Hermann Hesse Kulkija

Puut ovat aina olleet minulle saarnaajista hartaimpia. Kunnioitan niitä niiden eläessä kansoittain ja perheittäin, metsissä ja lehdoissa.

Kulkija sotki lukumaratonille tekemäni suunnitelmani, löysin tämän vasta tällä viikolla. Olin ohittanut tämän totaalisesti. Porvoon kirjastoissa ei ole edes tätä kirjaa. Tämän lukumaratonin takia en ole ehtinyt selvittää, sisältyvätkö nämä kertomukset joihinkin kokoelmiin tms. Selasin äsken kirjani ja en löytänyt. Omistan kirjan ruotsiksi Vandring (1977). Ruotsinkielinen teos sisältää runot, joita suomenkielisessä versiossa ei ole. Kummastakin puuttuu alkuperäisen 14 akvarellia. Hyllyssäni 28 kirjaa Hesseltä eri kielillä. Onnistuin saamaan tämän lainaan Käpylän sivukirjastosta. Tietenkin minun on saatava tämä omaksi, mutta tällä aikataululla en ehtinyt siihen.

Hermann Hesse (1877-1962) syntyi Etelä-saksassa, pienessä Calwin kaupungissa. Hänen isänsä Johannes Hesse oli syntynyt Virossa Venäjän kansalaisena. Äiti Marie Gundert oli syntynyt Intiassa, jossa äidinisä toimi pietistisenä lähetyssaarnaajana. Hesselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1946.

Anuirmeli Sallamo-Lavi kirjoittaa Keskisuomalaisessa 4.1.2011 19:43 :

Oli pelottavaa tarttua Hermann Hessen Kulkija-kirjaan. Kun Arosuteen rakastumisesta on kulunut yli kolmekymmentä vuotta, pelkää väkisinkin, että ajan hammas on iskenyt kieleen tai vähintäänkin oma elämänkokemus tehnyt Hessen teksteistä naiiveja. ...Huokaisen, sillä pelkoni on osoittautunut sittenkin turhaksi. Ei näissä kansissa välttämättä mitään uutta ole, mutta sitäkin vahvistavampaa kylläkin. Eikä ajan hammas pysty hyvään kirjallisuuteen. Tunsin itse aivan samat ajatukset ja lopussa saman huojentavan tunteen. Nuoruuden angstit tuntuvat kirjailijan mitätöinniltä, sillä ihminen etsii itseään läpi elämänsä.

Kulkija saattaa yhteen Hessen kaksi keskeistä pienoisteosta - kaksi omaelämäkerrallista matkakuvausta. Vaellus (1920) on toiveikkaan kulkijan näkemys elämästä.

Nürnbergin-matka (1927) vie Hesseä velvollisuudesta rautateitse kaupungista toiseen.

Kulkijaan sisältyy suomentaja ja Hesse-tutkija Teppo Kulmalan essee. Hessen toistuvana teemana on matka, matka omaan itseen. Jatkuva itsensä etsintä, jonka päättää vasta kuolema. Teppo Kulmala on eräässä haastattelussa miettinyt, että fantasian suosio voisi palauttaa lukijoita Hessen ääreen. Hessellä on keskeisessä roolissa luonto, sadunomaisuus ja fantasiaan taipuva henki. Tämä haastattelu on äärimmäisen hienosti Hesseä tulkitseva, mutta hän vakuuttaa minut myös Kulkijassa.

Pystyn vain raapaisemaan pintaa, sillä lukemastani on niin lyhyt aika. Olen sanomattoman närkästynyt itseeni, että en omista tätä kirjaa. Yhtä onnellinen olen löydöstäni.

Halusin olla runoilija ja minusta tuli runoilija. Halusin saada talon ja pystytin sellaisen. Halusin vaimon ja lapsia ja minulla oli heidät. Halusin puhua ihmisille ja vaikuttaa heihin ja tein sen. Ja jokainen täyttymys eteni nopeasti kyllästymiseen. Mutta olla kylliksi oli jotain mitä en voinut sietää. Runoileminen kävi minusta halveksittavaksi. Talosta tuli ahdas. Yksikään saavutettu tavoite ei ollut päämäärä, jokainen tie oli kiertotie, jokainen levähdys synnytti uutta kaipuuta.

