Colm Tóibín: Brooklyn

Colm Tóibín: Brooklyn

Alkuteos Brooklyn, 2009

Suomentaja Kaijamari Sivill

Tammi, 2011. Kotikirjasto.

Colm Tóibín (s. 1955) on irlantilainen kirjailija ja kriitikko. Brooklyn (2009) on hänen ensimmäinen suomennettu teos. Keltaisen kirjaston kirjana se kuului minulla luettaviin kirjoihin.  Häneltä on suomennettu myös Äitejä ja poikia (2013). Huhtikuussa ilmestyvä Nora Webster on kirjailijan kolmas suomennettu teos, jota odottelen jo kovasti. 

Tässä teoksessa tapahtumien miljöönä on Brooklyn ja ajankuvana 1950-luku. Kirja teemoina ovat maahanmuutto, koti-ikävä, sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin, omien valintojen vaikutukset sekä nuoren tytön kehitys. 

Eilis Lacey on nuori irlantilainen nainen, joka asuu äitinsä ja vanhemman sisarensa Rosen kanssa. Vanhemmat veljet ovat lähteneet jo aiemmin työn perässä Birminghamiin. Yksinhuoltajaäiti sinnittelee vähin varoin tyttäriensä kanssa, sillä perheen isä on kuollut. 

Golfista innostunut Rose tapaa isä Floodin, joka on tullut lomalle ensimmäisen kerran sodan jälkeen.  Rose kutsuu papin syömään kotiinsa. Isä Flood kertoo, että hänen seurakunnassa Brooklynissä on töitä ahkeralle.  Eilis innostuu ajatuksesta toisten kannustamana, vaikka paikka tuntuu olevan hirvittävän kaukana. Hän lähtee Amerikkaan, kun kotimaassa ei riitä töitä. Veljet ovat valmiita kustantamaan matkan. Rose auttaa kaikin tavoin sisarensa lähtöä. Yhdessä he puhuvat lähdön merkityksestä sekä sen vaikutuksista jäävän osapuolen elämään, sillä äitiä ei voi hylätä yksin. Rose haluaa antaa mahdollisuuden sisarelleen. Rosella saattoi olla omat syynsä ratkaisuun. Hän yrittää helpottaa kotoa käsin myös sisarensa oloa vieraassa paikassa antamalla tukeaan.

Eilis kokee laivamatkan harmit pahoinvointeineen kolmannessa luokassa. Perillä hän asettuu irlantilaisen rouva Kehoen nuorten tyttöjen asuntolaan. Työpaikan hän saa tavaratalossa Bartoccilla myyjättärenä. Eilis kärsii alussa valtavasta koti-ikävästä ja vierauden tunteesta. Niin veljien kuin Eilisin kirjeet kotiin kertovat vain osan kuulumisesta. Pahaa oloa ja ikävyyttä niihin ei pureta. Isä Floodin avustuksella Eilis alkaa suorittaa iltaopintoina kirjanpitoa. Eilis pärjää ja sopeutuu, mutta toisinaan lukijasta tuntuu, että hän sallii vain asioiden tapahtua. 

Jälkikirjoituksessa hän ehdotti, että Eilis voisi, jos niin haluaisi, joskus kirjoittaa hänelle erikseen yksityisistä asioista tai sellaisesta mikä kenties saisi äidin huolestumaan liikaa. Ne kirjeet Eilis voisi osoittaa hänelle töihin.

Takalieve kertoo sopivasti, sillä en olisi halunnut tietää yhtään enempää. Kirkon tanssiaisissa Eilis kohtaa italialaistaustaisen Tonyn, jonka kanssa hän alkaa viettää aikaa. Tony vie Eilisin kotiinsa, jossa katolinen tyttö otetaan hyväntahtoisesti vastaan. Tony on Brooklynista, mutta hänen vanhempansa ovat alun perin Italiasta. Nuoripari viihtyy toistensa seurassa. 

Silti ilahtumisessa tuntui olevan varjo, ja Eilis mietti siinä katsellessaan, oliko hän, Eilis, yksin kaikessa epävarmuudessaan ja etäisyydessään se varjo. Hän oivalsi, että  Tony oli juuri sitä miltä näytti, hänessä ei ollut mitään toista puolta. Yhtäkkiä Eilis värähti pelosta ja kääntyi, lähti laskeutumaan portaita ja kiiruhtamaan aulan poikki mahdollisimman nopeasti Tonyn luo. 

Kotoa tulee kuitenkin suruviesti. Eilis järjestää palkatonta vapaata kuukauden verran ja lähtee käymään Irlannissa. Kotiin palattuaan Eilis jättää kertomatta jotain olennaista äidilleen ja muille. Päivä päivältä asiaa on vaikeampi ottaa esille. Kotona hänen on tehtävä valintansa.  Eilis on kertonut palaavansa, mutta hän siirtää laivalippunsa lähtöpäivää. Muiden puheista hän ymmärtää, että äiti ajattelee toisin. Enempää tästä tarinasta ei voi kertoa.

En ole mitenkään erityinen Irlannin fanittaja eli Irlanti ei innosta minua lukemisessa sen enempää kuin jokin toinen maa.  Tosin itselleni tärkeä kirjailija Iris Murdoch oli syntyjään irlantilainen. Sen sijaan Tóibínin eleetön kerronta ihastuttaa. Miksi hänen tuotantoaan ei ole suomennettu enempää?

Kirjan tunnelma on lämmin, herkkä ja koskettava. Se osoittaa hyvin, että emme ole vapaita, vaan tekemisemme ja valintamme ovat sidoksissa läheisiimme. Tarinan keskiössä on oman paikan löytäminen, kotiutuminen ja vieraaseen yhteiskuntaan sopeutuminen. Pidän tästä kirjasta paljon, mutta silti tämä ei yllä aiheensa puolesta Jhumpa Lahirin Kaiman tasolle siirtolaiskuvauksen osalta. Voimmeko tehdä omien halujemme mukaan valintoja? 

Minulle tulee tästä kirjasta mieleen John Irvingin kirjan nimi Oman elämänsä sankari, mutta valitettavasti en vakuutu, vaan tunnen enemmän Charlotte Brontën Syrjästäkatsojan tarinan nimen todemmaksi. Teen edellisen vertauksen myös sen takia, että olisin toivonut Eilisin olemukseen enemmän verevyyttä.  Kirjan loppu on herättänyt lukijoissa erilaisia ajatuksia, vaikka en kerrokaan sitä, niin en oikein olisi toisenlaisesta lopusta ilahtunut. Brooklyn on upea Keltaisen kirjaston helmi.

Blogeissa toisaalla

Lumiomena, Sara ja Maria