kaksosten syntymän jälkeen äidin suu on ollut kapea viiru, hän ei harjaa hiuksiaan ja hän sanoo korkeintaan jotakin erittäin sarkastista tai sitten "minua väsyttää ihan kamalasti".  Sen vuoksi Odottamattomilla Kaksosilla ei ole vielä nimiäkään. Siksi Lupin itkeskelee koko ajan, ja siksi minä kuorin alati perunoita ja masturboin jatkuvasti, vaikka minun pitäisi lukea 1800-luvun romaanikirjallisuutta

Tarinan Johanna Morrigan on neljäntoista vanha. Hän on mokannut oikein kunnolla itsensä paikallis-tv:ssä.  Tilanteessa ei voi oikeastaan tehdä muuta kuin kuolla eli tappaa itsensä. Sekään ei oikein innosta, joten Johanna päättää rakentaa itsensä uudelleen, brändätä itsensä toiseksi.  Ja näin syntyy sanavalmis goottityttö Dolly Wilde, joka ei myöskään sylje lasiin, kaihda seksiä edes ryhmässä ja tupakkaakin voi polttaa kummastakin päästä.

En tietenkään aio tappaa itseäni oikeasti. Ensinnäkin veikkaan, että saatan panna vastaan ja käyttää kieroja keinoja – kenties purra – ja toiseksi minä en itse asiassa halua kuolla. En halua panna pistettä kaikelle ja retkottaa ruumiina sängyllä. En vai halua jatkaa elämätöntä elämää.

Morriganin tarinassa eletään vuotta 1990 Wolverhamptonissa, jossa seitsenhenkinen, työväenluokkainen boheemiperhe elää sosiaalituen turvin.   Moran tuo esipuheessa esiin, että tarina on fiktiivinen, mutta oletan hänen ammentaneen tarinaan myös itseään ja muistojaan.

Jossain vaiheessa Johanna tajuaa, että Dollykin on vajavainen ja on jälleen inventaarion aika. Ovatko levyhylly, julisteseinä ja kirjapää riittäviä meriittejä tytöksi tulemisessa? Musiikillinen ilotulitus meni minulta ohi lukuun ottamatta pieniä hipaisuja Rollareitten ja Bowien osalta. Johanna oppii, että tästä kaikesta joutuu selviytymään omin neuvoin, että ei ole mitään koulua, jossa oppii olemaan itsensä, ei ole linjajohtajaa, joka kannustaa tasaisen varmasti eteenpäin kohti oikeaa vastausta. Että kukaan ei muokkaa identiteettiä toisen puolesta. Jokainen rakentaa oman minänsä. Jokainen on oman itsensä kätilö, ja jokainen synnyttää itsensä uudestaan ja uudestaan, yksin, pimeässä huoneessa.

Laadin inventaarion siitä, mikä minusta oli tähän mennessä tullut, ja jaoin kaiken kahteen pinoon – menetelmä on sama kuin saamieni levyjen kanssa. Mitkä haluan pitää, mitkä haluan heittää pois.

Näin minusta tuli tyttö on nuoren tytön kasvutarina, jossa on pakko kokeilla kaikki eteen tuleva itse. Kirjassa on nuoruuden angstia, musiikkia, staroja, vaaleanpunaisia unelmia, faniutta, ensimmäistä suudelmaa, kasvamista sekä rutkasti huumoria. Caitlin Moran kertoo kaiken ilman turhia pingotuksia tai estoja, jopa niin, että seksiaktia olisi voinut hillitä.  Ehkä tämä on murkun kirja ja palvelee nuorta lukijaa, vaikka teksti onkin paikoin ronskia. Pidin kirjan ajatuksista, identiteetin rakentamisesta ja oman itsensä kasaamisesta. Myönteinen minäkuva on helpompi kanssamatkustaja. Moran kirjoittaa sujuvasti ja terävästi ehkä liiankin estoitta. Feministisyys ei niinkään uponnut minuun. Ehkä omana aikanani minulle riitti Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.

Caitlin Moran Näin minusta tuli tyttö
Alkuperäisteos  How to Build a Girl
Suomentanut Sari Luhtanen
Schildts & Söderströms 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.



4 kommenttia:

  1. Romaani on tosiaan kelpo kasvukertomus, ronski ja räiskyvä. Hitusen nihkeästi taidat romaaniin suhtautua kuten minäkin sen innoitusarvoa väheksymättä. Minustakin feminismin rooli on kirjassa kapoinen, sillä kaikki jää päähenkilön identiteetin etsinnän alle. Sellaista se nuorena useasti on. Kiitos kirjakokemuksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein päässyt sinuiksi tämän kirjan kanssa. Koin vasta lopussa ymmärrystä, kun identiteetin palikat koottiin uudelleen. Tuo feminismi koetteli minua enemmänkin, ehkä ymmärrän sen paremmin Simone de Beauvoirin esittämänä. Päättelit oikein, että en päässyt muiden iloon ja riemuun osalliseksi.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!