Nürnbergin-matkalla Hesse pohtii ajankäyttöä, jossa hänen ajatuksensa yhtyvät tämän hetken ihmisen taisteluun ajan kanssa. Tekstien välillä on väliä vain seitsemän vuotta. Vaelluksessa Hesse on avoin etsijä, luontosuhteen aistija ja välittäjä. Teksti on romanttista, kaipuuta, lähtöä, kulkemista.

Tai mikäli tämä ei minulta onnistu, kysyttäköön sitten näin: onko nyt ylipäätään niin tärkeää, mitä kaltaisellani ihmisellä on kertomista yhdestä matkasta, ihmisellä, joka hyljeksii rautateitä ja käyttää niitä silti hyödykseen, joka tuhlaa päivänsä joutavuuksiin ollen alituisesti väijymässä itselleen huvituksia ja leikittelyä, joka kutsuttaa itsensä luentotilaisuuteen samalla kun ajattelee tätä toimintaa äärimmäisen skeptisesti ja jolle vakavan, todellisen, modernin, kunnollisen, työteliään elämän torjuminen ja halveksiminen on muodostunut eräänlaiseksi tympeäksi urheiluksi?

Nürnbergin-matkalla Hesse ironisoi itseään, uraansa, modernisoituvaa yhteiskuntaa ja ajankäyttöään varsin kriittisesti. Nürnbergin-matkalla hän kärttyilee kokemusmaailmansa kanssa.

 Tein tuttavuutta erään lukijan kanssa, joka tervehti minua innokkaasti Peter Camenzindin tekijänä. Siinäpä seisoin ja häkellyin. Mitä miehelle kuuluisi sanoa? Pitäisikö hänelle todeta, etten enää voi muistaa kyseistä kirjaa, en ole lukenut sitä viiteentoista vuoteen, muistoissani se vaihtui usein Säckingenin torvensoittajaan?

Paikoin Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias tulee mieleeni. A. J. Fikry haluaisi myydä kirjoja ilman esillä oloa, hyviä kirjoja, Hesse tuntee myös mielensä huojentuneeksi saadessaan olla rauhassa:

 Ei ollut maanittelevaa lehdentoimitusta, ei korrehtuureja kinuavaa kustantajaa, ei nimikirjoitusten metsästäjää, ei nuorta kirjailijaa, ei lyseolaista pyytämässä neuvoa aineeseen, eikä myöskään joidenkuiden germaanisten raivopääyhdistysten uhka- ja häväistyskirjeitä, ei mitään siitä kaikesta, ei muuta kuin hiljaisuutta, rauhaa!

Näin juhannukseen sopii, että Hessestä oli naurettavaa, että kun kaupunkilaiset etsiytyvät maalle löytääkseen puhdasta luontoa, he vaativat matkoiltaan urbaania ilmapiiriä, seuranpitoa, hygieniaa, teknisiä matkametodeja, eleganssia ja ohjattavuutta, jonka kaiken tarkoituksena on vain täyttää turistien mukavuudenkipeät olosuhteet.

Mistä matkan Hesseen voisi ja kannattaisi aloittaa? Arosuden veroisia aloituksia ovat Lasihelmipeli, Mannin Taikavuori, Murdochin Meri, meri, Woolfin Aallot tai Majakka sekä Musilin Mies vailla ominaisuuksia tai Proust. Ehkäpä juuri tämä Kulkija, Kertomuksia tai Matka aamun maahan, Ystävykset, Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita sopisivat tutustumiseen. Pieni fantasiageenin murunen olisi tarpeen. Itse aloitin kauan sitten matkan teon klassisesti Siddharthalla. Valehtelisin, jos sanoisin, että en osaa Arosuden runoja ulkoa tai Huilunsoittajan palasia, joten en sano niin. Tein tämän arvion lukukokemuksen jälkeen, mutta matkaan vielä tovin jos toisenkin tämän kirjan kanssa. Ehkä sen tekee erityiseksi, että siinä kirjailija puhuu itse. Sanoja lukee hänen sanoina.

Hermann Hesse Kulkija
Suomentaja Teppo Kulmala
SanaSato 2010. Kotikirjasto.